Pieni ja pippurinen Hollanti, vaikkakin Euroopan pisimmät naiset. Harva maa on natsien lisäksi kurmottanut samoin Britanniaa , kuten Hollanti teki vuonna 1667 [wiki]. Alankomaat ovat muutenkin Suomessa liian vähän huomiota saanut valtio, vaikka heidän suurvaltaansa kuuluneessa Belgiassa on Brysseli eli EU:n ydin, ovat perustaneet valtavasti maailmanlaajuisia eetisiä organisaatioita ja muutenkin 3 sukupolvea edellä monessa asiassa Suomeen verrattuna.
Aihearkisto: Yhteiskunta
Kaikelle on aikansa
Usein ihmiset puhuvat hyvästä ja pahasta, kuvitellen tyypillisesti, että me ja etenkin minä on tällä hetkellä itse täydellisyys hyvyydessä. Mielestäni tällainen ajattelu on vaarallista. Jos näin ajattelee, niin kannattaa kokeilla hieman vaikka harrastaa ohjelmointia. Oman tietämättömyyden taso kaikessa on niin järjestöntä, että saa pitää foliohattua päässä, kun ei tajua mistään mitään, vaan bugeja tunkee ovista ja ikkuinoista. Ohjelmointi on myös sikäli hyvä, että ne virheet… siis bugit joutuu itse aina kohtaamaan [hikipedia]. Se opettaa hyvin pajon nöyryyttä. Varmasti saman joutuu kokemaan monessa muussakin asiassa, kun tulee elämänkokemusta. Mutta siis yleensähän vika on käyttäjässä, systeemi toimii täysin oikein suunnitellusti.
Mutta siis mitä otsikkoon tulee, niin mielestäni kaikelle on aikansa. Ihmisen luontainen elinajanodote on n. 25 – 30 vuotta, johon väliin itse kuulun. Luonnolliseti minun tulisi olla todennäköisesti kuollut, jos elämä olisi vastaavaa kuin vielä 100 vuotta sitten. Näinhän ei ole, vaan tekniikan ja monen muunkin asian kehittyminen on johtanut tilanteeseen, että elinajanodote on 2 – 3 kertaa luonnollista korkeampi. Ihmisten ajatus vain ei ole muuttunut samassa suhteessa. Itsellenikin oli yllätys, että tajuaa olevansa vielä elossa. Kokemus maailmanlopusta 30 ikävuoteen mennessä on vahva. Minullekin yhdistyksessä sanottiin, että ei kanatta huolestua kokemusta nuoriin kuulumisesta, se kun useimmilta se kokemus katoaa 30 ikävuoteen mennessä itsestään, kuten kokemus lapsiin kuulumisesta.
On oikeasti yllättävää, että kun ikää tulee enemmän, niin sellaiset asiat kuin terveys ja hyvinvointi kiinnostavat enemmän kuin yhteiskuntavastaisuus. Mutta ehkä tälle on todella hyvä biologinen selitys, aikana, jolloin 30 vuotias oli todella vanha. Mahdollisesti kivikaudella tai vielä 1800-luvulla kannatti muuttaa ajatustaan solidaarimmaksi, eikä enää mennä soittamaan suutansa nuoremmille kuten nykyään. Sen sijasta kannattaa muilla tavoin ajaa asiaa, kuten esimerkiksi jakamalla yliopistossa tai muista paikoista saamiaan oppeja, joista on muille hyötyä. Itsekin olen yllättynyt siitä, että vasta nyt tajua yliopiston merkityksen. Siis kaikelle on kuitenkin aikansa, sitä tietoa tarvitsee vasta yliopiston jälkeen, yliopistossa ollessa se tieto on epäoleellista. Ei maailma ole paljoa muuttunut, jo Roomassa oli akatemioita, joissa oli koulutusta yläsäätyyn kuuluneille.
Itse kuntavaaliehdokkaana sain yllättäen huomata, että monet nuoremmat miehet olivat kiinnostuneita minun kampanjastani, kuten myös sitten keski-ikäiset naiset jopa sitäkin enemmän. Mielestäni tämä oli todella yllättävää, en oikeasti itse olisi voinut käsittääkään, että minä en voi vedota omaan ikäluokkaani kuuluviin miehiin politiikkona. Jälkiviisaana olisi varmasti kannattanut ajaa erilaista politiikkaa, kohdentaa kampanjani oikeampana kohteeseen, jos olisi halunnut saada enemmän ääniä kuin 33, joka mielestäni oli todella kunnioitettava tulos. Siis oikeasti on todella hämmentävää tajuta, että 33 seinäjokista pisti tietoisesti minun vaalinumeroni uurnaan, vieläkin olen jopa järkyttynyt siitä ajatuksesta. Eikä yhtää hämmennystä vähennä se, että todennäköiseti suuri osa äänistä tuli keski-ikäisiltä naisilta, jos luotan tilastoihin. Ehkä neljän vuoden päästä sitten uudestaan, uusilla kujeilla. Kuten kuulin, niin se äänestys nyt vain on sellainen testi, jossa mitetaan sellaista asiaa, niin typerältä kuin se tuntuukin. Joku oma älykkyyden lajinsa.
https://www.youtube.com/watch?v=LSxxt9EfKXI
Usein erilaisten paikkojen näkeminen myös auttaa tosi paljon. Itse kuvittelin, että Seinäjoen poliisit ovat pahinta mitä voi olla, mutta elämänkokemuksella ovat oikein hyviä Tampereeseen verrattuna. Ylipäätänsä Tampere on hyvin vasemmistolaista aluetta, niin hyvässä kuin pahassakin, Seinäjoella on poliseilla ja julkisella puolella paljon parempi asenne omasta mielestäni. Seinäjoella ei saa sakkoja siitä, että auto on jätetty 2 cm väärään paikkaan muutamaksi minuutiksi. Toisaalta Tampere on suurena paikkakuntana monessa suhteessa parempi, mutta halvempi kuin Helsinki. Pohjanmaalla on myös kotikenttäetu, sen merkitys on suurempi kuin mitä itse olen osannut aiemmin edes kuvitella. Tampereella opiskelija-asunnossa oli järkyttävää, että melkein kuukausittain huoltomiehet kävivät säätämässä kesällä pattereita, jolloin niitä niitä ei voi edes säätää, jos jotain LVI-koulutuksen käyneenä olen oppinut. Pari kertaa tuli mieleen, että tökkään Colt-tikarin huoltomiehen kylkeen, kun seuraavan kerran tulee yksityiseen kotiini. Tuli paha mieli, kun aina oli hissit täynnä kannabiksen lehtiä jatkuvien huoltoilmoitusten takia, Poliiseilla on sentään tikari logossa. Voisivat miettiä syytä, että miksi näin. Ei ristus mitä touhua TOAS:lla, ajatusmaailma jostain Neuvostoliitosta johdolla! Sain jopa ikibännit ”Wäinölät” –Internet Relay Chat-kanavalta, kun sanoin kolkuttelevani postiluukusta tikarilla, jos tulevat vielä kerrankin uudestaan.Tosin kuten aiemmin kirjoittelin, niin wanha talonpoikaisajatus siitä, että, kun usko menee TOAS:n toimiin, niin sitten roskakatosten polttaminen on ihan hyvä signaali. Voi TOAS:n johto miettiä, että miksi kaikki heidän infransa palaa. Voisivat vaikka itse katsoa hieman peiliin, että mitä sitä tuli tehtyä. Rakennusten polttaminen on perinteisesti hyvin vahva merkki siitä, että jotain systeemissä on niin pahasti pielessä, että parempi vain polttaa tuhaksi kaikki. Sitten voi siirtyä kusipäisten johtajien maaorjuudesta aloittamana tyhjältä pöydältä. Usein tässäkin ongelmana on syyllisyyden osoittaminen, koska omien havaintojeni mukaan roskakatosten polttaminen kohdistuin nimenomaan vain TOAS:a kohtaa. Itsellenikin järkytys tajuta, että miten valtavaa se tyytymättömyys oli opiskelijoiden keskuudessa. [Wiki/poltetun_maan_taktiikka] Tampereen Hervannassa hetken asunut, niin on se vain ihanaa sen jälkeen asustella Seinäjoella rintamamiestalossa! Oikeesti kun tajuaa, että miten paljon parempi on olla, niin ei paljoa kiinnosta muutta takaisin Tampereelle. Tosin tietysti asioilla on monta puolta. Otaniemestä TTY:lle muuttanut väitöstyötä tekevä kaverini kanssa sanoi, että Tampereella on aivan järkyttävän kova työttömyys [tampere].
Ehkä se oli ystävällisesti sanottu, mutta oikeasti Tampereella on tosi paljon pahempia ongelmia kuin Seinäjoella. Seinäjoella talous on sentäs ylijäämäinen [YLE]. Sain myös neuvon, että oikesti pitäisi pyytää kunnon palkkaa, jos Tampereelle muutan töihin vielä. Se tietysti vain helsinkiläisen näkemyksenä, mutta ehkä jotain siinä kapungin systeemissä ja hallinnon asennemaailmassa on pahasti pielessä. Sellaiset päättäjät kuin äänestäjätkin. En minäkään päässyt Seinäjoen kaupunginvaltuustoon, niin ei ole paljoa varaa sitten kritisoida liiaksi. Tilanteet myös muuttuvat, kaupunginvaltuuston vaalikausi on kuitenkin vain 4 vuotta. TTY:lla oli myös hyvää porukkaa. Tilanne voi muuttua nyt jopa TTY:n osalta huonommaksi, kun dytyöni ohjaaja sekä IT-laitosjohtaja Tommi Mikkonen siirtyy etelän lämpöön [tut].Seinäjoen Ammattikorkeakoulu on kuitenkin erittäin onnistunut saamaan kansainvälistä huomiota koulumurhissa, jossa Tampereen koulut eivät ole päässeet edes alkuun. Itselleni sanottiin, ettei saisi medialle antaa kommenteja tapahtumista. Mielestäni sellaisen ohjeen antaminen on jopa vastoin perustuslakia. Paljon on tullut kritiikkiä siitä, että media on uutisoinut kuolleiden tilastoihin mukaan myös ampujan mukaan, se ei ole hyvien tapojen mukaista. [wiki]
Mutta mitä vielä Hervantaan tulee, niin monet Tamperelaisetkin sanoivat, että eivät käy siellä kuin huorissa. Melkein kannatan sitä, kunhan ei tarvitse itse asua siellä. TOAS on sellainen huumeidenkäyttäjien ja huorien verkosto, vaikka itse eivät sitä ehkä itse julkisesti myönnä. Kannattaa joskus kyllä kuitenkin käydä Hervannassa, pelkästään sen takia, että TOAS oikeasti kuvittelee sen heidän kiinteistöbisneksen olevan jotain erityistä. Heidänkin kannattaisin vain myöntä, että heidän säätiönsä on mitä mainioin kivijalka huumekaupalle, kannabiskasvattamoille ja bordelleille, se on sen säätiön suurin anti. Ärsytti, kun kerhotilatkin suljettiin pysyvästi jatkuvan narkkauksen takia. Kaikkialla tullut asuttua, mutta ei ihan aivan kumminkaan 1970-luvun Etelä-Bronxissa. Ei sillä, olisi sekin varmaan kokemus. Jos nyt saisin valita ja tietäisin mitä päätöksiä olisin tekemässä, nin ehkä olisin jälkiviisaana valinnut toisen talon. Tosin vaikea sanoa, kun ei tietä miten muilla valinnoilla olisi käynyt.
Seuraavan kirjoituksen muistan ikuisesti:
”Parhaansa tekee, niin se riittää.”
”Ehkä Hervannan lukiossa.”
Mikä sitten on oikein ja mikä väärin, ehkä kaikella vain on oma aikansa. Minäkälainen tämän systemin tulisi olla, että olisi täydellinen. Ohjelmistot ja yhteiskunta ovat hyvin lähellä toisiaan, kumpaakaan ei kukaan ihminen pysty kunnolla ymmärtämään ja hahmottamaan. Yhden ihmisen hahmottama osa yhteiskuntaa on todella pieni, muusta ympäristöstä puhumattakaan.
Seinäjoen poliisi (90 % seinäjokisista tuon tiesikin jo ennen kuin poliisi pääsi rikosvyyhdin jäljille.)
Hämeenlinnan poliisi (Ehkä asiakkaat tekevät kaltaisekseen, pitää ymmärtää)
Hikiopisto (hyväksiluin nämä TTY:lla)
Julkinen sektori on tietokonepelin arvoinen
Usein tulee juttua, että julkisella puolella on vain korrupoituneita elämäntapaluusereita, jotka eivät muualle kelpaa, kuin vain toisten rahoilla elelemään. Ehkä tämä ajatus on asia, joka monilla muuttuu elämän myötä, eikä enää tietyssä vaiheessa kaikki ajattele näin. Vaikka tekeekin nälkäpalkalla työtä, jossa ei ole juurikaan visiota, niin ei silti sellaisia ihmisiä tarvitse halveksua. On oikeastaan säälittävää, jos elämäänsä pitää hakea sisältöä huono-osaisempia halveksumalla. Enkä minä ainakaan mikään hyvä esimerkki ole: vapaaehtoisesti olen yhteisiä verorahoja haaskannut kouluja käymällä monta vuotta.
Mielestäni tässäkin asiassa San Franciscolainen (muuallakin ohjelmisto. ja pornotuotantoa Yhdysvalloissa?) Maxis on tehnyt hienoa työtä, pyrkimällä opettamaan nuorempia ihmisiä, että miten tärkeää humanistien työ on. Jokainen voi itse kokeilla, että miten hyvin osaa tehdä vastaavaa työtä, pienellä buhjetilla hoitaa poliisit, palolaitokset, koulut, puistot ja terveydenhoito. Ilmeisesti city on jonkinlainen lainsädäntöön perustuva itsehallinto, jolla on mm. oma poliisijärjestelmä, tunnetuin ehkä Los Anglesin -poliisi eli LAPD, mutta paljon San Francisconkin poliisien takaa-ajoista on tehty Stunt-pätkiä elokuviin. Itse tykkään eniten SimCity-sarjan 2k-versiosta. Koskaan en uskohda sitä, että sähköt ja vedet hyödyntävät siirrossa yksityisiä verkostoja, samalla kun yksityiset ihmiset liikuvat julkisilla teillä. Jos tuntuu, että pelissä tuputetaan jotain tiettyä ajatusmaailmaa, niin ehkä se selviää, kun katsoo opiskelijalakin tupsun väriä [wiki/Intercollegiate_colors]. Värit ovat tietysti kulttuurisidonnaisia, japanilaiset syövät vihreitä Kit Kateja [takashi].
Mikä sitten on elämässä tärkeintä? Onko menestymisen kannalta hyvä asia, että auttaa muita ihmisiä pärjämään, eikä vain aja oma etuaan. Kristillisten arvojen kannalta ainakin pitäisi olla hyvyyttä, että auttaa muita.
Kaiken kaikkaan koulutukselle, poliisille, liikenneverkoille ja muille on tarvetta. Ihmisten elämä on hyvin hämmentävää, mutta ehkä monikin laitos on parasta mitä me tiedämme, niin vaatimatonta kuin vain on. Julkista sektoria tarvitaan, jotta ihmiset voisivat kokea itsensä täkeäksi ja yhteiskunta on rauhassa. Niin järjetöntä kuin ihmisen elämä onkin, niin kaikenlaisia laitoksia on hyvä olla.
Itse en ainakaan haluaisi elää paikassa, joka olisi samanlainen kuin New York 50 vuotta sitten. Olen muistikuvieni mukaan kuullut väitteitä, että joka toinen poliisin pidättämän ihmisen henkilöllisyys jäi selvittämättä. Kuolemaan tuomituista iso osa oli täysin syyttömiä, kun todisteita tutkittiin DNA-testeillä myöhemmin.
Mean while in San Francisco, DNA:n keksimisen kehto [wiki]:
Aiemmissa sukupolvissa voi aina hieman herättää hilpeyttä, että seuraavat sukupolvet poikkeavat arvomaailmoiltaan aika paljon aiemmista. Ehkä se on ihan hyvä, että haluaa erilaista elämää ja muutosta. Seuraavassa pelissä on kivasti kuvattuna tiettyä nurorisokulttuuria ajalta ennen öljykriisiä. Suomessakin pitäisi ehdottomasti ottaa käyttöön 16 vuoden ikäraja autokortille, silloin siitä olisi eniten iloa [iihs]! Samoin myös alkoholijuomille vastaavasti 20 vuoden ikäraja, kun luultavasti hyöty-haitta -suhde huonompi kuin autoilulla, lisäksi ehtii oppimaan jo syömään Adderallia ennen sitä [youtube]. 12 vuotias ei vielä ymmärrä autoilusta tarpeeksi, joten ei kannata heittää helmiä sioille.
Aika monilla on ikimuistoisia kokemuksia kyseisestä pelistä. Seuraavassa hyvä arvio. Toisessa versiossa ehkä normaalimpaan ääneen tottuneelle miellyttävämmät musiikit [SR2]. Vasta Maxisin The Sims oli ensimmäinen peli, joka ehkä yllättäen oli naisten suosima peli [tuppu/Opettavaiset-tietokonepelit]. Ehkä tämä kappale piti kirjoittaa siksi, kun minua on Seinäjoen Vihreiden nuorten toimesta väitetty naisvihaajaksi.
Kaikkiastaan julkisella puolella on oma tehtävänsä, vaikka sitä ei huomaa, ennen kuin se ei tee tehtäviään. On myös hyvin ymmärrettävää, että sellainen ympäristö vetää puoleensa tietynlaista porukka. Julkiselta puolelta on turha odottaa koskaan mitään erityistä, mutta ehkä se ei ole tarkoitustaan. Julkisen sektorin tehtävänä pitää infra kunnossa ja järjestys yhteiskunnassa. Se tehtävä ei varmati ole erityisen palkitsevaa, mutta silti sitäkin työtä tarvitaan. Julkisen puolen työntekijät tulee vain pitää niin kiireisinä, että heille ei jää aikaa keksiä turhaa ja jopa haitallista toimintaa. Palkan pitää olla sitä tasoa, että ei tarvitse sen takia ryhtyä väärinkäytöksiin. Tärkeitä hekin haluavat olla, kuten kaikki muutkin.
Suomen Kansa 1903-05-30 nro 22: ”Tuli hieman sanomista autoilusta” (ei mitään uutta Maassa Auringon alla, joskaan suunnasta en ole varma. Maan kirjoittaminen pienellä on yhä historiallisista syistä hyväksyttävää, jopa jossain lukiossa opetetaan sellaista yhä 2017!)
Wiki: South Bronx/history
Worldatlas: Poorest Cities In America
SimCity2K-musiikit (3K)
Poliisin työ on kunniallista
Toiseksi edellisimmästä artikkelista saattoi saada väärän mielikuvan minusta. Minun ikäni lähenee 30 ikävuotta, niin minulle on kertynyt elämänkokemusta. Minun mielestäni se heijastuu hyvin vahvasti arvomaailmaani, etenkin suhtautumiseen poliisiin. Se on ammatti, jota ei arvosta riittävästi, ennen kuin poliisia tarvitsee.
Mielestäni on todella ihailtavaa, että poliisit jaksavat tehdä työtänsä jatkuvasti. Minusta itsestäni ei olisi vastaavaan, negatiivisen palautteen saaminen asiakkailta on jo omassa alassani niin latistavaa, että ei sitä jaksaisi kuunnella joka päivä. Itse täten pyrin tekemään kaikkeni, että olisi hyvä asiakas, niinä harvoina kertoina kuin poliisin kanssa pääsee tai joutuu asioimaan. Kuitenkin nyt Provinssin aikaan olen asunut Seinäjoen keskustan tuntumassa, niin jo viikkoa ennen provinssia sekä juhannusta ajelivat hälytysautot taloni ohi, kiirettä piti!
Voisin asiasta kertoa enemmänkin. Etenkin itse ymmärrän työelämässä ollessani, että miten raskasta on kuunnella asiakkailta tulevaa negatiivista palautetta. Itse en sallaista jaksaisi joka päivä, ihailtavaa, että joku jaksaa! Poliisi on myös äärimmäisen tärkeä henkilö, välttämätön paha(taikka hyvä?) yhteiskunnassa. Voisin asiasta kertoa enemmänkin, mutta tämä tällaisena alustuksena artikkeliini. Jos joku poliisi lukee blogiani, niin kiitoksia teille siitä, että saan elää turvallisessa maailmassa! Poliisin työ ei ole helppoa, mutta se on tärkeää. Etenkin näin Provinssin aikana teidän työnne on varmasti ollut kiireellistä Seinäjoella. Kiitoksia, että jaksatte joka päivä sitä, näin provinsin, juhannuksen ja tangomarkkinoidenkin aikana! 🙂Itse olen töissä aina ajatellut niin, että vittuilu on välittämistä. Sitten ihmisen tilanne on paljon huonompi, kun ei enää jaksa valittaa. Toivon kuitenkin poliisilta tiettyä asennetta, siitähän se arvostus heitä kohtaan tulee. Ei insinöörinkään työ ole niin ihanaa, aika tylsää monien mielestä. Poliisin työ on varmasti paljon värikkäämpää ja sisällöllisempää. Vaikka kyllä ohjelmistoalallakin näkee monenlaista, joka onkin oman alani paras puoli. Kukaan ei ole täydellinen, en ainakaan minä itse!
Olen kirjoittaessani artikkeleita ollut hyvin provosoiva, sarkastinen ja ajatuksia herättävä, mutta en minä silti paha ole. Mielestäni asioista tulee saada keskustella suoraan, sellaista pohjalaista mentaliteettia. Selän takana puhutaan hyvää ja päin namaa pahaa, kuten erän tamperelainen kuvasi pohjalaisia. Itselleni myös nuoret ovat tärkeitä, joten yritän kirjoittaa tyylillä, joka heitäkin kiinnostaa. Silti pyrin pitämään tyylini tällaisena teekkarimaisen asiallisena. Lisäksi tietysti töissä olen aina asiallinen, ehkä enemmänkin voisin viljellä huumoria. Olen kuitenkin sen verran autisti, että en ole hyvä kasvokkain käytävissä vitseissä, kirjoitettua tekstiä on helpompi tulkita.
”Sarkasmi on purevaa ivaa tai purevan ivallinen ilmaus. Se on sanallista ironiaa, joka on tarkoituksellista, peittelemätöntä ja yleensä loukkaavaksi tarkoitettua. Sarkasmilla ilmaistaan kielteistä ja arvostelevaa asennetta tiettyjä henkilöitä tai tapahtumia kohtaan.” Wiki: Sarkasmi
”Musta huumori kuvaa groteskein keinoin maailman absurdiutta, paradoksaalisuutta ja julmuutta yksilön näkökannalta.” Wiki: Musta huumori
Töissä ohjelmistoalalla
Minkaista on olla tössä ohjelmistoalalla. Tätä minulta ei ole koskaan kysytty, enkä tiedä kysytäänkö ikinä. Harvemmin keneltäkään kysytään; että minkälaista on jollain alalla. Työ on kuitenkin työtä. Jokaisessa työssä on monenlaista ihmistä, eikä ole mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa tai tyyliä tehdä asioita. Joitain omia juttuja alassa on, mutta ehkä joka alalla on samat normaalijakautuneet erot.
Ohjelmistoala on aika nuori, jos sitä vertaa muihin aloihin. Tämä heijastuu niin hyvässä kuin pahassakin, yleensä paremmuus on vain ihmisten omassa päässä, joka ei sinällään ole väärin. Ohjelmistoala hakee yhä suuntansa: paljon todetaan jatkuvasti vääräksi, mutta toisaalta paljon oikeaakin monet tekevät.
Ohjelmoijan kehittyminen on hidas prosessi, joka kestää läpi elämän. Koskaan ei voi tulla täydelliseksi, eikä suuntakaan aina ole niin varma. Vitsihän on Hello World-ohjelma, jonka voi tehdä monella tapaa. [The Evoluiton of a Programmer]
https://www.youtube.com/watch?v=dEqWA_mmPCk
Joskus pitänyt viikonlopun aikana koodata esimerkkiä osaamisestaan ilman osaamista, ikimuistoisia sellaiset parin vuorokauden yhtäjaksoiset koodaussessiot. Ainoastaan TTY:n algorithmi-kurssi on vetänyt sille vertoja. En silti kelvannut Probisille. ”- Parhaansa tekee, se riittää. – Ehkä Hervannan lukiossa.”
”Kävin haastattelussa ja tein näyttötyön. Parasta oli, että oppi PHP-kielen, kun sitä en ole aiemmin tehnyt riviäkään. Myöskin mySQL-tietokantaan piti perehtyä.” Portfolioni
Qvantelille olen tehnyt seuraavanlaisen esittelyvideon Pythonilla. Aika opettavaista tämänkin tekeminen oli, oppi valtavasti uutta.
Koodailin C-kieltä jo 2003, joka on jättänyt pysyviä muutoksia aivorakenteeseeni. Pitäisi harrastaa sitäkin kieltä enemmän, niin oppisi taas alustamaan muuttujia oikein ja tehokkaasti, kun lukihäiriökin heikennyt. Muuttujan alustaminen silmukassa on kardinaalimokaus! Hikipedia: C-kieli
//ottaa taustan palan spriten taustaksi blit(tausta,pl1_taus,x,y,0,0,pl1_taus->w,pl1_taus->h); //toinen syy ikkuna syy!!! blit(tausta,pl2_taus,x2,y2,0,0,pl2_taus->w,pl2_taus->h);
C-kieli on sikäli kiva kieli, että siinä ei ole oikein mitään muita suojauksia millekään kuin se, että } merkin jälken void:aan hypätä merkkiin {, jos true. Tuo tietoturvan kannalta mielenkintoisia asioita, siis sen kiertämisen. Nykyiset käyttöjärjestelmät ja prosessorit pitävät ohjelmat kuitenkin jo hyvin omissa resursseissaan, etteiväts pääse lukemaan muiden tiedostoja, verkkoliikennettä ja ohjelmia, ellei käyttäjä itse esim. tietämättään asenna sellaista ohjelmaa liittämällä USB-tikun tietokoneeseen, jolloin haittaohjelma ajetaan automaattisesti koneeseen.
Yleensä tietoturva ei ole ykkösprioriteetti ohjelmistoissa kuluttajille, elämme kuitenkin markkinatalouden armoilla. Windows 98:n aikana vielä yritettiin taistella tuulimyllyjä vastaan, nykyään haittaohjelmat on hyväksytty käytettävyyden nimissä.Tärkeimmät takaportit on suojattu tiedustelu-(suom. vakoilu-)palveluille, syytä en tiedä. Varmaan ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi, kerran ovat osa poliisijärjestelmää. Siis oman maan kansalaisten edun mukaisesti, lakihan kieltää Yhdysvaltain viranomaisia vakoilemasta viattomia kansalaisia. Tosin senkään lain noudattaminen ei ole niin varmaa, kuten WikiLeaksi osoittaa. [WikiLeaks]
Psykiatrinen sairaala – musta tahra yhteiskunnassa
Mikä on tämä sairaala, joka ei ole osa muuta sairaalajärjestelmää. Maailmassa on paljon monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Usein ongelmat ovat niin vaikeita, että niistä valehdellaan lapsille, monet aikuiset jopa itsekin uskovat valheisiin.
Mikä siis on suurin ero psykiatrisessa sairaalassa ja muussa sairaalahoidossa. Ensimmäinen ero on se, että ensimmäisessä hoidossa ei ole ihmisoikeuksia, ei edes niitä perustulaillisia oikeuksia, joita on vangeilla. Toinen ero on se, että psykiatrisessa sairaalassa on monenkertaiset ulkoapäin lukittavat ovet ja kalterit ikkuinoissa, jotta potilaat pysyvät sisällä.
Näiden lisäksi ehkä tärkein ero sairaaloiden välillä on se, että psykatrisessa sairaalassa hoidetaan yhteiskuntasairautta, jota kutsutaan sairaudeksi mielessä eli psyykeessä. Yksinkertaisesti mielisairaudet ovat asioita, joita yhteiskunta pitää mielisairautena, kuten esimerkiksi tunnetuimpana esimerkkinä homoseksuaalisuus. Esiaviollinen seksi ja prostituutio ovat olleet myös ymmärrettäviä yhteiskunnallisia ongelmia, aikana ennen varmoa ehkäisymenetelmiä. Aviottomiin lapsiin ja heidän äitiin suhtautuminen on ollut jopa vihamielistä. Myös aikana ennen sikiöseulontoja on kehitysvammaisiin kohdistettu jopa massamurhaamista Euroopassa, kehitysvammaisten elinolosuhteet eivät vielä nykyäänkään ole inhimillisellä tasolla.
Yleensä psykiatriseen sairaalaan joudutaan, sinne harvemmin kukaan menee vapaaehtoisesti. Tilastojen takia potilaita kiristetään liikkumis- ja tapaamisvapauksilla sekä lihakseen pistettävillä Risperidone-piikeillä, jotta he suostuvat vapaaehtoiseen hoitoon pakkohoidon sijaan. Oikeastaan psykiatriseen sairaalaan ei edes pääse, vaikka haluaisikin. Tämä jo hyvin kuvastaa sen sairaalan luonnetta. Näitä kaikkea tukevat ne asiat, että psykiatrisessa sairaalassa on armeijamainen kuri, tarkkoine aikatauluineen, nukkumaanmenoaikaa myöten, jolloin sammutetaan valot, eikä käytävilla saa liikkua. Hoitoon kuuluu myös viikoittainen potilaan kuulustelu, jonka pohjalta neuvotellaan hoidon jatkoaikaa ja lääkitykstä.
Mitä siis on psykiatrisessa sairaalassa käytetty lääke, joka parantaa kaikki sairauden oireet. Se superlääke on nimeltään neurolepti, jota on monenlaista muotoa, joista on perinteistä D2-reseptoreita blokkaavaa perinteistä neuroleptiä, jonka lisäksi on myös laaja-alaisemmin vaikuttavia neuroleptejä eli antipsyko(ottis)lääkkeitä, joilla ei ole yhtä vahvoja ja leimaavia jälkivaikutuksia.
D2-reseptori on sikäli jopa elintärkeä reseptori, että sen toiminta vastaa palkitsemis- eli mielihyväjärjestelmän elossa pysymisestä. Dopamiini on myös yleisesti aivojen välittäjäaine, joten häiriöt siinä aiheuttavat mm. vapinaa raajoissa. Elimistö kaipaa dopamiinia, joten sitä vapauttavat aineet voivat aiheuttaa psyykkistä riippuvuutta. Dopamiinia vapautuu myös mm. loogisten ongelmien ratkaisemisesta tai hyviä juttuja kirjoittaessa.
Riittävän pitkäaikainen tai monta lopetuskertaa johtavat siihen, että lääkitystä ei voi enää koskaan lopettaa. Suomi on maa, jossa määrästään erittäin paljon neuroleptilääkkeitä. Kyseisestä lääkkeestä on kuulemma hyötyä skitsofreniaan, mutta muuten sille lääkkeelle ei ole tarvetta. Kyseinen lääke on kehitetty matolääkkeen johdannaisesta.
Itse mahdollisesti tulevanakin kuntavaaliehdokkaana teen kaikkeni, että tämä ihmisoikeuksia järkyttävällä tavalla loukkaava järjestelmä saataisiin vihdoinkin pois Suomesta. Kyseisellä laitoksella on jo niin surullinen historia, että mielestäni se jo riittää. Väitän, että psykiatriasta ei ole 90 % tapauksesta kuin haittaa potilaille, mutta se ei ole hoidon kannalta oleellista. Sairaalan kun hoitaa yhteiskunnallista sairautta, ei yksilöiden etua.
Luotan psykologiaan ja terapiaan, jotka ovat mielestäni ainoita oikeita lähestymistapoja. Ihmisen mielenterveyttä ei paranneta lääkkeillä, ainoastaan oireita voidaan poistaa. Kun käyttää mitä tahansa keskushermostoon vaikuttavaa ainetta ongelman korjaamiseksi, niin on vähintään kaksi ongelmaa.
3 potilasta tuhannesta tekee itsemurhan vapautumisen jälkeen. Itsemurhan riski on siis jopa 20000 % korkeampi kuin väestössä keskimäärin. Itse en voi kannattaa tällaista järjestelmää, joka on filosofiialtaan täysin keskiaikaista. Vaikka järjestelmä onkin parempi kuin aiemmin, niin se että joka 333. vapautunut päätyyn itsemurhaan välittömästi, niin se kertoo jotain. En ole uskovainen, mutta jos helvetti on olemassa, niin sinne kaikki psykiatrisen sairaaloiden hoitajat ja lääkärit varmasti joutuvat. [YLE]
Terveyskirjasto: Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä – kiireellistä hoitoa vaativa häiriö
Psychiatry: An industry of Death
Wiki: antipsykiatria
Mietoja neuroleptejä käytetään pienillä annoksilla myös unettomuuteen: Suomi24 – huh huh mikä unilääke
Seinäjoen nuorille peliohjelmointikerho!
No nyt oli fantastisia uutisia Ilkassa! Kuulemma tulee peliohjelmointikerho Seinäjoelle juhannuksen jälkeen. Jos olisin muutaman vuotta nuorempi, niin osallistuisin siihen. Silloin kun minä olin nuori, niin ei ollut tällaisia. [Ilkka] Tein kyseisestä matopelistä käännöksen myös sulautettujen kurssin ohjelmointikortille, jonka kirjoitusnopeus oli kuin jostain CRT-kaukokirjoittimesta eli väylä ~sata merkkiä sekunnissa. Videon taustalla voi kuulla puhetta henkilöltä, kuka oli Seinäjoen ammattikorkeakoulun kaikista parhaiten palvelimia tunteva henkilö. Hän teki mahtavan lopputyön Windows PowerShellistä, josta jatkuvati selitti omien muistikuvieni mukaan. Yksi parhaita opiskelijoita omassa opiskelijaporukassani, omien muistikuvieni mukaan. [SeAMK, Theseus]
Omien pelien ohjelmoiminen on mitä mainoin harrastus lapselle taikka nuorelle! Yleensä itse tekee omat peli, niin saa sellaisen kuin haluaa. Myöskin se ilo on myös halpaa, kun itse koodaamista peleistä ei itse tarvitse maksaa mitään. Täten mielestäni ei ole mitään syytä, että miksi joku jättäisin tällaiseen kerhoon osallistumasta.
Itse olen optimistinen, että tällainen kerho tulee maksamaan itsensä varmasti takaisin monella tavalla. Jos olisin päässyt valtuustoon, niin olisin ehdottomasti kannattanut asiaa. Melkein jopa noloa, etten ehdokkaana ehdottanut tällaista vaalilupausta.
Pistin minäkin Sepeli Ry -yhdistykseen jäsenhakemuksen menemään, toivottavasti minut hyväksytään siihen jäseneksi. Itse olen todella innostunut, seuraan tilanneetta herkeämättä.
Olen erittäin harmistunut siitä, että Seinäjen ammattikorkeakoulun tietotekniikan koulutus lopetetaan. Toivottavasti se päätös saadaan vielä peruttua, palautettua koulutus vähintään yhtä tasokkaana takaisin kuin mitä se oli minun aikanani. [ilkka]
Ketjut kehittyy
Viime aikoina on ollut kaksi todella kiinnostavaa uutista Taloussanomissa. Ensimmäinen oli M Room -ketjun laajentuminen jopa 200 toimipisteellä Yhdysvaltoihin [TS]. Tämän lisäksi oli myös uutinen McDonald’s:in tai muiden pikaruokaloiden muuttumisesta robotisaatioon [TS2].
Itse olen sikäli todella iloinen M Room -ketjun laajentumisesta, koska kyseessä on suomalainen ketju. Kävin viikolla itsekin sellaisessa Seinäjoella, mutta olen useamman kerran käynyt vastaavassa ketjussa Hervannan keskustassa ja TTY:n tiloissa. Ketjun toimipisteitä on siis todella valtavasti. Kyseessä kun on Euroopan suurin parturiketju, niin tästä saa olla aiheellisestikin ylpeä suomalaisena Suomi 100 -kansalaisena. Vastaavia ketjuja ei luultavasti ole, joten se on ehkä yksi syy, että kyseinen ketju raketoi. Onhan tämä jo vanha konsepti, mutta ilmeisesti toimiva.
Mikä siis oli mäkkärin alkuperäinen tarina. Kyseessähän on hodarikärry-kauppiasveljesten perustama ravintola, joka perustui muutaman raaka-aineen käyttämiseen. Muutaman raaka-ainetta voidaan latoa kasaan erittäin monella erilaisella kompinaatiolla. Sijoittaja huomasi tämän liikeyrityksen valtavan potentiaalin, joten sen seurauksena kyseinen ketju lähti leviämään ympäri Yhdysvaltoja ja muita maita.
Amerikkalaiset pitävät tällaisista menestystarinoista, joka on ehkä sitä heidän ns. amerikanunelmaa, jota Trump haikailee takaisin heidän jämähtäneeseen ja korruptoituneeseen talouteensa. Näin ainakin itse olen asian käsittänyt, miten olen sitä itse objektiivisesti pohtinut.
Ketjua on toisinaan pidetty omistajankin mielestä kiinteistötoimintana, tehden kiinteistön arvoon nähden mahdollisimman suurta tulosta, itse ravintolatoiminta ei sinällään ole se asian pihvi. Tämä kuluttajien aliarvioiminen onkin ollut ongelmana, jota vastaan ovat käyttäneet valtavasti markkinoitia. Kun kultaiset kaaret eivät kuuluneet ehdottomana osana rakennusten arkkitehtuuria, niin se oli ehkä symbolinen hetki, jolloin yritys luopui alkuperäisistä arvoistaan myös laajemmin. Surullisimman kuulusin tapaus on McLibre, jonka oikeuskäsittely kesti uskomattomat 313 päivää [wiki]! Se ehkä osoitti, että johdossa eivät enää olleet samat kärrykauppiaat kuin alunperin.
Itsekin osallistuin mäkkärin ”myyttien” korjaus -kampanjaan, jossa sai kysyä heidän ruoastaan. Kysyin, että onko heidän mielestään heidän myymänsä ruoka terveellistä säännöllisesti syötynä. Vastaukseksi tuli; että pitäisi kääntyä ruokaterapeutin puoleen.
Itse uskaltaisin väittää, että suuret pikaruokaketjut ovat vaikuttaneet jopa ravintosuosituksiin 1960-luvulta asti erittäin vahvasti. Silloin kun minä olin lapsi, niin pizza oli lähes optimaalista ruokaa ravintosuosituksien perusteella. Onneksi nyt on myönnetty, että ravintosuositukset ovat olleet silloin pielessä, niin D-vitamiinin kuin monen muunkin asian osalta. [tiede.fi]
Mielestäni McDonald’s on hyvä esimerkki niin M Room -ketjulle kuin laajemminkin erilaisiin organisaatioihin. Ehkä samasta syystä Bill Gates ei halunnut Microsoftia laajentaa, vaan olisi halunnut pitää sen pienenä yrityksenä. Hän kuitenkin piti periaatteellisesti yrityksensä organisaatiorakenteen aina korkeintaan nelitasoisena hänen ja alimman tason välillä, jolloin tieto kulki yrityksen sisällä aina korkeintaan kahden henkilön kautta. [gates]
Itse en ole mikään kauppatieteiden maisteri, mutta en pyrkinytkään ottamaan liiaksi kantaa kaupallisiin asioihin. Mielestäni minulla on silti täysi oikeus tuoda ilmi oman näkemykseni, joka ei ole aukoton ja täydellinen. Eikä se koulutus edes itsessään vielä mitään tarkoita, opit ne siinä ovat tärkeintä. Opitkin voivat olla virheellisiä, kun perimmältään melko harvasta asiasta voi olla täysin varma. Oma olemassaolo ehkä se uskottavin asia. Ainakin jotain ajattelevaa voisin nyt tällä hetkellä väittää olevan, tiedä sitten.
Kaikki alkaa pienestä
Mielestäni hyvä on talonpoikaisfilosofia siitä, että vaikka omaisuutta on vähän, niin sitä pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Antaa vähästään paljon yhteiskunnalle, mutta ei ole mitään velkaa kenellekkään. On sitten vain saappaat ja pyhäpuku tai vanha auto, niin niitä tulee pestä ja vahata mahdollisimman hyvin. Jos siihen ei pysty, niin ei ole pätevä henkilö suurempaankaan vastuuseen. Ajatus on säätyaikainen, mutta mielestäni yhä nykyään siinä on ajatusta. Monet pitävät yhä mittatilaustyönä tehtyä villapukua arvokkaana asiana, eikä kaikilla ole varaa sellaiseen edes vuonna 2017. Nykyajan vanhempien onneksi nuorison pukeutumistyyli on muuttunut niistä ajoista. Ylpeilyä käytöstapakulttuurilla sen sijaan enemmän toivotaan takaisin säätyajoilta.
Mielestäni myös vastaavasti se ajatus, että jos kodista poliisi, sotilas tai joku muu tulee viemään pysyvästi pois, niin silloin on velvollinen heittämään viimeisellä kerrallaan polttopullon talon nurkkaan. Muuten tulee olla lojaali, pitää taloaan pystyssä, olkoon sitten johdossa mitä vain. Ajatusmaailma suomalaisessa politiikassa ei ole niin paljon muuttunut nuijasodan ajasta, kuin mitä monet oikeasti luulevat. Vain sen omistaa, jonka pystyy tarvittaessa hävittämään savuna ilmaan.Seuraavassa Saksalaisen peliä esittävässä videossa on hyvin mallinnettu Rooman suurvallan jälkeisen kunkingaskuntien jälkeistä elämää Euroopasta. Tätä järjestelmää kutsutaan nykyään feodalismiksi. Teollistumisen myötä tämä järjestelmä on sittemmin kadonnut. Ei oikeastaan Suomessa ole edes niin pitkä aika, etteikö jotkut vielä muistaisi tällaista yhteiskuntajärjestelmää. Ehkä tämä meidän finanssitalouskaan ei ole ikuinen, jota Natsit niin kovasti vastustivat. Me elämme kulttuurisesti lähempänä keskiaikaa kuin mitä ehkä itse myönnämmekään, sivistyksen taantumuksen loppu alkoi vasta 1500-luvulla. Herrapelko on geeneissämme ja kultturissamme syvällä.Naapurimaastamme Ruotsista löytyy kungingas. Suomessa 100 vuotta sitten vakavasti keskusteltiin Saksalaisten siniveristen saamisesta maahamme elätettäviksi, hieman kuin nykyään keskustellaa Natoon liittymisestä.
Ylipäätänsä itse ainakin olen aina kaikessa työssäni pyrkinyt siihen ajatukseen, että teen kaiken mahdollisimman hyvin. On väärä ajatus, että jokin työ olisi sellaista, että sitä voisi tehdä huonosti. Kaikessa työssä pätevät hyvin samanlaiset asiat. On helpottavaa ajatella; että yksisilmäinen on kuningas sokeiden valtakunnassa. Jos työssään kykenee suoriutumaan erinomaisesti, niin ei kannata tehdä yhtään sen vähempää. Sillä toiminnalla varmasti saa positiivista huomiota, helpommin kuin vaativammissa tehtävissä.
Sama pätee jopa blogikirjoituksiin tai kirjoituksiin ylipäätänsä. Vaikka ei olekaan kirjoittamassa mistään vallankumouksellisesta asiasta maailmankuuluna journalistina, niin silti kirjoituksen tulee kirjoittaa sisällöltään kykyjensä mukaan. Ne kirjoitukset seuraavat ikuisesti mukana, aivan kuin työssä koodatut ohjelmat tai muut asiat. Vastuu auttaa muita myöhemmin omissa ohjelmissa on elinaikainen. Kyse on puhtaasta ammattietiikasta, ilman mitään odotettua omaa etua.
Seuravassa videossa on Taru Sormusten Herrasta -elokuvan ohjaajan ohjaama elokuva 1980-luvulta. Elokuva on todella hyvin ohjattu ja tehty, edulliseksi nukke-elokuvaksi. Joskus melkein unohtuu, että nukkeja ohjataan siimoilla. Ehkä syynä on se, että mukana on myös oikeita ihmisiä joissain kohdissa. Tästä elokuva onkin saanut positiivista palautetta aikoinaan. Itse en ole media-alan ammattilainen, joten helposti kiinnitän huomioita vääriin asioihin ammattitaidossa, koska elokuvaa ei välttämättä ole suunnattu minulle. Onneksi sentäs loppu on onnellinen!
Miten menestys mitataan? Mielestäni kyse ei ole rahasta, vallasta tai muusta vastaavasta. Kyse on paljon suuremmasta asiasta, joka mitataan ihmisen henkisellä pääomalla. Nämä asiat valitettavasti tuntuvat monilta unohtuvan tässä ulkospäinsuuntautuneessa maailmassa. [tuppu/menestys]
Kaikelle on kuitenkin aikansa. Itse olen kuullut väitteen, että normaalisti kokemus nuoriin kuulumisesta katoaa 30 ikävuoteen mennessä itsestään, ettei siitä tarvitse erikseen murehtia. Ehkä se on pitänyt minunkin kodallani paikkansa. Jokaiselle on tärkeää, että kuuluu edes johonkin. Kaikki eivät välttämättä silti kelpaa minnekään. Itse luotan siihen, että jos TTY:n opiskeluajoista selviää hengissä, niin sitten selviää melkein mistä vain. Sitten onkin jo niin karaistunut, ettei mikään yllätä mitenkään, mutta kai se on sitä perimmäistä aikuistumista.
Ismit ovat ahdasmielisyyttä
Edellisessä artikkelissani sorruin liian subjektiiviseen ajatteluun, ”silver bulletteja” ei ole olemassa. Ihmiset usein ajattelevat jonkin asia tai aatteen olevan erinomainen ja ainut vaihtoehto. Se ajattelu on kuitenkin todella väärin, mielestäni se kertoo ahdasmielisyydestä. Kuitenkin usein monessakin asiassa on paljon positiivista, se vain vaatii, että perehtyy erilaisiin asioihin. Jos pienessä piirissä keskustelee, niin paljon jää asioita huomaamatta. Itse opin paljon kuntavaaliehdokkaana, kun jouduin juttelemaan n. 1000 ihmisen kanssa vaalimainoksia jakaessani.
Etenkin ohjelmia kehittäessä ja aiempien koodeja lukiessa usein suurin kysymys on, että miksi jotain on tehty. Ongelma ei siis ole siinä, etteikö kykenisi ymmärtämään, että miten ohjelma koodien perusteella toimii sillä hetkellä. Täten koodin kommentoinnissa tulisikin usein vastata kysymyksiin, jotka tulevat henkilölle mieleen, joka ei ole koskaan aiemmin ohjelmaa kehittänyt. Ohjelmien kommentointi onkin asia, joka tulee vain kokemuksen kautta. Ehkä vastaavat kommentit työssä voisivat olla aiheellisia muillakin aloilla, kun tehdään asioita? Voisi katsoa sitten kommenteista, että miksi 50 vuotta aiemmin joku on tehnyt asiat näin? Tyyliin: ”Päin vittujahan tämä juttu taas tehtiin töissä tältä osin, mutta asiakas nyt halusi itse paskaa.”
Kuinka moni nyt tänään koulujen päättymisen yhteydessä, lasten laulamaa Suvivirttä kuunnellessa tietää, että kyseessä on vuosisatoja vanha perinne. Suvivirren juuret ovat perinteenä ajasta, jolloin kolmannes suomalaisista kuoli nälkään ja puutostilojen kuormittamina kulkutauteihin. Laulu on siis oikeasti todella surullinen, mutta yli kymmen sukupolven takainen nyyhkiminen periytyy sukupolvelta toiselle, vaikka eivät enää itsekään tiedä, että miksi niin toimivat. [huuska]
”Jo joutu armas aica
Ja Suwi suloinen
Joll caunist caiken paican
Caunista cuckainen.
Nyt armas Auring meitä
Taas lähte lähemmäx
Hän kuolleet hauto heitä
Jäll teke eläwäx.Ne nijtyn cuckat corjat
Ja Laiho laxosa
Nijn ylpiät Yrtti tarhat
Puut wehriät werasa
Ne meillen muistuttawat
Suurt hywytt’ Jumalan
Jong caick ain nähdä saawat
Juur ymbär Wuoden ain.” -Suvivirsi
Minun mielestäni on oikein hyvä muistuttaa aina siitä, että miten rankkaakin meidän maassamme on joitain sukupolvia sitten ollut. Nykyään ei enää vanhempien tarvitse kokea sitä, että vauva kuolee syliin, kun äiti ei kykene aliravitsemuksen takia tuottamaan maitoa lapselle.
Usein sodat ja kriisit ovat kuitenkin tehneet ihmisistä paljon valmiimpia muuttamaan aiempia toimintamallejaan, rauhan aikana ihmiset eivät uskalla toimia yhtä vastuullisesti, koska epäonnistumisen pelko on suurempi kuin esimerkiksi nälänhädässä. Mielestäni on hieman noloa, että Teslan perusti ohjelmistosuunnittelija, vaikka autoteollisuudella olisi ollut vuosikymmeniä aikaa tehdä vastaava asia.
Seuraavassa videossa on eräs Chevroletin opetusvideo vuodelta 1935 eli 82 vuoden takaa. Minusta on hieman surullista, että kyseinen opetusvideo voisi mielestäni olla sisällöltään AMK-insinöörin esitelmöimänä vuodelta 2017, jopa kestoltaan ja mitenkään esitelmään liittymättömine videoineen. Ainastaan vanha länkkärienglanti tekee asiasta vanhentavan kuuloista. Sentäs revolveritaistelut kaduilla puuttuvat esitelmästä. Eikö nykyään metallialalla ole vastaavaa kykyä kehittyä? Pitääkö ohjelmistosuunnittelijoiden suunnitella autoja?
https://www.youtube.com/watch?v=8PQAWYvDKVg
Projekti-malli ja suunnitelmatalous ovat kaksi yhtä huonoa keksintöä, joissa unohdetaan ihmiset ja elämän realiteetit. ”Vesiputousmallia pidetään huonona lähinnä siksi, että uskotaan olevan mahdotonta suunnitella täydellisesti etukäteen mitään suurempaa ohjelmistoa siten, ettei aiempiin vaiheisiin tarvitsisi palata.” –Wiki
Stack overflow: ”What is the best comment in source code you have ever encountered? [closed]”