Aihearkisto: Yhteiskunta

Lakkojen joulukuu

Suomessa alkaa lakot tällä viikolla. Monessa teollisuuden työpaikassa tuotanto pysähtyy. [2]

IT-alalla

Tilanne ei ole paljon sen parempi millään alalla. Rakennusalan tilanne on varmasti se huonoin.

Kuva 1. Työtilanne Suomessa. [1]

Kokemuksia Suomesta

Tässä muutamia Google Translatella suomen kielelle käännettyjä kommentteja. Tällainen on ihmisten mielipide Suomen työtilanteesta IT-alalla.

bac0nFriedRice:

”Viimeisten 2 vuoden aikana tiimini oli irtisanonut puolet ihmisistä ja tuonut paljon intialaisia ​​kehittäjiä tilalle. Meillä on 25-30 % vähemmän henkilöstöä kuin ennen, mutta työmäärämme on pysynyt suunnilleen sama. Ymmärrän sen, yritykset haluavat leikata kustannuksia ja tehdä voittoa. Ei halveksuntaa he ovat ahkeria ihmisiä, mutta se ei ole niin kuin täällä jo olevat ihmiset, joka on Suomen koulutusjärjestelmän tuote on niin huono, että heidän pitäisi palkata ulkomailta. Tunnen todella pahaa ystävieni puolesta, pian he ajattelevat muuttavansa pois Suomesta ja rehellisesti sanottuna se on kuin vuodattaisi verta kykyjä, joita kipeästi haluat houkutella. Talous ottaa oikosulkua, joka ei varmasti ole hyvä pitkällä aikavälillä.”

”Tämänhetkinen työtilanne Suomessa…
Joten viimeisen kuukauden aikana minulla oli 2 ystävää, jotka pingasivat minua, jos nykyinen yritykseni palkkaa. Toinen on pian valmisteleva tohtoriksi LUT:sta ja toinen on diplomi-insinööri Aallosta, molemmat ovat tietotekniikan pääaineena. Olen nähnyt heidän työnsä ja tiedän, että he ovat täysin työkykyisiä, mutta kuukausiin he eivät löydä varmaa työtä.” [1]

TurboGramps:

”Suomalaiset yritykset ja johto lyövät luukkuja ja odottavat talven ohimenemistä. Ne eivät pysty kääntymään, koska markkinat ovat taantumassa ja euro on kallis. He eivät myöskään ole parhaita sivusuuntaisessa tai luovassa ajattelussa. Pankit eivät myöskään anna luottoa, koska niiden ei tarvitse, koska nollakorkoisten lainojen vuosikymmen maksaa nyt osinkoja. Venäjän toimet ovat pelottaneet offshore-sijoittajia.

Myös yhtiömme ovat lihavia, ylihallittuja beurokraattisia painajaisia. Tehokkuus on paskaa. Ainoat työntekijät, joita olen nähnyt, ovat enemmän ihmisiä, jotka värittävät huippuja ja varaavat tiimikokouksia. Työntekijöitä on enemmän kuin scrum-mestareita, keskijohtoa, projektipäälliköitä, tuoteomistajia, compliance-vastaavia, riskikonsultteja ja vastaavia.

Sillä välin kasvun tappaa verottaja, joka saalistaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Ja tehottomia suuryrityksiä tuetaan. Asiaa pahentaa entisestään se, että monikansalliset yritykset syrjäyttävät startupit.

15 vuoden ilman kasvua, ilman tutkimusta ja kehitystä olemme nyt 20 vuotta jäljessä melkein kaikessa.” [1]

thornolf_bjarnulf:

”Olen työskennellyt yrityksessäni yli 2 ja puoli vuotta. Minulla oli YKSI TODELLA VIIKKO ilman projektia, ja minut lomautettiin sen vuoksi.

Rakastamme Suomea – emme tietenkään kaikkea – mutta olemme todella yrittäneet tehdä siitä kotimme täällä. Tyttöystäväni on nyt suomen kielen lähes B2, tekee osa-aikatyötä ja opiskelee suomea, tekee noin 45+ tuntia viikossa (suomea ja toisen kielen opettamista osa-aikatyönä). Hän on tehnyt niin kovasti töitä.

Mutta rehellisesti sanottuna, tämän lomautuksen jälkeen olemme miettineet lähtemistä yhä enemmän. Pelkään niin, että kun löydän toisen työn, sama toistuu. Maahanmuuttajien on jo super vaikeaa rakentaa jotain vakaata toiseen maahan, ja jos se on syntyperäisillekin suomalaisille tuskaa… :/” [1]

aragon0510:

”en tiedä sinusta, mutta työpaikallani, suuressa konsulttiyhtiössä ja osastollani, meillä on noin 10 ihmistä ilman työtä noin 2 3 viikkoa, eivätkä he ole onnistuneet saamaan uutta asiakasta, mutta samalla Aikanaan oli 3 4 pientä + 2 (hieman) isompaa asiakasta vaihtamassa muihin halvempiin toimittajiin.

Työkuormituspuolella se on vähiten sitten vuoden alun, vaikka keväällä viimeisimmistä muutosneuvotteluista irtisanottiin juuri kuin 10ish. Jos he todella haluavat optimoida kustannuksia, leikata enemmän rasvaa vuoden lopun talousraporttia varten keväällä, he voivat yhtä hyvin potkia uuteen CN:ään vielä 10 lisää ensi vuonna. Corpo-puoli tuo lisää kehittäjiä, mutta ne ovat hyvin tietyille asiakkaille.

Suomen asia on se, että se on liian kallis kirjaimellisesti mihin tahansa. Asiakkaamme ja vastaavat yritykset eivät voi saada edes voittoa, vaikka vaivaudutaan ostamaan lisää palveluita työnantajaltamme? Työnantaja ei voi myydä eikä hänellä ole enää töitä, irtisanotaan työvoimat.” [1]

Sensitive_Day_7643:

”Intialaiset – 10 vuoden kokemus halvemmalla palkalla

Ystäväsi – ehkä 2-3 vuoden kokemus suuremmalla palkalla

En usko, että yritys välittää tunteistasi, raha on rahaa.” [1]

TA_jg:

”Olen vanha ihminen, joka työskentelee IT-alalla Suomessa. ”Vanha” tarkoittaa monia asioita, ja yksi niistä, minulla on enemmän anekdoottisia todisteita kuin useimmilla ihmisillä ympärilläni. Jaan osan siitä kanssasi. Olen tarkoituksella äärimmäinen; vaikka se ei olekaan niin paha kuin annoin sen kuulostavan, se on pahempaa kuin mitä useimmat uskovat. Täältä se tulee:

Toisaalta kaikki ei-IT-ihmiset, joiden on työskenneltävä kanssamme ja jotka tietävät, kuinka paljon saamme palkkaa, VIHAavat MEitä TÄYSIN. Liiketoiminta, HR, johto, saamme usein paremman palkan kuin he. He eivät ymmärrä, miten joku pesemätön, töykeä outo, jolla on farkkuhousut ja huppari toimistossa, saa niin paljon rahaa ilman vastuuta.

Tämä on tietysti vain yksi puoli asiasta. Itse asiassa vuosikymmeniä ammatillisesti ja ihmisenä kasvamisen jälkeen olen huomannut, että valtava enemmistö tällä hetkellä IT-alalla työskentelevistä ihmisistä ei ole vain paskapäitä, vaan myös epäpäteviä. Koko alaa ohjaavat idiootit, jotka kompastuivat menestykseen uransa varhaisessa vaiheessa ja ovat nyt ”ajatusjohtajia” tai miksi sitä haluatte kutsua. En mainitse nimiä, mutta jos joku kysyy mielipidettäni tietystä henkilöstä tai alan kuumasta aiheesta, voin kertoa sen hänelle.

Edes yliopistoon käyminen ei merkitse nykyään juurikaan, ellei kyseessä ole erittäin hyvä yliopisto (joita on ehkä puolitoista yhteensä koko Suomessa). Silloinkin, jos satut olemaan 1:10, jolla on luonnollinen taipumus, kyllä, saatat kasvaa ammattilaiseksi muutaman vuosikymmenen kuluessa.

(Lyhyesti sanottuna: yliopistojen opetussuunnitelma on nykyään erilainen ja minun henkilökohtaisesti mielestäni hyödytön. Kun menin kouluun, ei Suomessa, meillä oli vielä ”yleinen” koulutus. Vuosi toisensa jälkeen katselin kuinka se huononi oppimiseen tietyt tekniikat ja menetelmät, jotka on keksinyt joku, jolla on 90 prosentin todennäköisyys olla tyhmä.)

Päätän huutamiseni sanomalla, että maailma tarvitsee noin 1/10 nykyisestä ”kehittäjien” määrästä.

Joten kyllä, se tulee olemaan erittäin rankkaa tulevalla vuosikymmenellä.” [1]

Kuva. That’s not what we do around here.

REFERENSSIT

[1] Reddit: Current job situation in Finland
[2] Teollisuusliitto: Lakot teknologiateollisuudessa alkavat ilmoitetusti tiistaina 3.12.

Aurinkoinen pääsiäinen

Pääsiäinen on juutalaisen kalenterin ns. uusivuosi. Tästä hetkestä alkaa uusi aikakausi, moni uskoon niin. [1]

Vanha väistyy uuden tieltä

Maailma muuttuu koko ajan, vanhat ja toimimattomat mallit saavat väistyä uusien ja parempien tieltä. Silti vanhoissa malleissa on viisautta, josta on hyvä ottaa oppia.

Tällä hetkellä on tilanne, että paljon hävitetään 1960-luvun arkkitehtuuria [2]. Minäkin asun tämän aikakauden postmodernistisessa asunnossa. Tämä neukkukuutio-arkkitehtuuri ei ole tällä hetkellä arvostettua.

1960-luvun ihanne, betonibunkkeri. [6]

Vanha arkkitehtuuri saa väistyä uuden tieltä. 1800-luvun jugend sai väistyä modernin arkkitehtuurin tieltä [3, 4]. Nyt sama seuraa modernille arkkitehtuurille.

Parhaimmat palat säilyy

Toivottavasti ihmisillä on niin paljon kunnioitusta vanhaa tietämystä kohtaan, että he säästäisivät parhaimmat osat vanhaa historiaa. Vanhoissa asioissa on paljon hyvää.

Miksi pyramidit ovat aina olleet todella suosittuja ja arvostettuja?

Uskoisin, että syynä on mielettömän hyvä arkkitehtuuri. Rakennus on niin täydellinen, että se on kestänyt kaikki nämä vuosituhannet ilman isompaa remonttia.

REFERENSSIT

[1] Leichtag: The Four Jewish New Year Observances
[2] Yle.fi: Yksi piirre yhdistää nyt purettavana olevia rakennuksia
[3] TheArchInsider: Postmodernism in Architecture: Top 10 Buildings
[4] IL: Näissä taloissa jokainen haluaa asua – komeimpia jugend-taloja ei ole pilattu nykyajan hömpötyksillä
[5] Houzz: Design Through the Decades: The 1960s
[6] Yle.fi: Jättimäinen Bunkkeri puretaan ensi kesänä Helsingissä

Kuoleman jälkeinen maailma

Minkälaisen maailman sitä jättää jälkeensä? Osa ihmisistä ei välttämättä mieti tätä asiaa, osa mahdollisesti miettii jopa liikaakin.

Näin asiaa kertoi roolipeli Fallout vuonna 1997. Peli sijoittuu 154 vuotta myöhempään aikaan, ydinsodan jälkeiseen maailmaan, jossa vain harvat ja valitut selvisivät hengissä. Roolipelin päähenkilö yksi näistä harvoista ihmiskunnan edustajista, joka on selvinnyt hengissä maanalaisessa ydinsodan kestävässä pommisuojassa.

Video. Fallout: 100% (Hard) Walkthrough Part 5 – Junktown (No Commentary)

Kaikki positiiviset loput eri alueilla

Video. Fallout 1: all good endings

Mutanttien invaasio

Video. Fallout 1 Bad Ending Speedrun in 0:56
Fallout trailer -spoiler
Video. Fallout – Official Teaser Trailer (2024) Ella Purnell, Walton Goggins, Aaron Moten, Moises Arias
[collapse]
Vaihtoehtoinen tulevaisuuden maailma -spoiler

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. On hyvin mahdollista, että tulevat sukupolvet ovat nykyisiä viisaampia. [2]

Video. To Space and Back | Lidl Space Station Train Set – Scenario Playing
Video. ASMR Wooden Train Set Unboxing, No Talking – Lidl Space Station Railway Set
Kuva. Juna-avaruusasema alennuksessa.
Kuva. Suomen kovin bonus on nyt jopa 10 prosenttia. [3]
[collapse]

REFERENSSIT

[1] Steam: Fallout
[2] YLE: Lidl uudistaa bonusohjelmansa
[3] Lidl: Suomen kovin bonus on nyt jopa 10 prosenttia

Tilanteet muuttuvat

Usein ihmiset yliarvioivat pitän aikavälin kehitystä, mutta aliarvioivat lyhyen aikavälin kehitystä. Muistan tämän siltä ajalta, kun Tiede-foorumi oli olemassa.

Ford model T

Henry Ford on tehnyt useita erilaisia automalleja ennen kuin T-Ford tuli markkinoille [1]. Autojen myyntimäärät olivat sadoissa tai tuhansissa kappaleissa. Automalleja oli eri hintaisia, kokoisia ja varustelutasoisia. Monilla eri maavaroilla ja valtavalla määrällä muita eri ominaisuuksia. Kaikki tämä tieto varmasti oli tärkeää ennen kuin Fordin T-malli tuli markkinoille.[2]

Video. Around the World in a Ford Model T

Moni ihminen kuvitteli tämän seurauksena, että Ford muuttaa koko maailman. Koko maailma koneellistuu Fordin ansiosta. Maataloudelle tuli vihreä vallankumous, tuli Fordson traktorit. Kuitenkin tämä kaikki lopulta johti valtavaan kuplaan, suureen lamaan 1930-luvulla.

T Ford -spoiler
Kuva. Make The Ford Fleet Footed 100 Miles per HOUR [3]
Kuva. Lisää tehoa kuorma-auton tehokannella
Video. Model T 16 valve Roof head
Video. Model T Ford Speedster
Video. Driving a Ford Model T Is a Lot Harder Than You’d Think! We Tried It
[collapse]

REFERENSSIT

[1] FordModelT: Before the Model T
[2] History: Model T
[3] MTFCA: Fronty T vs Rajo BB

Murhamysteeri

This is just a sad article about the reality of the terrible world, and terrible people inside it. We must live with these people on this planet. My brother committed suicide in the year 2000, the world was too terrible for him. I was just 12 years old.

”Kaiken muun voi korvata paitsi elämän.” OP

Pride -spoiler

Olisiko tämä mahdollista, jos kenellä tahansa voisi olla käsiase mukana? Onko Suomessa myös pian sama tilanne, että auton pysäyttäminen on hengenvaarallinen tilanne. Silloin ehkä ei poliisit uskaltaisi soitella suutansa ikkunasta? Jumala loi ihmisen, Colt teki heistä tasa-arvoisia.

Video. Suomen poliisi
Kuva. Suomeen amerikan -mallia? [8]

”Jos ainoa työkalusi on vasara, kaikki ongelmasi näyttävät nauloilta.”

[collapse]

Minulla ja mahdollisesti monella muullakin on huonoja kokemuksia poliiseista. Itseäni vaivaa oman veljeni itsemurha, jonka hän teki poliisien takia. Ei mistään isoista asioista ollut kyse, poliisit vain vainosivat kaikkialle. Loppu oli traaginen, hirtti itsensä.

Poliisit pelissä 30 vuotta sitten

Sierra on tehnyt useita hyviä tietokonepelejä 30 vuoden takaiseen aikaan. Näistä yksi ehkä parhaimpia on ollut Police Quest IV, jota en itse en aikoinaan erityisen paljoa pelannut. En löytänyt pelistä logiikkaa, nykyään ymmärrän laajemmin pelin sisällön [10]. Korruptoitunut poliisi on täysin kyvytön toimimaan järjestäytyneen rikollisuuden otteissa, jossa enää vain ulkopuolinen taho voi pelastaa [9].

Pelin kehitykseen osallistunut eläköitynyt poliisi Daryl Gates on urallaan ollut perustamassa kansainvälisesti tunnetut SWAT-erikoisjoukot Yhdysvaltoihin. [11]

Etenkin yhdysvaltain poliisin rikotutkinnan laadun surkeus saa sinetin, yläaste riittää koulutukseksi (high school). Murhatutkija kyselee uusien ruumiiden henkilötietoja patologin kautta Los Angelsin ulkopuolisilta poliisilaitoksilta, jonka jälkeen pyörii strippiklubilla ja opiskelee akatemian ampumaradalla. Voi olla, että en vain itse ole ymmäränyt kaikkea.

”– Pahimpana vuonna Helsingissä taisi olla 27 henkirikosta, siihen päälle vielä 1 400 kuolemansyyntutkintaa ja muutama sata kadonnutta henkilöä. Kun tehtiin montaa juttua koko ajan, siinä ei voinut jäädä miettimään yhtä tapausta kovinkaan pitkäksi aikaa.” [3]

Viikon hirveän työpaineen murtamana rikostutkija päättää polttomurhata ”syyllisen” ihmisen teatteriin. Työkaverit eivät poliisia auta, vielä turhempi on kuulutella alueen jengiläisiä. Valitettavasti peli lienee todellinen kuva Los Angelsin poliisilaitoksesta ja jengirikollisuuden murhatutkinnasta, sekä poliisin työn aiheuttamista henkistä paineista. Pelissä on varsin hyvää mustaa huumoria, vaikka monelta osin se menee yli.

Itseäni lapsena ahdisti peli, koska iso osa peliä sijoittuu ruumishuoneelle. Aluksi pelissä selviää, että miten uhrit ovat kuolleet. Epätoivoisesti poliisi tiedustelee ruumishuoneelta uutta tietoa aiempien ruumiiden myrkyistä, kuitunäytteistä ja todisteiden DNA-tuloksista, samalla kun uusia ruumiita tulee. Peli sijoittuu poliisin työviikkoon. [7]

Peli on epäloogisuudessaan hyvin haastava, vasta tällä iällä paremmin ymmärtää asian. Poliisitkin ovat vain ihmisiä, jotka käyvät töissä kuten muutkin [12]. Työ on suurelta osin erilaisten ihmisten kanssa toimimista yhteisössä, tiedon oikeellisuus on sivuseikka. Poliisin uskottavuus on tärkeää, vaikka todellisuus rikostutkinnassa on eri kuin CSI:ssä.

Ymmärrän nykyään paremmin poliisin työn merkityksen, yksi historiallinen Hollywood-peli antaa paremman kuvan poliisin työstä kuin mikään katsomani Hollywood-elokuva.

Ways to die -spoiler

Jos itse olisin poliisi, niin varmasti tulisin kassatädin ampumaksi. Ei välttämättä olisi hyvää näkyvyyttä poliisilaitokselle, että murhatutkija kuolee varastellessa rikospaikan viereisestä kaupasta.

Video. Ways to die

Itse myös henkirikoksen tutkinnassa luottaisin rekistereihin mahdollisten todistajien etsinnässä, ennakkoluuloiset ajatukset voivat olla katastrofaalisia. Osa myös pelkää poliisia, on syytä tai ei. Murha on vakavin rikos, josta saa elinkautisen. Yhdysvalloissa 2 % väestöstä on vankiloissa, jotka ovat pieneltä osin yksityisiä ja saavat rahoituksen vankien määrän perusteella.

Sopiva todistaja pakenee ikkunasta, mutta onneksi myös pieni tyttö näki murhaajan ja antoi selvät tuntomerkit. Rikostutkija halusi vain etsiä sopivaa todistajaa ystävällisesti, mutta sen puuttuessa piti luottaa lapsen todistukseen. Murhaajan tunnistaa pelin lopussa, jossa hänellä on tytön (Lisandra) kuvailema punainen puku (Red Dress), tupakoitsija ja tyylikäs. Tutkinta lähtee uuteen suuntaan, ruumiavauksesta tulee rikostutkijan tapaukseen sopivaa tietoa.

Video. Henkirikostutkija etsii todistajia tietokoneelta

Poliisin työssä on varmasti valtavasti kaikenlaisia varjopuolia, etenkin kun kyse on henkirikoksen tutkinnasta. Vaikka kaiken tekee oikein, niin silti ei aina voi onnistua. Poliisin työssä ei välttämättä aina toimi tavalla, joka yllättävässä tilanteessa olisi parasta rikoksen selvittämisen kannalta.

Kuva. Mahdollisella todistajalla ei ole vakuutuksia.

Police Quest -pelin päähenkilö on oman arvioni mukaan varastanut murhatun poliisin identiteetin. Tämä selittää todella hyvin koko juonen. Valitettavasti se on iso ongelma poliisissa, niin Suomessa että Los Angelesin poliisissa. [7]

”just within the Los Angeles Sheriffs Department there are many known gangs with their own separate members and separate initiations.” [7]

Olisiko murhattu poliisi tutkinut jengiläisiä? Päähenkilö pääsee työhön sisälle, niin ruumiinavauksista ei enää löydetä tunnettuja myrkkyjä ja ruumiita ei tunnisteta. Jengiläinen ja poliisi vaihtoivat osaa, poliisi meni ruumishuoneelle pussissa. Ehkä ei erityisen harvinaista, vastaavaa on varmasti tapahtunut aiemmin. Minä pahan tappaisi? Voi olla yllättävän lähellä totuutta, selittää monet asiat yhteiskunnassa.

[collapse]

Sarjamurhaaja-hirviölle oikea kohtalo on tulla tapetuksi murhapaikalle. Näin on perinteisesti tehty ulkomaalaisille vakoojille. Heidätkin tapetaan vakoilupaikkaansa, ei jää epäselvyyttä syyllisyydestä. Säästää myös resursseja turhalta asian puimiselta jälkeen päin oikeudessa. Jos poliisi ei näin tee sarjamurhaajalle, niin kuka sitten. Harva on niin uhkarohkea, että uskaltaisi oikeita rikollisia kuulustella, edellinen poliisi joutui hautaan jengirikollisia selvitellessä.

Vakoilumuseo -spoiler
Kuva. Suomalaisen vakoojan työhuone
[collapse]

Suomen murhaaja

Ehkäpä yksi tunnetuin murhaaja Suomessa on Antti Veikko Ilmari ”Jammu” Siltavuori. Ei nimi miestä pahenna, vai miten se oli.

”– Kun sitten olin päivän poissa kotoa, varastettiin sieltä 200 000 markkaa, Siltavuori väitti.” [3]

Onko Siltavuoren mahdollisesta sukutaustasta julkista tietoa, jonka takia häntä ei olisi aiemmin saatu kiinni? Wikipediassa väitetään hänen oleen köyhästä kodista, mutta silti ollut valtavasti varallaisuutta. Miksi kuvaukset hänestä ovat ristiriiisia? Toisessa osassa hän kertoo haluavansa nähdä kavereita kotonaan, pitää kotinsa rauhallisena tyyssijana. Heti perään hän kertoo, että ei hänen tarvitse ketään kotona enää tavata. Miksi hänestä on näin huono haastattelu?

https://youtu.be/a9vE2vv353w?t=160
Video. Old man thoughts like an 8 year old boy

”– Jammu oli kovasti kiinnostunut pienistä tytöistä, kertoi mies, joka oli ollut Siltavuoren sellitoverina Sörnäisten keskusvankilassa ja Katajanokalla.” [3]

Vankikarkuri-spoiler

Joskus pako kannatta, voi päästä pakoon. Sen jälkeen on ollut paljon hiljaisempaa elämää, kunnes 1980-luvun lopulla piti päästä takaisin kirjoihin. Muuten kukaan ei olisi muistanut, onnistunut omalla tavallaan. Olisiko ”Jammu” vain käynyt vanhaksi, poliisin järjestelmät 1980-luvulla ylitti jammun nokkeluuden. Enää ei riittänyt ajella autolla ympäri Suomea.

Kuva. 1950-luvulla pääsi vanki karkuun.

Kuinka paljon on muita vasataavia tapauksia? Joka vuosi katoaa iso määrä ihmisiä, osaa ei löydetä koskaan. Poliisilla ei ole aikaa selvitellä kaikkea.

[collapse]

Pienistä asioista sitä voi lopulta jäädä kiinni. Jammu ei saanut rahojaan takaisin, eikä sellikaveria tuomittu vankeuteen. Olisiko naapuri huomannut lapsille suunnitellut tyrmät, oliko Jammun rahat oikeasti varastettu. Oliko Jammulle vain tullut pientä stressiä, tiesikö naapuri edes Jammun valtavista kotirahavaroista.

Ilman sellikaveria naapurissa Jammu ei olisi todennäköisesti jäänyt samana iltana kiinni murhista. Naapurista olisi mahdollisesti tullut pääepäilty. Töpeksikö Jammu itse kaiken ujuttaessaan poliisit naapuriin, siltä se näin maalikosta näyttää. [3]

Poliisi rikollisena

Poliisi rikollisena on aihepiiri, josta olen aina ollut kiinnostunut. Eli missä menee rikollisen ja poliisin raja. Onko se hiuksen hieno, samoin kuin hulluuden ja nerouden raja? Pahimmillaan tilanne menee kuten Yhdysvalloissa kieltolain aikaan, että Mafia on parempi kuin Poliisi.

Onneksi Suomen poliisiin voi luottaa. Itselläni luottamus Suomen poliisiin on noussut Aarnion tapauksen jälkeen. Poliisin sisäinen valvonta toimii.

Joskus itse olen Ohjelmointiputkalasten kanssa keskustellut kaikenlaisesta, oma kaveripiirini nuorena oli ohjelmistoalan parissa. Sain siellä tietää, että Aarnio olisi jäänyt kiinni varastettuaan prostituoidulta. Rosvolla oli sama perimä kuin Aarnion spermatahroista prostituoidun kotona.

Monenlaisia ihmisiä joutuvat laitonta työtä tekevät tapaamaan. Vaikka on rikollinen, niin silti voi olla hyvä ihminen. Psykopaatteja on suhteellisen paljon poliiseissa, mutta rikollisissa vielä huomattavasti enemmän.

Kummassakin on tavallisia ihmisiä, sekä psykopaatteja. Poliiseissa pari prosenttia, vankilan porukassa parikymmentä prosenttia. Psykiatrian luotettavuus erikseen, mutta ennakkoluulot ovat vaaraksi. Ei puku tee ihmisestä hyvistä.

Viiltäjä-Jack

1800-luvulla on tapahtunut sarjamurha, jonka selityksessä on ollut huonoa onnea ja valehtelevat todistajat. Poliisit eivät saaneet yhteneviä todisteita pääepäillylle, vaan ajautuivat valtavaan määrään vääriä todisteita ja tutkintalinjoja. Pääepäillyllä oli vakuutukset kunnossa?

Ajan saatossa murhaa on tutkittu valtavasti. Todennäköisenä syyllisenä pidettiin juutalaista parturia jo murhien tapahtuessa 1800-luvulla. Aikalaiset olivat äimistyneitä poliisin surkeasta toiminnasta, murhia tapahtui vaikka lehdissä levisi täydellinen piirros prostituoidu murhaajasta eli pääepäillystä parturista. Valvontakameroita silloin ei ollut, eikä filmikamerat soveltuneet yökuvaukseen. Aiempia todisteita tukemaan on saatu ajan saatossa vain lisää todisteita, kuten DNA tuloksia uhrin kaulahuivissa olevasta spermatahrasta. [4, 5]

Kuva. Piirros murhaajasta ja uhrista

Suuresta määrästä todisteita huolimatta moni on sitä mieltä, että murhaaja ei ole selvillä. Osa on sitä mieltä, että todisteessa oleva pääepäillyn spermatahran DNA olisi kontaminoitunut todisteiden yli sadan vuoden säilytysaikana [6]. Viiltäjä-Jackin sarjamurha on rikoshistorian tutkituin, poliisit tekivät aikoinaan huolellista ja perusteellista työtä. [4, 5]

Kuva. Aikansa pilapiirros epäillyn muotokuvista ja itse Viiltäjä-Jackistä

Minulla on itselläni omakohtaisia kokemuksia juutalaista. Ennemmin suhtauduin juutalaisiin hyvin neutraalisti, oma isäni on hyvin vahvasti juutalaisia ja Israelia tukeva. Muualla kuin Pirkanmaalta on ihan positiivista kokemusta juutalaisyhteyksistä. Itse en ole täysin oikeistolainen, vaikka järjen mukaan minun pitäisi olla. Olen kuitenkin DI ja ohjemistoalalla töissä, joten sen perusteella niin voisi ajatella.

En kuitenkaan osaa tarkasti sanoa, että olisiko juutalainen sopiva poliisiksi, jos saa yleistää. Pirkanmaan kokemusten perusteella sanoisin, että ei, niin erikoinen kokemus. Laajemman kokemuksen pohjalta voisin sanoa, että ehkä tietyin rajoittein / ehdon. Todennäköisesti sanoisin jyrkästi ei, jos kyse on mitenkään liittyen kansalliseen turvallisuuteen. Kuvittelin negatiiviset stereotypiat virheellisiä, mutta oikeasti negatiivisia puolia peitellään.

Kuva. Yksi prostituoitu sarjamurhan uhri vuonna 1888

Tämä siis omaa kokemustani. En voi olla täysin samaa mieltä oman isäni kanssa. Olen paljon häntä kriittisempi. Myönnän oman otantani olevan todella suppea. En yksittäisen tapauksen perusteella haluaisi ajatella, että kaikki juutalaiset olisivat yhtä kieroja, vääristelijöitä, omaan maaliin pelaavia ja ahneita. Ei, eivät he voi olla. Pääni sisäinen defenssi sanoo niin, en luota omiin havaintoihini / kokemuksiini. Laki on kaikille sama, juutalaiset eivät vain saa tuomioita sarjamurhista.

Suomalainen murhatutkija yli 120 vuotta myöhemmin:

”Tämän vuoden alkupuolella tajusin, että olimme tekemässä suuren löydöksen.

Pääepäiltyjen joukkoon kuulunut Aaron Kosminski on suomalaistutkijan mukaan syyllinen niin suurella todennäköisyydellä kuin on mahdollista saavuttaa.”
Jari Louhelainen [6]

Muistan Hervannassa opiskellessani jonkun ihmetelleen, että miten murhatutkintaa on voitu tehdä vuosikymmeniä sitten. Ilmeisesti sitä tehtiin eri tavalla kuin tuijottamalla sokeana tietokoneen näyttöä. Herääkin kysymys, että mitä enää murhatutkinnassa tekee ihmisellä, jos kerran nykyään on niin hyvät työkalut siihen. Yhdysvaltain oikeuslaitos joutui aikoinaan kuolemantuomioiden osalta kriisiin; kaiken muun voi korvata paitsi elämän. [13]

REFERENSSIT

[1] Game Walk-throughs: Police Quest IV
[2] Game Nostalgia: Police Quest IV
[3] IS: Fordin takaluukusta paljastui pahin mahdollinen
[4] HS: Dna-tutkija Jari Louhelainen selvitti, kuka oli Viiltäjä-Jack
[5] Magneettimedia: Viiltäjä-Jack ja kuinka juutalaisuuden historiaa kirjoitetaan
[6] YLE: Brittilehti: Suomalainen DNA-tutkija paljasti Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden
[7] Quara: Are there really gangs within the American police?
[8] Los Angeles Criminal Lawyers: Shooting From a Motor Vehicle
[9] Tuppu.fi: Mafia Remake
[10] Identity Theft
[11] LA times: Daryl F. Gates
[12] Tuppu.fi: Työelämä paskaa
[13] Death Penalty Info
[14] Tuppu.fi: Itsemurha

Kansallisluonne

Jokaisessa kansassa on yleistäen sanottuna oma luonteensa. Toisaalta jokaisessa kansassa on myös poikkeuksia, sekä yleisesti eriluonteisia ihmisiä. Olen nähnyt indonesialaissa paljon samoja persoonallisuuksia kuin suomalaisissa, mutta toisaalta jokaisella maalla on omanlaisena valtapersoona.

video. Mongoilien Kultainen Orda pullisteli keskiaikana.

Ryssä on ryssä – vaikka voissa paistaa

Kuten Suomessa sanotaan, niin ryssä on ryssä – vaikka voissa paistaa. Se kuvastaa suomalaisten kokemaa negatiivista kokemusta Venäjän hirmuhallintoa ihannoivasta väestönosasta, jotain mitä ei tarvitse edes erikseen mainita.

Jopa suomettuneisuudessa ytimessä tiedettiin, että miten sortopolitiikkaa kannattavat venäläiset toimivat. 30 % nykajan venäläistä ei kuitenkaan kuulu tähän Putin aloittamaa hyökkäyssotaa kannattavaan porukkaan.

https://twitter.com/UAWeapons/status/1504871492294746117?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1504871492294746117%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_c10&ref_url=https%3A%2F%2Fliveuamap.com%2Fen%2F2022%2F18-march-a-new-montage-of-clips-from-the-ukrainian-air-forces

Tämä sanonta ei kuitenkaan poista sitä puolta, että jokaisella kansalla on oma persoonansa. Persoonallisuus kehittyy lapsuudessa, niiden geenien pohjalta mitä on saanut. Jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.

Panssarintuhoaja spoiler
Video. Panssarintuhoajat – opetuspaketti intro.
Video. Linnoittaminen.
Video. Venäläinen taistelupanssarivaunu.
[collapse]
Ryssä spoiler
Video. Kansallisluonne.
Video. Sotaharjoitukseen osallistuneen viimeiset sanat.
[collapse]

Suomalaiset ovat hölmöläisiä, joita on historian saatossa huijattu. Suomalaiset ovat siis siltä osin epäsuorasti syyllisiä siihen, että Venäjä on sellainen kuin se on. Tätä syyllisyyttä ei yhtään vähennä se, että Suomi on ehkäpä Venäjän toiseksi läheisin eurooppalainen liittolainen valkovenäjän jälkeen.

Tampere – Neuvostoliiton kehto

Olen itse asunut Suomen ja länsimaiden kaikista venäjämielisimmässä kaupungissa eli Tampereella. Kaupungin vaakunassa on selvästi kommunismiin viittaavaa symboliikkaa. Lisäksi Tampereella on jopa Lenin patsas. Tamperelaiset ovat itse ylistäneet Leniniä. [4]

Joskus Pirkanmaan Mensassa jouduin kohtaamaan naisen, jonka mies oli juutalainen. En voinut käsittää, että hän oli Venäjän puolella kun venäläiset pommittivat koko Syyrian [6]. Nyttemmin olen oivaltanut, että ehkä oikeasti isolta osin kyse oli vain kaupungin venäjämielisyydestä eikä juutalaisten yleisestä arvomaailmasta. [2, 3]

Olen myös nähnyt pohjanmaalla todella mahtavan ihmisen, jonka mies on myös juutalainen. Ehkä heissä on jotain samaa, mutta toisaalta hän jo vuosia sitten ihmetteli sitä, että Niinistö ja Putin kaveeraavat keskenään. Hän myös tietää, että Pirkanmaalla olleen tavoite oli vain yrittää rahoittaa omaa narkkaustaan. Tampere on yksi Euroopan hengenvaarallisimmista kaupungeista [5].

Hirmuhallitsijoiden maa

Euroopalla on pitkä pimeä keskiaika takana, joka on ollut diktaattoreiden aikakautta. Tähän aikaan hallitsijat olivat papiston alaisuudessa. Tämä erottaa kyseistä aikakautta nykyajan hirmuhallintoa ihannoivien ryssien (vasemmistofasistien) venäjästä.

Fasismi spoiler
Video. The Settlers.
Video. The Settlers.
video. Keskiaikaista musiikkia
Video. Keskiaikaista musiikkia
Video. Arnold Schwarzenegger tells Putin to ”stop this war”
https://www.youtube.com/watch?v=YHzR_CU_G1s
Video. Muistoja sotaharjoituksesta.
[collapse]

Ilman Venäjän hirmuhallitsijoita me emme edes tuntisi nykyajan Venäjää. Tämä siis selittää, että miksi Venäjän kaltainen maa on edes olemassa. Sama kuin se, että jos yksikin luonnonlaki olisi vähänkään erilainen maailmassa, niin me emme kykenisi hahmottamaan sitä. Sekä se, että ilman pahuutta ei voisi olla hyvää. Pimeästä keskiajasta on jäänyt erittäin vähän muistettavaa jälkipolville.

Venäjä hyökkäsi, kuka yllättyi?

Monet ovat täysin yllättyneitä siitä, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Itse en näe tässä yhtään mitään yllättävää. Minun mielestäni tämä oli täysin odotettavaa. Enemmänkin olen yllättynyt, että kohteena oli Ukraina Suomen sijaan. [1]

”Ryssä on ryssä – vaikka voissa paistaa” -vanha suomalainen sanonta

LÄHTEET

[1] Tuppu.fi: Sota Suomessa 2030
[2] Tuppu.fi: No Nogation at Any Level
[3] Tuppu.fi: Syyrian sisällissota
[4] Lenin.fi: Länsimaiden ainoa Lenin-museon on Tampereella
[5] FoxNews: Top 10 Deadliest European Cities
[6] Haaretz: Deripaska

Tasa-arvo

Mitä on epätasa-arvoinen kohtelu? Onko se jotain hyvin inhimillistä? Onko ihmisillä kykyä empatiaan?

Seuraavassa videossa näytetään, että miten apinat reagoivat epätasa-arvoiseen palkitsemiseen. Ensimmäinen apina saa vain kurkkua, mutta toiselle apinoista annetaan rypäleitä.

video. Epätasa-arvoinen kohtelu.

Osaavatko ihmiset reagoida yhtä kehittyneesti epätasa-arvoon kuin kapusiiniapinat, vai onko se ominaisuus jalostunut meistä suomalaisista pois [1]? Mikä on ihmisten reaktio tähän apinoiden surulliseen ja väärään kohteluun?

Spoiler
Kuva. Kapusiiniapinat yhdessä.
[collapse]

”In controlled experiments it has been observed, in varying degrees, in capuchin monkeys, chimpanzees, macaques, marmosets, dogs, wolves, rats, crows and ravens. No evidence of the effect was found in tests with orangutans, owl monkeys, squirrel monkeys, tamarins, kea, and cleaner fish.” [2]

Spoiler
Video. Ihminen ja gorilla ovat sukua 4 – 6M vuoden takaa.
[collapse]

REFERENSSIT

[1] Tuppu.fi: Mentality of Finnish Identity
[2] Wiki: Inequity aversion in animals

Deittisovellukset

Tinderi ja muut deittisovellukset ovat tätä aikaa. Todella monet käyttävät niitä aktiivisesti. Sieltä voi löytää paljon helpommin uusia kavereita kuin monesta muusta paikasta.

Leisure Suit Larry 6

Seuraava 1993 vuoden pelin opit ovat todella tarpeellisia naisten kanssa tekemisissä ollessa. Kyseisessä pelissä kääpiökokoinen 1970-luvun diskopukuun pukeutuneen päähenkilön avulla opetetaan, että miten naisten kanssa voi tulla toimeen. Kuudessa versiossa Larry pääsee (joutuu) feministiseen terveyskylpylään hävittyään Napakympissä. Ongelmat alkavat heti kun Larry pyytää thaimaalaisen kodinhoitajan erikoispalveluita.

Video. LEISURE SUIT LARRY 6 Adventure Game Gameplay Walkthrough – No Commentary Playthrough.
naisen logiikka sopiler
kuva. Naisten logiikka
[collapse]
spoiler

Edellisestä pelistä on tehty lukuisia versioita vuosikymmenien aikana. Seuraavassa videossa tärkeimmät. Ainoastaan 1981 versio Apple 2 tietokoneelle puuttuu. kyseisen tekstiseikkailun juoni on sama kuin Larry-sarjan ensimmäisessä pelissä [1].

https://youtu.be/hCzNtjCiWkA
Video. LSL-pelisarjan versiot kolmelta vuosikymmeneltä.

Leisure Suit Larry:n ääninäyttelijänä on Jan Rabson [6]. Hän on myös näytellyt muissa rooleissa, kuten seuraavissa videoissa. Monet naisäänet ovat tuttuja lukuisista hyvin suosituista lastenohjelmista, kuten esimerkiksi South Parkista [6].

Video. Jan Rabson as Rod Serling on ”Just The Ten Of Us”.
Video. Jan Rabson in ”One Day At a Time”.
Video. Jan Rabson is the voice of Tuber.

Tässä kolmannessa versiossa on jo hyvät MIDI-musiikit. Luonnollisesti pelissä on myös paljon kauniita naisia.

Video. LSL3
Kuva. Softporn Adventure -tekstiseikkailupeli vuodelta 1981 [1]
Video. SoftPorn Adventure Longplay
[collapse]

Johtopäätös

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kaikista tärkeintä on hyvä itsetunto. Kun on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy muiden heikkoudet ja vahvuudet, niin on valmis keskustelemaan naisten kanssa. Sen jälkeen voi löytää uusia kavereita elämäänsä.

Leisure Suit Larry on ehkä paras ohjelma, joka opettaa sosiaalisia taitoja. Tinderi on oma pelinsä, jossa on oma VR-maailmansa. Se poikkeaa merkittävästi täysin virtuaalisista peleistä. Ehkä fluidin älykkyyden avulla myös Tinder-pelissä pärjää, jos on pelannut Leisure Suit Larryt läpi. Osaa esimerkiksi tilata Tequila Sunrisen baaritiskillä; tequilaa, appelsiinimehua ja granadinisiirappia sisältävän drinkin [2, 3]. Leidille King Alphonse [4, 8].

Ylipäätänsä on hyvä oivaltaa, että tietyt asiat eivät muutu. Osa asioista muuttuu, mutta ei kaikki. Historia toistaa itseään, mutta ei koskaan täysin samalla tavalla. Ei ne Hollywoodin sukupolven takaiset kikat oo niin huonoja; Kauniit ja Rohkeat sekä BayWatch oli kova sana silloin. Itsehän olen aikalailla legacykoodari, ohjelmoin Delphiä työkseni [5].

REFERENSSIT

[1] MobyGames: Softporn Adventures
[2] Drinkki.fi: Tequila Sunrise
[3] Kotiliesi.fi: Tequila Sunrise
[4] Crystal Mixer: King Alphonse Recipe
[5] Jyväskylän yliopisto: Delphi-pikakurssi
[6] Behind the Voice Actors: LSL6
[7] Tuppu.fi: Työelämä – Paskaa mutta elämän sisältö
[8] Intoxicologist: King Alphonse and Angel’s Tip

Victim of Fraud

+358 6 36269187

Good I had this unused computer on the corner of my house. Just a typical day in my life. Sorry, but couldn’t show a screen recording. I was just so sleepy, and depressed for everything happening in my tired life. Thanks for the tech support. [2]

Helpdesk calling from the phone number +358 6 36269187 in AM.
Bible spoiler
Image. Bible.
[collapse]
The Druggist of Auschwitz spoiler

There was the criminals in German, they stolen 300 billion euros (in the currency of the year 2020) and murdered more than 1 million civilians. They were working for the Government. This is a good example of the human history. No one couldn’t understand that something like this could happen in any where else country than in Russia. But yes, it was possible in the other country. It was a terrible lost for Europe.

Image. The Druggist of Auschwitz.
Image. Tooth Gold.
Image. Gold Tooth.
Image. Dental Gold.
Video. incarceration was common in WW2,
[collapse]
Indian Explains Recursion spoiler
Video. Indian Explains Recursion. [4]
Video, California Accent.
Video. Leisure Suit Larry 3 Walkthrough.
Video. California English.
Image. World map from the year 1502.
[collapse]
Image. A Fraud Uniform. [1]
Image. A Fraud Bank Card Reader.

For example war time enemy agents, diplomats, commandos, and spies are killed on the place they have been recognized to an enemy soldier. It’s also illegal to act as civilian when you are an enemy soldier. Typically this kind of illegal soldier do lot of harm for civilians. So it’s not just about civilians acting as person of government, it can also happen in another way in war times. We have the war time laws for this kind of fraud in Finnish law.

Commandos gameplay spoiler

I think that Nazis won the race of war crimes in WW2.

https://www.youtube.com/watch?v=TZtkTgxniow
Video. Commandos gameplay.
[collapse]

”In common law jurisdictions, as a civil wrong, fraud is a tort. While the precise definitions and requirements of proof vary among jurisdictions, the requisite elements of fraud as a tort generally are the intentional misrepresentation or concealment of an important fact upon which the victim is meant to rely, and in fact does rely, to the harm of the victim.” -Wiki

REFERENSSIT

[1] Wiki: Fraud
[2] Microsoft: Protect yourself from tech support scams
[3] Police: Electronic Criminal Report
[4] Tuppu.fi: Curiosity of IT

Elämän tarkoitus

Toisinaan sitä tulee mietittyä oman ja muiden elämän tarkoitusta. Tämä on vanha filosofinen kysymys, johon ei ole mitään täysin yksimielistä vastausta. Osalle elämän tarkoitus voi olla erilainen kuin jollekin toiselle, tähän näkemykseen olen itse tullut.

Kuva 1. 90 vuotta pitkä elinaika viikkoina.

Lisääntyminen

Biologisesta näkökulmasta monet ovat päätyneet siihen näkemykseen, että elämän tarkoitus olisi tuottaa mahdollisimman paljon uusia lisääntymis- ja selvitymiskykyisiä jälkeläisiä maailmaan. Tämä olisi elämän kannalta se suurin tavoite. Tähän kaikki yrittävät päästä, yhteinen eliöiden välinen kilpajuoksu. Minusta tämä näkemys on jokseenkin pelkistetty, vaikka olen pääosin samaa mieltä. Tämä pätee korkeintaan suvuttomasti lisääntyville bakteereille, mutta niidenkin on tieteellisesti todettu kommunikoivan keskenään [3, 4].

Paternal line spoiler
Kuva 2. oma isälinjani on noin 52,0 sukupolvea vanha.

”Your paternal line stems from a young branch of I-M253 called I-L22, which likely arose in the last 3,000 years. I-L22 is most common in Northern Europe, but a recent study found that this haplogroup was present in a significant portion of the Partecipanza population living in San Giovanni in Persiceto, Italy.

The area of San Giovanni in Persiceto was involved in a migration period in 728 AD, when it became part of the Lombard kingdom, under King Aistulf. San Giovanni in Persiceto was only under Lombard rule for 48 years, after which the Lombards were defeated by King Charlemagne in 776 AD. There are several characteristics of San Giovanni in Persiceto that link it to other Lombard settlements. For instance, some research suggests San Giovanni in Persiceto was the seat of a Lombard Duke between 750 and 800 AD. It is possible that the Lombards who ruled over San Giovanni in Persiceto played an important role in the introduction and growth of haplogroup I-L22 in the region.” [8, 9]

”The Kingdom of the Lombards (Latin: Regnum Langobardorum) also known as the Lombard Kingdom; later the Kingdom of (all) Italy (Latin: Regnum totius Italiae), was an early medieval state established by the Lombards, a Germanic people, on the Italian Peninsula in the latter part of the 6th century. The king was traditionally elected by the highest-ranking aristocrats, the dukes, as several attempts to establish a hereditary dynasty failed. The kingdom was subdivided into a varying number of duchies, ruled by semi-autonomous dukes, which were in turn subdivided into gastaldates at the municipal level. The capital of the kingdom and the center of its political life was Pavia in the modern northern Italian region of Lombardy.” [10]

Itse olen erittäin tyytyväinen, että oma isähaarani on peräisin seuraavan kuvauksen mukaisesta kuningaskunnasta. Kaikilla meillä on merkittäviä henkilöitä esivanhempina, joiden saavutuksista voi olla ylpeä.

”There was a miracle in the kingdom of the Lombards: there was no violence, no insidious plot; no others unjustly oppressed, no depredations; there were no thefts, there were no robberies, where everyone went where they wanted, safely and without fear” — Paolo Diacono, Historia Langobardorum, III, 16

[collapse]

Itse näkisin, että meidän perimämme on kuin korttipelin kortit, jotka saamme jakajalta. Samoin meillä on yksilönä käytössämme vain pieni osa koko lajin geenipoolia kerralla. Korttipeli määrittää, että miten nämä meidän geenimme arvottuvat elämässä. Toisessa pelissä ässä on paras kortti, toisessa pelissä se on huonoin. Näin myös geenien monimutkaiset mekanismit ovat ympäristötekijöistä ja tuurista riippuvaista. [1, 5]

Kuva 3. Pierre Marechalin pelikortit vuodelta 1567. [2]

Minun mielestäni korttipeli kuvastaa monelta osin erinomaisesti elämää. Usein asiat lähtevät liikkeelle yhteiskuntajärjestelmän pohjalta, josta ne etenevät läpi yhteiskunnan. Tämä on ehkä yksi iso syy, että miksi ylhäältä alaspäin johdettu suunnitelmatalous ei onnistunut. Yhteiskunta ei vain toimi niin, vaan kapinat ja muutokset lähtevät järjestelmän ns. alaosasta. Tämä asia on kaikista kärjistyneimmässä muodossaan feodalismissa eli sääty-yhteiskunnassa, jossa se muistuttaa kukkulan kuningas -leikkiä.

Elämässä parhaiten pärjää sopupelillä, kun kaikki toimivat yhteen. Toisinaan osa saattaa valehdella, jolloin tällaiselle henkilölle ei kannata omia korttejaan näyttää. Näin muodostuu erilaisia etnisiä ryhmiä. Tämä tällaisena teekkaritason autistisena humanistipohdintana, parasta mihin pystyy. Käytän termejä ja käsitteitä, jotka itse tunnen.

Väestön yhdentyminen

Itse tein seuraavan Kuvan 4 mukaisen graafin Facebookin kavereistani. Tämä on ajalta, jolloin Facebook ei ollut luovuttanut sivustoaan Yhdysvaltain viranomaisille. Tällöin normaali käyttäjä sai analysoitua hyvin sivustolla olevaa dataa, siihen oli jopa sivustolle kehitettyjä omia sovelluksia. Valitettavasti Facebook on luopunut avoimuudestaan, niin tällaista tietoa ei enää ole saatavilla normaalille käyttäjälle.

Kuva 4. Oma kaveripiirini Facebookissa vuonna 2013.

Usko yhteen Jumalaan on todennäköisesti ollut merkittävä väestötieteellinen asia, jotta massiivinen ja äärimmäisen pirstaloitunut joukko ihmisiä on saatu toimimaan yhteen haastavissa olosuhteissa. Tämä aikana, jolloin ei ollut nykyajan tieteellisiä menetelmiä väestöryhmien sosiaalitieteelliseen mallintamiseen. Tämä abstraktio yhteiseen asiaan uskomisesta on yksi suurimmista väestöllisestä innovaatioista, uskon niin. Tälle abstraktiolle on luotu oma terminsä, sitä kutsutaan Jumalaksi.

Yksi iso ongelma tieteessä on se, että humanistiset eli ihmisläheiset tieteet ja kovat eli insinööritieteet eivät sovi yhteen. Jos tämä ongelma saataisiin korjattua ja saatettua samojen laitosten sisälle, niin tieteen tilanne olisi huomattavasti paremmalla mallilla. Tämä on ehkä suurin poikkitieteellinen ongelma, jonka itse olen huomannut. Yhteinen käsitys asioista olisi suuri helpotus, lopettaisi lapsellisen vastakkaisasettelun ja jopa vihanpidon.

Henkinen kehitys

Itse olen aina ollut vahva koulutuksen tukija, pidän koulutusta itseisarvoisesti tärkeänä. En tiedä, että miten moni muu jakaa tämän näkemyksen minun kanssani. Uskoisin kuitenkin, että on useampia, jotka ovat tästä näkemyksestä minun kanssani samaa mieltä. [6]

Minä en koe, että kyse on pelkästään yliopistokoulutuksesta tai tieteestä, vaan minä arvostan kaikkea koulutusta ja tietämystä valtavasti. Minä itse koen, että tämä on erittäin suuri osa elämän tarkoitusta. En itsekään osaa perustalla miksi, mutta mielestäni jokin tällainen asia on elämässä tärkeää.

Kuva 5. Tietoisuustaidot on päivän sana. [7]

Tietoisuus on yhä mysteeri, josta tiedetään todella vähän. Materiaalisen maailman tutkimus on jo edennyt hyvin, mutta tietoisuuden tutkimus on lähellä nollaa. Ainakin tällainen mielikuva minulla on, että tietoisuus on liitetty sähköisiin ilmiöihin, mutta paljon muuta tieteellisen varmaa ymmärrystä ei ole saavutettu.

REFERENSSIT

[1] Pagat: Card Game Rules
[2] WoPC: Re-creation of Pierre Marechal playing-cards
[3] How Stuff Works: How do bacteria communicate?
[4] Quorum sensing: cell-to-cell communication in bacteria.
[5] Wikiwand: Playing Cards
[6] Tuppu.fi: Monenlaista koulutusta, kaikki arvokasta
[7] Vocal: Enlightenment, Heaven & Nirvana
[8] PubMed: Traces of medieval migrations in a socially stratified population from Northern Italy. Evidence from uniparental markers and deep-rooted pedigrees.
[9] PubMed: Punctuated bursts in human male demography inferred from 1,244 worldwide Y-chromosome sequences.
[10] Wiki: Kingdom of the Lombards