Ihan perus infra

Infrastruktuuri eli kaikenlaiset maaperässä olevat rakennelmat ovat erittäin tärkeä osa kaupunkia, oikeastaan infrastruktuuri on yksi kaupungin keskeisimpiä asioita hoitaa asukkailleen. Infrastruktuuri on hieman kuin tietotekniikassa käsite rauta, jotain sellaista jota välttämättä tarvitaan asioiden tekemiseen. Infrastruktuuria siis tarvitaan että kaupunki voi tarjota palveluitansa asukkailleen, vaikka itse infra on vain väline/työkalu asian totetuttamiseksi.

Kuva 1. Maassa on monenlaista linjaa, kaikki tarpeellisia. [autodesk]
Kaupungilla on siis tärkeä tehtävä huolehtia siitä, että on olemassa kunnolliset tiet, vesijohdot, kaukolämpöputket, jätejärjestelmät ja muut vastaavat, että kaupunki ja asukkaat kykenevät elämään laadukasta elämää. Kaupungin tehtävänä on myös vastata siitä, että nämä järjestelmät ovat kunnossa. Moni helposti unohtaa vesijohdot ja muut, koska ne ovat maan alla piilossa. Helposti huollot laiminlyödään ja annetaan putkien vuotaa. Esimerkiksi britanniassa verkostopaineiden laskemisesta huolimatta puolet vesijohtojen vedestä vuotaa matkalla [Independent].

Itselleni koulutukseni puolesta ja muutenkin LVI-järjestelmät ja yleisesti tekniikka on todella tärkeä asia. Olisi myös hyvä, että pohjavesiä ei saastutettaisi esimerkiksi maantiesuolalla tarpeettomaksi, niin putkien käyttöikä pysyisi edes nykyisellä tasolla. Putkistot ovat erittäin kallis kokonaisuus, eikä niiden kuntoa yleensä osata kuin vain arvailla ennen kuin putki menee jostain kohtaa poikki. Sen jälkeen luonnollisesti uusi putkirikko on tiedossa, ellei koko putkistoa uusita. Aina korjaaminenkaan ei ole helppoa, jos putkisto on syöpynyt pilalle. Samoin maantieteidenkin pohja voidaan joutua tekemään uudestaan, jos pinnoite päästetään liian huonoon kuntoon. Ennakoiminen kannattaa, jos haluaa säästää rahaa.

T&T: ”Suomen vesihuolto ajautumassa kriisiin”

Monenlaista koulutusta, kaikki arvokasta

Itse koen olevani sikäli hyvä ehdokas, että minulla on kokemusta monenlaisesta koululaitoksesta. Olen suorittanut ammatillisen koulutuksen, AMK:n ja teknillisen yliopiston. Täten itse koen olevani pätevä henkilö kritisoimaan näitä laitoksia, koska olen itse ne suorittanut. Kritisoitavaa on, myös tiedän mitä näissä laitoksissa tulisi kehittää.

Hallituspuolueet Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset ovat rajoittaneet opinto-oikeuksien aikaa, vähentäneet opintotukikuukausia, leikanneet valtavasti opintotuista, leikanneet yliopistojen tukia tutkimuksesta ja nyt viimeisimpänä hyökkävät jopa ammattikoulutusta vastaan 12,5% leikkauksilla. Mikään koululaitos tai osa-alue ei säästy tältä jatkuvalta leikkurilta. Suunta on selvä: Kokoomus haluaa lopettaa ilmaisen koulutuksen, kokoomukselaiset eivät kunnioita sivistystä. Eräs hyvin vankkumaton Kokoomusta kannattanut kaverini erosi puolueesta juuri sen takia, että he eivät hyväksy sitä, että heikko-osaiset saavat samat eväät ja mahdollisuudet pärjätä Suomessa! Nykyisille kokoomukselaisille nuoremman polven edustajien ahneudelle ei ole mitään rajaa! He ajavat ja ihannoivat vastakkainasettelua ja 1800-luvun riistokapitalismia toisin kuin aiemmat sukupolvet Kokoomuksessa.

Itse näen koulutuksen jonain isompana osana kuin vain kvartaalisena asiana, jolla pyritään kasvattamaan osavuositulosta. Mielestäni koulutus on sukupolvia kestävä sijoitus, sijoitus henkiseen pääomaan. Täten haluaisinkin pistää seuraavaksi videon yhdestä ihmiskunnan vanhimmasta keksinnöstä.

Tietysti minulla on myös modernimpi sytkäri eli sytytysväline, jonka esittelen seuraavassa videossa. Toimii kivasti kovallakin tuulella ja lataantuu USB:n kautta.

Aivan piikivillä en ole vielä tulta tehnyt, mutta ehkä sekin aika joskus vielä koittaa. Hieman kallista ostaa piikiveä, Liettuassa on kuitenkin kuulemma hyvät esiintymät. Itse arvostan tätä tekniikkaa enemmän kuin vain kvartaalisena asiana, jossa se nähdään hetkellisen edun kauttaa. Tulenteon taito ja siihen tarvittava tekniikka on tuhansia sukupolvia vanha! Oikeastaan se on ensimmäinen tekninen keksintö, joka ei ole ase. Kaikki nykyinen tekniikkamme on mahdollisesti jopa tämän yhden ainoan keksinnön seurausta ja ansiota. Itse arvostan tekniikkaa ja sen tuomaa hyvinvointiamme. Ehkä sen takia asioiden yhteensovittaminen onkin niin vaikeaa, kun on erilaiset arvomaailmat, kun itse näen rahan vain välttämättömänä pakkona ja apuvälineenä. On sitten ammatikoulutus tai yliopisto, niin mielestäni sille sivistyksellä ja koulutuksella on itseisarvo, kaikista heikoimmassa asemassa olevasta koulutuksesta kovalla kädellä leikkaaminen on surullinen asia.

Trumpin kommentti Ruotsista

Nyt on ollut paljon puhetta Trumpin ruotsikommentista. Seuraavassa videossa hänen tarkoittamansa FOX:n uutinen.

https://www.youtube.com/watch?v=CrSIKDpHmq4&sns=fb

Onneksi Suomi ei ainakaan vielä ole joutunut Yhdysvaltojen silmätikuksi. No, kerrankin Ruotsi joutuu suurvallan huomion kohteeksi, saanut olla aika turvassa usein historiassaan. Suomelle tietysti tämä on monessakin mielessä ikävä asia. Selvää ainakin itselleni on, että tämä on yt paljolti ihan vain politiikkaa, tietenkään Ruotissa ei ole mitään erikoista tapahtunu, normaalia mellakointia. Tiedä sitten onko FOX:n haastattelija joutunut tappeluun pakolaisen kanssa, niin onhan se tosi noloa Ruotsille selitellä sitä asiaa suurvallalle. FOX ainakin näyttänyt melkoisen pitkäkestoisen uutisen Ruotsin ongelmista, kun ottaa huomion kuinka moni niitä uutisia seuraa.

YLE: Trump pysyy Ruotsi-kannassaan: ”Valeuutisia”

Maantiesuolaus

Maanteiden suolaus on paljon keskustelua herättävä aihe. Se herättää vahvoja tunteita, joista itse ymmärrän molempaakin näkökulmaa. Vihreiden ehdokkaana koen tämän asia hyvin merkittäväksi, koska kyseessä on yksi suurimmista pohjavesiämme uhkaavasta ympäristöongelmasta. Taloudellisesta näkökulmasta se on myös erittäin vaikea asia, asian järkevyys riippuu paljolti rahallisesta painottamisesta ja tavoitteiden tärkeysjärjestyksestä.

Kuva 1. Suomen pohjavesien tilan luokitukset vuonna 2013. [ymparisto.fi]
Maantiesuola on monin paikoin pilannut pohjavesialueita ja on yksi meidän suurimmista pohjavesiämme uhkaavista tekijöistä ampumaratojen ja kaatopaikkojen ohella. Pohjavesien uusiutuminen voi kestää jopa vuosituhansia, joten ongelma on pitkäaikainen. Kerran saastuneen pohjaveden puhdistaminen hidasta, kallista ja vaikeaa. Täten onkin hyvä suojella muuten vielä varsin puhtaita pohjavesiämme saastumiselta. Maantiesuola on tässä erittäin suuri riskiasia.

Suola on sen takia suuri ongelma, että vaikka natriumsuolan eli ruokasuolan tai kaliumsuolan määrät eivät olisikaan terveydelle hatiallisen korkeita tai aiheuttaisi makuhaittoja, niin siitä huolimatta se lyhentää kuparisten vesijohtoputkistojen käyttöikää. Suola myös liuottaa muita erittäin myrkyllisiä metalleja maaperästä. Koska suola lyhentää autojen runkojen kestävyyttä, niin ruostuminen on suuri vaiva monelle vanhemmalla autolla ajavalle ihmiselle. Monet käyttävät ympäristölle hatiallisia öljyjä torjumaan tätä vaikutusta. Öljy hajoaa syvällä maaperässä todella hitaasti, joka osaltaan heikentää pohjavesien laatua.

Vaikka maanteiden suolaus on uhka pohjavesillemme, niin silti sillä on paljon positiivista vaikusta. Monet raskaan liikenteen rekkakuskit ovat sitä mieltä, että maantiesuolaus on lähes välttämätöntä etenkin mäkisillä alueilla, koska rekoissa ja linja-autoissa ei ole nastarenkaita. Maanpinnan vaihtelua ei onneksi Seinäjoella erityisemmin ole. Myös tietyt vaaralliset mutkat ovat tärkeitä kohteita suolata. Tältäkin osain suorat ja hyvät tiet vähentäisivät pohjavesien saastumista, koska suolausta niillä alueilla ei tarvitse yhtä paljoa kuin mutkaisilla teillä. Olen ilokseni saanut huomata, että lauhasta talvesta huolimatta Seinäjoella maantiesuolaus on ollut suhteellisen vähäistä. Kiitoksia siitä!

Pohjavesien lisäksi myös pintavedet ovat tärkeä suojeltava asia. Itse asun Peräseinäjoen Kalajärven tekojärven lähellä, niin tiedän meidän järvemme tilanteen hyvin. Järven kunto kävi turvetuotannon seuraksena pahimmillaan sellaisena, että tietyissä kohdissä järveä kellui kokonaisua turvelauttoja ja ihoon tuli haiseva limakerrostuma. Nyttemmin turvetuotannon päästöjä on onneksi korjattua uusilla menetelmillä, joten tilanne on parantunut. Monet kalastajat ovat kaikuluotamilla kuitenkin todenneet, että monet syvänteet ovat täyttyneet turpeesta. Nykyisin järvestä taas tulee muutakin kalaa kuin räkäkiiskiä. Mielestäni parantamisen varaa olisi vielä paljon, että järveä voisi hyvällä omallatunnolla kutsua Kalajärveksi. Kuvassa 2. on tarkempaa tietoa pintavesiemme tilanteesta.

Kuva 2. Suomen pintavesien tila. [vesikartta]
Kaikkiastaan ympäristöasiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, mutta itse Vihreänä ehdokkaana koen tämän maantiesuolauksen itselleni erittäin tärkeäksi asiaksi. Kyseessä on Seinäjoen yksi suurimmista ympäristöuhkista.

YLE: ”Moottoritien suola pilaa pohjavedet – putket vaarassa”
SLL: ”Muurahaishappo avuksi pohjavesialueilla”

Opettavaiset tietokonepelit

SimCity 4 Steamissa vain 2.49 euroa 20.2.2017 asti!

Etenkinkin aiemmin monet ovat pitäneet tietokonepelejä vain viihteenä ja negatiivisena asiana, joita tulisi rajoittaa. Itse kuitenkin näkisin, että monilla peleillä on erittäin paljon opettavaista vaikutusta. Itsekin koen, että esimerkiksi kaupunkisimulaattori SimCity ja suomalainen kloonipeli Cities Skylines ovat olleet minulle eduksi.

Ensimmäiset Maxisin SimCityt ovat lähteneet pienestä liikkeelle, alunperin Will Wright joutui jakelemaan ja markkinoimaan peliänsä itsenäisesti Maxis’n nimellä, koska mikään ulkopuolinen taho ei halunnut toimia sen julkaisijana. Näin Maxis toimi pitkään, joskin nyttemmin Maxis on myyty Electronic Arts’lle. Monikaan ei voinut uskoa, että sellaisen simulaattoripeli voisi kiinnostaa ketään. Kuitenkin on paljon ihmisiä, joita kiinnostaa pieni rakentelu virtuaalimaailmassa. Luonnollisesti pelit joutuvat oikomaan ja yksinkertaistamaan monia asioista, SimCity 2000 onkin tältä osin ehkä realistisin peli, mutta se on monille lapsille liian vaikea. SimCity 3000 on huomattavasti helpotettu aiemmasta, samalla kun simulaation rimaa on alennettu, niin peli on huomattavasti paremmin toimiva kaikkiastaan. Pelisarja on jatkanut kehittymistään näihin päiviin asti.

Vuosituhannen vaihteessa tapahtui valtava mullistus, koska Maxis julkaisi Sims-pelin, jota ei voitu luokitella oikein mihinkään tunnettuun pelikategoriaan. Sen lisäksi peli tuli etenkin monien tyttöjen suosioon, joka oli viime vuosituhannella peliteollisuudelle lähes mahdoton kohderyhmä saavuttaa. Ehkä sen seurauksena Microsoftin Comic Sans -kirjaisin eli fontti on saavuttannut suurta suosiota monissa paikoissa, vaikka alkuperäinen lapsille suunnattu käyttöjärjestelmä ei ollut menestys.

Ylipäätänsä itse kaipaisin jotain kalifornialaisesta kulttuurista myös Suomeen. Nyt viimeisimpänä asiana heillä on Tesla-sähköauto, jonka akkutehdasta yritetään saada Vaasaan. Monet asiat ovat onnistuneet, kunhan vain niitä on tehty. On hyvä katsoa tulevaisuuteen ja etsiä ennakkoluulottomasti uusia innovaatioita vanhaan kangistumisen sijaan. Kalifonia, San Fransisko ja entenkin sen alueen Piilaakso ovat tästä tunnettuja. Kyse on siis asenteesta. Yksi peli voi muuttaa koko peliteollisuuden asiakaskunnan pysyvästi!

SimCity™: ilmainen kokeilujakso

2. viikkokatsaus

Lupasin kirjoittaa tämän toisen viikkokatsaukseni kuntavaalikampanjaani liittyen alkuviikosta, joten lupauksensa on pidettävä. Mitään erityistä ennakkotietoon nähden ei ole tapahtunut, mutta jos blogiani lukevia ihmisiä kiinnostaa, että missä mennään, niin tietysti silloin asioista raportoin. Näinhän minun tulee toimia, jos minut valitaan kuntavaltuustoon. Se on vähintä, mitä voi tehdä omia äänestäjiään kohtaan!

Kuvassa 1. on esiteltynä helmikuun aikana käyneet vierailijat. Tänä aikana syntyi selvästi uusi kävijäennätys, joka pohjautuu todellisiin käyttäjiin eikä ole kräkkeröinti- eli tietomurtoyritys kuten aiemmin on tapahtunut. Myös sivulatauksissa tuli selvä ennätys. Kävimäärät tämän jälkeen laskivat nopeasti normaalijakauman mukaisesti normaalille tasolle parissa päivässä. Myöhemmin luvut kohoavat joitain kymmeniä prosentteja artikkelijulkaisun jälkeen, joka on hyvin tavanomaista. Tyypillisesti alkuviikko on hieman hiljaisempaa aikaa, vapaapäivät ovat keskimäärin kaikista aktiivisimpia.

Kuva 1. Kävijämäärät ovat tasaantuneet.

Kuvassa 2. voi huomata kävijämäärän jakautuvan keskipäivälle ja klo 20:00 kohdalle hyvin normaalijakauman mukaisesti. Luonnollisesti 13 päivän otanta on liian pieni, jotta jakauma olisi tasainen, mutta silti selvästi havaittavissa. Hieman yllättäen klo 3:00 on kaikista hiljaisin aika, monilla verkkosivuilla hiljaisin aika osuu klo 4:00 tai 5:00 kohdalle. Ehkä blogiani tykätään lukea aamuyöstä suhteellisesti enemmän kuin muita sivustoja keskimäärin.

Kuva 2. Kävijämäärän jakautuminen kellonajan mukaan.

Kaikkiastaan vaalikampanjani on lähenyt hyvin liikkeelle, jatkuvasti pyrin ajamaan asiaa eteenpäin. Tällä hetkellä uskoakseni potentiaaliset äänestäjäni ovat motivoituneempia ottamaan asioista selvää, maaliskuun alussa moni äänestäjä toimii paljon primitiivisemmin. Heille sanomani saaminen läpi vaatii agressiivisempaa toimintaa. Olen jo pyrkinyt tätä varten kirjoittamaan omaa Kuntavaalit 2017 -sivua, jonne on tarkoitus kerätä keskeisimmät asiani. Vaalikoneet lähtevät käyntiin, niin sitten moni kiinnostunut pollaa itselleen sopiva ehdokasta hyvinkin pintapuolisesti. Itse olen pitänyt tästä, tämä vaalikampanjan aika on ollut erittäin opettavaista ja mukavaa, itse nautin tästä. Toivoisin muidenkin saavat hyötyä ja iloa irti. Kiitoksia teille!

Työllisyys

Halusin kirjoittaa artikkelin työllisyydestä. Myös työttömyys olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta mielestäni se on liian tavanomainen näkökulma asian käsittelylle ja kielteinen. Asioita tulisi pohtia erilaisista ja uusista näkökulmista, etenkin kun työttömyyden käsittelyssä on vaikea saada lukijoille uutta tietoa asiaan. Uudesta näkulmasta voitaisiin myös miettiä, että voisiko tämän nykyisin negatiivisena pidetyn kehityssuunnan ajatella positiiviseksi kehitykseksi?

Kuva 1. Työttömyysasteen kehitys Suomessa 1900 – 2014. [tilastokoulu]
Suomessa työttömyyteen on otettu hyvin paljon kantaa viimeisistä nälkävuosista lähtien, jolloin huono-osaisimmillekin kansalaisille haluttiin turvata toimeentulo ja osallistuminen yhteiskunnallisten asioiden pelastamiseen. Työttömyys on kuitenkin tullut pysyväksi ongelmaksi Kekkosen ajoista, jolloin ensimmäistä kertaa tuli tilanne, että yksinkertaisesti kaikille kansalaisille ei ollut töitä. Sitä ennen työt eivät tekemällä loppuneet, kuten Wanha suomalainen sanontakin sanoo. Sanonnassa on silti yhä viisautta, nyt on vain kyse siitä, että mistä löydämme kaikille mahdollisille kehittämisideoille riittävän päteviä työntekijöitä. Työelämä on kehittynyt valtavasti viimeisen sadan vuoden aikana, tekniikan ansiosta. Nyt työelämän ja työntekijöiden pitäisi sopeutua tähän jatkuvasti kehittyvään tekniikkaan. Nykyajan työ on muutakin kuin voima * aika.

https://youtu.be/kzH1iaKVsBM?t=3m24s

Työ on monille ihmisille nykyään asia, jota tavoitellaan, eikä se enää monille ole mikään välttämätön pakko. Tästä kehityksestä saamme kiittää tekniikkaa, joka on valtavasti vähentänyt raskasta ruumiillista työtä. Jokainen halukas voi nykyään vapaaehtoisesti käydä punttisalilla niin monta tuntia päivässä kuin haluavat, mutta harva sellaista vapaaehtoisesti tekee ilman Järkevää syytä. Moni käy nostelemassa painoja terveydellisistä syistä tunnin kerrallaan pari kertaa viikossa. Tämä antaa hyvän käsityksen siitä, että miksi raskas ruumiillinen työ on oikeasti raskasta. Harva sellaista haluaa tehdä, eikä se myöskään ole kaikilta osin edes terveellistä, vaan toistava työ aiheuttaa liikuntaelinsairauksia ja muita terveysongelmia.

Tekniikka siis on keventänyt työtämme paljolti, ruumiillista työtä ei paljoa enää tarvita elintasomme ylläpitoon. Tulevaisuudessa sen osuus vähentyy. Työ on kuitenkin ihmisille tärkeä asia ja yhteiskuntamme pohjautuu työlle, samoin kuin Rooman valtakunta perustui leiväntuotannolle. Ihmiset haluavat olla osa yhteiskuntaa ja myös kehittyä ihmisinä tehden hyvää. Ihmisillä on halu olla tärkeitä, harva oikeasti haluaa olla vain pelkkä taakka, sekin on henkisesti raskasta. Ehkä kansalaispalkka ja koko työelämänajattelun muuttaminen voisi tässä vaiheessa olla hyvä asia mietittäväksi? Ehkä sitä kautta saisimme ihmisten potentiaalin nykyistä paremmin käyttöön. Ihmisten ei tarvitsisi kilpailla robottien kanssa, vaan loputkin suorittavasta työstä voitaisiin suosiolla jättää automaatiolle. Nykyinen työvoiman hintakilpailu tekniikkaa vastaan hidastaa tekniikan kehittymistä ja sen käyttöönottoa teollisuudessa. Kansalaispalkka voisi täten kiihdyttää merkittävästi talouskasvuamme. Tämä oli Teslan ja monien teollisuutta kehittäneiden alkuperäinen idea 1800-luvulla; vapauttaa ihmiset työstä ja luoda hyvinvointia kaikille.

Nikola Tesla free energy: unraveling Greatest Secret
5 Visions That Showed Nikola Tesla Was Ahead of His Time
Nikola Tesla vs. Thomas Edison: Who Was the Better Inventor?
T&T: Robotit vievät työt: 3700 neliön supermarketissa vain 3 työntekijää
ELY: 30.6.2015 Seinäjoen työttömyys 3. alin Suomen 20 suurimmassa paikkakunnassa.
YLE: ”Finn-Power muuttaa koko tuotantonsa Kauhavalta Seinäjoelle”
tivi: ”Forssaan aukeaa kauppa, joka voi olla ympäri vuorokauden auki ilman myyjiä”
T&T: ”Luvassa uusia työpaikkoja – suuryhtiö valitsi Suomen kehityksensä kärkimaaksi”
T&T: ””Maailmanlaajuinen perustulo lopulta ainoa vaihtoehto” – Tesla laajentaa sähköautojen myynnin öljyntuotannon pääkallonpaikalle ja varoittaa hurjasta tulevaisuudesta”

Sipsikaljaveganismi

Nykyään kasvisyönnin uusi aalto on koittanut joitain vuosia sitten. Aiemmin kasvissyöntiin liitetyt ennakkoasenteet ovat murtumassa ja nykyään normaalia ruokaa syövä ihminenkin haluaa olla kasvissyöjä, ilman että kyse on mitenkään terveellisyydestä tai erityisestä kiinnostuksesta ruoanlaittoon. Nykyään yrityksetkin ymmärtävät tämän asian, aiemmat yritykset kasviruoan tuomisesta kuluttajille on epäonnistunut. Vielä nykyäänkin monilla on ennakkoluuloja kasviruoan maun suhteen ihan syystäkin, mutta tilanne on paljon parantunut vuosien takaisesta tilanteesta ja kehitys jatkuu!

Kuva 1. Ehkä yksi tämän liikkeen symboli, HoviRuoan vihis. Paremman makuinen kuin perinteinen ”liha-”piirakka. [IL]
Kasvisruoassa käytetään paljon soijaa ja papua, etenkin nyhtökaurasta on tullut hittituota. Itse jo epäilen sen olevan vain tarua, kun en ole koskaan nähnyt sitä kaupassa. Soijan käyttäminen ei ole mikään uusi asia, ehkä se paras ainesosa roiskeläpissä [kuningaskuluttaja]. Tämän uuden kehityksen erona onkin aiempaan einesruokan se, että nykyään ihmiset syövän 0 % ”liha-”pullien ja muiden vastaavien sijaan paremman makuista kasvisruokaa ihan tietoisesti. Maku ei monessakaan suhteessa juuri poikkea muihin perinteisiin einesruokiin, joissa maku tulee lisäaineista, natriumglutamaatista, suolasta, rasvasta ja höttöhiilareista. Kyse on paljolti siitä, että nykyään eettisyys ruoassa ei ole enää pahksuttavaa. Niin typerältä kuin se nyt ja etenkin tulevaisuudessa kuulostaakin, niin joskus on ollut sellainen yleinen asenneilmapiiri. Myös ruoan maku on oikeasti ollut usein huono, ehkä se sitäkin tärkempi syy. Asenteiden ja mielikuvien muuttaminen on hidasta.

”Sipsikaljavegaanit voittivat tarjouskilpailun: Museokadulle tulee vegaaninen lippakioski” –YLE

Elämme mielenkiintoisia aikoja, ties mitä eettisesti hyväksyttäviä herkkuja vielä kehitellään. Toivottavasti pian saadaan edes sitä nyhtökauraa ja vegaanista pikaruokaa kaikille halukkaille. Trendi on selvä! Luulisi lapsillekin maistuvan kasvisruoka koulussa, jos se on oikeasti hyvää ja parempaa kuin muu kouluruoka.