Kaikki kirjoittajan Tuppu artikkelit

Ruoantuotanto

Toisinaan kuulee väitteitä, joiden mukaan ruoantuotanto olisi vanhanaikaista. Itse olen täysin toista mieltä, mielestäni elintarviketuotanto on tulevaisuudessa hyvin paljon kehittyvä ala. Syitä tähän ovat väestön lisääntyminen ennusteiden mukaan vähintään 9 miljardiin ihmiseen yhdistettynä yleiseen talouskasvuun kehittyvissä maissa. Ne tuovat uusia haasteita, mutta samalla myös mahdollisuuksia. Asia ei siis ole ollenkaan yksinkertainen, vaan kiinnostavia asioita tulee todennäköisesti tapahtumaan paljon tämän asian tiimoilla.

Kuva 1. Ehkäpä vielä minun aikanani maatalous on tällaista. [NPR]
Kuva 1. Ehkäpä vielä minun elinaikanani maatalous on tällaista. [NPR]
Ruoka on hyvin vanha asia, siitä ei varmasti ole mitään epäilystäkään. Agrikulttuuriin siirtyminen oli merkittävä kehitysaskel ihmiskunnan kehityksessä. Ihmiset eivät vieläkään ole täysin sopeutuneet viljaan ja maitoon, mutta viljat ovat olleet merkittävä asia väestönkasvussa. Amerikan löytymisen jälkeen Euroopassa yleistyi peruna, joka tuottaa moninkertaisen sadon viljaan nähden. Kirkko vastusti tätä kehitystä, koska perunan marjat ovat myrkyllisiä ja syötävä osa on juuriosa. Joissain maissa perunanviljely kiellettiin kokonaan, koska sen uskottiin saastuttavan maaperän, eikä vuoroviljely enää toiminut. Myös peruna oli Raamatun vastainen, koska ihmisen tuli tuskalla tuottaa ruokansa. Kirkko on sittemmin muuttanut kantaansa, eikä ole pitkään aikaan vastustanut perunaa. 1700-luvulla kirkko jo kannatti perunan viljelyä. Moni konservatiivinen tai oikeammin muutosvastainen ajattelu elää yhä nykyäänkin. Monet pelkäävät uusien asioiden haittoja, eikä huoli ole aina täysin turha, mutta hyöty usein ylittää selvästi haitat, mutta ei välttämättä.

Maailman väestö pysyi hyvin vakaasti alle miljardissa ennen vihreää vallankumousta. Vihreään vallankumoukseen kuuluivat mineraalilannoitteet ja samaan aikaan tullut koneellistuminen maataloudessa. Näiden seurauksena väestönkasvu lähti nopeaan kasvuun ja mahdollisti työvoiman siirtymisen teollisuuteen sekä palveluihin. Myöhemmän ajan automaation kehittyminen on myös tehostanut teollisuutta ja palveluita, joten kehitys on ollut kiihtyvää. Samalla on myös tullut ongelmia työttömyyden kanssa, koska jatkuvaan kasvuun perustuva talous kohtaa luonnollisesti jossain vaiheessa rajansa rajallisessa ympäristössä. Se raja on luultavasti saavutettu, jopa ylitetty. Ihmiset kuluttavat luonnonvaroja nopempaa kuin ne ehtivät uusiutua. Mineraalipohjaiset lannoitevarannot eivät ole rajattomat, mutta myös samalla saastuttavat luontoa. Ihmisen toiminta on maatalouden lisääntymisen myötä myös vähentänyt luonnon monimuotoisuutta.

Maataloudessa todennäköisesti vielä kauan turvaudutaan vihreän vallankumouksen tehomaatalouteen, koska ilman sitä ajautuisimme ongelmiin ruoantuotannon laskiessa. Me olemme siis riippuvaisia tästä vihreästä vallankumouksen myötä tulleesta tehomaataloudesta ja siitä saatavasta potentiaalista. Kuitenkin tehomaatalouteen liittyy ongelmia, jotka tekevät siitä pitkällä aikavälillä kumuloituvan haitan. Monien ruoka-aineiden ravintoarvot ovat jalostuksen seurauksena laskeneet, eikä se ole kansanterveydellisesti ollenkaan hyvä asia. Meremme myös imevät syövereihinsä valtavasti lannoitteita, josta niiden takaisin ottaminen pelloille on vaikeaa. Lannoitteet myös usein yksipuolistaa maaperän ravinteita, joka osaltaan lisää ravintoarvojen heikkenemistä ruoassa. Ongelma vain tulee kärjistymään kasvun seurauksena. Meidän ei siis tule jäädä tuleen makaamaan, vaan on katsottava tulevaisuuteen ja jatkettava kehitystä kohti uusia menetelmiä.

Geenimuuntelu mahdollistaa uusien lajikkeiden kehittämistä, joissa yhdistyy hyvä ravintoarvo ja korkea sato. Täten tulevat geenimuuntelulla jalostetut kasvit voivat ollaa ravintoarvoiltaan jopa parempia kuin vähemmän jalostetut lajikkeet. Esimerkiksi riisistä on jalostettu lajike, joka on hyvä A-vitamiinin lähde, jota riisi ei luonnostaan ole. Se auttaakin monilla kehittyvillä alueilla ihmisten hyvinvointia, joissa riisi on merkittävä ruoka-aine. Myös entistä paremmin erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin sopivia lajikkeita on mahdollista tuottaa, joten uusilla lajikkeilla on aiempaa laajempi käyttöalue. Ihmisten tieteen kehityksen matala taso on aiheuttanut kehityksen seurauksena monia ongelmia. On ymmärretty typen, kaliumin ja fosfosorin merkitys maataloudessa, mutta samalla ei ole aina osattu tai voitu ennakoida kaikkia hyvän kehityksen sivuvaikutuksia. Myös esim. pinaatin poikkeuksellisen korkea rautapitoisuus elää vahvassa, vaikka kyse on historiallisen vanhasta virheestä tutkimuksessa. Oikeasti pinaatti ei ole rautapommi, vaikka jopa sen yllättävän ja virheellisen tiedon seurauksena on tullut jopa kyseistä ”super foodia” syövä Kippari Kalle -sarjakuvahenkilö.

Itse ruoan jalostuksen lisäksi on mahdollista ottaa käyttöön aivan uudenlaisia raaka-aineita. Aivan kuin peruna on laajentanut ruokaamme viljasta monipuolisemmaksi, niin samoin nyt voimme ottaa uusia hyväksi todettuja ravintolähteitä käyttöömme. Monet lihankaltaiset raaka-aineet ovat olleet paljon tapetilla. Kasvikunnasta siis löytyy hyviä ja monipuolisia kasveja, mutta ne vain tulisi saada ihmisten käyttöön. Myös hyönteiset ovat oikein oivaa ruokaa, jossa perunan tavoin ihmisillä on turhia pelkoja, kunhan oppivat käyttämään uusia asioita. Hollannissa kehitetty synteettinen liha on yksi mahdollinen ruokamme mullistaja, se on myös eettisesti parempi valinta kuin tuskalla kasvatettu liha.

Viljelytekniikoita voidaan myös kehittää. Tulevaisuudessa saatamme nähdä vesiviljelyä, automatisoitua vertikaaliviljelyä tai monta muuta vastaavaa tekniikkaa, joissa tuottaminen on sekä tehokasta & ei kuormita ympäristöä. Kasvihuoneissa uudet vesiviljelytekniikat ja LED-valot mahdollistavat entistä paremmin kasvien kasvuedellytykset tarjoavat puitteet, jota kautta tehokkuus kasvaa. Nykyiset tuontihedelmät ovat sekä terveellisiä että ympäristöä kuormittavia. Jos me opimme käyttämään aurinkoenergiaa ensisijaisena energianlähteenämme, niin silloin kasvihuoneviljely voi olla erittäin ekologista, mahdollistaen maatalouden jopa avaruudessa ja muilla planeetoilla kuin Maassa.

Negatiivisuustalvi

Olen päättänyt ryhtyä viettämään negatiivista talvea. Olen miettinyt erilaisia menetelmiä, joilla tätä voisi ajaa. On useita syitä, joiden takia olen päättänyt aloittaa tällaisen. Keväällä oli positiivisuutta, mutta se ei tuntunut tuottavan mitään positiivista. Täten on luonnollista kokeilla toisenlaista strategiaa. Päätän olla nyt talvella negatiivinen ihmisiä kohtaan, enkä pyrikään olemaan kenellekään ystävällinen tai hyvä ihminen.

Usein ajattelee, että positiivisella toiminnalla voisi saavuttaa hyviä tuloksia. Valitettavasti tämä filosofia ei yleensä tunnut toimivan, vaan negatiivisuus on paljon tehokkaampi menetelmä. Positiivisesta toiminnasta huolimatta tapahtuu negatiivisia asioita, ei ainakaan mitään positiivista. Täten saman epäonnen tien jatkaminen ei ole järkevää. On hyvä kokeilla erilaista näkökulmaa. Usein muita ihmisiä tulisi kohdella samoin kuin hekin kohtelevat itseä. Se on oikea ajatus, jonka mukaan tulisi toimia. Se ei kuitenkaan läheskään aina ole toiminut. Pian todennäköisesti siis kohtelen kaikkia ihmisiä huonosti, en pyrikään olemaan positiivinen ja hyvä.

On monia syitä, mutta positiivisuusajattelu ei tunnu toimivan. Jatkan sitä todennäköisesti vielä hetken. Ei kuitenkaan kannata yllättyä, jos muutun negatiivisemmaksi lähiaikoina, kyse on tietoisesta muutoksesta elämäntavassani. Roskapussit jokeen, paristot ja akut soramonttuun. Moottoriöljyt maahan. Artikkeleissa kirjoitan kouluampujia ihannoivia teksejä. Elämään uusi suunta.

Ilmaston lämpeneminen

Mielestäni tässä vaiheessa on hyvä ottaa käsittelyyn ilmaston lämpeneminen. Ilmasto on hyvin kaaottinen ja vaikeasti ennustettava asia. Kuitenkin yleistäen ilmastoa voidaan mallintaa hyvin, vaikka paikallisesti ennustaminen on vaikeampaa. Ei ole epäilystäkään, etteikö hiilidioksidi absurdoisi Auringosta tulevaa säteilyä esim. typpeä paljon enemmän. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu on myös kiistaton asia, sen todistaa monet mittaukset. Pohjoisen napajäätikön jäät sulavat, sekin on kiistaton asia [NSIDC]. Ilmasto on myös lämmennyt sekin on kiistaton asia. Silti tähän aihepiiriin liittyy paljon epävarmuutta. Kukaan ei tarkasti edes tiedä, että mitä seurauksia tällä muutoksella on, niitä on monien mukaan jopa mahdotonta ennustaa. Keskimääräisen imaston lämpötilan nousu hiilidioksidipitoisuuden kasvun myötä on melkein fakta. Asia ei ole edes uusi, monen muun asian tavoin se on jo 1800-luvulla kehitetty teoria, mutta vasta teollistumisen myötä se on tullut merkittäväksi. Tutkimus keskittyykin nykyään enemmän paikallisiin vaikutuksiin.

Kuva 1. Hiilikierto Maassa, ysiköinä gigatonnia hiiltä vuodessa.
Kuva 1. Hiilikierto Maassa, yksikköinä gigatonnia hiiltä vuodessa. [Wiki]
Ilmastoa on tutkittu globaalisti hyvin kauan. Tässäkin taas myöhemmin on vasta ymmärretty perustutkimuksen merkitys. Monikaan ei olisi voinut ymmärtää, että mitä hyötyä on järjestelmällisen maan pintalämpötilojen mitauksessa ja tilastoinnissa. Nykyään ne mittaukset ovat kultaakin kallimpia ja korvaamattomia, kauan mittauksen tekijöiden kuoleman jälkeen. Aina 1800-luvulta asti Maan pintalämpötiloja on tilastoitu kaikkialla järjestelmällisesti. Se on se tieto, johon nykyiset ilmastomallit paljon pohjautuvat, niiden tulee olla linjassa näiden mittausten kanssa. Samoin tärkeää työtä on ollut Suomessa vuosisatoja tehty rantaviivan mittaus, jonka kautta maanpinnan kohoaminen on saatu todistettua. Papistossa olleet oppineet ovat pistäneet rannan ääreen merkkejä, joiden kautta maanpinnan kohoaminen Suomessa on saatu tieteellisesti laskettua vuosisatoja myöhemmin. Aikoinaan uskottiin jopa merenpinnan nousevan Suomessa, mutta asia on ollut päinvastoin. Myös manneslaattojen reunat ovat selvinneet 1800-luvulta asti tehdyillä mittauksilla. Työ on siis on ollut pitkäjänteistä perustutkimusta, jonka aikana jopa tutkiva organisaatio on muuttunut monta kertaa ja valtiot vaihtuneet. Tieteellinen tieto ja tekniikka ei ole arvomaailmasta riippuvaista. Vieläkin Newtonin sulkakynällä kirjoittamat asiat ovat muuttumattomia, mutta mittaustieto on korvaamatonta. Newtonin työkin aikoinaan perustui paljolti aikansa huippumittauksiin taivaankappaleista. Pelkästään aurinkopilkuista on järkyttävän kauan mittaustietoa, joka on nykyäänkin tärkeä tieto. Taivaankappaleiden poikkeama Newtonin teoriasta oli muinoin tärkeä tieto suhteellisuusteorian puolesta, pitkän aikavälin tilastojen ansiota.

Hiilidioksidipitoisuuksia on mitattu paljon vähemmän aikaa järjestelmällisesti kuin lämpötiloja. Kuitenkin 50-luvulta asti on ollut erittäin tarkkoja mittauksia ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta, vaikka esiteollisellakin ajalla niitä on mitattu. Paljon myöhemmin ja epäluotettavampaa tietoa on saatu jääkairauksilla, joiden perusteella ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut 50 % esiteollisesta ajasta, 400 ppm taso on hiljattain mennyt rikki pysyvästi. Hiilidioksidin kasvu ilmakehässä on ollut kiihtyvää. [NOAA: Mauna loa]

Usein puhutaan fossiilisten polttoaineiden rajoittamisesta, mutta on myös muita edullisempia keinoja hiilen poistamiseksi ilmakehästä. Eräs menetelmä olisi käyttää rautasulfaattia merien lannoittamiseen, joka lisäisi levän kasvua ja sitä kautta poistaisi ilmakehästä hiiltä pohjasedimenttiin. [Wiki/Iron fertization]

Kaiken kaikkiaan lievä ilmaston lämpeneminen on Suomelle monessakin mielessä hyvä asia. Valitettavasti tämä kehitys on niin nopeaa, ettei ympäristö ehdi siihen sopeutumaan. Sen seurauksena bioversiteetti vähentyy, yksisoluiset eläimet ovat nopean muutoksen voittajia, suurin osa ympäristön lajeista kärsii siitä.

Amerikan äänestyksen jälkeen

Amerikassa tosiaan oli äänestys hiljattain. Tämä asia aiheuttaa paljon vieläkin kismaa ja keskustelua. Moni pitää tulosta epädemokraattisena, kuten uutisissa on puhuttu. Clinton voitti äänien perusteella, mutta Trump voitti valamiehien perusteella selvästi. Republikaanit saivat enemmistön lisäksi myös eduskunnassa ja alahuoneessa. Heillä on siis periaatteessa mahdollisuus ajaa kaikki aloitteensa läpi, elleivät itse niitä vastusta.

Kuva 1. Trump kannattaa seksuaalivähemmistöjä. [WA]
Kuva 1. Trump kannattaa seksuaalivähemmistöjä. [WA]
Trump on paljon mennyt vastaan demokraatteja, eikä hän halua ajaa täysin heidän vastaisia asioita. Trump on jopa kannattanut homojen oikeuksia ja monia demokraattien kannattamia asioita. On paljon kuitenkin asioita, joissa hän todennäköisesti tulee olemaan eri mieltä demokraattien kanssa. Muurin rakentaminen Meksikon rajalle on mielenkiintoinen asia, jonka hän lupasi. Moni pitää sitä vain vertauskuvana, mutta monet myös odottavat sen toteutumista käytännössä.

Ihmiset usein haluavat leipää ja sirkushuveja. Mielestäni tämä presidentinvaali todisti sen vuosituhansia vanhan uskomuksen todeksi. Ihmiset haluavat taloudellista hyvinvointia ja politiikkaan viihdettä. Aivan kuin muinoin rakennettiin pyramideja, niin nyt myös odotetaan jotain täysin järjetöntä rakennelmaa. Muurin rakentaminen ei varmasti monien mielestä osoita mitään, mutta jättää jälkeensä tuleville sukupolville ihmeteltävää. Valitettavasti Kioton-sopimuksesta irtaantuminen ei tulevia sukupolvia välttämättä viehätä yhtä paljoa.

Media pyöritti omaa peliään, jossa Trump mustamaalattiin täysin. HS kertoi, että miten asiasta tulisi kertoa lapsille. Valitettavasti monet aikuisetkin ovat jopa täällä Suomessa pyörällään tästä median mylläkästä. Amerikassa käytettiin jopa oikeuskeinoja, todistajian ja monia muit tekniikoita, joita Suomessa ei normaalisti vaalikampanjoinnissa käytetä. Yhdysvalloissa mainonnassakin on oikein mustamaalata vastustajat, sama on hyväksyttyä myös vaaleissa. Lapsille on hyvä opettaa medialukutaitoa. Tämä on tällaista aikuisten viihdettä. Oikeasti päätökset tekevät presidenttien neuvonantajat ja muut asiantuntijat, itse presidentti vain edustaa kansaa ja viihdyttää heitä. Suomessa vähemmän puhutaan meksikolaisista maahanmuttajista, mutta yhdysvalloissa monet ovat kyllästyneet heihin ja heidän ongelmiinsa.

TRUMP SONG – The Wall (Who’s Gonna Pay?)

Donald Trump

Nyt on paljon puhuttu Yhdysvaltain presidentin vaaleista, etenkin kun äänestys on päättynyt. Tulos oli monien mielestä yllättävä ja jopa väärä. Demokratiaan kuitenkin kuuluu, että enemmistön mielipide voittaa. Demokratiaa on usein kritisoitu siitä, että kansa äänestää väärin. Kyselytilastot osoitettiin hyvin vahvasti virheelliseksi, kaikki lähes poikkeuksetta ennustivat Clintonia presidentiksi. Myös meillä Suomessa oli mediassa paljon propagandaa Clintonin puolesta. Tulos oli kuitenkin kansan mukainen eli demokraattinen.

Kuva 1. Simpsonin vitsi tulee todeksi.
Kuva 1. Simpsonin vitsi tulee todeksi.

Yhdysvaltain presidentinvaaleista on puhuttu siis ainakin vuoden aktiivisesti. Taustalla on varmasti se, että kyseessä on ehkäpä kaikista vaikutusvaltaisin valtio koko Maassa. Yhdysvaltain ulkopolitiikalla on vaikutusta jopa meille Suomeen asti. Yhdysvallat vaikuttaa paljon myös YK:n kautta maailmanpolitiikkaan, jonka lisäksi Yhdysvaltojen armeija on maailman suurin. Yhdysvalloilla on siis suuri vaikutusvalta monella rintamalla. Presidentti on vain keulakuva, mutta se vaikutus heijastuu koko valtioon.

On todella mielenkiintoista huomata, että miten taas kyselytilastot osoitettiin vääräksi ja puolueelliseksi. Taustalla on mahdollisesti se, että Clintonilla on taustojensa takia suurempi vaikutus yhteiskuntaan. Trump painottikin vaalikampanjassaan tuovansa uusia tuulia Yhdysvaltoihin, joka olikin ehkä hänen keskeinen teemansa. Clintonit ovat hallinneet pitkään Yhdysvaltojen politiikkaa, eikä se ole kaikilta osin ollut täydellistä. Trump on ehkä ainut henkilö, joka voi tuoda tähän nykyiseen tilanteeseen muutosta.

Kuva 1. Kirkko aiemmin käytettiin keinona aivopestä ihmisiä, nykyään televisiosta on tuullut uusi kanava ihmisten aivopesemiseen.
Kuva 2. Raamattua käytettiin aiemmin keinona aivopestä ihmisiä.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Hyvin varmaa on, että oikeasti tulee muutosta Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan, joka on meille Suomalaisille tärkeä asia suhteessamme Yhdysvaltoihin. Etenkin suhde Venäjään on meille erittäin tärkeä asia, koska olemme Venäjän naapurimaa. Olisi ikävää, jos Yhdysvaltojen välit heikkenevät tämän seuraksena, eikä NATO enää olisi mahdollinen vaihtoehto tulevaisuudessa. Silloin me Suomalaiset olisimme hyvin ikävässä tilanteessa diplomaattisesti. Trumpin puheista on tullut ilmi, ettei hän välttämättä ole yhtä kiinnostunut ulkomaisista kumppaneistaan kuin Clinton, Euroopan tilanne heikkenisi aiemmasta.

Itse ymmärrän hyvin yhdysvaltalaisten näkemystä. On vaikea ymmärtää täysin, että miksi he jatkaisivat aktivista ulkopolitiikkaansa, kun heillä on omassakin maassa parannettavaa. Yhdysvaltojen sodat ovat maksaneet valtavasti, eikä se tie ole aina tuonut välttämättä heille itselleen erityisesti hyötyä. Demokratiaan kuitenkin kuuluu, että kansa valitsee johtajansa. Nyt kävi näin.

truth-turn-off-the-tv
Kuva 3. Nykyään televisiosta on tullut uusi kanava ihmisten aivopesemiseen

Trumpissa paljon aiheuttaa huolta se, että kyseessä on yksi Yhdysvaltain rikkaimmista henkilöistä. Tuleeko tulevaisuudessa markkinatalous vahvistumaan? Vallan siirtyminen rahaeliitille on erittäin suuri huolenaihe. Onko Trumpin arvomaailma niin rahapainotteinen, että hän ei oikeasti välitä tai osaa välittää heikko-osaisimmista? Hänellä on kuitenkin valtavasti kokemusta taloudesta, joten, joten se luo optimismia siihen, että hän osaa oikeasti parantaa oman maansa ja koko maailmantaloutta. Meistä suomalaisista vain on valitettavaa, että hän on julkisesti todennut oman maansa olevan etusijalla. Kuka osaa ennustaa, että minkälaisessa maailmassa me elämme 4 vuoden päästä? Sitä on mielenkiintoista pohtia ja arvailla.

YLE: ”Analyysi: Viha ja valhe voittivat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa”

Wiki/Hiipivä skitsofrenia

Säätyajan perillinen

Perinteisesti yhteiskunta on ollut hyvin vahvasti luokkajakautunut. Luokien välillä ihmisten liikkuvuus on ollut todella vähäistä. Evoluution näkökulmasta tällainen kategorioihin jämähtäminen on varsin luonnollista, ellei sitten tapahdu jotain muutosta ympäristötekijöissä. Kun ympäristötekijät muuttuvat, niin sitten tapahtuu sekoittumista ja järjestäytymistä uuteen luokitukseen.

1700-luvulla tapahtui radikaali muutos yhteiskunnassa; jokainen mies oli tapa-arvoinen lain mukaan.
Kuva 1. 1700-luvulla tapahtui radikaali muutos yhteiskunnassa; jokainen mies oli tasa-arvoinen lain mukaan.

TTY:n ylioppilaskunnan hallitusjäsenen kanssa käytiin pelaamassa bilistä ja ennen sitä syömässä Plevanassa. Aika paljon tuli päissään analysoitua asioita jälkikäteen. Meillä oli paljon monenlaista keskustelua asioista. Meillä on paljon yhteistä, mutta toisaalta myös erilaista. Se on usein erittäin hyvä asia. Samanlaisten ihmisten kanssa ei yleensä saa paljoa hyötyä keskustelemalla, mutta taas liika erilaisuus estää uuden oppimista. Sanallisesti ja muutenkin on yleensä todella vaikea aina kuvailla kaikkea asiaa. Etenkin suullinen keskustelu tuo monia rajoitteita ja ongelmia. Monen asian selittäminen vaatii keskustelun pohjaamista molempien ymmärtämään pohjaan. Jos yhteistä pohjaa ei löydy, niin joutuu paljon käyttämään resursseja perusjuttujen selittelyyn, jolloin itse asiasta kertominen voi olla vaikeaa. Tällöin tilanne tulee usein opettajamaiseksi, jolloin selittää itselleen täysin selviä asioita.

Kuitenkin pelattiin biljardia. Koko tapahtuma ei sinällään ole mitenkään erityistä, molemmat tuntevat pelin. Se kuitenkin antaa mahdollisuuden luoda pohjan asioiden käsittelylle, yrittäen sitä kautta selittää asioita. Pelkästään lahjakkuus ja taito pelata biljardia on mielestäni hyvin yllättävä kyky. Samoin kuin pesäpallossakin, niin myös biljardissa pelitaito on paljolti kokemukseen pohjautuvaa. Vaikka pystyy analysoimaan pallojen liikeratoja ja muita asioita, niin silti pelikokemus on erittäin keskeisessä asiassa. Itse yhdistin pelitaidon paljolti pesäpalloon. Molemmissa peleissä on lyönti, jolla saadaan pallo liikkeelle haluttuun suuntaan, mihinkään muuhun asiaan pelissä ei voi vaikuttaa. Se yksi lyönti kuitenkin sisältää valtavasti asioita, kuten pallon kierteet ja liikkeet muutenkin erilaisiin suuntiin. Kyse on siis millimetrien tarkasta iskusta oikealla voimalla. Se taito tulee vain kokemuksen kautta, itse lyönti on tiedostamaton tapahtuma.

Miksi ihmisellä on sitten tällainen taito? Taustalla on varmasti evoluutio, joka on tuhansien sukupolvien aikana karsinut sellaisen henkilöt pois, joilla tätä kykyä ei ollut. Tämä lahjakkuus on rikastunut hyvin vahvasti ihmisissä. Vielä 100 vuotta sitten miekkailu oli tärkeä asia sodankäynnissä. On ollut erittäin tärkeää, että miekalla on osunut millimetrien tarkkuudella haluttuun kohtaan liikkuvaa kohdetta, juuri siihen kriittiseen paikkaan. Miekan huitomista ei voi tietoisesti ajatella, vaan se tulee kokemuksesta. Samoi jalkapallossa tai pesäpallossa moni päätös pohjautuu täysin kokemukseen. Kaverini on vasenkätinen kuten 1/7 väestöstä on ollut lähes aina. Itse en tätä tiennyt, tämä toi mielenkiintoisen puolen peliin. Meidän pelistrategiamme oli teknisistä syistä erilainen. Ehkä hän pärjäsikin minua vastaan juuri sen takia hyvin, että hänellä oli enemmän kokemusta oikeakätisistä pelaajista, minulle se oli vain ongelma, koska olen aina pelannut vain oikeakätisiä vastaan. Minä en kyennyt ymmärtämään hänen tekniikkaansa, eikä hän kyennyt opettamaan minulle itse käyttämäänsä lyöntitekniikkaa.

Mistä tämä taito siis tulee? Miksi meillä melkein kaikilla ihmisillä on näin mahtava lahjakkuus oppia pelaamaan biljardia tai pesäpalloa. Osua siihen palloon juuri oikeaan kohtaan, jolloin saadaan haluttu vaikutus. Taustalla on siis artikkelin mukaisesti säätyajat. Vuosituhansia ihmiset ovat taistelleet sotakentillä. Häviö siinä on tarkoittanut kuolemaa, voitto on tarkoittanut mahdollisuutta nousta säätyyn. Monissa maissa ritarisääty on ollut kaikista alin sääty, pohjoismaissa talonpojat ovat ollet myös alisäätyläisiä. Kuitenkin ritariksi pääsy on edellyttänyt erinomaista onnistumista taistelussa. Sen vaikutus on vuosituhansia ollut niin valtava, että se heijastuu meihin kaikkiin selviytyjien jälkeläisiin. Pelkästään toinen käsi meillä on vahvempi, koska se on ollut positiivinen ominaisuus, joka on rikastunut sukupolvien kautta. Sen sijaan näkö ei ole enää niin kriittinen kuin apinoilla, vaan nykyään ihmisillä on paljon likinäköisyyttä, vaikka tarkka päivänäkö on säilynyt perimässämme varsin hyvin meidän aikoihimme asti. Vielä 1500-luvulla talonpojat vaikuttivat politiikkaan positiivisesti Suomessa [nuijasota].

Miehillä urhoollisuus on ollut keino nousta säätyyn, miehissä se näkyy nykyäänkin. Naisilla kauneus ja miellyttävyys on ollut keino nousta korkeampaan säätyyn. Jos jompi kumpi ominaisuus on miellyttänyt kaikkia ylemmän säädyn henkilöitä, niin on päässyt siihen säätyyn. Näin se maailma on toiminut säätyaikoina. 1700-luvulla Ranskan vallankumous tuhosi tämän järjestelmän, sen jälkeen jokainen mies olisi tasa-arvoinen. 1800-luvun lopulla uskottiin ihmisten olleen niin sivistyneitä, että sotia ei enää koskaan tulisi. Todellisuudessa ihmiset eivät ole kuitenkaan muuttuneet niin paljoa, vaan sama sotahalu on ihmisissä vieläkin, vaikka sillä ei saavuttaisikaan sosiaalista arvostusta ja nousua hierarkiassa ylöspäin. Miehillä pätee vieläkin samat arvomaailmat kuin aiemminkin, luultavasti ne ominaisuudet ovat vielä kauan aikaa minunkin jälkeeni. Pelkästään polkupyörän selkään ihmiset nousevat vasemmalta puolelta, eikä se ole riippuvaista kätisyydestä. Kyse on vain siitä, että ritarit nousivat hevosen selkään vasemmalta puolelta, koska heillä oli miekka vasemmala puolella lannetta. Se asia vain periytyy sukupolvelta toiselle, mitää järkevää syytä sille ei nykyaikana enää ole. Toisaalta punaisesta väristä on tullut yllättävän nopeasti naisellinen väri, ei ole edes kovinkaan pitkä aika, kun punainen väri liitettiin maskuliinisuutteen ollessa yleisesti armeijoiden käyttämä väri sotapuvuissa.

Kaiken kaikkiaan melkein meillä kaikilla on tämä mielettömän hyvä kyky tehdä kova isku millimetrien tarkkuudella kepin kautta. Sitä sopii pohtia. Mielestäni se on aika hauska ominaisuus, vaikka sitä ei enää arkielämässä tarvitsekaan. Joskus se on ollut todella tärkeä asia, henki mennyt nuorella miehellä ilman sitä kykyä.

”Articles:

Article I – Men are born and remain free and equal in rights. Social distinctions can be founded only on the common good.

Article II – The goal of any political association is the conservation of the natural and imprescriptible rights of man. These rights are liberty, property, safety and resistance against oppression.

Article III – The principle of any sovereignty resides essentially in the Nation. No body, no individual can exert authority which does not emanate expressly from it.

Article IV – Liberty consists of doing anything which does not harm others: thus, the exercise of the natural rights of each man has only those borders which assure other members of the society the enjoyment of these same rights. These borders can be determined only by the law.

Article V – The law has the right to forbid only actions harmful to society. Anything which is not forbidden by the law cannot be impeded, and no one can be constrained to do what it does not order.

Article VI – The law is the expression of the general will. All the citizens have the right of contributing personally or through their representatives to its formation. It must be the same for all, either that it protects, or that it punishes. All the citizens, being equal in its eyes, are equally admissible to all public dignities, places and employments, according to their capacity and without distinction other than that of their virtues and of their talents.

Article VII – No man can be accused, arrested nor detained but in the cases determined by the law, and according to the forms which it has prescribed. Those who solicit, dispatch, carry out or cause to be carried out arbitrary orders, must be punished; but any citizen called or seized under the terms of the law must obey at once; he renders himself culpable by resistance.

Article VIII – The law should establish only penalties that are strictly and evidently necessary, and no one can be punished but under a law established and promulgated before the offense and legally applied.

Article IX – Any man being presumed innocent until he is declared culpable, if it is judged indispensable to arrest him, any rigor which would not be necessary for the securing of his person must be severely reprimanded by the law.

Article X – No one may be disturbed for his opinions, even religious ones, provided that their manifestation does not trouble the public order established by the law.

Article XI – The free communication of thoughts and of opinions is one of the most precious rights of man: any citizen thus may speak, write, print freely, except to respond to the abuse of this liberty, in the cases determined by the law.

Article XII – The guarantee of the rights of man and of the citizen necessitates a public force: this force is thus instituted for the advantage of all and not for the particular utility of those in whom it is trusted.

Article XIII – For the maintenance of the public force and for the expenditures of administration, a common contribution is indispensable; it must be equally distributed between all the citizens, according to their ability to pay.

Article XIV – Each citizen has the right to ascertain, by himself or through his representatives, the need for a public tax, to consent to it freely, to know the uses to which it is put, and of determining the proportion, basis, collection, and duration.

Article XV – The society has the right of requesting account from any public agent of its administration.

Article XVI – Any society in which the guarantee of rights is not assured, nor the separation of powers determined, has no Constitution.

Article XVII – Property being an inviolable and sacred right, no one can be deprived of private usage, if it is not when the public necessity, legally noted, evidently requires it, and under the condition of a just and prior indemnity.” – Wiki

Vielä jokunen vuosi sitten kymmensormi-järjestelmä oli täysi mysteeri. Sitä kykyä ei voitu liittää mihinkään aivojen osaan. Vasta jokin aika sitten ymmärrettiin, että se mekanismi tulee suoraan selkärangan kautta. Minullekin on ällistyttävää, että kykenen kirjoittamaan tekstiä nopeampaa kuin kykene sitä lukemaan tai edes tiedostamaan. Kiusallista kun joutuu käyttämään oikolukuun moninkertaisen ajan kirjoittamiseen nähden. vaikka sana menee usein vaikak, perinteinen moka. Muutenkin vokaalit tahtovat lyhempinä dominoida; soljuva aaiioo uuii jooui-tyylinen kirjoittaminen menee kymmensormijärjestelmällä kivasti, sellainen musiikkimainen tempoisuus tarttuu hyvin. Englanninkielinen Word onneksi osaa korjata automaattisesti yleisimmät virheet. Monet ovat todenneet, että kännissä konekirjoittaminen yleensä sujuu paremmin; kieli ei liiku, mutta tekstiä tulee. Kun silmät eivät tarkenna näytön tekstiin, niin se toki heikentää oikolukemista. Itselläni myös tietääkseni lievä luki-häiriö, vaikka sitä ei koskaan ole diagnosoitu.

Fastest Typist: Ultimate Typing Championship Final 2010 By Das Keyboard
Feral plays ROME: Total War on iPad!

Luokkajaot

HS julkaisi vaihteeksi mielenkiintoisen artikkelin. Kyseinen artikkeli sisältää paljon mielenkiintoisia väitteitä ja näkymstä. Mielestäni monet niistä ovat oikeita, mutta jossain määrin itse en ainakaan haluaisi nähdä asiaa niin jyrästi. Myönnän olevani monessakin asiassa varsin neutraali ja objektiivinen, joista minua on ehkä toisinaan kritisoitu, etenkin tämän blogini artikkeleista.

Tässä eräänlainen 1800-luvun näkemys luokkayhteiskunnasta.
Kuva 1. Tässä eräänlainen 1800-luvun näkemys luokkayhteiskunnasta, säätyajan päättymisen aikaan. Huomaa TTYY:n tyyppi oikealla ylhäällä!

Mielestäni olisi jotenkin täysin käsittämätöntä väittää, ettei ihmisten taustoilla ole vaikutusta. Perheellä on erittäin suuri vaikutus siihen, että minkälaiset mahdollisuudet saa elämäänsä. Itselläni on hyvät vanhemmat, joskaan sukuni ei ole erityisen koulutettua. Hyvät vanhemmat ovat olleet itselleni elämässäni pärjäämiselle valtava edellytys. Tietysti vanhempien koulutuksen puute on vaikuttanut monessakin suhteessa, vaikka ovat pyrkineet tekemään parhaansa minun eteeni. Kuitenkin koulussa pärjääminen on hyvin paljolti yksilön perimästä ja omasta tahdosta kiinni. Itse pidän henkilön omaa tahtoa kaikista tärkeimpänä. On paljon koulutettujenkin lapsia, jotka eivät ole menestyneet kaikista hyvistä edellytyksistä huolimatta.

Säätyajan päättyminen oli vain yksi aikakausi, jota seurasi uusijako luokkayhteiskunnassa. Pidän ilmeisenä ja odotettavanakin, että tulevaisuudessa luokkajako kärjistyy. Suomessa säätyajan päättyminen on tapahtunut suhteellisen myöhään, joten tämä kehitys ei ole vielä yhtä pitkällä kuin monissa aiemmin kehittyneissä maissa. Tietysti monet eivät näe tätä kehitystä positiivisena asiana, eikä mielestänikään se ole hyvä asia.

Miten tätä asiaa sitten voisi ehkäistä? Mielestäni tässä tärkeintä on nimenomaan ymmärtää, ettei lapsilla ole yleensä omaa tahtoa, vaan lapset noudattavat vanhempiensa tavoitteita. Artikkelin henkilökin kuitenkin antaa sellaisen kuvan, että koulujärjestelmä on hänen kohdallaan onnistunut. Kaikkien kohdalla asiat eivät ole yhtä hyvin, vaan se on asia, johon tulisi puuttua. Useimmilla on oma tahto aikuisena, he eivät enää tarvitse vanhempiensa kannustusta ja tukea opiskelussaan. Mielestäni koulutuksen näkeminen jotenkin luokkajaon perimmäisenä ongelmana on täysin väärin, itse näkisin luokkajaon ongelmien korostuvan nimenomaan matalasti koulutettujen keskuudessa. Osa tampioista pärjää ilman koulutustakin erinomaisesti, syitä voi pohtia jokainen itsekseen. Monien kouluttamattomien menestyksen takana on myös rikollisuus (mm. veronkiertoa tai ”lokapoika-toimintaa”), etenkin kun menestys ei ole perittyä. [Wiki/Lokapojat]

Kuulin täydennyksenä, että humanistisilla aloilla taustoilla voi olla suurempi vaikutus kuin teknisillä aloilla. Tämä luokkaero on siis nimenomaan humanistisen koulutuksen ongelma, eikä sitä huomaa kovissa tieteissä, joissa arvomaailmalla ei ole vaikutusta oppimiseen. Teekkarissa ei haittaa, vaikka olisikin vähän kesimääräistä enemmän kusipää. TTY:lla ainakin kaikki opiskelijat (Masi Kajander keskimääräistä vähemmän) ja suurin osa professoreista (poikkeuksena Tommi Mikkonen) olivat kusipäitä, mutta sopeuduin yllättävän hyvin.

Kuten HS:n artikkelistakin tuli ilmi, niin kaikki kyseisen henkilön kanssa keskustelleista työläistaustaisista naisista olivat hyvin koulutettuja. Asiassa on siis selvä vääryys! Tilastollisesti siis otannasta 100 % työläistaustaisista naista menestyi hyvin opinnoissa. Tämä on aivan uskomaton ja poikkeuksellinen luku. Oikeasti osan työläistaustaisista naisista tulisi menestyä jopa huonosti opinnoissaan, että kyseinen otanta olisi tilastollisesti normaalijakautunut. Ilmeisesti tällaista luokka- ja sukupuoliongelmaa ei ole kuin humanistisissa aloissa. Tälle ongelmalle tulee tehdä jotain!

Koulukiusaaminen

Usein puhutaan paljon koulukiusaamisesta. Aihe on monessakin suhteessa hyvin vaikea, mutta sen vaikutukset ovat valtavat. Koulukiusaamiseen puuttuminen on vaikeaa, kuten myös tunnistaminenkin. Tämä johtuu kiusaamisen luonteesta, se ei useinkaan ole helposti tunnistettavaa. Mielikuvat kiusaamisesta eivät aina vastaa todellisuutta, kiusaamista on myös hyvin montaa erilaista.

Kiusaaminen alkaa usein varhaislapsuudessa, kun lasten aivot ovat riittävän kehittyneet. [Vastarinta]
Kuva 1. Kiusaaminen alkaa usein varhaislapsuudessa, kun lasten aivot ovat riittävän kehittyneet. [Vastarinta]
Minkälainen on tyypillinen koulukiusaaja? Usein kouluissa helposti saa sellaisen kuvan, että kiusaaja on pahis ja jotenkin huono ihminen. Itse sen sijaan kääntäisin asian päinvastoin. Usein kiusattu on huono-osainen henkilö, kiusaaja sen sijaan on sosiaalisesti hyvinkin lahjakas henkilö. Harvemmin hyväosainen ja pidetty henkilö joutuu koulukiusaamisen kohteeksi. Yleensä kiusatuksi joutuva henkilö on sellainen, ettei hänestä monikaan välitä. Kiusaaminen hyväksytään, jonka ansiosta se on mahdollista. Kiusaajat ovat usein myös opettajien suosiossa olevia oppilaita, kiusatuista oppilaista eivät edes opettajat pidä.

Miksi ihmiset kiusaavat? Kiusaaminen on monien mielestä hauskaa ja kiusaajat saavat siitä iloa koulupäiväänsä. Usein taustalla on myös ajattelemattomuutta, kiusaajat eivät useinkaan ole itse kokeneet kiusaamista, joten he eivät osaa samaistua kiusattuun. Tämä onkin kiusaamisen kannalta keskeinen tekijä, ettei kiusaajilla ole syystä tai toisesta kykyä samaistua kiusatun asemaan. On paljon sellaisia ihmisiä, joilla tätä kykyä ei ole. Monet myös saavat iloa kiusaamisesta, ihmiset ovat usein luonnostaan pahantahtoisia.

Kiusaamisella on kuitenkin hyvin suuri vaikutus nuoren myöhempään kehitykseen. Kiusaaminen luo kiusatulle nuorella iällä taidon torjua kiusaamista. Se yleensä tarkoittaa sitä, että henkilö suojaa oman henkilökohtaisen minuutensa heikkoudet. Henkilö torjuu muiden pyrkimykset päästä sosiaalisesti henkilökohtaisiin asioihin. Henkilö oppii nopeasti torjumaan kaikki tällaiset pyrkimykset sosiaalisesta elämästään. Yleensä henkilölle kuitenkin jää herkkä käsitys itsestään, se jopa herkistyy. Usein ihmiset myös kohtelevat samoin muita, kuin miten heitä on kohdeltu. Moni kiusattu pitää normaalina sitä, että yritetään löytää toisesta ihmisestä herkät kohdat ja loukkaa niitä. Normaalilla ihmisellä ei tällaista tapaa ole, useimmat ihmiset näkevät heikkoudet persoonallisuudessa jopa positiivisena asiana. Kiusatun mielessä nämä heikot kohdat tulevat negatiivisiksi asioiksi, niistä koetaan häpeää ja sellaisia ei siedetä muilla ihmisillä, ainakaan heikkoutta ei saa näyttää. Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon, mutta muuttaminen on mahdollista. Kaiken kaikkiaan kiusaaminen jättää pysyvän vaikutuksen henkilön käytökseen. Henkilö helposti palaa takaisin vanhoihin hyväksi todettuihin toimintatapoihin herkästi. Se yleensä aiheuttaa henkilölle paljon mielipahaa.

Kiusaaminen on osa ihmisten sosiaalista toimintaa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että siitä seuraa paljon harmia yhteiskunnalle. Olisi tärkeää, että se ei alkaisi koulussa, jolloin ihmiset omaksuvat sosiaaliset toimintatapansa.

Pahakoulu

Halloween – Satanismin tärkeä juhlapäivä

Tänä viikonloppuna monissa paikoissa vietetään satanismille yhtä tärkeintä juhlapäivää eli Halloweeniä [RT]. Mistä tämä juhla on peräisin? Miksi sitä juhlitaan? Katolinen kirkko vastustaa juhlaa epäkristillisenä perinteenä, eivätkä hyväksy sitä. Mitä Satanismi tarkoittaa? Mikä on uskonnon tärkeimmät arvot.

Eräänlainen tapa juhlia Halloweenia.
Eräänlainen tapa juhlia Halloweenia. [Pakanaverkko]
Kyseinen juhla on siis todella tärkeä osa satanismia. Tärkein juhla on satanismissa henkilön oma syntymäpäivä, mutta myös Halloween on erittäin tärkeä juhla kyseisessä uskonnossa. Tämän lisäksi päiväntasaukset ovat tärkeitä juhlia satanisteille. Halloweenin tausta on kuitenkin kauempana pakanauskonnoissa, joissa Samhaita on vietetty vuosituhansia. Lisäksi Suomessakin on vietetty Kekri-juhlaa, jonka perinteet ovat lähes täydellisesti kadonneet Suomesta Kirkon seurauksena. Nykyisin kuitenkin näitä uskontoja elvytetään. [Pakanaverkko]

Itse olen viettänyt Halloweenia pelaamalla Brutal Doomia tai Brutal Wolfensteinia. Molemmat pelit ovat erittäin hyviä pelejä Halloweenin viettoon. Doom sisältää paljon satanistisia elementtejä, joten se on mitä mainion peli tämän juhlan viettämiseen.

Hitler Plays Brutal Doom (Hitler pelaa liian rajuja tietokonepelejä)
We Play Doom With John Romero
Hitler Reacts to Wolfenstein 3D
Brutal wolfenstein 3D v4.5 Episode 1, Floor 0 – 3
Brutal Doom v20b Doom 4 Mod MAP OF CHAOS E2M8 4 CYBERDEMONS!
Brutal Doomin paras kenttä
http://www.moddb.com/mods/brutal-doom/downloads