Kaikki kirjoittajan Tuppu artikkelit

Psykiatrinen sairaala – musta tahra yhteiskunnassa

Mikä on tämä sairaala, joka ei ole osa muuta sairaalajärjestelmää. Maailmassa on paljon monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Usein ongelmat ovat niin vaikeita, että niistä valehdellaan lapsille, monet aikuiset jopa itsekin uskovat valheisiin.

Kuva 1. Mielisariaalaan sijoittamisen syyt eivät ole muuttuneet merkittävä ajan mittaan.

Mikä siis on suurin ero psykiatrisessa sairaalassa ja muussa sairaalahoidossa. Ensimmäinen ero on se, että ensimmäisessä hoidossa ei ole ihmisoikeuksia, ei edes niitä perustulaillisia oikeuksia, joita on vangeilla. Toinen ero on se, että psykiatrisessa sairaalassa on monenkertaiset ulkoapäin lukittavat ovet ja kalterit ikkuinoissa, jotta potilaat pysyvät sisällä.

Näiden lisäksi ehkä tärkein ero sairaaloiden välillä on se, että psykatrisessa sairaalassa hoidetaan yhteiskuntasairautta, jota kutsutaan sairaudeksi mielessä eli psyykeessä. Yksinkertaisesti mielisairaudet ovat asioita, joita yhteiskunta pitää mielisairautena, kuten esimerkiksi tunnetuimpana esimerkkinä homoseksuaalisuus. Esiaviollinen seksi ja prostituutio ovat olleet myös ymmärrettäviä yhteiskunnallisia ongelmia, aikana ennen varmoa ehkäisymenetelmiä. Aviottomiin lapsiin ja heidän äitiin suhtautuminen on ollut jopa vihamielistä. Myös aikana ennen sikiöseulontoja on kehitysvammaisiin kohdistettu jopa massamurhaamista Euroopassa, kehitysvammaisten elinolosuhteet eivät vielä nykyäänkään ole inhimillisellä tasolla.

Kuva 2. Dr. Philippine Pinel järkytti muita vapauttamalla potilaita kahleista.

Yleensä psykiatriseen sairaalaan joudutaan, sinne harvemmin kukaan menee vapaaehtoisesti. Tilastojen takia potilaita kiristetään liikkumis- ja tapaamisvapauksilla sekä lihakseen pistettävillä Risperidone-piikeillä, jotta he suostuvat vapaaehtoiseen hoitoon pakkohoidon sijaan. Oikeastaan psykiatriseen sairaalaan ei edes pääse, vaikka haluaisikin. Tämä jo hyvin kuvastaa sen sairaalan luonnetta. Näitä kaikkea tukevat ne asiat, että psykiatrisessa sairaalassa on armeijamainen kuri, tarkkoine aikatauluineen, nukkumaanmenoaikaa myöten, jolloin sammutetaan valot, eikä käytävilla saa liikkua. Hoitoon kuuluu myös viikoittainen potilaan kuulustelu, jonka pohjalta neuvotellaan hoidon jatkoaikaa ja lääkitykstä.

Mitä siis on psykiatrisessa sairaalassa käytetty lääke, joka parantaa kaikki sairauden oireet. Se superlääke on nimeltään neurolepti, jota on monenlaista muotoa, joista on perinteistä D2-reseptoreita blokkaavaa perinteistä neuroleptiä, jonka lisäksi on myös laaja-alaisemmin vaikuttavia neuroleptejä eli antipsyko(ottis)lääkkeitä, joilla ei ole yhtä vahvoja ja leimaavia jälkivaikutuksia.

D2-reseptori on sikäli jopa elintärkeä reseptori, että sen toiminta vastaa palkitsemis- eli mielihyväjärjestelmän elossa pysymisestä. Dopamiini on myös yleisesti aivojen välittäjäaine, joten häiriöt siinä aiheuttavat mm. vapinaa raajoissa. Elimistö kaipaa dopamiinia, joten sitä vapauttavat aineet voivat aiheuttaa psyykkistä riippuvuutta. Dopamiinia vapautuu myös mm. loogisten ongelmien ratkaisemisesta tai hyviä juttuja kirjoittaessa.

Riittävän pitkäaikainen tai monta lopetuskertaa johtavat siihen, että lääkitystä ei voi enää koskaan lopettaa. Suomi on maa, jossa määrästään erittäin paljon neuroleptilääkkeitä. Kyseisestä lääkkeestä on kuulemma hyötyä skitsofreniaan, mutta muuten sille lääkkeelle ei ole tarvetta. Kyseinen lääke on kehitetty matolääkkeen johdannaisesta.

Itse mahdollisesti tulevanakin kuntavaaliehdokkaana teen kaikkeni, että tämä ihmisoikeuksia järkyttävällä tavalla loukkaava järjestelmä saataisiin vihdoinkin pois Suomesta. Kyseisellä laitoksella on jo niin surullinen historia, että mielestäni se jo riittää. Väitän, että psykiatriasta ei ole 90 % tapauksesta kuin haittaa potilaille, mutta se ei ole hoidon kannalta oleellista. Sairaalan kun hoitaa yhteiskunnallista sairautta, ei yksilöiden etua.

Luotan psykologiaan ja terapiaan, jotka ovat mielestäni ainoita oikeita lähestymistapoja. Ihmisen mielenterveyttä ei paranneta lääkkeillä, ainoastaan oireita voidaan poistaa. Kun käyttää mitä tahansa keskushermostoon vaikuttavaa ainetta ongelman korjaamiseksi, niin on vähintään kaksi ongelmaa.

3 potilasta tuhannesta tekee itsemurhan vapautumisen jälkeen. Itsemurhan riski on siis jopa 20000 % korkeampi kuin väestössä keskimäärin. Itse en voi kannattaa tällaista järjestelmää, joka on filosofiialtaan täysin keskiaikaista. Vaikka järjestelmä onkin parempi kuin aiemmin, niin se että joka 333. vapautunut päätyyn itsemurhaan välittömästi, niin se kertoo jotain. En ole uskovainen, mutta jos helvetti on olemassa, niin sinne kaikki psykiatrisen sairaaloiden hoitajat ja lääkärit varmasti joutuvat. [YLE]

Terveyskirjasto: Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä – kiireellistä hoitoa vaativa häiriö
Psychiatry: An industry of Death
Wiki: antipsykiatria

Mietoja neuroleptejä käytetään pienillä annoksilla myös unettomuuteen: Suomi24 – huh huh mikä unilääke

Seinäjoen nuorille peliohjelmointikerho!

No nyt oli fantastisia uutisia Ilkassa! Kuulemma tulee peliohjelmointikerho Seinäjoelle juhannuksen jälkeen. Jos olisin muutaman vuotta nuorempi, niin osallistuisin siihen. Silloin kun minä olin nuori, niin ei ollut tällaisia. [Ilkka]

Kuva 1. Itseni koodailema patterimato. [portfolioni]
Tein kyseisestä matopelistä käännöksen myös sulautettujen kurssin ohjelmointikortille, jonka kirjoitusnopeus oli kuin jostain CRT-kaukokirjoittimesta eli väylä ~sata merkkiä sekunnissa. Videon taustalla voi kuulla puhetta henkilöltä, kuka oli Seinäjoen ammattikorkeakoulun kaikista parhaiten palvelimia tunteva henkilö. Hän teki mahtavan lopputyön Windows PowerShellistä, josta jatkuvati selitti omien muistikuvieni mukaan. Yksi parhaita opiskelijoita omassa opiskelijaporukassani, omien muistikuvieni mukaan. [SeAMK, Theseus]

Omien pelien ohjelmoiminen on mitä mainoin harrastus lapselle taikka nuorelle! Yleensä itse tekee omat peli, niin saa sellaisen kuin haluaa. Myöskin se ilo on myös halpaa, kun itse koodaamista peleistä ei itse tarvitse maksaa mitään. Täten mielestäni ei ole mitään syytä, että miksi joku jättäisin tällaiseen kerhoon osallistumasta.

Kuva 2. Sepeli Ry:n porukkaa.

Itse olen optimistinen, että tällainen kerho tulee maksamaan itsensä varmasti takaisin monella tavalla. Jos olisin päässyt valtuustoon, niin olisin ehdottomasti kannattanut asiaa. Melkein jopa noloa, etten ehdokkaana ehdottanut tällaista vaalilupausta.

Pistin minäkin Sepeli Ry -yhdistykseen jäsenhakemuksen menemään, toivottavasti minut hyväksytään siihen jäseneksi. Itse olen todella innostunut, seuraan tilanneetta herkeämättä.

Olen erittäin harmistunut siitä, että Seinäjen ammattikorkeakoulun tietotekniikan koulutus lopetetaan. Toivottavasti se päätös saadaan vielä peruttua, palautettua koulutus vähintään yhtä tasokkaana takaisin kuin mitä se oli minun aikanani. [ilkka]

Ketjut kehittyy

Viime aikoina on ollut kaksi todella kiinnostavaa uutista Taloussanomissa. Ensimmäinen oli M Room -ketjun laajentuminen jopa 200 toimipisteellä Yhdysvaltoihin [TS]. Tämän lisäksi oli myös uutinen McDonald’s:in tai muiden pikaruokaloiden muuttumisesta robotisaatioon [TS2].

Itse olen sikäli todella iloinen M Room -ketjun laajentumisesta, koska kyseessä on suomalainen ketju. Kävin viikolla itsekin sellaisessa Seinäjoella, mutta olen useamman kerran käynyt vastaavassa ketjussa Hervannan keskustassa ja TTY:n tiloissa. Ketjun toimipisteitä on siis todella valtavasti. Kyseessä kun on Euroopan suurin parturiketju, niin tästä saa olla aiheellisestikin ylpeä suomalaisena Suomi 100 -kansalaisena. Vastaavia ketjuja ei luultavasti ole, joten se on ehkä yksi syy, että kyseinen ketju raketoi. Onhan tämä jo vanha konsepti, mutta ilmeisesti toimiva.

Mikä siis oli mäkkärin alkuperäinen tarina. Kyseessähän on hodarikärry-kauppiasveljesten perustama ravintola, joka perustui muutaman raaka-aineen käyttämiseen. Muutaman raaka-ainetta voidaan latoa kasaan erittäin monella erilaisella kompinaatiolla. Sijoittaja huomasi tämän liikeyrityksen valtavan potentiaalin, joten sen seurauksena kyseinen ketju lähti leviämään ympäri Yhdysvaltoja ja muita maita.

Kuva 1. Ray Krocin vuonna 1955 avaama ensimmäinen franchise-McDonald’s.

Amerikkalaiset pitävät tällaisista menestystarinoista, joka on ehkä sitä heidän ns. amerikanunelmaa, jota Trump haikailee takaisin heidän jämähtäneeseen ja korruptoituneeseen talouteensa. Näin ainakin itse olen asian käsittänyt, miten olen sitä itse objektiivisesti pohtinut.

Ketjua on toisinaan pidetty omistajankin mielestä kiinteistötoimintana, tehden kiinteistön arvoon nähden mahdollisimman suurta tulosta, itse ravintolatoiminta ei sinällään ole se asian pihvi. Tämä kuluttajien aliarvioiminen onkin ollut ongelmana, jota vastaan ovat käyttäneet valtavasti markkinoitia. Kun kultaiset kaaret eivät kuuluneet ehdottomana osana rakennusten arkkitehtuuria, niin se oli ehkä symbolinen hetki, jolloin yritys luopui alkuperäisistä arvoistaan myös laajemmin. Surullisimman kuulusin tapaus on McLibre, jonka oikeuskäsittely kesti uskomattomat 313 päivää [wiki]! Se ehkä osoitti, että johdossa eivät enää olleet samat kärrykauppiaat kuin alunperin.

Kuva 2. McLibre -lentolehtinen, josta tuli suuri oikeusjuttu.

Itsekin osallistuin mäkkärin ”myyttien” korjaus -kampanjaan, jossa sai kysyä heidän ruoastaan. Kysyin, että onko heidän mielestään heidän myymänsä ruoka terveellistä säännöllisesti syötynä. Vastaukseksi tuli; että pitäisi kääntyä ruokaterapeutin puoleen.

Kuva 3. McDonald’s ei vastaa heidän myymänsä ruoan terveellisyyttä koskevaan kysymykseen.

Itse uskaltaisin väittää, että suuret pikaruokaketjut ovat vaikuttaneet jopa ravintosuosituksiin 1960-luvulta asti erittäin vahvasti. Silloin kun minä olin lapsi, niin pizza oli lähes optimaalista ruokaa ravintosuosituksien perusteella. Onneksi nyt on myönnetty, että ravintosuositukset ovat olleet silloin pielessä, niin D-vitamiinin kuin monen muunkin asian osalta. [tiede.fi]

Kuva 4. Historiaan jäänyt ruokapyramidi, joka oli joskus vertauskuva hyvästä ruokavaliosta. check: (viljat>kasvikset>liha>öljy); OK!

Mielestäni McDonald’s on hyvä esimerkki niin M Room -ketjulle kuin laajemminkin erilaisiin organisaatioihin. Ehkä samasta syystä Bill Gates ei halunnut Microsoftia laajentaa, vaan olisi halunnut pitää sen pienenä yrityksenä. Hän kuitenkin piti periaatteellisesti yrityksensä organisaatiorakenteen aina korkeintaan nelitasoisena hänen ja alimman tason välillä, jolloin tieto kulki yrityksen sisällä aina korkeintaan kahden henkilön kautta. [gates]

Itse en ole mikään kauppatieteiden maisteri, mutta en pyrkinytkään ottamaan liiaksi kantaa kaupallisiin asioihin. Mielestäni minulla on  silti täysi oikeus tuoda ilmi oman näkemykseni, joka ei ole aukoton ja täydellinen. Eikä se koulutus edes itsessään vielä mitään tarkoita, opit ne siinä ovat tärkeintä. Opitkin voivat olla virheellisiä, kun perimmältään melko harvasta asiasta voi olla täysin varma. Oma olemassaolo ehkä se uskottavin asia. Ainakin jotain ajattelevaa voisin nyt tällä hetkellä väittää olevan, tiedä sitten.

NYT: Näin sokeriteollisuus käänsi syytökset sokerista rasvaan – salaa rahoitetut tutkimukset vaikuttaneet ”vuosikymmenten ajan”

Kaikki alkaa pienestä

Mielestäni hyvä on talonpoikaisfilosofia siitä, että vaikka omaisuutta on vähän, niin sitä pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Antaa vähästään paljon yhteiskunnalle, mutta ei ole mitään velkaa kenellekkään. On sitten vain saappaat ja pyhäpuku tai vanha auto, niin niitä tulee pestä ja vahata mahdollisimman hyvin. Jos siihen ei pysty, niin ei ole pätevä henkilö suurempaankaan vastuuseen. Ajatus on säätyaikainen, mutta mielestäni yhä nykyään siinä on ajatusta. Monet pitävät yhä mittatilaustyönä tehtyä villapukua arvokkaana asiana, eikä kaikilla ole varaa sellaiseen edes vuonna 2017.  Nykyajan vanhempien onneksi nuorison pukeutumistyyli on muuttunut niistä ajoista. Ylpeilyä käytöstapakulttuurilla sen sijaan enemmän toivotaan takaisin säätyajoilta.

Kuva 1. Ruokolahtisia talollisia vuodelta 1882. [wiki]
Mielestäni myös vastaavasti se ajatus, että jos kodista poliisi, sotilas tai joku muu tulee viemään pysyvästi pois, niin silloin on velvollinen heittämään viimeisellä kerrallaan polttopullon talon nurkkaan. Muuten tulee olla lojaali, pitää taloaan pystyssä, olkoon sitten johdossa mitä vain. Ajatusmaailma suomalaisessa politiikassa ei ole niin paljon muuttunut nuijasodan ajasta, kuin mitä monet oikeasti luulevat. Vain sen omistaa, jonka pystyy tarvittaessa hävittämään savuna ilmaan.

Seuraavassa Saksalaisen peliä esittävässä videossa on hyvin mallinnettu Rooman suurvallan jälkeisen kunkingaskuntien jälkeistä elämää Euroopasta. Tätä järjestelmää kutsutaan nykyään feodalismiksi. Teollistumisen myötä tämä järjestelmä on sittemmin kadonnut. Ei oikeastaan Suomessa ole edes niin pitkä aika, etteikö jotkut vielä muistaisi tällaista yhteiskuntajärjestelmää. Ehkä tämä meidän finanssitalouskaan ei ole ikuinen, jota Natsit niin kovasti vastustivat. Me elämme kulttuurisesti lähempänä keskiaikaa kuin mitä ehkä itse myönnämmekään, sivistyksen taantumuksen loppu alkoi vasta 1500-luvulla. Herrapelko on geeneissämme ja kultturissamme syvällä.Naapurimaastamme Ruotsista löytyy kungingas. Suomessa 100 vuotta sitten vakavasti keskusteltiin Saksalaisten siniveristen saamisesta maahamme elätettäviksi, hieman kuin nykyään keskustellaa Natoon liittymisestä.

Ylipäätänsä itse ainakin olen aina kaikessa työssäni pyrkinyt siihen ajatukseen, että teen kaiken mahdollisimman hyvin. On väärä ajatus, että jokin työ olisi sellaista, että sitä voisi tehdä huonosti. Kaikessa työssä pätevät hyvin samanlaiset asiat. On helpottavaa ajatella; että yksisilmäinen on kuningas sokeiden valtakunnassa. Jos työssään kykenee suoriutumaan erinomaisesti, niin ei kannata tehdä yhtään sen vähempää. Sillä toiminnalla varmasti saa positiivista huomiota, helpommin kuin vaativammissa tehtävissä.

Sama pätee jopa blogikirjoituksiin tai kirjoituksiin ylipäätänsä. Vaikka ei olekaan kirjoittamassa mistään vallankumouksellisesta asiasta maailmankuuluna journalistina, niin silti kirjoituksen tulee kirjoittaa sisällöltään kykyjensä mukaan. Ne kirjoitukset seuraavat ikuisesti mukana, aivan kuin työssä koodatut ohjelmat tai muut asiat. Vastuu auttaa muita myöhemmin omissa ohjelmissa on elinaikainen. Kyse on puhtaasta ammattietiikasta, ilman mitään odotettua omaa etua.

Seuravassa videossa on Taru Sormusten Herrasta -elokuvan ohjaajan ohjaama elokuva 1980-luvulta. Elokuva on todella hyvin ohjattu ja tehty, edulliseksi nukke-elokuvaksi. Joskus melkein unohtuu, että nukkeja ohjataan siimoilla. Ehkä syynä on se, että mukana on myös oikeita ihmisiä joissain kohdissa. Tästä elokuva onkin saanut positiivista palautetta aikoinaan. Itse en ole media-alan ammattilainen, joten helposti kiinnitän huomioita vääriin asioihin ammattitaidossa, koska elokuvaa ei välttämättä ole suunnattu minulle. Onneksi sentäs loppu on onnellinen!

Miten menestys mitataan? Mielestäni kyse ei ole rahasta, vallasta tai muusta vastaavasta. Kyse on paljon suuremmasta asiasta, joka mitataan ihmisen henkisellä pääomalla. Nämä asiat valitettavasti tuntuvat monilta unohtuvan tässä ulkospäinsuuntautuneessa maailmassa. [tuppu/menestys]

Kaikelle on kuitenkin aikansa. Itse olen kuullut väitteen, että normaalisti kokemus nuoriin kuulumisesta katoaa 30 ikävuoteen mennessä itsestään, ettei siitä tarvitse erikseen murehtia. Ehkä se on pitänyt minunkin kodallani paikkansa. Jokaiselle on tärkeää, että kuuluu edes johonkin. Kaikki eivät välttämättä silti kelpaa minnekään. Itse luotan siihen, että jos TTY:n opiskeluajoista selviää hengissä, niin sitten selviää melkein mistä vain. Sitten onkin jo niin karaistunut, ettei mikään yllätä mitenkään, mutta kai se on sitä perimmäistä aikuistumista.

Robotti-imuri

Tänään hain postista elämäni ensimmäisen robotti-imurini, jonka olin tilannut kuukautta aiemmin Verkkokauppa.com -kaupasta. Lupasin kirjoittaa artikkelin aiheesta, joten lupauksista on pidettävä kiinni.

Kuva 1. Elämäni ensimmäinen robotti-imuri.

Itse olen tyytyväinen uuteen imuriini, yhden viikon kokemuksella. Olen erittäin tyytyväinen siihen ominaisuuteen, että sen voi pistää imuroimaan arkisin klo 7:00, jolloin se herättää samalla minut. Imuroimisessa menee 20 minuttia, joten robotti on valmis ennen kuin minä ehdin suihkusta ulos. Ainut negatiivinen puoli on se, että minun täytyy ostaa uudet matot, koska nykyiset räsymatot eivät sovellu imurin kanssa yhteen. Ylipäätänsä koti tulee pitää siistinä, ei voi jättää kaikenlaista rojua ympäri asuntoa.

Robotit tulevat todennäköisesti kehittymään valtavasti tulevaisuudessa. Roboteista on puhuttu kauan, mutta vasta viimeisten vuosien aikana on tapahtunut merkittäviä. Hondan ASIMO robotti oli kymmen vuotta sitten ainut lupaava asia, mutta nyt Boston Dynamicsin kehittämät robotit ovat kaikista kiinnostavimpia [ASIMO].

On paljon puhetta erilaisista kyborgeista, jotka kykenisivät ohjaamaan mekaanista konetta. Tämä on nykyään rottakokein jo tehty, joten se ei ole mahdotonta. Ihmiset tuntevat aivojen toimintaa yht valitettavan huonosti, mutta sillä saralla on tapahtunut merkittävää kehitystä.

Hiiren aivotoimintaa on kyetty ohjaamaan etänä [youtube]. Erilaisten aivo-ojattavien laitteiden kehittäminen ei ole vain akateemista huumoria, vaan odotettavissa on, että tämä tutkimus tuottaa merkittäviä tuloksia. Etenkin halvauspotilaille keinoraajojen liikuntakyvyn saaminen olisi tärkeä asia. Nykyisin jo keinonivelet ovat kehittyneet, titaanisten tekonivelien asentaminen Suomalaisissa sairaaloissa on arkipäivää.

Ihmiset ovat kehittyneet valtavasti neuroverkkojen tutkimisessa. Nykyisin on jopa täydellisesti emuloitu madon hermostoa ohjaamaan robottiautoa. Kyseisessä laitteessa ei siis ole mitään alkuperäistä, ainoastaan hermoston toiminta on upattuna tietokoneen muistiin, josta logiikka toimii binäärisellä tekniikalla. Tämä kaikki tieto on avoimesti saatavilla verkosta. [openworm]

Sumea logiikka muistuttaa hyvin paljon neuroverkkoja, jotka ovatkin hyvin verrannollisia käsitteitä. Aiemmin puhutut sumeat järjestelmät ovat neuroverkkojen yksinkertaisempi edeltäjä, neuroverkot ovat nimensä mukaisesti laajoja kokonaisuuksia.

Kuva 2. PID-säädin on sumean logiikan perinteinen sovellus. [wiki]
Ostin jokin aika sitten myös erittäin fantastisen avaruuskynän. Kyseinen kynä on kuvassa 3. Kynän tekee erityislaatuiseksi se, että se toimii ylösalaisin ja veden alla. Titaaninen kynä maksaisi satasen, joten ostin vain alumiinisen. Kyllä tuotakin kelpaa pyöritellä ja klipsutella, minun mielestäni. [fisher]
Kuva 3. Fisherin avaruuskynä.

Kynän lisäksi hankin myös Kuvassa 4 näkyän hyvä muistikirjan, jonne voin tallentaa työssäni ilmenneitä asioita. Mielestäni yksi tärkeimmistä taidoista koulussa oli se, että opin tekemään muistiinpanoja. Kirjassani on puuvillaiset sivut ja nahkakanneet. Diplomityönikin tein puuvillaiselle paperille, joten tykästyin siihen materiaaliin.

Kuva 4. Puuvillaisilla sivuilla ja nahkakansilla varustettu työmuistio.

FOX Business: Former McDonald’s USA CEO: Robots to Replace People in the Service Industry Going Forward
Mirror: Building robot McDonald’s staff ’cheaper’ than hiring workers on minimum wage

91.200.12.49
91.200.12.103

Ismit ovat ahdasmielisyyttä

Edellisessä artikkelissani sorruin liian subjektiiviseen ajatteluun, ”silver bulletteja” ei ole olemassa. Ihmiset usein ajattelevat jonkin asia tai aatteen olevan erinomainen ja ainut vaihtoehto. Se ajattelu on kuitenkin todella väärin, mielestäni se kertoo ahdasmielisyydestä. Kuitenkin usein monessakin asiassa on paljon positiivista, se vain vaatii, että perehtyy erilaisiin asioihin. Jos pienessä piirissä keskustelee, niin paljon jää asioita huomaamatta. Itse opin paljon kuntavaaliehdokkaana, kun jouduin juttelemaan n. 1000 ihmisen kanssa vaalimainoksia jakaessani.

Kuva 1. Eläinkokeella on todettu vastaava asia, joka ilmenee myös samoin ihmisten toiminnassa.

Etenkin ohjelmia kehittäessä ja aiempien koodeja lukiessa usein suurin kysymys on, että miksi jotain on tehty. Ongelma ei siis ole siinä, etteikö kykenisi ymmärtämään, että miten ohjelma koodien perusteella toimii sillä hetkellä. Täten koodin kommentoinnissa tulisikin usein vastata kysymyksiin, jotka tulevat henkilölle mieleen, joka ei ole koskaan aiemmin ohjelmaa kehittänyt. Ohjelmien kommentointi onkin asia, joka tulee vain kokemuksen kautta. Ehkä vastaavat kommentit työssä voisivat olla aiheellisia muillakin aloilla, kun tehdään asioita? Voisi katsoa sitten kommenteista, että miksi 50 vuotta aiemmin joku on tehnyt asiat näin? Tyyliin: ”Päin vittujahan tämä juttu taas tehtiin töissä tältä osin, mutta asiakas nyt halusi itse paskaa.”

Kuinka moni nyt tänään koulujen päättymisen yhteydessä, lasten laulamaa Suvivirttä kuunnellessa tietää, että kyseessä on vuosisatoja vanha perinne. Suvivirren juuret ovat perinteenä ajasta, jolloin kolmannes suomalaisista kuoli nälkään ja puutostilojen kuormittamina kulkutauteihin. Laulu on siis oikeasti todella surullinen, mutta yli kymmen sukupolven takainen nyyhkiminen periytyy sukupolvelta toiselle, vaikka eivät enää itsekään tiedä, että miksi niin toimivat. [huuska]

”Jo joutu armas aica
Ja Suwi suloinen
Joll caunist caiken paican
Caunista cuckainen.
Nyt armas Auring meitä
Taas lähte lähemmäx
Hän kuolleet hauto heitä
Jäll teke eläwäx.

Ne nijtyn cuckat corjat
Ja Laiho laxosa
Nijn ylpiät Yrtti tarhat
Puut wehriät werasa
Ne meillen muistuttawat
Suurt hywytt’ Jumalan
Jong caick ain nähdä saawat
Juur ymbär Wuoden ain.” -Suvivirsi

Minun mielestäni on oikein hyvä muistuttaa aina siitä, että miten rankkaakin meidän maassamme on joitain sukupolvia sitten ollut. Nykyään ei enää vanhempien tarvitse kokea sitä, että vauva kuolee syliin, kun äiti ei kykene aliravitsemuksen takia tuottamaan maitoa lapselle.

Usein sodat ja kriisit ovat kuitenkin tehneet ihmisistä paljon valmiimpia muuttamaan aiempia toimintamallejaan, rauhan aikana ihmiset eivät uskalla toimia yhtä vastuullisesti, koska epäonnistumisen pelko on suurempi kuin esimerkiksi nälänhädässä. Mielestäni on hieman noloa, että Teslan perusti ohjelmistosuunnittelija, vaikka autoteollisuudella olisi ollut vuosikymmeniä aikaa tehdä vastaava asia.

Seuraavassa videossa on eräs Chevroletin opetusvideo vuodelta 1935 eli 82 vuoden takaa. Minusta on hieman surullista, että kyseinen opetusvideo voisi mielestäni olla sisällöltään AMK-insinöörin esitelmöimänä vuodelta 2017, jopa kestoltaan ja mitenkään esitelmään liittymättömine videoineen. Ainastaan vanha länkkärienglanti tekee asiasta vanhentavan kuuloista. Sentäs revolveritaistelut kaduilla puuttuvat esitelmästä. Eikö nykyään metallialalla ole vastaavaa kykyä kehittyä? Pitääkö ohjelmistosuunnittelijoiden suunnitella autoja?

Projekti-malli ja suunnitelmatalous ovat kaksi yhtä huonoa keksintöä, joissa unohdetaan ihmiset ja elämän realiteetit. ”Vesiputousmallia pidetään huonona lähinnä siksi, että uskotaan olevan mahdotonta suunnitella täydellisesti etukäteen mitään suurempaa ohjelmistoa siten, ettei aiempiin vaiheisiin tarvitsisi palata.” –Wiki

Stack overflow: ”What is the best comment in source code you have ever encountered? [closed]”

91.200.12.49
192.187.98.43

Ohjelmistoala ei hyväksy perinteistä projektimallia

UML on mitä mainio tapa mallintaa melkein mitä vain, kuten seuraava kuva 1 osoittaa. Tämän mallinnustavan oppiminen ei vaadi edes ymmärrystä ohjelmoinnista, kuka vain halutessaan oppii tekemään näitä. UML:n mallinnustavalla voi suunnitella jopa arkielämänsä toimintaa, jos välttämättä haluaa. Tietokone on vain tekninen apuväline, joka auttaa arkielämän ongelmissa.

Kuva 1. Information flow diagram  (Google Translate: tiedonvaihtokaavio) UML’lla tehtynä. [UML-diagrams]
Usein ihmiset kuvittelevat, että enemmistö asiantuntijoista on oikeassa. Esimerkiksi, että tuhannet tietotekniikan tohtorit oikeasti tietävät, että mistä he luennoivat. Todellisuudessa viimeisen 10-20 vuoden aikana on vasta kunnolla oivallettu, että aiemmat opetukset ohjelmien suunnitteluun ovat olleet sitä enemmän pielessä, mitä enemmän on aiheeseen perehtynyt. Tämä on jopa johtanut DI-koulutuksen käyneiden halveksuntaan IT-alalla, mitä sen koulutuksen ei pitäisi aiheuttaa.

Kuva 1. Näin nykyään opetetaan perinteinen projektimalli.

Monet maallikot syyttelivät, etteivät ohjelmistokehittäjät ollenkaan tajua ihmisiä, vaan ajattelevat vain ohjelman toimintaa. Todellisuudessa nämä ohjelmistosuunnitteluun perehtymättömät olivat oikeassa, se on nykyään yleisesti myönnetty asia. Lobotomia-hoitoja tehneetkin luulivat aikoinana, että aivojen silpominen parantaa mielenterveyttä. Ehkä hekään eivät vain nähneet tekojensa seurauksia, jauhoivat vain paskaa kahviossa ylimielisenä. Ehkä hekin sitten lopulta ymmärsivät, asiasta vain vaiettiin. Kyseessä on oikeastaan jopa tabu nykyajan teknillisissä yliopistoissa.

Miksi Olkiluoto 3 ei onnistunut? Olisiko kyse vesiputous-mallista? Maailman tehokkain generaattori, nopeasti, halvalla ja avaimet käyteen -periaatteella? Mitä tuli?

Seuraavassa videossa esimerkki ”Olkiluodosta ketterällä” menetelmällä, joka ei ehkä edes sopisi sellaiseen projektiin. Oikeastaan Natsit olivat aikoinaan ketteriä, heidän malliaan sanottiin salamasodaksi.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, perinteistä projektimallia puolustetaan tietyissä tilanteissa.  Se on yleensä tunnettu tehokkuudestaan, jos tehdään tuttuja järjestelmiä. Toisaalta ketterät menetelmät vaikeuttavat projektin henkilövaihdoksia, perustuen yleensä hyvään luottamukseen henkilöiden välillä. Perinteinen malli on myös hyvä henkilölle, joka ei ole erityisen omatoiminen tai haluaa tehdä työtä omaa tahtiaan. Ketterissä menetelmissä tulee voida luottaa siihen, että jokainen on motivoitunut ja pysyy tahdissa mukana.

Tieto lisää tuskaa

Mitä enemmän oppii, niin sitä vähemmän tuntuu ymmärtävän. Tämä pätee ainakin todella hyvin, mitä enemmän olen tietotekniikkaa opetellut, erityisesti ohjelmointia. Monet aiemmat käsitykseni siitä, että asiat ovat tietotekniikassa niin kuin pitää, niin voi mielestäni täysin unohtaa. Pahinta on, että ongelmiin ei ole hyvää ratkaisua.

Ohjelmoidessa itse olen tullut siihen tulokseen, että en ikinä eläissäni kehitä mitään ohjelmaa muulla koneella, kuin se joka minulle on siihen tehtävään annettu. Ikinä en lataa mitään sellaista ohjelmaa, joka ei ole alkuperäisestä lähteestä. Ikinä en käy millään muulla sivulla kuin sillä, jotka liittyvät työhöni. Vältän ylipäätänsä tekemästä mitään ylimääräistä. Valitettavasti tämä ei riitä.

Olen tätä blogiani nyt ylläpitänyt, niin pelkästään tämän osalta olen järkyttynyt, että miten paljon kaikenlaista paskaa tulee jatkuvasti ympäri maailmaa. Vielä järkyttyneempi olen siitä, että ei voi luottaa edes virallisiin tahoihin, kuten käyttöjärjestelmien kehittäjiin tai selaimiin. Molemmat niistä lähettävät käyttäjän yksityisyystietoja ulospäin. Käyttöjärjstelmissä on myös tahallaan tehty takaportteja, jotta vakoilupalvelut voivat niitä käyttää, uskoisin. Viimeksi paljastunut NSA:n käyttämä aukko on ollut Windows XP -käyttöjärjestelmästä asti eli vuodesta 2001 eli 16 vuotta.

Olen oikeasti pian sitä mieltä, että Windows 95 on ehkä kaikista tietoturvallisin käyttöjärjestelmä, etenkin kun sitä käyttää hikimodeemilla. Jos joku urkintajuttu tulee, niin koko käyttöjärjestelmä yksinkertaisesti kaatuu. Ehkä Bill Gates oli oikeassa? Olen nykyään sitä mieltä, että tietokoneen tulisi kaatua, jos esimerkiksi ajurit toimivat väärin. Ihailen Gatesia myös siitä, että hänen työkaluillaan tehdyt ohjelmat voidaan päivittää nykyaikaan, alkaen 4K-basicin koodeista QBASIC-ohjelman avulla. Gates sai jopa normaalit käyttäjät eheyttämään magneettiset tallenteet, kuinka moni IT-ammattilainen muistaa  tehdä sitä säännöllisesti enää nykyään, vai odottavatko he vain tiedon häviämistä bittiavaruuteen? Gates oli aikaansa edellä oleva nero.

Valitettavasti minä uskon vakaasti, että suurin osa maailman poliiseista on korruptoitunut ja mädäntynyt niin läpeensä, että kehitävät omia haittaohjelmia. Ei niitä yksityiset ihmiset kehitä, vaan julkiset tahot maksavat miljardeja haittaohjelmien kehittämisestä.  Valitettavasti pelkään, että se on todellisuus nykyään, rikolliset johtavat tietoturvaa. Eivät lapset tee USB-tikkuihin autorun.inf -skriptejä, vaan ne ovat peräisin ison budjetin organisaatioista.

Varo, vanhemman Windows-version käyttäjä – Microsoft julkaisi uudelleen tietoja urkkivat päivitykset Windows 7:lle sekä 8.1:lle
BBC: Massiivinen verkkohyökkäys paljastui Lähi-idässä
Yli 900 miljoonaa Android-laitetta altistunut haittaohjelmalle – Suomalaisasiantuntija: Vanhojen puhelimien tiedot ehkä vaarassa
NSA:lta eivät keinot lopu – pääsee myös tietokoneisiin, joita ei ole kytketty verkkoon
Suomessa tuhannet nettimodeemit saastuneet – Näin poistat haittaohjelman
Virus keskeytti tuotannon – automaatiolaitteet suojassa?

Jopa mikropiireistä on löytynyt rautatason vakoiluohjelmia.

Suomen posti kansainvälinen häpeä

Suomessa on hyvin tunnettua, että postin saapuminen Suomeen kestää kuukauden. Itse olen ajatellut lapsenomaisesti, että syynä olisi kuljetusmatka ja vika Kiinassa. Toivottavasti kukaan muu ei ole ajatellut näin väärin, tämä mielikuva on täysin virheellinen.

Tämä ongelma ei siis ole ainoastaan Kiinassa, vaan Kuvassa 1 olevan viestin mukaan vastaava ongelma postiliikenteessä koskee myös japanilaista postia.

Kuva 1. Japanilaiselta saamani viesti.

Samoin ongelmia on ollut myös Postin uudelleenlähetyksessä, jossa oman isäni B-osoitteessa ollut posti lähetettiin minulle osoitemuutoksen jälkeen, kun itse asuin A-osoitteessa.

Posti ei tunnista kansainvälisesti mm. Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Israelissa olevia kirjekokoja, vaan pitävät niitä paketteina, koska ne ovat tuuman liian pitkiä! Tosin se pituuskaan ei sinällään edes ole ongelma, koska ne kirjeet ovat yleensä tarkoitettu taitettavaksi päistänsä. [youtube]

Kuva 2. Tähän loppuu postin käsityskyky konelajittelun osalta globaalissa maailmassa.

Luulisi, että kaikki asiat olisi selvitetty ennen kuin tehdään jotain järjestelmiä Suomen Postille. Onko siellä Postilla näitä asioita tekemässä yhtäkään insinööriä, taikka missä heidät on koulutettu? [antalis]

”Nynynynynyy, ömömömööö. Eikö kaikkialla käytetäkään näitä meidän speksaamia B4-kirjeitä maksikokona? Mussun mussun.” -80 k euron kk-palkkalaisen postin pomon mussutus

Halutaanko me oikeasti täällä Suomessa sellainen maine kansainvälisesti, että me ei osata edes käsitellä lajiteltua postia maassamme kuukautta nopeampaa? Ei jumalauta!

IL: Anun postipaketti on tehnyt matkaa Turusta Helsinkiin jo 30 päivää – käynyt Liedossa 18 kertaa
Facebook: Suomen Posti – Paska laitos

Nuorissa on tulevaisuus

Nuoriin panostaminen on erittäin tärkeää. Itsekin kuntavaaliehdokkaana pidin koulutusta erittäin tärkeässä asemassa, mutta myös muut harrastusmahdollisuudet ja tapahtumat ovat tärkeitä nuorille. Läheskään kaikki tietotekniikkaa harrastavat lapset ja nuoret eivät välttämättä työllisty tietotekniikan pariin, mutta toivottavasti kiinostuneet löytävät itselleen sopivat alan, johon voi motivoituneesti kouluttautua ja työllistyä. Seuraavassa videossa Assembly 2015 vuoden voittajapeli.

Itsekin olin Assyilla kesällä vuonna 2015 ensimmäistä kertaa elämässäni. Usein oli tarkoitus käydä, mutta koskaan ei oikein ollut aikaa, matka olisi ollut pitkä ja ei ehkä sitten riittävästi kavereita mukana. Tosin välttämättä ei tarvitse osallistua itse tapahtumaan, vaan voi myös osallistua Boozemblyille tai muihin varjotapahtumiin. Seuraava video on Assemblyilta 2015 perjantaina klo 8:00.

Tietotekniikka on tietysti vain yksi harrastus muiden joukossa, tärkeintä olisi, että lapset ja nuoret löytäisivät sen oman juttuna. Jos minäkin valmistuin DI:ksi, niin siihen pystyy varmasti kuka vain muukin, kunhan on tarpeeksi tylsää, ja vähän kavereita.

Kuva 1. Sosiaalisesti rajoittuneet oli hyvä työelämäaiheinen sarjakuva. Toivottavasti nykyäänkin nuorille on jotain opettavaista luettavaa.

Teollisuusnero Henry Ford on harrastanut autokilpailua ja muuta vastaavaa. Hän oli kuitenkin liian tarkka, joten sai potkut töitä ja perusti oman yrityksen, jonka johdosta tuli maailman rikkaimmaksi ihmiseksi.

En yhtään vähättäle esimerkiksi kone- ja metallitekniikasta kiinnostumista, seuraavalla videolla on hyvä osoitus siitä, että ehkä moni nuori voi löytää siitäkin kiinnostavia ja motivoivia syitä harrastaa. Seuraavalla videolla on Corollan virittäjä Petri Hörkkö esittelemässä kiinnostavia saavutuksia osaamisestaan. [RoadTest!]

Konetekniikka on sikäli huono harrastus, että se vaatii paljon varallisuutta. Itselläni ei ainakaan ole sellaiseen varaa, mutta ihailen heitä, joilla on. Ehkä sitten kun minäkin olen rikas, niin voi harrastella autoja vapaa-ajalla. Tosin en kyllä ole varma, että kiinnostaisiko sillä iällä sitten vielä. Tietoteknikka sen sijaan on halpa harrastus, kunhan vain pääsee sihen sisälle. Älypuhelimet ja tabletit eivät itsessään opeta paljokaan, niitä osaa käyttää jopa kissa.

Nuorena Tiede-foorumilta luin jaakkofagerlundin juttuja, hän kun tiesi todella paljon monesta kiinnostavasta asiasta. Erityisesti hän oli kiinnostunut pommeista ja tiirikoinnista, josta jälkimmäisen seurauksena hän pääsi töihin Abloylle. Kemistien pommiharrastus sen sijaan kuoli pois Myyrmannin pommi-iskun seurauksena, joka on surullinen asia Suomen kemianosaamisen tulevaisuutta ajatellen. Suomi on ollut kemian osaamisessa jo tervanpolton ajoista lähtien maailman huippua, mutta ehkä se oli sen pommi-iskun hinta. [haittalevy, YL]

Blacklist: 192.187.98.43