Aihearkisto: Yhteiskunta

Yliopistokoulutus

Kuuntelin jokin aika sitten Kansanradion puheenvuoron, jossa eräs nainen kritisoi yliopistoa. Kyseisen henkilön mielestä on väärin, että hänen pienestä eläkkeestään pitää maksaa toisten bilettämistä. Hänestä oli täysin kohtuutonta, että pitäisi kustantaa opiskelijoille kondomit, jotta he voisivat harrastaa vapaaseksiä (anteeksi nuoruuteni, mutta käsite on ilmeisesti verrannollinen esiaviolliseen seksiin), kuten opiskelijat olivat ehdottaneet. Tämä asia herätti minussa kiinnostusta, koska mielestäni yliopistokoulutuksen kustantaminen yhteiskunnan varoista on ihan järkevää. Väittelyä varmaan tästä mahdotonta henkilön kanssa aloittaa, kun ei ole edes alkuperäistä puheenvuoroa tallennettuna, mutta voisin esittäää argumenttia oman kantani puolesta. Koulutusta tuetaan monessa muussakin maassa, Yhdysvalloissakin julkisia yliopistoja tuetaan yhteiskunnan verovaroin. Lisäksi on paljon yksityisiä yliopistoja, jotka eivät saa valtion tukea. Mielestäni on hyvä, että hyväosaiset ja huono-osaiset käyvät samoja kouluja, se ehkäisee eriarvoistumista. Epäonnistuneet ihmiset kritisoivat, mutta kritiikki ei ole pahasta. Sen sijaan oikeasti apua tarvitsevat eivät valita, heitä tulee tukea.

Matematiikan luento teknillisellä yliopistolla.
Matematiikan luento teknillisellä yliopistolla.

Etenkin naisten koulutusta pidetään parhaimpana keinona ehkäistä ylikansoittumista. Mielestäni tämä on suurin epäkohta yliopistokoulutuksessa Suomessa, täällä pätee samat luonnonlait kuin muissakin maissa. Uskoisin myös Suomessa koulutuksen osalta pätevän, että yliopistokoulutus haittaa perheen perustamista ja lapsien saamista. Kun kerran miehillä on velvollisuus käydä varusmiespalvelus, niin ehkä naisillekin voisi olla vastaava velvollisuus yliopistoissa. Tutkintoon voisi naisille liittää vaatimus lapsen hankkimisesta ennen tutkintotodistuksen saamista, muulloin vietäisiin vankilaan totaalikieltäytyjänä, ellei voi todistaa olevansa kykenemätön saamaan lasta. Tämän lisäksi porkkanana jokaisesta sitä useammasta lapsesta voisi saada opintoja hyväksiluettua. Kerran työelämässäkin naiset saavat palkkaa raskausajalta, niin miksi samaa ei voisi käyttää myös opiskeluun. Yliopisto on mitä mainion paikka löytää sopiva isä lapselle, jotta voisi lisääntyä ja täyttää Maan, kuten Raamatussakin käsketään. Yhteiskunta voisi olla velvollinen huolehtimaan ensimmäisestä lapsesta, yliopisto voisi olla oikea paikka toteuttaa tätä Raamatun oppia, itse ainakin kannatan yliopistoja ainoaksi lailla hyväksyttäväksi paikaksi hoitaa ihmisten välinen lisääntyminen. Yliopisto on siihen paljon parempi kuin Kirkon avioliitto, mielestäni. Tämä tällaisena akateemisena ns. kuriositeettina, tavoitteena herättää keskustelua.

Mitä sitten tulee ylipäätänsä yliopiston koulutuksen merkittävyyteen, niin itse koen sen tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa. Olisi järkyttävää ajatella, ettei vastuullisissa tehtävissä olevilta ihmisiltä vaadittaisi pätevyyttä. Samoin kuin ajokorttikin tulee olla sovituin yhteisin vaatimuksin, ettei teillä liiku puolisokeita ihmisiä tai muita, jotka eivät kykene läpäisemään esim. teoriakoetta. Kyllä sellainen laitos – yliopisto, akatemia, luostari, katedraalikoulu tai joku muu – on siis hyvä olla, mieluummin vieläpä valtion tukemana. Miksi yliopiston pitäisi olla vain rikkaiden mahdollisuus, kuten se aiemmin on ollut. Aiemmin avioliitto oli melkein ainut keino saavuttaa parempi työelämä, edes miehillä ei ole sitä mahdollisuutta ollut. Jo nykyään yliopistossa opiskelu ei ole taloudellisesti kannattavaa, vaan syynä opiskeluun ovat muut syyt. Yliopistojen taloutta on jo tiukennettu, nykyään ei enää lorvita kirjoilla loppuelämäänsä, vaan koulusta joutuu eroamaan, elleivät opinnot onnistu. Itselleni ainakin opiskelu oli henkisesti aika rankkaa aikaa, omalla tavallaan. Samoin kuin ruumiillinenkin työ on raskasta – jota olen tehnyt, niin oppiminen on raskasta toimintaa. Jos sitä ei ole tehnyt, niin sitä ei ymmärrä. Yliopiston keskeinen ydin onkin auttaa ihmisiä tunnistamaan omat ja toisten rajat, poistaa ihmisiltä turhat luulot. Ruumiillinenkin toiminta on raskasta, varmasti jokainen kuntosalilla oleva tietää, että miten raskasta on nostella painoja 8 tuntia päivässä viitenä päivänä viikosta. Jos ei tiedä, niin kannattaa kokeilla.

Mitä sitten tulee viihteen kritisointiin, niin itse en ymmärrä sitä. Miksi elämän tulisi olla yhtä tuskaa ja kärsimystä? Kyseinen ohjelmassa kommentoinut henkilö kertoi itse olleensa uskonnollinen, joka ei mielestäni ole ollenkaan paha asia. Viihdettä on kuitenkin aina ollut, se välttämätöntä kuten lepopäivätkin. Oleellisinta on mahdollisimman tehokas viihde, josta on jopa hyötyä. Nykyistä yhteiskuntaa ei kehitetä vain pelkällä raatamiselle, enkä itse haluaisi siihen perustuvassa maailmassa elää. Mielestäni elämäni tarkoitus ei ole tuska ja kärsimys, vaan pitäisi tavoitella enemmänkin mahdollisimman vähällä työllä saatavaa hyötyä yhteiskunnassa. Yliopisto on tässä hyvä keino edistää asiaa, kyseistä organisaatiota saa paljolti kiittää nykyisestä elintasosta. Järjestelmä on ollut menestys, toimiva konsepti paremman maailman luomisessa. Aina on helppo ottaa vaikka minut esimerkiksi, jonka kautta yleistää koko yliopistojärjestelmä. Sen sijaan voisi ottaa esimerkiksi Isaac Newton, kuka on edistänyt hyvin paljon koko yliopistojärjestelmää. Oli poikkeuksellista, että säädytön ihminen pääsi organisaatioon sisälle, se kannatti, kukapa sen päätöksen hyötyä kiistäisi. Tietysti ei voitu etukäteen tietää miten hyvä päätös oli, mutta näin jälkiviisaana olisi kannattanut ottaa vaikka miljoona ”huonoa” yliopisto-opiskelijaa, jos samalla sai yhden Newtonin. Kyseessä on vain yksittäistapaus, merkittävät henkilöt ovat järjestään vauraista maista ja korkeassa-asemassa olleista perheistä. Newtoni oli omana elinaikanaa enemmän arvostettu kuin koskaan myöhemmin, nykyään myönnetään Newtonin toimineen monelta osin sopimattomasti; kuten vaikkapa luovuttamalla tutkimusmateriaalia toisten tukijoiden vihaamille tukijoille, poistamalla tutkimusten lähteistä henkilöitä jälkikäteen ja kiusaamalla järjestelmällisesti saksalaista yleisnero Gottfried Leibnizi’ä. Ehkä Newtonin arvostusta edisti se, että siihen mennessä kaikki muut kirkon opin kyseenalaistaneet tiedemiehet olivat tulleet poltetuksi roviolla; Newton oli poikkeus siinäkin suhteessa, the one. Kirkolle kiitos, he armahtivat hänet ja valaistumisen aikakausi eli valistusaika koitti heidän ansiostaan. Newtonista tuli Britannian ritari, ensimmäisenä tiedemiehenä. Hänen epäilleen saaneen aika suuria elohopeaaltistuksia laittomissa alkemiaharrastuksissaan, joista johtuen hän oli varsin sekaisin etenkin loppuelämänsä ajan. On kyllä aiheellista muistaa, että Newtonin aikaan Cambridgen yliopistoa pidettiin lähes bordellina, mutta yliopistotoiminta on paljon muuttunut niistä ajoista erilaiseksi. Tietysti yliopistokulttuuriin kuuluu vieläkin sellaista, joka ei välttämättä uskonnollisen maailmankatsomuksen kautta ole sitä oikeaa sivistystä ja ihannoitavaa elämää. Itse olen sitä mieltä, että yliopiston tulisi kuitenkin pitää kiinni perinteistään, hyvin avoin ja hyväksytty suhtautuminen bilettämiseen tulee olla tulevaisuudessakin osa yliopistokulttuuria. Yliopistolaitosta saa kiittää siitäkin saavutuksesta, että ovat nimenneet planeetan u_r_anus:ksi.

Miten sitten itse olen kokenut oman opiskeluni? Itse en ole akateemisesta perheestä, joskin perhe on ollut hyvä, vanhempani ovat olleet hyviä ihmisiä. Minua ei ole osattu tukea ja kannustaa koulutuksessani, olen paljolti itse tehnyt omat valintani. Minä olen omasta kiinnostuksestani lähtenyt opiskelemaan, vaikka en ole tiennytkään mitä siitä seuraa, ilman että olisin voinut uskoa olevan edes kannattava päätös. Kyse on ollut arvoista, koen yliopiston olevan hyvä instanssi ja halunnut kuulua siihen. Samoin kuin aikoinaan on ollut luostareita, joissa on harrastettu hengellistä toimintaa. Kuitenkin luostareissakin on pantu erittäin vahvoja ”mämmioluita”, niin aivan samoin nykyisissä luostarimaisissa hengellisissä tai muuten sivistävissä organisaatioissa on viihdetoimintaa. Sellaiset n. 8 % vahvuiset ja täyteläiset luostarioluet ovat erinomaisia, suosittelen maistamaan. Viihde ja elämästä nauttiminen on edellytys hengelliselle kehitykselle. Jos ei nauti elämästään, niin ei ole kykyä edistää muiden hyvinvointia. Itse olen kokenut oman koulutukseni vähintäänkin riittävän raskaaksi, olen suorittanut kolme tutkintoa elämäni aikana. Usein liian raskas suorittaminen pilaa oman motivaation aiheeseen.

Itse pidän yliopistoa ja koulutusta itseisarvona, jonain jota ihmisten tulisi tavoitella. Elämän tarkoitusta on tietty vaikea miettiä, mutta mielestäni yliopisto ajaa sitä asiaa erinomaisesti. Siihen kannattaa panostaa. Sinä lukijakin luet tälläkin hetkellä yliopistossa kehitetyllä tekniikalla minun blogiani. Jos on valinnut uskonnollisen avioliittoon perustuvan lisääntymisen akateemisuuden sijaan, niin kyse on omasta valinnasta. Jos sinulla on vielä tämä valinta edessä, niin kumman sinä nuori tyttö/nainen tai poika/mies haluat? Itse jopa kannatan valtionkirkon tukemista naurettavista verotuloistani, jos siitä on jotain hyötyä. Tein mielestäni hyvän valinnan.

Ikuisen teekkarin laulu

Menestys

Menestyminen on yleensä tärkeä asia elämässä. Etenkin subjektiivisesti sanottuna menestyksen määritteleminen on hyvin vaikeaa: mikä on yksilön kannalta menestystä. Yhteiskunnan menestyksenkään määritteleminen ei ole yhtään helpompaa. Itselleni menestyksestä ensimmäisenä tulevat mieleen sosiaalisen pätemisen lisäksi hyvä elinkeino, paljon/hyv(i)ä naisia ja korkea hyvinvointi, etenkin jos pitää määritellä kolme asiaa. Hyvä, paljon ja korkea ovat siis adjektiivit, jotka minulle tulevat mieleen näihin asioihin liittyen. Nämä sanatkin ovat vaikeita määritellä, mutta liitän ne kykyyn onnistua tavoitteissaan, jotka itse koen elämän kannata keskeisinä. Elämän tarkoitus itsessään on sitten vaikeampi määriteltävä, joka on vanha filosofinen kysymys.

Menestyneitä ja ei-menestyneitä ihmisiä yhdistävät tunnusmerkit.
Menestyneitä ja ei-menestyneitä ihmisiä yhdistävät ominaisuudet.

Edellinen kuva on mielestäni hyvä, siinä on tiivistettynä keskeiset piirteet menestyneen ja menestymättömän ihmisen välillä, erityisesti itselleni haitallinen miessukupuoli. Haluaisin ottaa tähän mukaan etiikan, mutta jätän sen sivualalle. Menestyksen voi kuitenkin ottaa myös laajempana humanistisena aiheena, mutta usein sitä käsitellään yksilön näkökulmasta. Yksilönkin kannalta menestyminen on paljolti kiinni yhteiskunnasta, ihminen on sosiaalinen eläin. Yhteiskunta määrittää menestyksen, jota verrataan muihin yksilöihin. Yksisilmäinen on kuningas sokeiden valtakunnassa. Vastaavaan ajatukseen usein perustuu myös evoluutio, pelkästään jotenkuten elossa pysyminen on menestymistä, jos vastaavassa ympäristössä muut eivät menesty. Täten siis ihmisen käyminen kuussa oli menestys, mutta tulevaisuudessa menestymiseltä voidaan edellytetään jotain paljon enemmän. Ihminen menestyy nykyäänkin myös kansainvälisellä avaruusasemalla, ainakin jotenkin. Menestys ja selviäminen ovat hyvin lähellä toisiaan.

Menestyksen kokemuksella on valtava vaikutus ihmisen psykologiseen toimintaan. Menestynyt ihminen on useammin sosiaalisesti myönteisempi, tukee muuta yhteiskuntaa. Vastaavasti huonosti menestyvä ihminen käyttää valtayhteisön kannalta negatiivisia keinoja. Tässä on ehkä taustalla se, että kun yksilö itse kykenee tyydyttämään omat tarpeensa, niin sitten on mahdollista auttaa muita. Pahimmillaan suuri menestymättömien joukko aiheuttaa mellakoita ja jopa vallankaappauksen. Vallankaappaus on tyypillinen tapahtuma, joka liittyy menestymättömyyteen. Kun hallitus epäonnistuu toimissaan, niin oppositio eli pahikset ottavat vallan. Näin on käynyt monessa suurvallassa ja pienemmässäkin.

Itseäni kiinnostaisi sellainen logiikka, että voisiko menestystä sitten saavuttaa tukemalla yhteiskuntaa. Toimiiko vastaava logiikka siis molempiin suuntiin vai onko kyseessä asymmetrinen tapahtuma. Onko menestyminen edellytys yhteiskuntamyönteisyydelle, vai voisiko yhteiskuntamyönteisyydelläkin saavuttaa menestystä. Itse uskoisin, että asiat voivat toimia molempiin suuntiin, mutta se riippuu tilanteesta. Yhteiskunnan tulisi olla sellainen – jos vain mahdollista. Eriarvoisuus ja etnisten ryhmien lisääntyminen aiheuttaa usein sen, että ryhmien halu tukea yhteiskuntaa heikkenee. Jos ihmisjoukoilla on hyvin erilaiset tavoitteet, niin yleensä moni ei halua tukea itselleni merkityksettömiä tai jopa vastakkaisia tavoitteita. Siis ns. yhteen hiileen puhaltaminen katoaa. Tästä ongelmasta esimerkkinä New Yorkin 60-luvulla tekemä alueenkehittämishanke, joka johti white flight -ilmiöön. Tästä asiasta on karua kuvamateriaalia South-Bronx’sta: New York Bronx (South Bronx) in the 70`s and 80`s

Lyijy on hermomyrllinen raskasmetalli, jolla uskotaan olevan väkivaltaisuutta ja epäsosiaalisuutta aiheuttava vaikutus.
Lyijy on hermomyrkyllinen raskasmetalli, jolla uskotaan olevan väkivaltaisuutta ja epäsosiaalisuutta aiheuttava vaikutus ihmisiin.

Eräs yllättävä korrelaatio on lyijyn ja murhien / väkivaltarikollisuuden välillä. On jopa epäilty, että New Yorkissa ongelma(t) olisivat johtuneet autoliikenteen käyttämästä lyijystä, jonka rajoittamisen jälkeen New Yorkin rikollisuus romahti. Myös samaa selitystä on epäilty Rooman valtakunnan romahtamiselle. Roomassa käytettiin lyijyä vesijohtoputkissa ja jopa viinin maustamiseen. Lyijyaltistuksen korrelaatio alentuneeseen älykkyysosamäärään on tieteellisesti todistettu, eikä sitä osata selittää muilla tekijöillä. Tämän takia itse vältän mm. lyijyllisen tinan käyttämistä, pelkään lyijyaltistusta. Käsittämätöntä, että sellaista myrkkyä on saanut käyttää polttoaineissa, pelkästään hermomyrkyllisyys on ollut tiedossa vuosituhansia. Myös elohopean ja mahdollisesti monen muunkin raskasmetallin myrkyllisyys on ollut tiedossa jo kauan. Elohopeaa on käytetty hattujen tekemiseen, niin sen seurauksena on tullut ”Hullu kun hatuntekijä”-sanonta, joka on johtunut elohopea-altistuksen aiheuttamasta ammattitaudista.

Voiko menestys olla kiinni lapsuusajan lyijyaltistuksesta, ainakin yksi kriittinen tekijä siinä? Voisiko se olla merkittävä syy, että miksi ei onnistu tavoitteissaan työelämässä ja vapaalla?