Ilmasta öljyä

Tekniikka ylpenä esittää! Nyt mm. Suomessa kehitetään menetelmää, jolla ilmasta ja vedestä voidaan valmistaa öljyä uusiutuvalla energialla. Idea ei ole uusi, mutta toistaiseksi fossiiliset ovat olleet liian halpoja, mutta mahdollisesti myös ihmisten tekninen sivistystaso on ollut liian matala. [tt]

Kuva 1. VTT:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston Soletair-hanke. [tt]
Energia-ala on todella kovassa murroksessa, koska nyt jo Intiassa aurinkoenergia on helvempaa kuin kivihiilivoima [tt2]. Tämä ei sinällään ole yllättävää, ennusteita on tehty muutaman vuotta sitten, jolloin tämä trendi osattiin ennustaa. Ennusteissa on usein virheitä, joten siltä osin asioiden eteneminen ennusteiden mukaan osoittaa ennusteiden paikkansapitävyyden jälkikäteen.

Kuva 2. Kiinalainen 40 megawatin meriaurinkovoimala. [tt3]
Myöskään tuulivoimaloiden väitetyistä infraäänistä ei ole löytynyt näyttöä, joten tuulivoima on aiempaakin todistetummin turvallinen tapa tuottaa enegiaa [ts]. Tutkimuksen mukaan pyykinpesukone altistaa enemmän infraäänille kuin tuulivoimala. Myös tuulivoimatekniikka kehittyy, joten nykyään on teknisesti mahdollista tuottaa sähköä moninkertaisesti yli nykyisen kulutuksen [tt4].

Moni tekniikka on ollut todella mullistava, jonka johdosta on seurannut kuplailmiö, jossa jotain hyvää asiaa on väärinkäytetty tai käytetty liikaa, kuten kävin mm. DDT:lle.

”Ensimmäinen suuri lupaus näytti olevan DDT, joka on ihmiselle lähes myrkytön, koska se ei imeydy. Se todella olikin suuri edistysaskel ja sillä pystyttiin tehokkaasti vähentämään toisen maailmansodan aikana täiden levittämää pilkkukuumetta ja hyttysten levittämää malariaa. Keksinnön merkitystä osoittaa se, että Paul Müller sai siitä Nobelin palkinnon. Vähäisestä välittömästä myrkyllisyydestä seurasi kuitenkin aineen täysin holtiton käyttö. Se aiheutti erilaisia ekologisia haittoja alkaen lintujen kuolemista ja lisääntymishäiriöistä kalanpoikasten kuolemiseen hyönteisravinnon puutteeseen pienissä puroissa.” Wiki

Seuraavassa videossa on hienosti kuvattuna tekniikan kehittymistä 1950 vuodesta tulevaisuuteen 2050 vuoteen asti. Peli on Deluxe, mutta alkuperäinen Transport Tycoon alkaa vuodesta 1930. Itse olen tietotekniikan ja ohjelmistoalan asiantuntija, joten voi sanoa, että kyisenen peli on aivan häkellyttävä taidonnäyte! Peli pyörii 486-tietokoneella ja pelilogiikkaa on koodattu jopa Asseblyllä eli konekielellä, koska C-ohjelmointikieli on kyseiselle hemmolle liian hidas. Äänet, musiikit ja koko tuntuma on hieno, kovassa kuomituksessa dieseli puskee ruskeaa rikkisavua ja sähköjunien johtimet lyövät valokaarta. Ehkä voi huomata, että Chris Sawer oli skotti [youtube]. [wiki/microprose]

Jos palataan alkuperäiseen artikkelini aiheeseen, niin uusiutuva energia ja tämä Tekniikka & Talouden uutisoima öljytekniikka-menetelmä yhdessä mahdollistavat sen, että sähköä voidaan tuottaa uusiutuvalla energialla kustannustehokkaasti, mutta samalla myös mahdollista käyttää petrokemiaa apuna energiavarastoinnissa. Todennäköisesti aurinkoenergiaa ei kannata käyttää liikennepolttonesteiden tuottamiseen, joten myös akkutekniikka ja muut energiamuodot ovat tärkeitä tutkimuskohteita vastaisuudessa. Höyryjunien aikaan normaalinan junan nopeutena 100 mailia tunnissa on kova rajapyykki, seuraavassa videossa 160 km/h on pelkkä läppä. Ehkä hekin tekivät omana elinakanaan valtavia harppauksia, moottoriöljyt ja monet muutkin asiat ovat niiltä ajoilta muuttuneet paljon? Ylipäätänsä se logistinen aikakausi, että vedettiin kivihiilikärryjä hevosilla; niin kuka sitä enää muistaa?

Kuva 3. Itsekin olen teollisuudentaloutta opiskellut SeAMK:ssa sen verran, että tiedän tämän ns. laatukolmion. Varmasti Transport Tycoon opettaa, jos ei muuten. Kannattaa opiskella tai pelata TTD!

Avoin TTD
TTD-wiki: protippejä nuorille

Retro käyttöliittymäsuunnitelma eli  yhteen pieneen tilaan paljon tietoa näkyviin ja kaikkea mahdollista toimintaa. Nykyään suositaan hieman löysempää tyyliä pixelinnysväyksen sijaan, 90-luvulla kaiken piti olla timmiä ja hoikkaa. Kai se on tullut näistä kosketusnäytöistä, kun niillä helposti painelee hieman sinnepäin eikä justiinsa. Kai sitä muutenkin vaihtelu virkistää. Toisaalta jotkut ikääntyvät eivät halua luopua tyylistä ja opeistaan, TTD on täydellinen!

https://www.youtube.com/watch?v=r34XQDoZ0y0

TTD Patch – Wiki, avoimuus kunniaan!

Paras ja alkuperäinen C-Ohjelmointikielen opetuskirja., C-kääntäjä verkossa (Sama kehittäjä on tehnyt myös UNIX-käyttöjärjestelmän, jota varten kirjan ohjelmointikieli on kehitetty. Oikeastaan mikään ei ole muuttunut 40 vuodessa, kieli yhä yleisesti käytössä, joskin nykyään skiptikielten aikana korkean tason ohjelmointikieleksi sanominen herättää hieman hilpeyttä, mutta historiallisista syistä jotuen täysin validisti sanottu.

C-kieltä käytetään mm. käyttöjärjestelminen vuorontajien toteuttamiseen, jotka jakavat suoritusaikaa ohjelmille ja hallitsevat muistiosoitteita ajureissa ja porteissa. Itsekin käyttänyt samaa kieltä, joten ei mitenkään erikoista, jos on mm. grafiikkakirjastot valmiina. Käytännössä C-kieli on yksinkertaistaistetusti sanottuna rakenteellista konekieltä, että voi käyttää muuttujia nimellä ja esimääriteltyjä silmukoita. Nykyisin niin optimoitua, joten konekielelle ei ole yleensä tarvetta missään tilanteessa.

Nykyään on olemassa myös luokka-ohjelmoinnin sisältävä C++-ohjelmointikieli, jossa C-kielen struct-rakenne on laajennettu luokaksi lisäämällä tukemaan luokan funktioita eli metodeita. 30 vuoden aikana C++ on muuttunut aika paljon. Silloin kun vielä itse opettelin, niin oli hyvin lähellä C-kieltä, nykyään pitäisi käyttää jotain itseraattoreita ja ties mitä ihmeen säiöiöitä. ’cout’ ja ’cin’ ovat tainneet olla jo aika kauan kielessä. C++ on immeisesti yhä täysin yhteensopiva C-kielen kanssa. Yhteensopivuus yhdistettynä kielen laajentumiseen valtavasti ovat suurimmat kritiikkiä aiheuttavat asiat C++-kielessä. Tätä varten on sitten C#- ja Java-kielen vuosituhannen vaihteelta.)

T&T: Uusi suomalaismenetelmä – ruokaa ihmisille ja eläimille suoraan ilmasta

https://www.youtube.com/watch?v=_HZ8Ja34-vE

Psykiatrinen sairaala – musta tahra yhteiskunnassa

Mikä on tämä sairaala, joka ei ole osa muuta sairaalajärjestelmää. Maailmassa on paljon monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Usein ongelmat ovat niin vaikeita, että niistä valehdellaan lapsille, monet aikuiset jopa itsekin uskovat valheisiin.

Kuva 1. Mielisariaalaan sijoittamisen syyt eivät ole muuttuneet merkittävä ajan mittaan.

Mikä siis on suurin ero psykiatrisessa sairaalassa ja muussa sairaalahoidossa. Ensimmäinen ero on se, että ensimmäisessä hoidossa ei ole ihmisoikeuksia, ei edes niitä perustulaillisia oikeuksia, joita on vangeilla. Toinen ero on se, että psykiatrisessa sairaalassa on monenkertaiset ulkoapäin lukittavat ovet ja kalterit ikkuinoissa, jotta potilaat pysyvät sisällä.

Näiden lisäksi ehkä tärkein ero sairaaloiden välillä on se, että psykatrisessa sairaalassa hoidetaan yhteiskuntasairautta, jota kutsutaan sairaudeksi mielessä eli psyykeessä. Yksinkertaisesti mielisairaudet ovat asioita, joita yhteiskunta pitää mielisairautena, kuten esimerkiksi tunnetuimpana esimerkkinä homoseksuaalisuus. Esiaviollinen seksi ja prostituutio ovat olleet myös ymmärrettäviä yhteiskunnallisia ongelmia, aikana ennen varmoa ehkäisymenetelmiä. Aviottomiin lapsiin ja heidän äitiin suhtautuminen on ollut jopa vihamielistä. Myös aikana ennen sikiöseulontoja on kehitysvammaisiin kohdistettu jopa massamurhaamista Euroopassa, kehitysvammaisten elinolosuhteet eivät vielä nykyäänkään ole inhimillisellä tasolla.

Kuva 2. Dr. Philippine Pinel järkytti muita vapauttamalla potilaita kahleista.

Yleensä psykiatriseen sairaalaan joudutaan, sinne harvemmin kukaan menee vapaaehtoisesti. Tilastojen takia potilaita kiristetään liikkumis- ja tapaamisvapauksilla sekä lihakseen pistettävillä Risperidone-piikeillä, jotta he suostuvat vapaaehtoiseen hoitoon pakkohoidon sijaan. Oikeastaan psykiatriseen sairaalaan ei edes pääse, vaikka haluaisikin. Tämä jo hyvin kuvastaa sen sairaalan luonnetta. Näitä kaikkea tukevat ne asiat, että psykiatrisessa sairaalassa on armeijamainen kuri, tarkkoine aikatauluineen, nukkumaanmenoaikaa myöten, jolloin sammutetaan valot, eikä käytävilla saa liikkua. Hoitoon kuuluu myös viikoittainen potilaan kuulustelu, jonka pohjalta neuvotellaan hoidon jatkoaikaa ja lääkitykstä.

Mitä siis on psykiatrisessa sairaalassa käytetty lääke, joka parantaa kaikki sairauden oireet. Se superlääke on nimeltään neurolepti, jota on monenlaista muotoa, joista on perinteistä D2-reseptoreita blokkaavaa perinteistä neuroleptiä, jonka lisäksi on myös laaja-alaisemmin vaikuttavia neuroleptejä eli antipsyko(ottis)lääkkeitä, joilla ei ole yhtä vahvoja ja leimaavia jälkivaikutuksia.

D2-reseptori on sikäli jopa elintärkeä reseptori, että sen toiminta vastaa palkitsemis- eli mielihyväjärjestelmän elossa pysymisestä. Dopamiini on myös yleisesti aivojen välittäjäaine, joten häiriöt siinä aiheuttavat mm. vapinaa raajoissa. Elimistö kaipaa dopamiinia, joten sitä vapauttavat aineet voivat aiheuttaa psyykkistä riippuvuutta. Dopamiinia vapautuu myös mm. loogisten ongelmien ratkaisemisesta tai hyviä juttuja kirjoittaessa.

Riittävän pitkäaikainen tai monta lopetuskertaa johtavat siihen, että lääkitystä ei voi enää koskaan lopettaa. Suomi on maa, jossa määrästään erittäin paljon neuroleptilääkkeitä. Kyseisestä lääkkeestä on kuulemma hyötyä skitsofreniaan, mutta muuten sille lääkkeelle ei ole tarvetta. Kyseinen lääke on kehitetty matolääkkeen johdannaisesta.

Itse mahdollisesti tulevanakin kuntavaaliehdokkaana teen kaikkeni, että tämä ihmisoikeuksia järkyttävällä tavalla loukkaava järjestelmä saataisiin vihdoinkin pois Suomesta. Kyseisellä laitoksella on jo niin surullinen historia, että mielestäni se jo riittää. Väitän, että psykiatriasta ei ole 90 % tapauksesta kuin haittaa potilaille, mutta se ei ole hoidon kannalta oleellista. Sairaalan kun hoitaa yhteiskunnallista sairautta, ei yksilöiden etua.

Luotan psykologiaan ja terapiaan, jotka ovat mielestäni ainoita oikeita lähestymistapoja. Ihmisen mielenterveyttä ei paranneta lääkkeillä, ainoastaan oireita voidaan poistaa. Kun käyttää mitä tahansa keskushermostoon vaikuttavaa ainetta ongelman korjaamiseksi, niin on vähintään kaksi ongelmaa.

3 potilasta tuhannesta tekee itsemurhan vapautumisen jälkeen. Itsemurhan riski on siis jopa 20000 % korkeampi kuin väestössä keskimäärin. Itse en voi kannattaa tällaista järjestelmää, joka on filosofiialtaan täysin keskiaikaista. Vaikka järjestelmä onkin parempi kuin aiemmin, niin se että joka 333. vapautunut päätyyn itsemurhaan välittömästi, niin se kertoo jotain. En ole uskovainen, mutta jos helvetti on olemassa, niin sinne kaikki psykiatrisen sairaaloiden hoitajat ja lääkärit varmasti joutuvat. [YLE]

Terveyskirjasto: Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä – kiireellistä hoitoa vaativa häiriö
Psychiatry: An industry of Death
Wiki: antipsykiatria

Mietoja neuroleptejä käytetään pienillä annoksilla myös unettomuuteen: Suomi24 – huh huh mikä unilääke

Seinäjoen nuorille peliohjelmointikerho!

No nyt oli fantastisia uutisia Ilkassa! Kuulemma tulee peliohjelmointikerho Seinäjoelle juhannuksen jälkeen. Jos olisin muutaman vuotta nuorempi, niin osallistuisin siihen. Silloin kun minä olin nuori, niin ei ollut tällaisia. [Ilkka]

Kuva 1. Itseni koodailema patterimato. [portfolioni]
Tein kyseisestä matopelistä käännöksen myös sulautettujen kurssin ohjelmointikortille, jonka kirjoitusnopeus oli kuin jostain CRT-kaukokirjoittimesta eli väylä ~sata merkkiä sekunnissa. Videon taustalla voi kuulla puhetta henkilöltä, kuka oli Seinäjoen ammattikorkeakoulun kaikista parhaiten palvelimia tunteva henkilö. Hän teki mahtavan lopputyön Windows PowerShellistä, josta jatkuvati selitti omien muistikuvieni mukaan. Yksi parhaita opiskelijoita omassa opiskelijaporukassani, omien muistikuvieni mukaan. [SeAMK, Theseus]

Omien pelien ohjelmoiminen on mitä mainoin harrastus lapselle taikka nuorelle! Yleensä itse tekee omat peli, niin saa sellaisen kuin haluaa. Myöskin se ilo on myös halpaa, kun itse koodaamista peleistä ei itse tarvitse maksaa mitään. Täten mielestäni ei ole mitään syytä, että miksi joku jättäisin tällaiseen kerhoon osallistumasta.

Kuva 2. Sepeli Ry:n porukkaa.

Itse olen optimistinen, että tällainen kerho tulee maksamaan itsensä varmasti takaisin monella tavalla. Jos olisin päässyt valtuustoon, niin olisin ehdottomasti kannattanut asiaa. Melkein jopa noloa, etten ehdokkaana ehdottanut tällaista vaalilupausta.

Pistin minäkin Sepeli Ry -yhdistykseen jäsenhakemuksen menemään, toivottavasti minut hyväksytään siihen jäseneksi. Itse olen todella innostunut, seuraan tilanneetta herkeämättä.

Olen erittäin harmistunut siitä, että Seinäjen ammattikorkeakoulun tietotekniikan koulutus lopetetaan. Toivottavasti se päätös saadaan vielä peruttua, palautettua koulutus vähintään yhtä tasokkaana takaisin kuin mitä se oli minun aikanani. [ilkka]

Ketjut kehittyy

Viime aikoina on ollut kaksi todella kiinnostavaa uutista Taloussanomissa. Ensimmäinen oli M Room -ketjun laajentuminen jopa 200 toimipisteellä Yhdysvaltoihin [TS]. Tämän lisäksi oli myös uutinen McDonald’s:in tai muiden pikaruokaloiden muuttumisesta robotisaatioon [TS2].

Itse olen sikäli todella iloinen M Room -ketjun laajentumisesta, koska kyseessä on suomalainen ketju. Kävin viikolla itsekin sellaisessa Seinäjoella, mutta olen useamman kerran käynyt vastaavassa ketjussa Hervannan keskustassa ja TTY:n tiloissa. Ketjun toimipisteitä on siis todella valtavasti. Kyseessä kun on Euroopan suurin parturiketju, niin tästä saa olla aiheellisestikin ylpeä suomalaisena Suomi 100 -kansalaisena. Vastaavia ketjuja ei luultavasti ole, joten se on ehkä yksi syy, että kyseinen ketju raketoi. Onhan tämä jo vanha konsepti, mutta ilmeisesti toimiva.

Mikä siis oli mäkkärin alkuperäinen tarina. Kyseessähän on hodarikärry-kauppiasveljesten perustama ravintola, joka perustui muutaman raaka-aineen käyttämiseen. Muutaman raaka-ainetta voidaan latoa kasaan erittäin monella erilaisella kompinaatiolla. Sijoittaja huomasi tämän liikeyrityksen valtavan potentiaalin, joten sen seurauksena kyseinen ketju lähti leviämään ympäri Yhdysvaltoja ja muita maita.

Kuva 1. Ray Krocin vuonna 1955 avaama ensimmäinen franchise-McDonald’s.

Amerikkalaiset pitävät tällaisista menestystarinoista, joka on ehkä sitä heidän ns. amerikanunelmaa, jota Trump haikailee takaisin heidän jämähtäneeseen ja korruptoituneeseen talouteensa. Näin ainakin itse olen asian käsittänyt, miten olen sitä itse objektiivisesti pohtinut.

Ketjua on toisinaan pidetty omistajankin mielestä kiinteistötoimintana, tehden kiinteistön arvoon nähden mahdollisimman suurta tulosta, itse ravintolatoiminta ei sinällään ole se asian pihvi. Tämä kuluttajien aliarvioiminen onkin ollut ongelmana, jota vastaan ovat käyttäneet valtavasti markkinoitia. Kun kultaiset kaaret eivät kuuluneet ehdottomana osana rakennusten arkkitehtuuria, niin se oli ehkä symbolinen hetki, jolloin yritys luopui alkuperäisistä arvoistaan myös laajemmin. Surullisimman kuulusin tapaus on McLibre, jonka oikeuskäsittely kesti uskomattomat 313 päivää [wiki]! Se ehkä osoitti, että johdossa eivät enää olleet samat kärrykauppiaat kuin alunperin.

Kuva 2. McLibre -lentolehtinen, josta tuli suuri oikeusjuttu.

Itsekin osallistuin mäkkärin ”myyttien” korjaus -kampanjaan, jossa sai kysyä heidän ruoastaan. Kysyin, että onko heidän mielestään heidän myymänsä ruoka terveellistä säännöllisesti syötynä. Vastaukseksi tuli; että pitäisi kääntyä ruokaterapeutin puoleen.

Kuva 3. McDonald’s ei vastaa heidän myymänsä ruoan terveellisyyttä koskevaan kysymykseen.

Itse uskaltaisin väittää, että suuret pikaruokaketjut ovat vaikuttaneet jopa ravintosuosituksiin 1960-luvulta asti erittäin vahvasti. Silloin kun minä olin lapsi, niin pizza oli lähes optimaalista ruokaa ravintosuosituksien perusteella. Onneksi nyt on myönnetty, että ravintosuositukset ovat olleet silloin pielessä, niin D-vitamiinin kuin monen muunkin asian osalta. [tiede.fi]

Kuva 4. Historiaan jäänyt ruokapyramidi, joka oli joskus vertauskuva hyvästä ruokavaliosta. check: (viljat>kasvikset>liha>öljy); OK!

Mielestäni McDonald’s on hyvä esimerkki niin M Room -ketjulle kuin laajemminkin erilaisiin organisaatioihin. Ehkä samasta syystä Bill Gates ei halunnut Microsoftia laajentaa, vaan olisi halunnut pitää sen pienenä yrityksenä. Hän kuitenkin piti periaatteellisesti yrityksensä organisaatiorakenteen aina korkeintaan nelitasoisena hänen ja alimman tason välillä, jolloin tieto kulki yrityksen sisällä aina korkeintaan kahden henkilön kautta. [gates]

Itse en ole mikään kauppatieteiden maisteri, mutta en pyrkinytkään ottamaan liiaksi kantaa kaupallisiin asioihin. Mielestäni minulla on  silti täysi oikeus tuoda ilmi oman näkemykseni, joka ei ole aukoton ja täydellinen. Eikä se koulutus edes itsessään vielä mitään tarkoita, opit ne siinä ovat tärkeintä. Opitkin voivat olla virheellisiä, kun perimmältään melko harvasta asiasta voi olla täysin varma. Oma olemassaolo ehkä se uskottavin asia. Ainakin jotain ajattelevaa voisin nyt tällä hetkellä väittää olevan, tiedä sitten.

NYT: Näin sokeriteollisuus käänsi syytökset sokerista rasvaan – salaa rahoitetut tutkimukset vaikuttaneet ”vuosikymmenten ajan”

Kaikki alkaa pienestä

Mielestäni hyvä on talonpoikaisfilosofia siitä, että vaikka omaisuutta on vähän, niin sitä pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Antaa vähästään paljon yhteiskunnalle, mutta ei ole mitään velkaa kenellekkään. On sitten vain saappaat ja pyhäpuku tai vanha auto, niin niitä tulee pestä ja vahata mahdollisimman hyvin. Jos siihen ei pysty, niin ei ole pätevä henkilö suurempaankaan vastuuseen. Ajatus on säätyaikainen, mutta mielestäni yhä nykyään siinä on ajatusta. Monet pitävät yhä mittatilaustyönä tehtyä villapukua arvokkaana asiana, eikä kaikilla ole varaa sellaiseen edes vuonna 2017.  Nykyajan vanhempien onneksi nuorison pukeutumistyyli on muuttunut niistä ajoista. Ylpeilyä käytöstapakulttuurilla sen sijaan enemmän toivotaan takaisin säätyajoilta.

Kuva 1. Ruokolahtisia talollisia vuodelta 1882. [wiki]
Mielestäni myös vastaavasti se ajatus, että jos kodista poliisi, sotilas tai joku muu tulee viemään pysyvästi pois, niin silloin on velvollinen heittämään viimeisellä kerrallaan polttopullon talon nurkkaan. Muuten tulee olla lojaali, pitää taloaan pystyssä, olkoon sitten johdossa mitä vain. Ajatusmaailma suomalaisessa politiikassa ei ole niin paljon muuttunut nuijasodan ajasta, kuin mitä monet oikeasti luulevat. Vain sen omistaa, jonka pystyy tarvittaessa hävittämään savuna ilmaan.

Seuraavassa Saksalaisen peliä esittävässä videossa on hyvin mallinnettu Rooman suurvallan jälkeisen kunkingaskuntien jälkeistä elämää Euroopasta. Tätä järjestelmää kutsutaan nykyään feodalismiksi. Teollistumisen myötä tämä järjestelmä on sittemmin kadonnut. Ei oikeastaan Suomessa ole edes niin pitkä aika, etteikö jotkut vielä muistaisi tällaista yhteiskuntajärjestelmää. Ehkä tämä meidän finanssitalouskaan ei ole ikuinen, jota Natsit niin kovasti vastustivat. Me elämme kulttuurisesti lähempänä keskiaikaa kuin mitä ehkä itse myönnämmekään, sivistyksen taantumuksen loppu alkoi vasta 1500-luvulla. Herrapelko on geeneissämme ja kultturissamme syvällä.Naapurimaastamme Ruotsista löytyy kungingas. Suomessa 100 vuotta sitten vakavasti keskusteltiin Saksalaisten siniveristen saamisesta maahamme elätettäviksi, hieman kuin nykyään keskustellaa Natoon liittymisestä.

Ylipäätänsä itse ainakin olen aina kaikessa työssäni pyrkinyt siihen ajatukseen, että teen kaiken mahdollisimman hyvin. On väärä ajatus, että jokin työ olisi sellaista, että sitä voisi tehdä huonosti. Kaikessa työssä pätevät hyvin samanlaiset asiat. On helpottavaa ajatella; että yksisilmäinen on kuningas sokeiden valtakunnassa. Jos työssään kykenee suoriutumaan erinomaisesti, niin ei kannata tehdä yhtään sen vähempää. Sillä toiminnalla varmasti saa positiivista huomiota, helpommin kuin vaativammissa tehtävissä.

Sama pätee jopa blogikirjoituksiin tai kirjoituksiin ylipäätänsä. Vaikka ei olekaan kirjoittamassa mistään vallankumouksellisesta asiasta maailmankuuluna journalistina, niin silti kirjoituksen tulee kirjoittaa sisällöltään kykyjensä mukaan. Ne kirjoitukset seuraavat ikuisesti mukana, aivan kuin työssä koodatut ohjelmat tai muut asiat. Vastuu auttaa muita myöhemmin omissa ohjelmissa on elinaikainen. Kyse on puhtaasta ammattietiikasta, ilman mitään odotettua omaa etua.

Seuravassa videossa on Taru Sormusten Herrasta -elokuvan ohjaajan ohjaama elokuva 1980-luvulta. Elokuva on todella hyvin ohjattu ja tehty, edulliseksi nukke-elokuvaksi. Joskus melkein unohtuu, että nukkeja ohjataan siimoilla. Ehkä syynä on se, että mukana on myös oikeita ihmisiä joissain kohdissa. Tästä elokuva onkin saanut positiivista palautetta aikoinaan. Itse en ole media-alan ammattilainen, joten helposti kiinnitän huomioita vääriin asioihin ammattitaidossa, koska elokuvaa ei välttämättä ole suunnattu minulle. Onneksi sentäs loppu on onnellinen!

Miten menestys mitataan? Mielestäni kyse ei ole rahasta, vallasta tai muusta vastaavasta. Kyse on paljon suuremmasta asiasta, joka mitataan ihmisen henkisellä pääomalla. Nämä asiat valitettavasti tuntuvat monilta unohtuvan tässä ulkospäinsuuntautuneessa maailmassa. [tuppu/menestys]

Kaikelle on kuitenkin aikansa. Itse olen kuullut väitteen, että normaalisti kokemus nuoriin kuulumisesta katoaa 30 ikävuoteen mennessä itsestään, ettei siitä tarvitse erikseen murehtia. Ehkä se on pitänyt minunkin kodallani paikkansa. Jokaiselle on tärkeää, että kuuluu edes johonkin. Kaikki eivät välttämättä silti kelpaa minnekään. Itse luotan siihen, että jos TTY:n opiskeluajoista selviää hengissä, niin sitten selviää melkein mistä vain. Sitten onkin jo niin karaistunut, ettei mikään yllätä mitenkään, mutta kai se on sitä perimmäistä aikuistumista.

Robotti-imuri

Tänään hain postista elämäni ensimmäisen robotti-imurini, jonka olin tilannut kuukautta aiemmin Verkkokauppa.com -kaupasta. Lupasin kirjoittaa artikkelin aiheesta, joten lupauksista on pidettävä kiinni.

Kuva 1. Elämäni ensimmäinen robotti-imuri.

Itse olen tyytyväinen uuteen imuriini, yhden viikon kokemuksella. Olen erittäin tyytyväinen siihen ominaisuuteen, että sen voi pistää imuroimaan arkisin klo 7:00, jolloin se herättää samalla minut. Imuroimisessa menee 20 minuttia, joten robotti on valmis ennen kuin minä ehdin suihkusta ulos. Ainut negatiivinen puoli on se, että minun täytyy ostaa uudet matot, koska nykyiset räsymatot eivät sovellu imurin kanssa yhteen. Ylipäätänsä koti tulee pitää siistinä, ei voi jättää kaikenlaista rojua ympäri asuntoa.

Robotit tulevat todennäköisesti kehittymään valtavasti tulevaisuudessa. Roboteista on puhuttu kauan, mutta vasta viimeisten vuosien aikana on tapahtunut merkittäviä. Hondan ASIMO robotti oli kymmen vuotta sitten ainut lupaava asia, mutta nyt Boston Dynamicsin kehittämät robotit ovat kaikista kiinnostavimpia [ASIMO].

On paljon puhetta erilaisista kyborgeista, jotka kykenisivät ohjaamaan mekaanista konetta. Tämä on nykyään rottakokein jo tehty, joten se ei ole mahdotonta. Ihmiset tuntevat aivojen toimintaa yht valitettavan huonosti, mutta sillä saralla on tapahtunut merkittävää kehitystä.

Hiiren aivotoimintaa on kyetty ohjaamaan etänä [youtube]. Erilaisten aivo-ojattavien laitteiden kehittäminen ei ole vain akateemista huumoria, vaan odotettavissa on, että tämä tutkimus tuottaa merkittäviä tuloksia. Etenkin halvauspotilaille keinoraajojen liikuntakyvyn saaminen olisi tärkeä asia. Nykyisin jo keinonivelet ovat kehittyneet, titaanisten tekonivelien asentaminen Suomalaisissa sairaaloissa on arkipäivää.

Ihmiset ovat kehittyneet valtavasti neuroverkkojen tutkimisessa. Nykyisin on jopa täydellisesti emuloitu madon hermostoa ohjaamaan robottiautoa. Kyseisessä laitteessa ei siis ole mitään alkuperäistä, ainoastaan hermoston toiminta on upattuna tietokoneen muistiin, josta logiikka toimii binäärisellä tekniikalla. Tämä kaikki tieto on avoimesti saatavilla verkosta. [openworm]

Sumea logiikka muistuttaa hyvin paljon neuroverkkoja, jotka ovatkin hyvin verrannollisia käsitteitä. Aiemmin puhutut sumeat järjestelmät ovat neuroverkkojen yksinkertaisempi edeltäjä, neuroverkot ovat nimensä mukaisesti laajoja kokonaisuuksia.

Kuva 2. PID-säädin on sumean logiikan perinteinen sovellus. [wiki]
Ostin jokin aika sitten myös erittäin fantastisen avaruuskynän. Kyseinen kynä on kuvassa 3. Kynän tekee erityislaatuiseksi se, että se toimii ylösalaisin ja veden alla. Titaaninen kynä maksaisi satasen, joten ostin vain alumiinisen. Kyllä tuotakin kelpaa pyöritellä ja klipsutella, minun mielestäni. [fisher]
Kuva 3. Fisherin avaruuskynä.

Kynän lisäksi hankin myös Kuvassa 4 näkyän hyvä muistikirjan, jonne voin tallentaa työssäni ilmenneitä asioita. Mielestäni yksi tärkeimmistä taidoista koulussa oli se, että opin tekemään muistiinpanoja. Kirjassani on puuvillaiset sivut ja nahkakanneet. Diplomityönikin tein puuvillaiselle paperille, joten tykästyin siihen materiaaliin.

Kuva 4. Puuvillaisilla sivuilla ja nahkakansilla varustettu työmuistio.

FOX Business: Former McDonald’s USA CEO: Robots to Replace People in the Service Industry Going Forward
Mirror: Building robot McDonald’s staff ’cheaper’ than hiring workers on minimum wage

91.200.12.49
91.200.12.103