Aihearkisto: Politiikka

Trump vs. Harris

Yle ei voi sopimisteknisistä syistä näyttää Yhdysvaltain tärkeintä vaalikeskustelua, joten tässä se Youtubesta [1]. Harva pääsi neljältä aamuyöstä Suomen aikaa katsomaan sitä suorana.

”Sopimusteknisistä syistä johtuen väittely on mahdollista esittää ainoastaan suorana lähetyksenä eikä se näin ollen ole jälkikäteen katsottavissa Yle Areenasta.” YLE [1]

Video. DEBATE REPLAY: VP Harris and former President Trump l ABC News Presidential Debate

Trumpin iho näyttää tummemmalta kuin Harriksen iho. Onko Donald Trump käynyt solariumissa tai muuten erityisesti ruskettanut ihoaan poikkeuksellisen paljon?

Ihonvärin vertailu

Kamalan ja Trumpin ihonväriä voi vertailla omien aistien lisäksi mm. Paintilla. Seuraavassa kuvassa on vertailtuna Trumpin ja Obaman ihonväri pikselistä keskeltä otsaa, kun he seisovat vastaavassa asennossa ja valaistuksessa. Tämä on ainutlaatuinen hetki, jolloin molemmat ehdokkaat ovat samassa ja täysin vertailukelpoisessa ympäristössä kuvattuna.

Kuva. Trumpin ja Harriksen ihonväri otsasta katsottuna videon RGB-väriskaalalla.

Trumpin iho on punaisempi, mutta Harriksen iho on sinisempi ja hieman vihreämpi. Mitä isompi arvo, niin sitä vaaleampi iho. Se miten ihmissilmä värit aistii, niin on hyvin yksilöllistä ja geneettistä [2].

Trump: (192+134+107) / 3 / 255 =56,6 % valkoinen
Harris: (183+138+115) / 3 / 255 = 57,0 % valkoinen

Näyttäisi siltä, että RBG eli videon värien tallennusmuodossa Harris olisi hivenen vaaleampi kuin Trump. Tämä ei anna absoluuttista totuutta koko spektristä, mutta pitäisi olla lähellä sitä. Molemmat henkilöt ovat kuvattuna samalla kameralla ja vastaavalla valaistuksella.

Trumpin ihon punertava väri voi viitata sihen, että hän olisi ruskettanut ihoaan liikaa eli iho olisi palanut. Iho punottaa sen takia. Tämä tekisi ihosta punaisemman. Tämä väite vaatisi, että Trumpin ihoa pitäisi vertailla aiempaan ajankohtaan tai hänen sukulaisiinsa samassa valaistuksessa ja kuvauskonfiguraatiolla. Tämä on minulle käytännössä mahdotonta toteuttaa.

Trumpin iho suodattaa korkeamman aallonpituuden värejä eli sinistä sävyä. Se mielestäni voi viitata siihen, että Trumpi olisi käynyt ruskettamassa ihoaan. Ihon rusketuksen luonnollinen tarve on suojata ihoa ultravioletilta säteilyltä.

REFERENSSIT

[1] YLE: Harrisin ja Trumpin vaaliväittely
[2] JAMA Network: Molecular Genetics of Color Vision and Color Vision Defects

Neljäs lakkoviikko

Hallituksen viime kuussa kertoman tiedon mukaan Suomesta loppuu bensa ja ruoka kaupasta. Ne ovat tämän hetken Suomen suurimmat ongelmat. Syynä tähän ovat rahtarit ja metsäteollisuuden työntekijät. [1]

Aprillipäivänä 1.4. päättyi kolmas lakkoviikko

Hallitus oli koko pääsiäisen ajan valmistellut uusia lakkolakeja. Tiistaina oli odotettavissa pääministeri Orvon palopuhe ammattiliittoja vastaan. [1]

Täysistunto 13.3.2024 Pääministeri Petteri Orpo

Koko Suomen väestö seurasi hallituksen toimia äärimmäisen tarkasti. Lakon jälkeisen ajan eduskunnan täysistunto oli median ja kansan kovan odotuksen aikaa, pääsiäisen aikaisen tuskan kulminoituminen.

Kaksi kalaa ja viisi leipää

Yhteiskunnallisiin asioihin voi kuitenkin vaikuttaa, kun lähes messiaaninen jumalainen ruumiillistuma ilmestyi hidastamaan saatanallisen juonen etenemistä. Huoltoasemien polttoainepula helpotti, kaikki kauppojen hyllyt notkuvat ruokaa. Aivan kuin Jeesus ruokki kansan.

”Sitten Jeesus otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui niistä kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen kansalle tarjottaviksi. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista korillista.” –Luukas 9

Suomessa on lapsissa vielä toivoa, kun yksi pikkupoika pystyi pysäyttämään lakkolakien käsittelyn pääsiäisen jälkeen. Lopetti Suomessa hallituksen luoman kauppojen ja huoltoasemien pula-ajan. [2]

Yksi hiljainen minuutti eli 0.016667 tuntia eduskunnalle. Sen kun kertoo kansalaisten määrällä ja oman aikansa arvolla. Se on vähän, mutta sen arvoista.

REFERENSSIT

[1] YLE.fi: Perustuslakivaliokunta käyttää pääsiäisen lakkolakien pohtimiseen
[2] Ylilauta: Pekka-Eric, Matti, Evita, 12v jonne
[3] Raamattu: Luukas 9

Bild – etusivun juttu Suomesta Euroopan suurimmassa päivälehdessä

Bild on päivälehti, jolla on Euroopan suurin levikki. Lehdellä on 2220 k lukijaa. Vertailun vuoksi Helsingin Sanomien levikki (333 k) on 15% tästä [6]. Voi siis arvella, että tämän Suomikuvan SDP:stä on saanut miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. SDP:n ei tarvitse asiasta ylläpitää keskustelua, koko Euroopan poliittinen kenttä varmasti tietää jo tällä hetkellä riittävästi SDP:n johdon äärioikeistolaisesta ja sadistisesta historiasta. [5]

Kuva. Bild [1]

Kissan polttomurha

SDP:n puoluejohdon sadistinen kissan polttomurha -spoiler
Kuva. YLE: Puoluekanta vaikuttaa huomattavasti parisuhdemarkkinoilla [7]
Kuva. Vilma-kissa [2]
[collapse]

”Psykopaatit pyrkivät aina enemmän johtotehtäviin, siksi pitäisi olla psokologiset testit jolla poistetaan psykopaatit poliittisista tehtävistä. Työhaastatteluissa on usein testejä, mitä pitäisi käyttää myös politiikassa.” [2]

”Ei psykopaatit tarvitse teoilleen perustelua. Juurikin nämä seikat paljastavat tämänlaiset ihmiset psykopaateiksi.” [2]

”Dynaaminen psykopaattiduo.” [2]

Silmä silmästä, hammas hampaasta

Joku joskus sanoi; että sitä saa mitä tilaa. Joku myös sanoi; että joka vanhoja muistelee, niin sitä tikulla silmään. Hammurabin laista Raamatussa myös sanotaan; silmä silmästä, hammas hampaasta. [4]

Video. HS: Hitlervitsi näyttää todella todella pahalta [2]

Löikö Venla Kuokkanen ns. vyön alle? Vai onko Suomessa vielä voimassa sanonta: ”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.” Onko tämä sitä nykypäivän vasemmiston (Helsingin Sanomat) keskustelua, johon kaikkien pitää alentua?

SDP:n ehdokkaiden rikokset -spoiler
Kuva. SDP:n ehdokkaiden rikoksia [2]
Video. Oppositio [2]
[collapse]

Sensuuri Suomessa

Miksi YLE ja HS sensuroivat aiheeseen liittyen kaiken keskustelun ja vaikenevat asiasta, josta muualla länsimaissa käydään vilkasta keskustelua? Eikö vapaa ja puolueeton keskustelu kuulu länsimaiseen arvomaailmaan? YLE rahoitetaan verovaroin, joten eikö demokraattisessa valtiossa ihmisten pitäisi kyetä äänestämään objektiivisella ja avoimella tiedolla?

Video. Kissan polttomurha -flashback

Jos SDP on vallassa, niin vaikenemisen kulttuuri jatkuu Suomessa. Tämä ei korjaa ongelmia. Onneksi tällä hetkellä SDP ja muu vasemmisto ei ole mukana hallituksessa. Nyt voidaan aloittaa keskustelu, jota koskaan aiemmin ei ole voitu käydä objektiivista keskustelua.

Toivottavasti myös YLE ja HS sallivat vapaan hedelmällisen keskustelun. Missä vasemmisto ja venäjämieliset vaikuttaa, niin siellä ei voida käydä ruohojuuritason avointa, vapaata ja molemminpuolisesti kehittävää keskustelua (mutu, oma kokemus). Ehkä tämä muuttuu joskus.

Argumentum ad hominem

”On hyvin tyypillistä hyökätä väittelyssä henkilöä kohtaan. Sitä pidetään erittäin huonona ja hyväksymättömänä tapana käydä väittelyä. Lähtökohta siis on, että väittelyssä mielipiteet väittelevät henkilöiden sijaan. Harvemmin toisen henkilökohtaisuuksia vastaan hyökkääminen edistää oman kannan esittämistä. Miten se edes olisi mahdollista, jos ei keskustele itse asiasta. Tätä kuitenkin tapahtuu varsin usein, siitä pois pääseminen on yleensä ensimmäinen asia oppiessa argumentoimaan oppineesti ja vakuuttavasti.” [8]

”Mielipiteet väittelevät, ei ihmiset” Argumentum ad hominem [8]

”Eräs toinen hyvin yleinen virhe on kehittää ns. olkinukke. Otetaan jokin asiaan kuulumaton tekijä ja hyökätään sitä vastaan. Yleensä tällaisen tekijän voi keksiä varsin helposti. Valitettavasti se on usein merkki siitä, että ei ole kykeneväinen edustamaan omaa kantaansa järkevästi. Tämäkin on sikäli iso virhe, koska keskustelussa kuuluisi keskustella itse asioista. Valitettavasti tätäkin esiintyy hyvin usein.” [8]

Kokemus YLE:n kommenttien sensuurista

Omasta mielestäni tämän hetken YLE:n ja HS:n uutisointi ja keskustelu on täysin ala-arvoista. Kaikki oikeasti hyvin argumentointi keskustelu sensuroidaan. Vaikka itse lähetin pelkästään maininnan argumentointi-virheistä, joihin toimittaja mielestäni syyllistyi selvästi, niin sitä ei julkaistu.

Toimittaja A-studiossa kysyin kolmesti, että voiko Perussuomalaiset luvata, että enää ei tule rasistisia ulostuloja [10]. Mielestäni toimittaja syyllistyi argumentointivirheisiin, mm. kompleksikysymykseen [9]. Jos vastaa kyllä, niin silloin identifioituisi olevansa rasistinen puolue. Jos sanoo ei, niin silloin ainakin sanoisi olevan rasistinen puolue. Haastateltava vastasi aivan hyvin kolmesti, että puolueohjelmaan sitoudutaan. Kommenttiani haastattelijan syyllistymisestä argumentointivirheeseen ei julkaistu YLE:n keskustelussa.

”Miksi me maksamme YLE:n toiminnasta 557 miljoona euroa joka vuosi?” -Admin

REFERENSSIT

[1] Bild: Hitlergruß-Party und Katzenmord
[2] Ylilauta: Torilla tavataan
[3] Seiska: Tapaus Mikkel Näkkäläjärvi
[4] Wordow: Mirror punishment meaning
[5] Wikipedia: List of newspapers by circulation
[6] KSML: Uudet levikkiluvut julki
[7] YLE: Puoluekanta vaikuttaa huomattavasti parisuhdemarkkinoilla
[8] Tuppu: Argumentointivirhe
[9] Wiki: Kompleksikysymys
[10] YLE: Perussuomalaisten Jani Mäkelä ei lupaa, että puolueen edustajien rasismikohut loppuvat

Uusi hallitus

Nyt uusi hallitus aloittaa talouden panemisella kuntoon [7]. Verot siis menevät laskuun ja saadaan uutta taloutta. Toivoa vain sopii, että ei tehdä mitään isoja virheitä tuleville sukupolvillemme [4]. Edellisen hallituksen ”nahkurin orsilla tavataan” -linjaan verrattuna nykyinen hallitusohjelma kuulostaa kuitenkin hyvältä.

Nahkurin orsilla tavataan -spoiler
Video. Paavo Lipponen. International conference on ”Russia and European Union”
Video. Paavo Lipponen sanoo PÖÖ ja sekoaa täysin!
[collapse]
Video. Shockingly Awful SimCity 3000 – High Pollution City
pollution spoiler

“Tyres are rapidly eclipsing the tailpipe as a major source of emissions from vehicles,” …
“You could do a lot by eliminating the most toxic tyres,” [1]

Video. Once Upon a Time… Life – Toxin wars – Hello Maestro
Video. The Environmental Impact of Petroleum PSA
Video. Pienhiukkaset ilmakehässä
Video. California using Arizona as dumping ground for tons of hazardous waste
Video. How Does a Modern Landfill Work?
[collapse]
The Sims Retrospective spoiler
Video. The Sims 1: An LGR Retrospective Review
Video. The Sims 1: 50 Easter Eggs and Secrets!
Video. Sims 1- Inferno
Video. The kiss rejection sound in The Sims 1 has left me traumatised
Video. The Sims 1 – Burglar Caught
Video. Caught on Cam: Neighbours violently stop Surrey home invasion as it happens
Video. HAIGHT ASHBURY SAN FRANCISCO [5]

”When it came to fashion, the hippies of the late 60s wore ripped bell-bottom jeans, long hair for both men and women, tie-dye, vests, peasant tops, and long skirts. They would often make their own clothing in protest of corporate culture (capitalism).” [5]

[collapse]

”Hippie Lifestyle Sign #1. You vote liberal” [5, 6]

REFERENSSIT

[1] theGuardian: Car tyres produce vastly more particle pollution than exhausts, tests show
[2] Helsingin yliopisto: Pilaantunutta maaperää voidaan puhdistaa tehokkaasti paikan päällä
[3] HS: Auto­korjaamo päästi yli tuhat litraa jäte­öljyä luontoon Helsingissä, yrittäjälle ehdotonta
[4] Tuppu.fi: Opettavaiset pelit
[5] WildSimpleJoy: Your Ultimate Guide to Neo Hippie Lifestyle in 2021
[6] Tuppu.fi: Sitä saa mitä tilaa
[7] When the New Age and Far Right Overlap

Suomen ja Ruotsin kumppanuus

Nyt päättyy pitkään jatkunut raudankova yhteistyö Venäjän kanssa. Tämä vaatii Suomelta paljon uusia mahdollisuuksia länsimaiden kanssa, etenkin Ruotsin kanssa. Suomen maantiedettä ei voida muuttaa, vaan sitä tulee hyödyntää mahdollisimman hyvin.

Video. Empire Total War | Sweden #1 | Blitzing Denmark [6]
Napuen taistelu -spoiler
Kuva. Isonvihan Napuen taisteluiden muistomerkki 2.3.1714 (nykyaikainen kalenteri) [5]
[collapse]

Silta Ruotsin ja Suomen välille

On vuosikymmeniä suunniteltu Merenkurkun siltaa Pohjanlahden alueelle Suomen ja Ruotsin välille. Tämä lyhentäisi rekkojen ja muun autoliikenteen reittejä n. 700 km. Hankkeen hinta olisi vähintään kolme miljardia euroa, joka Ruotsin, Suomen ja EU:n kesken jaettuna ei olisi hankkeen hyöty ja pitkäikäisyys huomioiden ollenkaan valtava summa. [1]

Sähkölentokoneet pohjoiseen

Seinäjoen Rengonhovin on yksi mahdollinen lentokenttä, jonka kautta pohjoismainen sähkölentoliikenne voisi saada alkunsa maailmalla. Tämä on uusi trendi, joka näillä näkymin tulee jo 20-luvun puolivälissä. Olemme siis juuri oikeassa ajassa, että meillä on ainutlaatuinen tilaisuus olla edelläkävijöitä yhdessä Ruotsin kanssa. [2]

Länsimainen raideliikenne

Suomessa käytetään vielä nykyään Venäläistä raideleveyttä. On hyvin mahdollista, että Suomi siirtyy käyttämään länsimaista raideleveyttä. Tämä on etenkin poliittisesti ja maanpuolustuksellisesti äärimmäisen tärkeää, jonka takia venäjämieliset vastustavat tätä hanketta. [3]

Britannian englanti -spoiler
Video. Transport Tycoon Deluxe (1994) [MS-DOS]
Video. 70000 Britannia doing 100mph!
Kuva. Arvioi tämä kännös
Kuva. Carriage
Kuva. Teletype Carriage
Kuva. Railwaysta löytyy totuus.
Kuva. Junavaunun ääninäyte ameriikaksi [4]
Video. How to pronounce CARRIAGE in British English
Video. How to pronounce CARRIAGE in American English
Video. How to pronounce CARRIAGE in Deutsch English (ääninäyte DE)
Video. How to pronounce CARRIAGE in Finnish English (ääninäyte FI)
Video. How to Do a Scottish Accent | Accent Training
Video. How To Do A Scottish Accent In UNDER TWO MINUTES
Video. How To Pour the Perfect Pint of Guinness
Video. Once Upon a Time… Man – The age of vikings – Hello Maestro
Video. What Was Life Like for the Average Viking
Video. Open Transport Tycoon Deluxe | #17 | Ships | Final
Video. I spent 100 Years building one City in Open Transport Tycoon
[collapse]
Californian englanti -spoiler
Video. Accent Tag – Global English – Californian (Heather Hansen)
Video. Let’s Play Leisure Suit Larry 2 (PC) Part 1
Video. Leisure Suit Larry 2 Walkthrough
Video. San Francisco – Scott McKenzie
Video. 1980s Silicon Valley, California, Tech Company Buildings
Video. Best ATARI Arcade Games
Kuva. Kalifornian kartta
Kuva. Germaaniset kielet
Video. Netflix’s ”Barbarians” in Proto-Germanic
Video. The Sound of the Proto-Germanic language (Numbers, Vocabulary & Story)
[collapse]

REFERENSSIT

[1] YLE.fi: Autolla Merenkurkun yli Vaasasta Ruotsiin
[2] YLE.fi Sähkölentokoneet tulevat käyttöön jo lähivuosina
[3] YLE.fi: EU haluaa Suomen kaventavan junaratojaan
[4] Tuppu.fi: ääninäyte ameriikaksi
[5] Wiki: Battle of Napue
[6] Tuppu.fi: Suuri Suuri Pohjan sota

Sitä saa mitä tilaa

Olis sitte taas vaalit. Sitä saa mitä tilaa.

Ihmiset, jotka ovat valmiita luopumaan olennaisesta osasta vapauttaan saadakseen vähän turvallisuutta, eivät ansaitse kumpaakaan ja menettävät lopulta molemmat.” [1]

Etniset ryhmäs stereotypiat -spoiler
Kuva. etnisten ihmisryhmien stereotypioita
Video. The Early History of Appalachia
[collapse]

Those who would give up essential liberty, to purchase a little temporary safety, deserve neither liberty nor safety”[1]

Kuva. Suomen Lippu [2]

”In conventional vexillology, a white flag is linked to surrender, a reference to the Biblical description of Jesus’s non-violence and surrender to God’s will.”

”The color blue represents both the sky and the sea and is associated with open spaces, freedom, intuition, imagination, inspiration, and sensitivity. Blue also represents meanings of depth, trust, loyalty, sincerity, wisdom, confidence, stability, faith, and intelligence.” [3]

REFERENSSIT

[1] Quora: Mitä Benjamin Franklin tarkoitti sanoessaan?
[2] Liberaalipuolue.fi
[3] The Meaning of the Color Blue

Perusteellinen sotilaskoulutus – turva sodassa

Löysin isoisäni vanhan artikkelin. Se on ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin. Hän oli sota-aikana saman ikäinen kuin minä olen nyt. Hän on synytynyt 1910 vuonna, ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Kompassi
Kuva 2. M/34. [3]
Video. Suunto [3]
Video. Suunto [3]

Tekniikka kehittyy nopeasti [5]. Itse muitan vielä seuraavan viestintälaitteen omilta varusmieajoiltani, olisi kuulunut jo silloin elektroniikan museoon.

Video. Sanla [4]

Venäjän armeija käyttää seuraavanlaista huippumodernia kännykkää. Ovat käyttäneet miljardeja armeijan modernisointiin tämän vuosituhannen alkuvuosina.

Kuva. Venäjän armeijan Ukrainassa käyttänä kännykkä [6].
Kuva. Venäläisten viestilaitteesta on tehty 3D tulostettuja kopioita.
Video. Suomen Armaijan kännykkä
[collapse]
Kuva. Perusteellinen sotilas-koulutus turva sodassa.

”A runner was a soldier responsible for passing on messages between fronts during war. This was arguably the most dangerous job of all, since these soldiers obviously had to leave the safety of a trench, bunker or any other kind of shelter in order to move from one front to the other.” –Military-history

Vuosalmi 3D
[collapse]
Talvisota
Video. Talvisota
[collapse]
Maavoimien uudistettu taistelutapa
Video. Maavoimien uudistettu taistelutapa – Perusteet | Army Doctrine 2015 – Basics
[collapse]
Ryssän kauhu
Video. Ryssän kauhu
Finnish Suomi M31 Full Auto Maxim Full Auto Machine Gun Winter War
[collapse]

Referenssit

[1] Tuppu: Monenlaista koulutusta, kaikki arvokasta
[2] Wiki: Battle of Vuosalmi
[3] Suunto: Heritage
[4] Nokia
[5] TimesNow: Hackers appear to be trolling Russian Army with meme faces on military radio broadcasts
[6] Roe.ru: Russian Army Mobile Phone

Vauhdikasta NATO-kesää! ☀️

kesä on lyhyt… [1]

Video. ✓auhdikasta Nato-kesää! ☀️ [1]

…Muistakaa nauttia joka hetkestä! [1]

“Those who would give up essential Liberty, to purchase a little temporary Safety, deserve neither Liberty nor Safety”. -Benjamin Franklin

14K RPM spoiler
Video. Nokka-akselit 14k rpm.
Video. Lego-moottori 14k rpm
Video. Wankel 14k RPM
Video. Toyan moottori
Video. World’s First Production Micro 4 Stroke Engine with See Through Head!
Video. Pro R/C Car Driver Onboard GoPro
[collapse]
Chevrolet spoiler
Video. Riding The Film (1937)
Video. No Ghosts (1935) [4]
Video. Facts On Friction – Chevrolet Brakes (1934)
Video. Water Boy (1936)
Video. Taking the Air (1941)
Video. Master Hands – Chevrolet Manufacturing (1936)
[collapse]
T-Ford spoiler
Video T-Ford vs. New Engine
[collapse]
Valmet spoiler

Suomen yksi merkittävä elinkeino on metalliteollisuus, vaikka ei vanhin kannattava elinkeino [3]. Oma isäni on ollut pitkän uran Valmeilla Tampereella. On päässyt mm. lähi-itään töihin. Kukaan ei tiedä, että miten Valmet kehittyy tulevaisuudessa. Maailma muuttuu, valmet säilyy.

Video. Valmetin tarina
https://www.youtube.com/watch?v=8l8Qv9uag14
Video. Teollisuutta [5]
Video. Teollisuutta [5]
https://youtu.be/oj1wLl3R2XE
Video. Olipa kerran ihminen
[collapse]
Turkki spoiler
Video. Turkkilainen jäätelökioski.
https://youtu.be/0NN3osje2dk
Video. Olipa kerran
[collapse]
Isoviha spoiler
Video. Isoviha [2]
Video, Karl XII.
Kuva. Pikku Viha.
[collapse]

REFERENSSIT

[1] Ilta-Lehti: Suomen Nato-hakemukseen vastataan ”sotilaallisella yllätyksellä”
[2] Tuppu.fi: Suuri Pohjan sota
[3] Suomen vanhin kannattava elinkeino
[4] Youtube: First place winners’ bridge being tested and breaking – 2018 Spaghetti Bridge Contest
[5] Tiede.fi: Miksi Kaikki kallistuu Suomessa
[6] Tiede.fi: Telakkateollisuus

Vapaussota 2038

Suomen turvallisuustilanne kehittyy kohti uusia suuntia. Kukaan ei täysin tiedä, että mihin suuntaan asiat menevät, mutta muutos on alkanut. Tekijänä on Venäjä, itsenäisen Suomen historian merkittävin vihollinen.

Ylivuoto spoiler
Kuva. UNIX aikaleiman ylivuoto. [3]
[collapse]

”Veljessota”

Venäjämieliset kutsuvat Suomessa 1918 käytyä sotaa veljessodaksi. Tämä on Platilaisen filosofian mukaan sodan pahinta mahdollista tyyppiä. Vastapuoli eli kansallismieliset kutsuvat sotaa vapaussodaksi. Toisinaan sodasta käytetään myös nimitystä sisällissota, joka on sopivan geneerinen nimitys maiden sisäisille sodille.

“Nobody respects a country with a poor army, but everybody respects a country with a good army. I raise my toast to the Finnish army” -Joseph Stalin [7]

Video. Command and conquer Red Alert ryssien tarina. [7]
Musiikki spoiler
Video. CnC Red Alert OST

Kaikki tietokoneella tehty musiikki ei ole teknoa. Teknogenren määritelmä on seuraavalainen:

”Yleensä rytmi on tasainen 4/4, jossa bassorumpu soittaa tahdin jokaisella neljäsosanuotilla, virveli tai clap (käsien yhteenlyöntiä muistuttava ääni) tahdin toisella ja neljännellä nuotilla, ja avoin hi-hat joka toisella kahdeksasosa nuotilla. Tempo vaihtelee suunnilleen 120 ja 150 bpm:n (iskua minuutissa) välillä riippuen teknon alalajista.”

https://youtu.be/6XKWz62_9nA?t=4318
Video. Teknomusiikkia.
[collapse]

Sota käytiin aikana, jossa Suomi oli julistautunut itsenäiseksi Venäjästä edellisenä vuotena. Aikaa myös heijastivat maailmanpoliittiset suuret muutokset. Venäjä siirtyi vallankumouksen myötä kommunismiin. Aikakausi heijasteli suuria yhteiskunnallisia muutoksia, jossa tekniikan ja tieteen vaikutukset näkyivät ihmisten elämässä.

Tampere oli merkittävä suomalainen kaupunki, joka oli täysin Venäjän lonkeroiden vallassa. Manselaiset oli aivopesty venäjämielisellä propagandalla; he kuvittelivat oman kurjuutensa Venäjällä johtuneen porvareista. Tämän seurauksena he asettuivat länttä ja muuta itsenäistä Suomea vastaan. [1]

Tor spoiler
Video. Tor selain
[collapse]

Venäläisillä ei ollut mitään tarvetta olla Suomen puolella, venäläisten näkökulmasta suomalaiset olivat hylänneet Venäjän. Vastaava päätös Ukrainan osalta oli Putinin mielestä Leninin suurimpia virheitä.

kuva. Venäjämielisten aseistautuneiden siviilien muodostaman rikollisjoukon tunnus Suomessa vuonna 1918.

Venäjämieliset puolisotilaalliset rikollisjoukot ovat osa Venäjän ulkopolitiikkaa läpi historian, millä he voivat heikentää puskurivaltioina pitämiään naapureitaan oman sotilaallisen puolustuksensa maksimoimiseksi.

Usein keskusteluun nousee esille, että punaisten yhteiskuntavastaisia joukkoja olisi Suomen uusi itsenäisen valtiojohto tapattanut. Aikakautta leimaa espanjanatauti ja uuden valtion äärimmäisen köyhä talous. Nämä eivät kuitenkaan selittäisi kaikkia punaisten tappioita. Epäillään että Venäjän aivopesemiä johtajia ja sotilasjoukkoa ei olisi edes yritetty integroida osaksi uutta itsenäistä Suomea.

Venäjämielisten väitteiden mukaan Suomen kansallismielinen valtiojohto olisi syyllistynyt sotarikoksiin, mutta rikoksia ei olisi millään valtiotasolla koskaan käsitelty. Uusimpien tutkimusten mukaan punaisten kuolemia olisi kumpikin osapuoli valtavasti liioitellut, eikä tutkimusten mukana joukkojahaudoista löydy lähellekään väitettyjä määriä punaisten kaatuneita sotilaita. Valkoiset vaikenevat asiasta, eivätkä halua avata kansakunnan arpeutuneita haavoja.

New Zoviet – Uusi Neuvostoliitto

Putin jatkaa virassaan jopa vuoteen 2036 asti. Hänen vahva emotiaalinen suhteensa neuvostoliittoon on tullut esille useissa puheissa vuosien aikana.

Z spoiler
Kuva. Uuden Neuvostoliiton NZ-lippu
kuva. Hitlerin Z-allekirjoitus
Kuva. Z Putlerin -allekirjoitus
kuva ZZ-sotilas
Kuva. B-ravintola. [8]
kuva. Hitler vaikuttaa haudan takaa.
[collapse]

Venäjälle on jo muodostunut mustaan pörssiin laitonta rahanvaihtoa. Venäjä yrittää saada EU-maat käymään kaasukauppaa ruplissa. Tämä loisi Venäläiselle pörssille mahdollisuuden huijata ulkomaalaisia valuuttakaupassa.

Kuva. Laitonta rahanvaihtoa mustassa pörssissä. [2]

Kommunismi ei ole käytännössä osoittautunut erityisen toimivaksi, vaikka teoriassa se voisi olla hyvä järjestelmä. Suuri ongelma Neuvostoliitossa oli ruokahuolto. Tätä ongelmaa kompensoitiin sillä, että ihmisillä oli oma ruokavarasto kotonaan. Usein ihmisiä muistutetaan myös Suomessa, että olisi hyvä olla 72 tunniksi ruokaa kriisin varalta. Markkinataloudessa tätä ei aina tule ajatelleeksi.

Putinin sota spoiler
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.

BTR-4 Armoured Personnel Carrier (APC) - Army Technology
Kuva. Ukrainalainen BTR4 miehistönkuljetusajoneuvo
Video. Putinin sota.
https://www.youtube.com/watch?v=Vt94hh3-emw
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.
Video. Vapaussota 2038.
[collapse]

Kunnioita ja arvostan Karl Marxin kirjaa Pääoma, jossa hän erinomaisesti on listannut kapitalismin ongelmia. Rahalla on taipumus päätyä omistavalle luokalle, jos työvoiman palkalla tehdään tulosta. Hän ei kuitenkaan kertonut tarkasti, että mikä järjestelmä olisi tätä parempi. [6]

Markkinatalous ei ole niin itsestään korjautuva kuin moni ajattelee. Länsimainen pankkijärjestelmä oli lähellä kaatua vuonna 2007, jonka jälkeen on ollut pitkä nollakoron aikakausi. Sitä on seurannut valtava velkakriisi. Kapitalistiselle systeemille on tyypillistä ajautua kriisistä kriisiin, mutta toistaiseksi järjestelmä on ainakin jossain määrin pysynyt kasassa. 1800-luvulla on kirjoitettu Scifi-kirjallisuutta utopistisesta kommunismiin perustuvasta yhteiskunnasta [4, 5].

REFERENSSIT

[1] Suomen vapaussota 1918
[2] Liveuamap: Russia
[3] Quora: What is the Unix 32-bit time overflow?
[4] Kirjasampo: Vuonna 2000
[5] Wikisource: Vuonna 2000
[6] Karl Marx: Capital, Vol.1
[7] Inspiring Quote: Joseph Stalin
[8] LAD Bible: Russia Set To Open Its First McDonald’s Replacement

Venäjän Sota

Venäjä on päättänyt aloittaa sodan Ukrainaa vastaan, eikä tätä päästöstä ole enää helppo peruuttaa. Diplomaattisesti Venäjän päätöstä yritetään vielä muuttaa, mutta Putin vaikuttaa toimivan hyvin määrätietoisesti [5].

TB2 spoiler
Video. Bayraktar TB2 Harp Başlıklı MAM-L Atış.
[collapse]

Sotien historiaa

Sodat alkavat useimmiten hyvin samalla kaavalla. Edellisistä sodista otetaan oppia, usein toistetaan samoja virheitä kuin aiemmin. Aiemmista virheistä viisastuneena juonitaan asioita eri tavalla kuin edellisissä sodissa. Edellinen iso sota Euroopassa on käyty alle sata vuotta sitten. [3]

Vegetius spoiler

”But of all precautions the most important is to keep entirely secret which way or by what route the army is to march. For the security of an expedition depends on the concealment of all motions from the enemy. The figure of the Minotaur was anciently among the legionary ensigns, signifying that this monster, according to the fable, was concealed in the most secret recesses and windings of the labyrinth, just as the designs of a general should always be impenetrable. When the enemy has no intimation of a march, it is made with security; but as sometimes the scouts either suspect or discover the decampment, or traitors or deserters give intelligence thereof, it will be proper to mention the method of acting in case of an attack on the march.” Vegetius, Länsi-Rooma, 390 jaa

Video. Minotaur Labyrinth
Video. Pac-Man perfect game.
Video. Ancient Human Minotaur
video. Pronssi- vs teräsmiekka
[collapse]

Toisaalta melko vähän on tapahtunut muutosta sotien strategioissa. Vegetiuksen opit ovat hyvin käyttökelpoisia jopa nykyajan sodankäynnissä. Paljon on varmasti muuttunut, mutta loppujen lopuksi paljon on myös samaa.

B52 spoiler

”The B-52′s landed in the Czech Republic Feb. 21, practicing quick-turn sortie generation and flying maneuvers alongside Czech fighter aircraft.” [10]

Video. 15 Incredible Nuclear Tests.
[collapse]

Usein keskustellaan siitä, että alkaako sota varoituksella vai varoittamatta. Varmasti Ukraina sanoo, että Venäjä hyökkäsi täysin ilman varoitusta. Toisaalta Putin päätös Ukrainan osalta on hyvin selvästi julkaistu ja tiedossa. [6]

Taistelukenttä 1998 spoiler
Video. Taistelukenttä 1998
[collapse]

Yksityiskohtaista ja salaista tietoa Venäjän Ukrainan vastaisesta strategioista ei ole vuotanut julkisuuteen. Seuraava siirto tapahtuu, sitten kun sille tulee otollinen aika.

Sopimus rauhasta

Monilla voi olla ajatus, että lapsenomainen rauha olisi ihmisten normaali olotila. Mielestäni tämä ajatus on hyvin vaarallinen. Samoin ajatus siitä, että olisi epä-älykästä olla paha. Taustalla voi olla humanistinen ajatusmaailma, jonka mukaan läheskään kaikki ihmiset eivät toimi.

Suomettuneisuus spoiler
Video. Suomi sodassa.
[collapse]

Yksi Suomen kannalta merkittävimpiä sopimuksia on Suomen ja Venäjän välinen sopimus, jonka kulmakivenä Suomen ja Venäjän välinen diplomatia toimii. Suomella on äärimmäisen tärkeää, että Esko Ahon päämisterikaudella ja Mauno Koiviston presidenttikaudella tehty sopimus pysyy voimassa [11]. Sopimuksen kumoaminen yksipuolisesti johtaisi suhteiden ajautumiseen kohti viidakon lakeja. [8]

Suomi ja monet muut maat ovat kulkeneet pitkän historian. Globaalissa maailmassa myös mm. Kiinan käsitys sodan oikeutuksesta on hyvin merkittävä. Kiinalla on hyvin pitkä historia, jossa heillä on erittäin hyvä käsitys siitä, että miten valtioiden välistä sotaa saa käydä. [7]

On hyvä ymmärtää, että mitään täysin globaalia käsitystä oikeasta ja väärästä ei ole. Yksi suuri konflikti etiikan osalta on yksilön oikeudet ja velvollisuudet suhteessa yhteiskunnan oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Länsimaissa yksilöllä on hyvin suuret oikeudet, kun taas idässä yhteiskunnalla on oikeus tehdä hyvin merkittäviä rajoituksia esimerkiksi koronapandemian pysäyttämiseksi.

Veljessota

Venäjän hyökkäyksen jälkeen 22.02.2022 YLE:n aamulähetyksessä klo 7 aikaan puhuttiin veljessodasta. Se vallitsee slaavilaisten Valkovenäjän, Ukrainan ja Venäjän välillä. Näkemys pohjautui Putin aiempaan puheeseen, jossa hän puhui Ukrainasta ennen sotaa. Veljessota on YLE:n asiantuntijan haastattelussa Platonia lainaten sodan pahinta tyyppiä.

Rysyjen alkuperä spoiler

Venäjällä on pitkä kirjoitettu historia. Heillä on tietämystä siitä, että suomalaiset ovat peräisin Volgan takaa. Tämä näkymys on liturgisesti täysin oikea. Suomalaiset ovat kuitenkin nykyään eri ihmisiä kuin mitä he olivat aiemmin. [12]

Video. The origins of Russia – Summary on a Map.

Nykyajan Venäläiset eivät ole 100 % kiovan venäläisten jälkeläisiä, vaan he ovat suurelta osin omineet / perineet rusien kulttuurin. Valkovenäjä ja Ukraina myös jakaa aivan täysin tämän historian.

Video. Venäläistä liikennekulttuuria.

He siis sikäli kuuluvat osaksi Venäjää historialtaan. Toisaalta voisi kysyä, että eikö Venäjä voisi vaihtaa oman nimensä toiseksi? Ukrainasta tehtäisiin Russia (eng.), Russian (eng.) nimi muutettaisiin suomenkieliseksi Venäjäksi ja Belarus (eng.) pysyisi Belarusina (eng.). [14]

Minusta on käsittämätöntä, että toinen laillinen maa ja kansalaiset voitaisiin hävittää Maasta jonkun ihmisen (Putinin) mielipiteen takia. Suomalaisilla on pitkä kirjoittamaton historia. Tätä tukee se näkemys, että meillä on naapurina Venäjä ei Russia. Putin myös tietää tämän vuosituhannan kestäneen naapurien välisen yhteiselon, mutta suomalaisten tietämys ulottuu vielä kauemmaksi historiaan [13].[14]

Voisiko joku kaivaa tarpeeksi kauaksi historiaan, jonka mukaan Venäjä kuuluisi oikeastaan viimeiselle aidolle suomensukuiselle alkuperäiskansalle eli saamelaisille? Venäjää ei kuuluisi olla olemassakaan, vaan oikestaan se on Saame? [12]

[collapse]

Putin itse syytti siitä, että Itä-Ukrainassa olisi ollut tapahtumassa kansanmurha. Tästä ei YK:n mukaan ole mitään todisteita. Putin vain perustelee hyökkäystä omalle kansalleen. Sodalle tyypillisesti pitää keksiä syy, kuten kävi esimerkiksi Yhdysvaltain hyökätessä Irakkin. Todisteet on myöhemmin todettu väärennöksiksi, Irakilla ei ollut väitettyjä joukkotuhoaseita.

Miten luotettavaa tiedostus sitten on, niin tämä kaikki aiheuttaa hämmennystä näin ulkopuolisen näkökulmasta. Missä määrin kyse on propagandasta ja missä määrin on totuutta.

Ukraina on luovuttanut ydinaseensa Venäjälle, saaden samalla takuut länneltä sodan varalle. Kylmäsodan aikaiset ydinaseet ovat äärimmäisen tehokkaita, jonka takia myöhemmin on pyritty kehittämään vähemmän tuhovoimaisia ja säädettäviä ydinaseita. Putin väittää, että Ukraina kykenisi valmistamaan uuden ydinaseen nopealla aikataululla.

Slaavilaiset ihmiset ovat luonteeltaan kettumaisia. Heidän kulttuurissaan arvostetaan tietynlaista kieroutta. Toisaalta he ovat myös hyvin vieraanvaraisia ja yhteisöllisiä. Venäjän juonena on keksiä peruste, että miksi muut maat eivät saisi puuttua heidän sotaansa. Putin on niin liero, että voi perustella sitä jopa kansanmurhalla.

LÄHTEET

[1] Tuppu.fi: Ukrainan miehistys
[2] Tuppu.fi: Sota Suomessa 2030
[3] Tiede.fi: Toistammmeko tänään 1930- ja -40 lukujen virheitä
[4] Liveuamap: Ukraine
[5] YLE: Putinin ajatusten tulkki
[6] BBC: Putin’s angry speech rewriting Ukraine’s history
[7] JSTOR: Chines Just War Ethics
[8] Finlex: Sopimus 63/1992
[9] Finlex: Rauhansopimus 20/1947
[10] Twitter: Defence News
[11] MaaseudunTulevaisuus: Esko Aho jättää venäläisen Sberbankin hallituksen
[12] Tuppu.fi: Finnish Language
[13] Tuppu.fi: Putin kävi Suomessa
[14] Wikionary: Winidaz