Työelämä – paskaa, mutta elämän sisältö

Itse olen olen ollut sikäli onnellisessa asemassa, että olen saanut olla töissä melkolailla joka vuosi nuoresta asti. Jatkuvasti kun tulee uusia juttuja, niin ne aluksi ottavat suunnattomasti hermoon. Näin oli ensimmäisillä kesätyöviikkoina ja -vuosina, jolloin pelkästään työpaikalla oleminen oli yhtä tuskaa. Työtehtävät ovat muuttuneet ja ikää tullut, niin mieli on paatunut ajan myötä moniin asioihin.

Erityisesti koulun ja työelämän välinen ero on hämmentävä. Töissä aina on ollut niin, että tietyt tehtävät eivät katoa itsestään, koulussa neuvotteleminen korvaavuuksilla tai muilla vastaavilla asioilla on helpompaa. Työelämässä usein saa huomata olevansa pelinappulana, jossa ahkeruus ja oikeudenmukaisuus eivät välttämättä ole tärkeintä. Tätä monet akateemiset suunnitelmataloutta kannattaneet eivät luultavasti ymmärtäneet, ehkä kuvittelivat kapitalismista suunnitelmatalouteen siirtymisen poistavan ongelmat. Koulussa ei välttämättä ymmärrä, että miksi ei tulisi etsiä syyllisiä, vaan tulee etsiä ratkaisuja. Koulussa on itse asiakkaana, työelämässä asiakas on joku muu.

”–Huumeet ovat ottaneet paljon, mutta myös antaneet paljon. Olen nähnyt huumeiden tuoman paskan, mutta vain yksi elämä meillä täällä on. Miksi itkisin tuntikausia päivässä töissä, kun voin olla täällä?” –Aamulehti

Minulla on paljon työkokemusta monelta eri koulutusasteelta ja työelämästä yleisesti. En tiedä, että miten työnantajat asiaa arvostaa. Olen nyttemmin pohtinut, että asian olisi voinut useissa tilanteissa tuoda paremmin esille. Valitettavasti uskon, että HR-tädit ovat IT-alalla niin pihalla kaikesta, että koko asian tuominen esille on virhe. Olen toistuvasti saanut järkyttyä ohjelmistoalan rekrytointikäytännöstä, jossa on hyvä HR-tyyppi ja paha IT-asiantuntija. Ehkä sekin on vain parasta, kukaan ei tiedä parempaakaan ratkaisua. Valitettavasti työelämässä usein on näin, monikaan käytäntö ei ole erityisen fiksu tai järkevä. Mieli on kuitenkin jo niin turtunut, että ei enää osaa itkeä sille systeemille.

Kuva 1. Ei ole helppoa rakennusalalla. [IS/Fennovoima]
Olin vuosi sitten asustelemassa idyllisessä rintamamiestalossa, jossa aina pakkasaikaan lämmittelin aamulla kamiinaa, niin ei tarvinnut palella. Autoakaan ei tarvinnut silloin, joten elämiseen ei paljoa rahaa kulunut. Sittemmin tarjosin eräälle HR-tyypille tulevani ilmaiseksi työpaikalle viettämään aikaani ansiosidonnaisella, mutta kuulemma se ei käy. Meinasin jopa ehdottaa, että maksaisin hieman siitä, että saisin olla työpaikalle oppimassa ammattiin. Jätin kuitenkin sen tarjouspyynnön ehdottamatta. Surkea tyyppi minäkin olen, mutta en kai minä nyt niin huono voi olla! Perin kummallista, ehkä se on tämä Suomen talous.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *