Ukrainan miehitys

discalimer

Disclaimer: Minä olen pettynyt Suomeen valtiona. Täten kannatan ulkovaltoja Suomea vastaan, etenkin jos voisin siitä itse hyötyä jotenkin. Suomi on mielestäni maana pettänyt minun niin paljon, että tämä rakenteellisen korruption Suomi saisi kadota kartalta. Suomessa eläminen on kuin olisi löyhässä hirressä.

[collapse]

Maailma on siirtymässä aikakauteen, jossa Ukraina menettää oman itsenäisyytensä. Valtio siirtyy epäonnistumisen johdosta historiaan, kohti uutta valoisampaa tulevaisuutta osana Venäjää. Kansalaiset menevät uusien johtajien alaisuuteen, jotka ovat onnistuneet paremmin kuin oman maansa johtajat, yksilöt ovat valtion satunukkeja tai pelinappuloita ilman vapautta.

Uudet tuulet

Trumpin huomio on itsekkäästi omassa lähipiirin taloudessa, niin Venäjä saa toteuttaa itsekästä ulkopolitiikkaansa rauhassa. Putinin lähipiiri on varmasti hyvin häkeltynyt siitä, että Trump ei mitenkään vastusta Venäjän toimia. Venäjä on luonut aivan uudet normit toimia maailmalla. Kun mikään ei Putinia rajoita tai estä, niin toiminta ulkopolitiikassa käy jatkuvasti aggressiivisemmaksi.

Trumpin diplomatia keskittyy vain naurettavaan Iranin eli Venäjän liittolaisen miehityksen fantasiointiin, samalla kun kaikki liittolaiset ovat hätää kärsimässä. Yhdysvallat toivoo vahvaa tukea Irania vastaan, samalla itse on hajottanut koko sotilasliittouman sirpaleiksi ja ilman tukea. [4]

Putin saa vapaasti matkustella ympäri maailmaa lentokoneellaan uhkailemassa kaikkia valtioita yksitellen ydinasesalkut mukanaan. Trump on jättänyt Euroopan aivan yksin, jonka takia Suomeen ollaan tilaamassa massiivisesti sotakalustoa, kuten muutkin EU-maat. Pahimmillaan tämä johtaa hallitsemattomaan ydinsotaan.

mediaspoileri

Kuvassa 1. Venäjä siirtelee raskasta kalustoa rintamassa kuin shakissa sotilaita, kun vastapuolta ei kiinnosta. Ehkä ennen Saksan rajaa tulee mukaan ilmavoimat tai laivasto(Krimi)? Toistaiseksi vastarintaa ei ole tullut tykistölle vastaan, vaan saavat edetä hitaasti ja varmasti kohti Keski-Eurooppaa. Isona tavoitteena Venäjällä on varmasti EU:n tai Naton rajan ylittäminen, nyt kun pääsee useamman sellaisen valtion rajalle kolkuttelemaan portteja. Mahdollisesti Venäjä haluaa siirtää ydinaseiden kohdistuksen hot spotin Moskovasta keskemmälle Eurooppaa.

”Minua voi painostaa vain 6 vuotia poikani” – Ukrainan presidentti tärkeimmästä liittolaisestaan [2]

Kuva 1. Venäläiset joukot soljuvat Ukrainaan 26.9.2019. [1]
Kuva 2. Huolto satojamiljoonien watin teholla säteilevien ydinsauvojen päällä, sekä vastaava reaktori Neuvostoliiton jälkeiseltä ajalta
Kuva 3. Neuvostoliittolaista ydinosaamista.
Kuva 4. Automaatiotekniikka ylpeänä esittää.
Tsernobylin ydinonnettomuusta on saatu kattavat mitattaustiedot.
Perimä on kuin ohjelmistokoodia.
Ydinsotaa odotellessa
Ydinsäteilyn lisäksi myös mm. bentseenin aiheuttaa myös perimävaurioita, kuten asiaa havainnollistaa 1980-luvun ranskalainen lastenohjelma.
[collapse]

Seuraavassa sitaatissa on Venäjän tärkeän liittolaisen kommentti asioista. Sionistisella hallinnolla luultavasti viittaavat mm. Israeliin. En tietysti voi täysin varmasti väittää, mutta epäilisin jotain tällaista. Iranissa eivät tunnusta Israelia, niin voin olla väärässä.

”Doors are open to interaction, negotiation with all countries of the world except Zionist government & U.S.” -Khamenei [3]

REFERENSSIT

[1] Livauamap: Ukraine
[2] HS: Ukrainan presidentti kiisti Trumpin painostaneen
[3] Twitter: Khamenei
[4] The Guardian: Iran puts pressure on Europe to save nuclear deal within 60-day deadline

No negotiation at any level

Niin sodassa kuin monessa muussakin asiassa on vaikea nähdä mitään järkeä. Kyse on siitä, että sitä järkeä ei normaalilla mielenterveydellä varustettu voi nähdä. Tarpeeksi sairaalla ajattelutavalla asioista paljastuu hyvinkin selvä syy. Asioita voi myös oppia lukemalla Raamattua, jos itseltä tällainen luontainen kyky puuttuu.

Sodan hyöty

Sota on asia, josta äkkiseltään on äärimmäisen vaikea löytää hyötyä. Kuitenkin ongelma on siinä, että moni ajattelee liikaa yleistä etua. Asia avautuu vain toisella tavalla, kun sitä lähestyy oman itsekkään edun kautta. Sodan taustalla on se, että riittävän iso osa väestöä saadaan kuvittelemaan sodan tarpeellisuus. [6]

videospoileri
[collapse]

Kuka sodassa voittaa, kuka sodassa häviää? Edellisen artikkelin mukaan sodassa eniten häviävät siihen osallistuvat osapuolet. Sen sijaan voittajat ovat ne osapuolet, jotka välttämät sodan taistelut. Välttämättä kukaan ei edes tiedä niitä, jotka ovat sodassa voittaneet. Näihin tahoihin voi lukeutua esimerkiksi aseteollisuus, joka saa myytyä aseita jopa kummallekin sodan osapuolelle. [1]

” Herra avaa teille aarreaittansa, taivaan, niin että maa saa sadetta ajallaan, ja hän siunaa teidän kaikki toimenne. Te pystytte antamaan lainaa monille muille kansoille, mutta teidän itsenne ei tarvitse ottaa lainaa muilta.

Herra asettaa teidät ensimmäisiksi, ja te nousette muiden silmissä aina vain ylemmäksi, jos tottelette Herran, Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan, ja noudatatte niitä ja elätte niiden mukaan.” [10]

Kuva 1. USA:n velka suhteessa bruttokansantuloon ja sodat.

”»Kun lähdette sotaan vihollisianne vastaan ja Herra, teidän Jumalanne, antaa heidät teidän käsiinne ja te saatte vankeja, joku teistä saattaa nähdä vankien joukossa kauniin naisen, rakastua häneen ja haluta hänet vaimokseen. Hänen on siinä tapauksessa vietävä nainen kotiinsa ja käskettävä hänen ajella päänsä paljaaksi ja leikata kyntensä. Tämän tehtyään nainen saa vaihtaa entiset vaatteensa uusiin, asettua asumaan miehen taloon ja itkeä kuukauden ajan vanhempiaan. Sitten mies voi maata hänen kanssaan ja ottaa hänet omakseen; näin naisesta tulee hänen vaimonsa.” [11]

Kuva 2. Syyrian miljoonat pakolaiset. [5]
miekkaspoileri
Kuva 3. Nykyajan Suomessa on hyvä olla itsepuolustukseen tällainen kevyehkö miekka. [17]
[collapse]

Israel – maailman kiistakapula

Seuraavassa lainauksessa juutalaisten Herran viesti Raamatusta. Luterilaisessa suomeksi käännetyssä Raamatussa on vajaat 1000 sivua juutalaisten pyhää kirjoitusta, monille se riittää. Raamattu on maailman tunnetuin ja luetuin kirja.

”»Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.

Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet. Minä tuon lampaani vieraasta maasta, minä kokoan ne kansojen keskuudesta, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, purolaaksoissa ja kaikilla ruohoisilla mailla.

Vehmailla niityillä minä niitä kaitsen, niiden laidun on Israelin korkeilla vuorilla. Siellä, vehreillä kedoilla, ne saavat levätä, ne saavat käyskennellä Israelin vuorten rehevillä laidunmailla. Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään – näin sanoo Herra Jumala.” [7]

Juutalaisten pyhä kirja on ehkäpä eniten sotia aiheuttanut asia, jakaen ihmisten näkemyksiä äärimmäisen paljon. Itse olen sitä lukenut reilut 200 sivua, hermot ei kestä lukemaan kovin nopeasti ajatuksella. Se aiheuttaa hyvin vahvoja tunteita, kun olen vasta perehtymässä aiheeseen. Itseäni eniten vaivaa se, että juutalaiset asettavat itsensä muiden kansojen yläpuolelle. Myös ohjeet kuolleiden eläinten syöttämisestä muukaisille ja muut vastaavat käskyt hämmentävät minua. [8, 9]

Monissa uskonnoissa on hyvin tarkat kriteerit siitä, että mitä saa (syödä tai käyttää) ja miten. Juutalaisuudessa nämä sallitut asiat tunnetaan nimellä kosher eli turvallista/suojeltua/puhdasta eli ei-myrkytettyä uskovaisten kesken. Esimerkiksi kannabis poltettuna on kosher, mutta syötynä asia on hieman monimutkaisempi.

”If cannabis is ”eaten”, as cannabis edibles are, on the other hand, the issue is not as clear cut, as there may be small insects inside which are not kosher.” [15]

Hyökkäys Iraniin

Kaikille mediaa seuranneille on varmasti ilmeistä, että Yhdysvallat haluaa aloittaa sodan Irania vastaan. Ongelmana kuitenkin on se, että Yhdysvaltain nykyiset lähi-idän joukot eivät mitenkään riitä Iranin miehittämiseen. Tämän johdosta paikalle tarvitaan lisää miehityskalustoa ja liittolaisten vahva tuki. [14]

Kuva 4. Yhdysvaltain laivasto valmistautuu maihinnousuun. [13]

Seuraavassa lainaus Yhdysvaltain välisiin suhteisiin Iranin islamistiselta johtajalta. Iran on yksi valtio, jolle Israel on sokea piste maailmassa. Eivät ole missään tekemissä Israelin kanssa, eivät hyväksy valtiota ja eivät pidä diplomaattisia suhteita Israeliin.

”No negotiation at any level.” -Iran [4]

Iran on kuin ei olisi kuullutkaan koko valtiosta. Eivät tuo ilmi vihaansa kyseiselle paimontalaiskansalle, vaan ovat kehittäneet oman uskonnon juutalaisuuden pohjalta. Sen lisäksi suhteet myös Yhdysvaltoihin on jäissä, taustalla kaikkien mediasta tuttu ydinsopimus.

Korruption voittajat

Suomalainen yhteiskunta on rakenteeltaan äärimmäisen tehoton. Mielestäni se kielii siitä, että se on hyvin korruptoitunut. Hyöty ei siis mene niille, joille se oikeasti kuuluisi. Siitä kielii hyvin selvästi suomalainen hintataso, joka on seurausta rakenteellisesta korruptiosta. [2]

tooraspoileri

Seuraavassa lainauksessa pronssikauden yleisneron humanisti Mooseksen kuvaamalla menetelmällä voidaan selvittää naisen saastaisuus, jos naisen mies epäilee naisen maanneen toisen miehen kanssa. Jos käsittelyn jälkeen nainen on lisääntymiskykyinen, niin ei ole tehnyt syntiä ja Jumala armahtaa hänet.

” »Papin tulee viedä nainen Herran eteen, ottaa saviastiaan pyhää vettä ja panna veteen tomua telttamajan lattialta.

Mutta jos nainen ei ole saastainen vaan syytön, vesi ei vahingoita häntä, ja hän voi vastedeskin saada lapsia.” [12]

[collapse]

Yksi hyvä esimerkki rakenteellisesta korruptiosta on lastensuojelu. Lapsien edulla on helppo rahastaa yhteiskuntaa, eikä moni uskalla sitä kyseenalaistaa. Kun lasten etu menee kaiken edelle, niin rahan saatavuus on turvattua. Se on rikollisille mitä oivallisin keino kähmiä välistä. Pahimmillaan todellisuus on paljastunut hirveämmäksi, kuin mitä kukaan olisi osannut kuvitellakaan. [3]

”Itse erosin kirkosta sen takia, kun tunsin eksyneeni siitä. Minun mielestäni olin vain nettomaksajana, joten silloin tunsin jopa velvollisuudekseni erota siitä.” -Admin

REFERENSSIT

[1] Tuppu.fi: Somalit ydinsodan voittajia
[2] Tiede.fi: Miksi kaikki kallistuu Suomessa?
[3] YLE: Väärä lääke vei pojan vuosiksi psykiatriseen hoitoon.
[4] Iran Front Page: Iran Leader Sets Condition for Talks with US
[5] Live Map: Syyria
[6] MTV3: Lahden MM-hiihdoissa 2017 oli terroriteon uhka
[7] Raamattu: Hesekiel-34
[8] Protestanttinen kirkko: Juutalaisuuden ja kristinuskon välinen vuoropuhelu etsii uusia uria
[9] Tuppu.fi: Keskiaika
[10] Toora: Mooseksen 5. kirja, jae 28
[11] Toora: Mooseksen 5. kirja, jae 21
[12] Toora: Mooseksen 4. kirja, jae 5
[13] Defense News: The U.S. Military has triggered a massive surge of its wartime sealift ships
[14] Tiede.fi: Hyökkääkö USA Iraniin?
[15] Wiki: Cannabis and Judaism
[16] Ylilauta: Advanced Visa Marttila (Kok) Special Party ’n Play
[17] eBay: Sword

Somalit ydinsodan voittajia

Monet varmasti muistavat peruskoulusta uhkakuvat ydinsodasta. Se tulisi olemaan täysin apokalyptinen tapahtuma kehittyneille valtakunnille. Jäljelle ei jäisi mitään korkeakulttuuria.

videospoileri
[collapse]

Simulaatio

Maailmanpolitiikka on tällä hetkellä kovassa murroksessa. Jos EU ei nyt suostu uusiin sopimuksiin Iranin kanssa, niin ydinsulkusopimus peruuntuu. Tämä on Suomen EU:n puheenjohtajakaudella oikeasti merkittävä kansainvälinen asia. Suomi on vihdoinkin päässyt ns. ytimeen. [1, 5]

videospoileri
[collapse]

Ydinsodan vaikutuksia on paljon yritetty mallintaa heti toisen maailmansodan jälkeen. Sodassa kaikki häviävät, voittaja on mahdollisimman vähillä tappioilla selvinnyt osapuoli. Jotkin voivat jopa hyötyä sodasta, vaikka kokonaisuutena ja keskimäärin kaikki häviävät. [2, 4]

Voittajat

Voittajana ydinsodassa säilyisi omana arvioni mukaan Afrikan kehittynein valtio ydinsodan jäljiltä eli Somalia. Etelä-Afrikan, Egyptin ja muiden kehittyneiden valtioiden tuhoutuessa osana sotaa, niin vain Afrikan sarvessa sijaitseva Somalia selviytyisi tästä. Somalit ovat tehneet parhaimmat valinnat, he ovat olleet kaikista viisaimpia.

Kuva 1. Aseistautuneita kaupunkivarusteisia sotajoukkoja Somaliassa.

Todennäköisesti ydinsodan jälkeinen maailma olisi karu ja rujo, jossa ei pärjää kuin vain kovimmat ja sitkeimmät. Tällainen ei suosi nykyajan länsimaista pullamössöä sukupolvea. Evoluutio ei myöskään suosi kirjaimellisesti vahvinta, vaan enemmänkin kyse on mahdollisimman sopivasta ympäristöön.

Kuva 2. Yemenin sotiaallinen tilanne kartalla. [6]

Somalian kova sharian laki ja muut käytännöt ovat johtaneet tilanteeseen, että osa ei välttämättä edes huomaisi koko sotaa tapahtuneen maailmalla [3] . Todennäköisesti muutaman vuotta sodan jälkeen globaali maailman poliittinen tilanne Somalialle olisi paljon parempi kuin ennen ydinsotaa.

kansanmurhaspoleri

Kansanmurha Suomessa

Ruotsin armeija ei kyennyt Pohjansodasta johtuvan sotatilansa takia puolustamaan suomalaista kansaa [8]. Suomessa on hyvin vahvasti kansan muistissa 1700-luvulla kärjistynyt Isoviha, jossa venäjä suoritti vuosia järjestelmällistä kansanmurhaa Suomessa osansa suurta Pohjan sotaa [9]. Kuvassa 3. voi nähdä näiden osalta Venäjän vaikutuksen omaan sukupuuhuni, joka on ollut keskivertoa parempiosaista omistavaa väestönosaa eli talollisia.

Kuva 3. Venäjän kansanmurhan ja Isovihan vaikutus näkyy sukupuusta.

Venäjän toimia Suomessa usein puolustellaan, mahdollisesti ulkopoliittisista syistä. Kaikkien saatavien tietojen perusteella Venäjän suorittamat toimet ovat olleet täysin katastrofaalisia. Suomi on ollut jo itsessään äärimmäisen riistetty maa, jossa Venäläisten suorittama kansamurha nälänhädästä kärsinyttä suomalaista väestöä kohtaan oli äärimmäisen hirvittävä tapahtuma. Ruotsi suoritti täysin kohtuutonta riistoa, mutta Venäjä murhasi, kidutti ja raiskasi suomalaista kansaa järjestelmällisesti vuosia.

Monenlaista valtaa.
[collapse]

REFERENSSIT

[1] Aljazeera: Iran warns of further retreat from nuclear deal without EU action
[2] Britannica: Deterrence
[3] Wiki: Mirror punishment
[4] Tiede.fi: John Nash ja peliteoria
[5] LiveMap: Iran
[6] LiveMap: Yemen
[7] Ajantasainen lainsäädäntö
[8] Wiki: Pohjansota
[9] Wiki: Suuri Pohjan sota
[10] Why the Vasa Sank

Jeesus tekee lopun hulluudelle

Suomen psykiatrisessa sairaalassa on lukuisia epäkohtia. Tässä artikkelissa kerron niistä vain osan.

Ökyloisintaa verovaroista

Lääkäreiden palkat ovat aivan poskettomia, mutta ovat myös köyhissä paikkakunnissa sitäkin poskettomampia. Lääkäreillä on vahva ammattiliitto, joka kykenee pitämään jatkuvaa pulaa lääkäreistä. Monilla pienillä paikkakunnilla on vaikeuksia saada kelvollisia lääkäreitä poskettomista palkoista huolimatta, edes palkkakilpailu ei riitä houkuttelemaan lakisääteisiä lääkäreitä töihin. [4]

Tuloksena ihmisraunioita

Psykiatriasta on valtavasti tapauksia, joissa ihmisten terveys on tuhottu kokonaan. Kyse ei ole mistään historiallisesta asiasta, vaan asia on noussut Suomessa vahvemmin esille kuin aiemmin. Asian tiimoilta on perustettu jopa yhdistys, joka yrittää muutta nykyistä hirveyttä paremmaksi. [3]

Nykyisin käytetyt psykoosilääkkeet  eli neuroleptit voivat lyhentää elinikää jopa 20 vuotta. Niiden vaikutus perustuu D2-reseptoriin, joka on vastuussa dopamiini- eli palkitsemisjärjestelmän pysymisestä elossa. [2]

Kirjallista valetta

Psykiatrien kirjoitukset voi jättää omaan arvoonsa, eikä niistä kannata välittää. He polkevat perustuslaillisia ihmisoikeuksia, jotka kuuluvat kaikille. [1]

Psykiatrit voivat sulloa ihmisiä määrittelemättömäksi ajaksi laitokseen. Näin ei tehdä edes vangeille, kuolemantuomiota odottavat vangit joutuvat tällaiseen nöyryytykseen Yhdysvalloissa. [1]

Vain Jeesus voi pelastaa

Tästä hirveydestä voi onneksi pelastua. Usko Jeesuksen hyvyyteen auttaa, kuten on toiminut jo 2K vuotta. Jeesus joutui kärsimään omiensa keskellä, kuoli toisten syntien tähden. Hänet uhrattiin meidän muiden puolesta, jotta kenenkään muun ei tarvitsisi koskaan enää kokea vastaavaa uudestaan.

”8:31 Ja Mooses sanoi Aaronille ja hänen pojillensa: ”Keittäkää liha ilmestysmajan ovella ja syökää se siinä ynnä leipä, joka on vihkiäisuhriin kuuluvassa korissa, niinkuin minä olen käskenyt ja sanonut: Aaron poikinensa syököön sen.
8:32 Mutta mitä jää tähteeksi lihasta ja leivästä, se polttakaa tulessa.”[5]

Jeesus syntyi neitsyt Mariasta jouluna, kuoli tittelillä ”juutalaisten kuninkaan poika”. Hänet tapettiin kaikista hävettävimmällä tavalla ristillä, kuten sotakarkureille oli tapana tehdä Roomassa. Teloitusaika tapahtui pääsiäisenä, juutalaisten tärkeinpänä juhlapäivänä. Edes Rooman miehitysjoukkoihin kuulunut Pontius Pilatus ei kyennyt estämään juutalaista papistoa, vaikka kolmesti totesi Jeesuksen olleen syytön [7].

REFERENSSIT

[1] Tuppu.fi: Mielenterveyslääkitys
[2] Tuppu.fi: Psykiatrinen sairaala
[3] Mad in Finland: Neuroleptien käytön lopettaminen parantaa muistia ja ajattelua
[4] Oikotie: Lääkäri, palkka
[5] Raamattu: 3. Mooseksen kirja, luku 8
[6] Elisa: Tappava psykiatria ja lääkinnän harha
[7] Tuppu.fi: Henkilöesittelyssä Pontius Pilatus