Kieltolaki kumoon 2020 ✌️

Nyt julkiseen sanaa on tullut keskustelua kannabiksen kieltolain kumoamisesta. Tämä aihe on myös minua kiinnostanut kymmenisen vuotta, olen osallistunut keskustelemaan aiheesta aktiivisesti. Oma aktiivisuuteni on jäänyt vähemmälle, mutta ehkä nyt on oikea aika myös itse ottaa asiaan kantaa. [2, 3, 4]

Kuva 1. Lähes kaikki lajikkeet ovat näiden hybridejä eli risteytyksiä. [7]
Fraktaalispoileri
[collapse]

Kieltolain kannattajat

Jukka Riipinen spoiler

Mistä seuraavassa videossa puhutaan? Jostain tietystä rikkaruohosta? Oikeasti? Miten jokin tietty rikkakasvi on voinut onnistua näin hyvin tehtävässään?

Monet pitävät kyseistä kasvia pyhänä, Jumalan valitsemana kasvina. Vastustajat pitävät sitä mielisairautena, ovat yksipuolisesti halunneet tehdä itsestään kannabiksen vihollisen itse yksipuolisesti aloittamallaan huumesodalla, jolla negatiivisella termillä he asiasta puhuvat. Toinen puoli uskoo rauhaan ja rakkauteen, aselevon eli dekriminalisoinnin portit odottavat auki 24/7. Tilanne muistuttaa jo jopa uskonnollista liikettä.

”Se [kannabis] kaappaa käyttäjänsä, joka on sille altis!” Jukka Riipinen

Minun mielestäni kannabikseen suhtautuminen muistuttaa hyvin paljon tuholaiseläimenä pidetyn rotan ja ihmisen välistä suhdetta [8]. Kumpaakin halveksutaan, koska se on ihmiseen nähden liian nokkela ja taitava. Samoin kuin älykkäinä pidettyjä juutalaisia myös vihataan, niin samoin ihmisen seurassa hyvin menestyvä kannabis koetaan uhkana. Ihmisen ja kannabiksen välinen suhde on ollut symbiottinen, hamppu on erittäin merkittävä asia ihmiskunnan historiassa [6].

[collapse]
Reefer Madness spoiler

Demonisoivan valistuksen taustalla on seuraava 1936 julkaistu valistusvideo kannabiksesta. Monet ovat sitä mieltä, että sen taustalla olisi ollut rasismi ja viha tiettyjä amerikkalaisia vähemmistöjä kohtaan.

Kuva 2. Kannabiksen vastaista valistusta 1930-luvulta.

Reefer Madnessin tekijät taisivat käyttää hieman jotain muutakin kuin vain pelkkää kannabista. Olisiko kokaiinilla ollut osuutta seuraavaan pianokohtaukseen, luulivatko he oikeasti käyttäneensä pelkästään kannabista? Yksi päihdevalistajien / näyttelijöiden työn legendaarisimmista saavutuksista 1930-luvulta.

Mielestäni on hyvä tietää asioiden taustat, että mistä nykyajan kiihko on saanut alkunsa. Kasvi jakaa todella vahvasti ihmiset kahteen ryhmään. Kyse on erittäin vahvasti ihmisten välisistä arvomaailmaeroista: miten jostain syyttömästä kasvista puhutaan, ja miten törkeästi toisten ihmisten yksityiselämään voidaan puuttua.

Jos joku nauttii tietyn kasvin syömisestä, eikä siitä tietellisesti ole löydetty merkittäviä haittoja, niin tuleeko siihen silloin yhteiskunnan puuttua. Saako ihminen käyttää päihdettä, joka on selvästi alkoholia kaikilla mittareilla mitattuna vähemmän haitallinen. Silti monet pitävät siitä, se nostaa heidän elämänlaatuaan valtavasti.

[collapse]

Oma kanta

Minun ei välttämättä kannata keksiä pyörää uudestaan, vaan mieluummin referoin omia aiempia keskusteluitani. Minulla on ollut periaate, että olisin valmis allekirjoittamaan omat mielipiteeni ja kantani myös tulevaisuudessa. Kaikki tekevät virheitä, myös minä. Silti pyrin siihen, että ne virheet eivät leviäisi laajalle. En tiedä miten hyvin olen onnistunut, mutta seuraava spoilaamani viestini on todennäköisesti onnistunut. [1]

Tiedespoileri | Oma kanta

Keskustelun etusivu | Historia, kulttuurit ja yhteiskunta

Kieltolain / huumesodan onnistuminen

Tuppu L 2.0Seuraa Viestejä3156klo 5:53 | 26.6.2011

Kannabiksen kukinnon hinta on luokkaa 10 – 20 €/g, kullan hinta on 30 €/g. Jokin vuosi sitten kulta ja kannabis oli hinnoiltaan tasan, eli vaihdossa sai vaa’an toiseen kuppiin lyödä kultaa ja toiseen kannabiksen kukintoa. Kullan hinta on ollu rajussa nousussa, vaikka tosin kannabiskin on kallistunut jonkin verran. Kotikasvatettuna kannabiksen hinta jää ammattimaisessa kasvatuksessa helposti alle 1 €/g, joten moni köyhä opiskelija ja työtön voi tehdä sillä suuretkin lisäansiot, vaikkapa kuitata vuokran omavastuun, ostaa terveellistä ruokaa ja ylläpitää omaa autoa. Kysyntä on taattua, älytön hinta on ollut vain nousussa ja nousupaineita on yhä.

Cannabis Sativa Sativa -alalaji on villinä leviävä rikkaruoho, eli kirjaimellisesti englannin kielellä ’weed’. Monet maat yrittävät tuhota sitä, ettei se veisi tilaa muilta kasveilta. Eli kyseinen kasvi ei ole kasvina mitenkään kovinkaan erityinen, vaan ihan erittäin nopeasti ja hyvin vaihtelevissakin oloissa viihtyvä kasvi. Kasvaa villinä monessa Itä-Euroopan maassa, jossa on jopa yöttömässäkin yössä ja yöpakkasissa kukkiva Ruderals-alalaji. Myös on olemassa vuoristoisessa alueessa viihtyvä Indica-alalaji. Kannabiksen kuitulajikkeita on Euroopassa kutsuttu hampuksi, joka on ollut ennen nailonia vetolujana kuituna mm. köysissä ja purjeissa. Nykyisin on sittemmin alettu panostamaa kieltolain jälkeen päihdelajikkeisiin, joita onkin jo ihan tuhansia erilaisia. Vanha tunnettu jalostettu päihdelajike on Skunk, jota vielä nykyäänkin monet kasvattavat. Lajikkeita on hyvinkin monenlaisia, nykyään moni aloittelijat suosivat Low Ryderia, Short Rideria tai muuta vastaavaa minikokoista kasvia, joka sopii kasvamaan täysikokoiseksi vaikka kenkälaatikossa. Monet nykyaikaiset lajikkeet eivät edes selviydy ulkona, koska niiden hennot oksat eivät kestä tuulessa kukintojen raskasta painoa ja tiiviit kukinnot homehtuvat herkästi aamukasteessa ja vesisateessa.

Jatkuvasti myös kasvatusmenetelmät ovat kehittyneet. On olemassa vaikka mitä kaasupurkauslamppua, energiansäästölamppua, lediä, vesiviljelyä, aktiivihiilisuodatinta ja vaikka mitä. On olemassa ihan omia liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet kasvatustarvikkeiden välittämiseen. Samoin on poltteluliikkeitä, joista saa vesipiippuja ja muuta. Näitä löytyy siis ihan Suomestakin. Kasvatusohjeet saa kun kirjoittaa Googleen ”hupu2”, josta saa tarvittavan kasvinhoidon lyhyen oppimäärä tiiviissä paketissa. Samoin monesta maasta saa siemeniä, joiden tilaamiseen ei virkavalta puutu mitenkään, etenkin Alakomaat on suosittu paikka. Joissakin liikkeissä on ihan suomenkieliset käännökset, kuten vaikka Nirvana-shopissa. Jos jotain ongelmia tulee, niin aina voi kysyä henkilökohtaista neuvontaa Hamppu-foorumilta.

Kannabiksen käyttäminen on 30-luvulta kasvanut expotentiaalisesti. Aluksi käyttö oli vain tiettyjen meksikolaisten ryhmien ja muiden pienten ryhmien juttu, johon ei puututtu vuosituhansiin mitenkään. Kiellon jälkeen käyttö siirtyi valkoihoisiin Kaliforniassa 60-luvulla, joka oli merkittävä osa hippiliikettä. Joitain pieniä käyttäjämääriä alkasi esiintymään 70-luvulla myös Helsingissä. 90-luvulla käyttö oli Kaliforniassa jo saanut vahvan käyttäjäpiirin ja Suomessakin käyttöä alkasi esiintymään koko maassa. Nyt 2011 Vuonna 1/4 nuorista on kokeillu kannabista, 50 000 on kasvattanut, 10 000 kasvattaa ja on jopa alkanut rokottamaan alkoholin kulutustilastojakin. Kannabiksen käyttäminen nuorten miesten keskuudessa on alkanut yleisesti tulemaan jo paljoltikin hyväksytyksi, eikä se ole kuin hieman eksoottisempi päihdevalinta alkoholille. Aina saa huomata jonkun vanhan kaverin, joka on alkanut käyttämään kannabista ja jättänyt alkoholin kanssa läträämisen. Tuntuu kuin asia leviäisi kuin metsäpalo, dominoefekti on alkanut.

Kysynkin, että kuinka kieltolaki ja kriminaalipäihdepolitiikka on teidän mielestänne onnistunut? Toivottavasti voisitte myös perustella mahdollisimman hyvin oman kantanne.

[collapse]
Suomispoiler
Kuva 3. Kuva Hampusta Suomessa. [14]
Kuva 4. Kannabis on maailman laajimmalle levinnyt ja vanhin ihmisen maataloudessa viljelemä viljakasvi. [14]
[collapse]

Edellistä viestiäni on jaettu Facebookissa 294 kertaa tällä hetkellä klo 8.53 30.10.2019 eli tämän virkkeeni kirjoitusaikana. Se on kasvanut kymmenillä viimeisen yön aikana. Viestiäni on myös tykätty 7 kertaa, vuorokauden sisällä tulleet. Tietysti sitä saa jakaa eli linkittää lisää, sitä kutsutaan nimellä World Wide Web.

WWW Wikispoiler

World Wide Web tai WWW on Internet-verkossa toimiva hajautettu hypertekstijärjestelmä. Hypertekstiä luetaan selaimella, joka hakee verkkosivuiksi kutsuttuja dokumentteja web-palvelimilta ja esittää niitä käyttäjälle piirtämällä ne näytölle. Hyperteksti sisältää linkkejä toisiin dokumentteihin. Vuorovaikutus web-palvelimen kanssa informaatiota toiseen suuntaan lähettämällä on sekin mahdollista. Linkkien seuraamista tai sivujen lataamista selaimeen kutsutaan surffaamiseksi.” Wiki

[collapse]
Zamnesian joulukalenteri -spoiler
https://www.youtube.com/watch?time_continue=1&v=no4CWGOds6U
Zamnesia on eräs alankomaalainen verkkokauppa. [9]
[collapse]

Olen nykyään passiivisempi ilmaisemaan asioita, mutta pidän omasta 23 vuotiaan ammattikoululaisen Tupun innosta selittää asian. Kaikelle on aikansa, olen jopa hieman ylpeä ja kateellinen nuoremmalle itselleni. Tiettyä viisautta puuttuu kuitenkin. Jos minä nykyään pääsisin auttamaan Tuppu L 2.0 minua, niin ehkä olisin pärjännyt elämässäni paremmin. Ehkäpä indicaisen skunkin sijaan taikka lisäksi mainitsisin sativaisen hatsin, jos pitäisi yksi historiallinen lajike nimetä [5, 12]. Historiaa ei voi muuttaa, eletään tässä hetkessä.

Rome Total War -spoiler

Itseäni Rome Total War pelin kaupungihallinta kiinnostaa ihan jo ex-kuntavaliehdokkaan roolissa. Muutenkin pidän kyseisestä pelistä. Se on mielestäni historian paras peli. Ilo et hyöty samassa pelissä, aivan mahtavaa. [10, 11]

[collapse]
IRC-spoiler
15:15 -!- There are 27680 users and 1 services on 22 servers
15:15 -!- 58 operators online
15:15 -!- 22 unknown connections
15:15 -!- 15444 channels formed
15:15 -!- I have 1448 users, 0 services and 1 servers
15:15 -!- 1448 1801 Current local users 1448, max 1801
15:15 -!- 27680 29176 Current global users 27680, max 29176
15:15 -!- - irc.nlnog.net Message of the Day -
15:15 -!- - 1/2/2016 12:56
15:15 -!- -  .=============================================.
15:15 -!- -  :                                             :
15:15 -!- -  :     Welcome to this Open IRCNet server!     :
15:15 -!- -  :                irc.nlnog.net                :
15:15 -!- -  :                                             :
15:15 -!- -  :         _   _ _     _   _  ___   ____       :
15:15 -!- -  :        | \ | | |   | \ | |/ _ \ / ___|      :
15:15 -!- -  :        |  \| | |   |  \| | | | | |  _       :
15:15 -!- -  :        | |\  | |___| |\  | |_| | |_| |      :
15:15 -!- -  :        |_| \_|_____|_| \_|\___/ \____|      :
15:15 -!- -  :                                             :
15:15 -!- -  :     Netherlands Network Operators Group     :
15:15 -!- -  :                                             :
15:15 -!- -  :             https://nlnog.net/              :
15:15 -!- -  :                                             :
15:15 -!- -  :              ircnet@nlnog.net               :
15:15 -!- -  `============================================'
15:15 -!- End of MOTD command.
15:15 -!- Mode change [+i] for user tuppu
[collapse]
Tilastospoiler
Kuva 5. Blogini kävijätilastoa vuodelta 2019.
[collapse]

REFERENSSIT

[1] Tiede.fi: Kieltolain / huumesodan onnistuminen
[2] Kansalaisaloite.fi: Kansalaisaloite Kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi
[3] KK2020.fi
[4] IL: Suomalainen Lilli, 36, markkinoi työkseen kannabista Kaliforniassa – hänen mielestään eduskunta on aivan pihalla
[5] Zamnesia: Kees’ Old School Haze (Super Sativa Seed Club)
[6] Hamppufarmi.fi
[7] Spliff Seeds: What Is Indica And What Is Sativa?
[8] Tuppu.fi: Rotta
[9] Zamnesia: Top 10 Magic Truffles
[10] Steam Store: Rome: Total War™ – Collection
[11] Totalwar: Rome II
[12] Santyerbasi: Haze strain origin and history
[13] YLE: hampunkasvattaja Timo Haara
[14] Tiede.fi: Hamppu
[15] Finola

Yksinäisyys

disclaimer

Disclaimer: Itse olen tyytyväinen valtiooni mm. koulutuksen ja työllisyyden osalta. Olen aina ollut äärimmäisen vahva koulutuksen tukija, sekä olen aina ollut töissä yksityisellä sektorilla palkansaajana yhtä kesätyöpaikkaa Peräseinäjoen kunnalla lukuunottamatta. Olen saanut näiltä kaiken tarvitsemani – jonka ne vain voivat tarjota, ikuiset kiitokset siitä. Omat vanhempani ovat työläistaustaisia, eikä heillä ole ollut kykyä tukea minua opiskeluissani, joten olen mennyt ammattikoulun kautta opintoni.

Isoimmat ongelmat minulla liittyvät minun omaan henkilökohtaiseen elämääni, mikä ei suoranaisesti ole maamme hallinnon vastuulla. Itse omasta mielestäni arvoliberaalina en haluaisi hallinnon puuttuvan ihmisten henkilökohtaiseen elämään, mutta toisinaan itsekin epäilen omia arvojani. En täysin poissulje, etteikö koulussa voitaisi opettaa, että miten miesten tulisi tutustua ja jutella naisten kanssa. Tämän johdosta päätin jo hieman kauemmin mielessä olleen artikkelin lopulta kirjoittaa, koin sen ajan tulleen.

Tämä artikkelin aihe on minun elämäni suurin ongelma, joten en väitä tämän artikkelin olevan onnistunut. Joudun tässä artikkelissa myöntämään tehneeni virheitä.

Kuva 1. On asioita, joissa minäkään en ole vielä erityisen hyvä. [4]
[collapse]

Yksinäisyys on meidän yhteiskuntamme suurin ongelma, myös minä kärsin siitä valtavasti. On hirveää ajatella, että joutuu elämään koko elämänsä yksin, eikä löydä ketään, joka huolisi minut. Minua ei ole haluttu normaaleihin päihdepiireihin, eikä mihinkään muihinkaan kaveriporukoihin. En ole kuitenkaan tämän asian suhteen yksin, yksinäisiä on maassamme valtavasti.

Oma mielenterveyteni

Minä olen myös kärsinyt sosiaalisien syiden seurauksena mielenterveysongelmista, kuten myös moni muu Suomessa. Minulle on diagnosoitu ei-elimellinen psykoottinen häiriö [5]. Toistaiseksi se on pysynyt hyvin hallinnassa, ilman lääkitystä. En itse pois sulje, etteikö minulla olisi diagnosoimattomana esimerkiksi asperger tai myöhemmin kehittynyt lukuisia muita mielenterveyden ongelmia. [1]

”En koskaan täytä niitä vaatimuksia, jotka suomalaisille miehille on asetettu.”

Jokaisen mielenterveysongelman taustalla on aina omat syynsä, kaikkien elämä on yksilöllistä. Todennäköisesti monella on vastaavia ongelmia kuin minulla. Itselläni taustalla on enimmäkseen se, että en kelpaa naisille. Oma opiskeluni ja työelämäni ovat sujuneet erinomaisesti.

Kelvottomat miehet

Mikä on, ettei minun ikäluokkani miehet kelpaa naisille? Miksi minun ikäluokkani miehet tekevät joukkomurhia maassamme? Miksi kukaan ei välitä? [2]

Olen normaali suomalainen heteromies. Syyllistän tästä asiasta itseäni, koen olevani täysin riittämätön. Se aiheuttaa minussa jatkuvaa henkistä kärsimystä, kun tietää ettei koskaan kelpaa vastakkaiselle sukupuolelle. En koskaan täytä niitä vaatimuksia, jotka suomalaisille miehille on asetettu.

Suomalaiset naiset ovat asia, joka on käynyt ainakin minun mielenterveyteni päälle. Varmasti vastaavia kokemuksia on muillakin, kuten traagisista uutisista on saatu lukea. Elämme tämän osalta järkyttäviä aikoja.

Suomalaisten sukupuutto

Jos meno jatkuu näin, niin suomalainen kansa kuolee sukupuuttoon. Toivottavasti kuitenkin oma ennusteeni menee väärään, toivon olevani väärässä. Ehkä sillä ei ole merkitystä, ehkä elämällä ei ole tarkoitusta. Mahdollisesti suomalainen kulttuuri loppuu, tilalle tulee parempi islam tai joku muu kilpaileva kulttuuri. [3]

Kyllä, kirjoitin tämän artikkelin hyvin masentuneessa mielentilassa. Mutta toisaalta 1930-luvulla talousasiantuntija eivät yleisesti uskoneet, että kapitalistinen talous voisi koskaan olla riittävän vakaa ja turvallinen talousjärjestelmä suhteessa suunnitelmatalouteen. Se vaati uutta kultakannasta poikkeavaa taloutta. Ehkä samanlaista keskustelua kaivattaisiin meidän suomalaisen yhteiskunnan kestävyydestä ja arvoista? [3]

Voisiko nykyinen arvoliberaali länsimainen yhteiskuntajärjestelmä olla entistäkin parempi? Voisiko länsimainen arvoliberaalius olla yhä parempi islamistiseen yhteiskuntaan verrattuna, jos meidän omaa järjestelmäämme tehtäisiin entistäkin paremmaksi? Jokin pieni korjaus, joka olisi tulevina vuosikymmeninä yhtä itsestään selvää kuin kelluva valuutta ja finanssitalous? [3]

REFERENSSIT

[1] mtv uutiset: Joka viidennellä suomalaisella on jokin mielenterveyshäiriö
[2] Tuppu.fi: Oman ikäluokan miehet
[3] Tuppu.fi: Menestys
[4] IS: Tiedemies joutui leikkaamaan itseltään umpilisäkkeen
[5] Facebook: Psykiatriakriittiset