Pöytakankaan suora jälkeläinen

Tein aikoinaan oman sukututkintani ”Juutalaispalvelu” MyHeritagessa. Tiesin oman sukuni todella pitkälle, mutta mielelläni halusin selvittää sen tarkemmin. Tein useita amerikkalaisia DNA-testejä, mutta myös Isrealilaisia. Näillä testeillä voi auttaa myös selvittämään vakavia rikoksia, Yhdysvaltain poliisilla on pääsy niihin tietoihin murhien tutkintaa varten [13].

Itse olen tutustunut omaan sukuuni, jonka tiedän ainakin osittain 1500-luvulle asti. Minulla on suvussa hyvä sukututkija, sekä minun lisäkseni myös toinen ”kaukainen sukulainen”, joka on myös kiinnostunut suvusta. Tämän taustalla on yhteinen sukuhaara Pöytakankaaseen, joka on ollut merittävä talo Peräseinäjoella. [1]

Peräseinäjoen Liikala

Liikala on tullut peräseinäjoelle uudisraivaajana, saatuaan oppinsa renkenä mm. Upan talolla. Seinäjoen eli Östermyran (suom. Itäinen muurahainen) elinkeinostamisessa / maanvilelyskulttuurin perustamisessa on varmasti riittänyt töitä [6, 12]. Ennen uusien alueiden raivaamista maanviljelykseen näillä alueilla on asunut saameleisia, jotka ovat olleet metsästäjä-keräilijöitä. En yhtään väheksy saamelaisia – vaan päinvastoin; Saamelaiset ovat Euroopan viimeinen alkuperäiskansa, ainutlaatuinen kansa koko maailmassa.

Liikala oli toinen talo Kihniänkylällä. Uppa on 1700-luvulla eli Isovihan jälkeen tullut tunnetuksi Upan Kartanosta, joka toimii nykyään laadukkaana ravintolana. Uppan talo on ollut Uppalan kartanon edeltäjä, Uppalan talosta on oma Liikalan suku saanut alkunsa mm. aviopuolison muodossa. [2]

Kihniänkylän toiseksi vanhin talo on Kihniän yksinäistalon jälkeen Liikala vuodelta 1694. Samalta ajalta on Jalasjärven Ilvesjoelta Liikaluoman talo. Molempien isäntien patronyymi on Ollinpoika, joten he ovat voineet olla veljeksiä. Kurun Auresjärven kylässä on Liikalan kruununtorppa ja Kurun Karjulassa kylän vanhanimi on Liikaniemi. Kurusta on vanha erä- ja asutusreitti Kihniölle. Tätä reittiä ovat Kihniänkylän Liikalaa eräsijanaan käyttäneet erämiehet kulkeneet. Kuruun reitti oli tullut Ruovedelltä, joten se kuului Pirkanmaan eränkäyntialueeseen. [3]

Ala-Liikala / Pöytäkangas

Liikala toi oman talonsa Pöytäkankaalle Haapaluomalta 1800-luvulla. Pöytäkankaan tytär ei halunnut muuttaa Kihniänkylään, joten Liikalan pojan täytyi muuttaa Pöytäkankaalle.

Siihen aikaan Suomi oli osa Venäjää, joka oli taantumusta aiempaan verrattuna. Suomalaisilla oli onneksi kohtuullisen hyvä asema, eikä 1800-luvun Venäjää voi mitenkään verrata Neuvostoliiton ja kommunismin aikaan, jonka Suomi onneksi vältti.

Sukunimi on kirjoitettu aikoinaan monella eri tavalla, mutta yleensä siinä on ollut jonkinlainen sidos asuintaloon taikka isälinjaan.

Kuva. Ala-Liikalan eli Liikalan vanhus ja hänen vaimonsa.
Kuva. Talon Emäntä Anna Lowiisa Pöytäkangas
Kuva. Pöytäkankaan riihi vuodelta 1850, loppu on palanut.

Riihi on ollut vielä käytössä tämän vuosituhannen puolella. Voinee olla, että lopetan tämän perinteen. Vanhat taidot saavat jäädä historiaan.

Kuva. viljan viljelemistä käsityönä.

Viimeistään verottaja voittaa aina

Jos historiasta jotain voi oppia, niin aina joku on kärkkymässä, jos jollain on jotain. Kannattaako tehdä tuhkasta taivaan, jos paholainen ottaa sen. Jos ei muuten, niin viimeistään verottaja ottaa omansa oikeusteitse [7]. Hyvää siinä on, että iso osa sukupuusta löytyy oikeuden papereista, siinä missä kirkonkirjat päättyvät ja mm. Isoviha on hävittänyt.

Kuva. Aina joku ottaa omansa

Isoviha on jättänyt oman jälkensä, jonka takia isälinja katkeaa. Onneksi uusi isälinja alkaa Tarkkalasta.

Isonvihan aikaiseen veroluetteloon, vuoden 1719 ”ryssänmanttaaliin” (2), taloa ei ole kirjattu. Talo oli isonvihan aikana, ellei aivan autio, niin ainakin veronmaksukyvytön. [2]

Kuva. Uusi isälinja Liikalaan.

Jos nykyään elämä tuntuu raskaalta, niin ei se mitään kevyttä ennnemminkään ole ollut. Aina joka aikana on ollut omat murheensa.

Video. Isoviha
Venäjäläiset talonpojat -spoiler

Monessa maassa talonpoikien elämä oli todella rankkaa, etenkin erittäin kovan verotuksen takia. Suomi on aina ollut huomattavasti heikompi maanviljelysalue kuin muualla Euroopassa. Maasto on ollut hyvin hapanta ja vetistä. Siihen nähden Suomi on ollut talonpojille erinomaista aluetta, jos sitä vertaa Venäjään.

Kuvan alimmilla talonpojille eli kulakeilla oli jopa peltikatto talon päällä, köyhimmillä ei edes ollut ikkunoita taloissa. Ehkä varakkaimpienkin olisi pitänyt asua savimajassa, jos Neuvostoliiton johdolta olisi kysynyt mielipiettä.

Kuva. Venäjäläisiä talonpoikia 1926 [8]

Valitettavasti Suomi oli osa Venäjää 1800-luvulla, jolloin asiat Venäjällä oli ”hyvin”. 1930-luvulla kansamurhattiin miljoonittain maaseutuväestöä Ukrainassa [10].

Socialism: If you have two cows, you give one to your neighbor. [9]

Communism: If you have two cows, you give them to the Government and the Government then gives you some milk. [9]

Capitalism: If you have two cows, you sell one and buy a bull. [9]

Kuva. ”Kulakkien peltikattoa”
Kuva. Miksi Suomessa ei tunneta ukrainalaisten kansanmurhaa? [10]
[collapse]

Referenssit

[1] Pöytakankaan suvun historiaa, Juha Julmala
[2] Upan sukuseura: Liikalaluoma eli Liikala
[3] Jouko Niemelä Seinäjoki varren asutus Seinäjoki-Peräseinäjoki-Kurjenkylä.
[4] Uppalan kartano
[5] Journal: Kruunu, talonpojat ja maanomistus
[6] Wiki: Östermyran suuralue
[7] Rics: 7 massive land reclamation projects
[8] Wiki: Kulak
[9] Wiki: You have two cows
[10] Wiki: Holodomor
[11] Juuret 3/2002
[12] 100Luontohelmeä: Karvasuo
[13] B&M: How Police Are Using Home DNA Kits to Put People in Jail

Re-engineering

Toisinaan tulee tilanteita, jolloin täytyy muuttaa toimiva tuote takaisin suunnittelumalliksi. Ne ovat yleensä tilanteita, joita ei ole alunperin suunniteltu, vaan suunnitelijan täytyy uudelleen suunnitelma ohjelma.

Video. 39-Year-Old Pac-Man Bug
Puck Man -spoiler
Video. Pack Man
[collapse]

Decomplite

Toimiva ja kääntyvä ohjelma on mahdollista kääntää takaisin lähdekoodiksi. Sitä sanotaan nimellä decompliaatio eli käännökseksi takaisinpäin alkuperäiseen muotoonsa kohti korkeamman tason ohjelmointikieltä. [1]

Tietysti decomplilaatio aiheuttaa sen, että ohjelma ei voi sisältää kaikkea sitä, jonka alkuperäinen lähdekoodi on sisältänyt. Tyypillisesti ohjelma ensin optimoidaan ja poistetaan turha tieto, josta käännös tehdään. Niiden palauttaminen alkuperäiseksi on mahdotonta.

Esimerkiksi muuttujien nimet ja kommentit eivät tule alkuperäiseksi, vaan ne täytyy keksiä uudestaan. Tämä on ihmisen osa, tietokone muuttaa ohjelman vain loogisesti alkuperäiseksi lähdekoodiksi.

McDonald´s-spoiler
Video. McDonald´s strory
[collapse]

REFERENSSIT

[1] RedGate: .NET decompiler

Huggy Wuggy vedetty pois myynnistä

Suvaitsemattomuus on saavuttanut Suomessa jo pehmolelut mukaan lukien lasten- ja nuortenohjelmat. Erilaisuutta ei voida hyväksyä edes viranomaistasolla. Kaikki suomalaisten empaattisuus pitää hävittää lapsista alkaen.

Video. Huggy Wuggy

”– Päätimme tutkia lelun jo ennen muita joululeluja ja olimme yhteydessä Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin pelin mahdollisen haitallisuuden selvittämiseksi.” [1]

Anna kaikkien Huggien Wuggien -spoiler
Video. Markku Aro – Anna kaikkien kukkien kukkia – Euroviisut 1974
[collapse]

REFERENSSIT

[1] YLE: Tukes kehottaa hävittämään perheen pienimmille vaarallisen Huggy Wuggy

Perusteellinen sotilaskoulutus – turva sodassa

Löysin isoisäni vanhan artikkelin. Se on ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin. Hän oli sota-aikana saman ikäinen kuin minä olen nyt. Hän on synytynyt 1910 vuonna, ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Kompassi
Kuva 2. M/34. [3]
Video. Suunto [3]
Video. Suunto [3]

Tekniikka kehittyy nopeasti [5]. Itse muitan vielä seuraavan viestintälaitteen omilta varusmieajoiltani, olisi kuulunut jo silloin elektroniikan museoon.

Video. Sanla [4]

Venäjän armeija käyttää seuraavanlaista huippumodernia kännykkää. Ovat käyttäneet miljardeja armeijan modernisointiin tämän vuosituhannen alkuvuosina.

Kuva. Venäjän armeijan Ukrainassa käyttänä kännykkä [6].
Kuva. Venäläisten viestilaitteesta on tehty 3D tulostettuja kopioita.
Video. Suomen Armaijan kännykkä
[collapse]
Kuva. Perusteellinen sotilas-koulutus turva sodassa.

”A runner was a soldier responsible for passing on messages between fronts during war. This was arguably the most dangerous job of all, since these soldiers obviously had to leave the safety of a trench, bunker or any other kind of shelter in order to move from one front to the other.” –Military-history

Vuosalmi 3D
[collapse]
Talvisota
Video. Talvisota
[collapse]
Maavoimien uudistettu taistelutapa
Video. Maavoimien uudistettu taistelutapa – Perusteet | Army Doctrine 2015 – Basics
[collapse]
Ryssän kauhu
Video. Ryssän kauhu
Finnish Suomi M31 Full Auto Maxim Full Auto Machine Gun Winter War
[collapse]

Referenssit

[1] Tuppu: Monenlaista koulutusta, kaikki arvokasta
[2] Wiki: Battle of Vuosalmi
[3] Suunto: Heritage
[4] Nokia
[5] TimesNow: Hackers appear to be trolling Russian Army with meme faces on military radio broadcasts
[6] Roe.ru: Russian Army Mobile Phone

Elvis Presley

Elvis on Rock ’n Rollin kuningas. Elvis on luonut pohjan nykyaikaiselle musiikille, kenen vaikutus näkyy yhä myös rokin että muunkin populaarimusiikin saralla. Elviksen merkityksen ymmärtäminen valkeni minulle, kun katsoin Elvis-elokuvan. [1]

Video. Elvis-elokuvan traileri

Olen joskus tehnyt Elviksestä esitelmän, mutta silloin en osannut kunnolla hakea tietoa. Nyttemmin voisin tehdä paremman esitelmän.

Rasistinen 1950-luku

Maailma oli toisen maailmansodan jälkeen hyvin rasistinen paikka, etenkin länsimaissa. Yhdysvallat ei saa tältä ajalta korkeita pisteitä, vaikka maa oli monikulttuurinen. Yhdysvaltain rotujaottelu oli vahvempaa kuin monessa muussa maassa. [2]

Rock-musiikin historia on mustaihoisten soittamassa Bluesissa, jonka historia on Afrikassa [3]. Länsimaisten musiikki oli tästä hyvin paljon poikkeavaa. Mustien soittamaa musiikkia pidettiin suurelta osin alikehittyneiden ihmisten rumpumusiikkina. Musiikki oli rytmipainotteista melodiseen musiikkiin verrattuna, jossa on oma selkeä sävelkulkunsa.

Video. African Roots of the Blues
Renesanssiajan musiikki spoiler
Video. Renesanssiajan musiikkia
Kuva. Mona Lisa
[collapse]
Video. A History Of Blues Pt1.
video. Hyvin rokkaa tämä pelin musiikki

1950-luvulla afrikkalaisia pidettiin alempana ihmisrotuna. Heidän tapojaan ja elämäänsä pidettiin vähemmän kehittyneenä kuin nykyajan ihmisten elämää. Tähän samaan ajatukseen voi myös nykyään törmätä. Biologisesti kehittyneemmän ja vähemmän kehittyneen määritelmä on vaikea. Onko Apinarokko-virus vähemmän kehittynyt kuin ihminen [4]? [5]

Jazz spoiler

Myös Jazzin historia on Afrikassa. Mustaihoiset ovat tuoneet Jazzin Afrikasta, josta se on saanut suurta suosiota Yhdysvalloissa. Myöhemmin kyseinen musiikkigenre on levinnyt muihin länsimaihin. [10]

Aaltoäänellä (AdLib) [11]:

Video. Transport Tycoon Deluxe (1994) [MS-DOS]

MT32-MIDI [12]:

Video. Transport Tycoon Deluxe – Complete MT-32 Game Soundtrack (MS-DOS, 1995)

Oikeilla soittimilla:

Video. Transport Tycoon 2014 Soundtrack (remaster with real instrument from original creator)
[collapse]

Las Vegasin luomus

Elvis oli Las Vegasin luomus, jossa haluttiin luoda uusi showmies. Kyseisen miehen tehtävänä oli esittää afrikkalaisten musiikkia, joka tapahtui vahvan rasimin ollessa valloillaan.

Las Vegas on Mafian perustama rahanpesun keskus, joka nousi Yhdysvaltain Mafian jälki-imussa. Kieltolaki päättyi vuonna 1937, jonka jälkeen Mafian täytyi löytää uusia bisnesmalleja. [6, 7]

Usein kuulee sanottavan, että Rockia varten täytyi löytää vaaleaihoinen mies, joka esitti mustien musiikkia. Uskoisin, että tämä näkemys on monelta osin täysin oikea.

Show keep goining

Elviksen merkityksen ymmärtää, kun näkee hänet tietynlaisena iconina. Samanlaisia iconeita on tullut myös myöhemmin, kuten esimerkiksi Michael Jackson ja Lady Gaga. Myös Hip Hop eli Räp on raavuttanut suurta suosiota 1980-luvulta eteenpäin. Näillä kaikilla on yhteistä se, että näyttävän livemusiikin show on merkittävässä roolissa.

On tutkimuksia, että tämänlaiset iconimaiset artistit ovat narsistisia ihmisiä [8]. He nauttivat siitä, että he ovat muiden ihmisten ihailun kohteena. Mikä olisikaan tämänlaiselle luovalle ihmiselle parempi paikka kuin esiintyä lavalla? Mielestäni ainakin parempi paikka kuin politiikka [9].

Spoiler

Vähä euroviisumaista musiikia myös.

Video. supersonik electronik [13]
[collapse]

Referenssit

[1] IMDb: Elvis (2022)
[2] Chron: Racism in 1950’s
[3] SCMP: Brief History of Rock
[4] BMC: Evolutionary Developmental Biology
[5] Tuppu.fi: Raceismi
[6] NCS: The Mafia’s History in Las Vegas
[7] Tuppu.fi: Mafia Remake
[8] ArtNet: Major Artists Are Also Major Narcissists
[9] Tuppu.fi: Kulttuurierot
[10] TTBook: Reclaiming the Hidden History of South African Jazz
[11] RetroThing: AdLib Sound Card
[12] VintageSynth: Roland MT-32
[13] Wiki: Santo Cilauro

Suomen tulevat lapset

Suomen tulevaisuus on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen asia. Suomi on risteyksessä, jossa tehdään meidän lapsemme tulevaisuus. [3]

Video. Kaikki alkaa pienestä

Shakespears

Shakespearen näytelmässä rakkaustarina etenee tietyn kaavan mukaan. Asiat menevät jatkuvasti vain huonompaan suuntaan, kun kaksi eri suvun ihmistä ovat rakastuneet toisiinsa.

Lopulta tarina kuitenkin päättyy hyvin. Romeo ja Julia ovat onnellisia loppuun asti. Tämä on kaava, jota niin moni myöhemmin tehty elokuva ja sarja noudattavat. Samanlainen tarina on esimerkiksi Titanicissa.

Video. Titanic Ending

Tämä jos mikä on hyvin ajankohtainen asia, kun nyt on vietetty Pride-viikkoa. Helsingissä viikkoa juhli jopa 100k ihmisistä. Minä olen aikoinaan kirjoittanut tämän blogini alkuaikoina artikkelin sukuolista, niiden eroista oikeammin [2]. [1]

Asiat eivät mene kuitenkaan todellisessa maailmassa kuten elokuvissa tai näytelmissä. On turha odottaa, että asiat päättyisi jossain vaiheessa hyvin. Paha saisi lopuksi palkkana, hukkuisi omaan pahuuteen.

Pahuuden entrypiste

Naiset usein ovat kiinnostuneita huijareista, väkivaltaisista miehistä, rikollisisista ja pahoista miehistä. Sitten synnyttävät kirjaimellisesti uutta pahuutta maan pinnalle. Ylläpitävät maailman hirveyttä, jossa ihmiset tappavat itseensä pahuuden keskellä.

REFERENSSIT

[1] Seta: Pride-viikko Suomessa
[2] Tuppu.fi: Sukuoli
[3] IL: Näin Nato-maat käsittelevät Suomen hakemuksen

Länsimainen kulttuuri ✌️

Suomi on idän ja lännen jakaja, Venäjän ja länsimaiden puskurivaltio. Suomi haluaisi kuulua lännemmäksi kuin geopoliittisesti on mahdollista [1].

Suomessa on kaksi kansaa

Usein kuulee väitteen, että Suomessa on kaksi kansaa. On läntinen ja itäinen kansa. Todellisuudessa Suomi muodostuu useammasta kansasta kuin kahdesta. Saamelaisten alkuperäistä suomalaista asemaa ei aina nähdä suomalaisuuden alkuperänä, eikä saamelaiset itse koe olevansa erityisen kansallismielisiä. [2]

Todellisuudessa Suomi on idän ja lännen risteyskohta, jossa sekoittuvat lukuisat eri kansat vuosituhansien aikana.

Kurdien Punakaarti spoiler

Turkki vaatii, että Ruotsi ja Suomi lopettaa venäjämielisen kurdien Punakaartin eli PKK:n toiminnan. Vasta sen jälkeen Ruotsi ja Suomi ovat kelvollisia Natoon.

Kuva. Kurdien Punakaarti [7]
[collapse]

Länsimaalaisuus

Suomi kokee olevansa osa länsimaista kulttuuria. Onko kuitenkaan niin, että Suomi ansaitsee päästä osaksi länsimaisia valtioita [1]? Turkki on osa Natoa ja lähempänä länsimaita kuin Suomi. Se, että Turkki ei halua Suomen kaltaista terroristimaata Natoon, niin se on täysin ymmärrettävää [5, 6]. [4]

Video. Hippi-volkkari [3]
Hippivolkkari spoiler
Video. Volkswagen T1
Video. Volkswagen T1
Video. ID Buzz
Video. ID Buzz electric T2
Video. GTA 5
Video. Hippies Change a Generation [8]
Video. A Time-Lapse Map of Every Nuclear Explosion Since 1945
Video. German Chancellor FAILS to back Biden’s vow to stop Nord Stream 2 pipeline if Putin invades Ukraine
Video. Hippie Music BEST of 60`s
[collapse]

Länsimaalaisuus on jotain, jota pitää yrittää tavoitella vapaaehtoisesti. Ei samanlaista pakottamista kuin Venäjän ulkopolitiikka. Suomella on vielä paljon opittavaa. [1]

Olipa Kerran... Amerika spoiler
Video. Olipa Kerran
[collapse]

Suomessa on onneksi sananvapaus hyvällä mallilla. Venäjämielisen kaltaisessa totalitaarisessa valtiossa Tuppu-blogia ei olisi olemassa. [9]

Floppotron 3.0 spoiler
Video. Floppytron 3.0

Jos haluaa herättää naapurit yöllä, niin seuraava laite sopii siihen.

Video, Air raid siren
[collapse]

REFERENSSIT

[1] Tuppu.fi: Vaihdikasta NATO-kesää
[2] Tiede.fi: Suomessa asuu kaksi kansaa
[3] CNN: Volkswagen has already sold out of electric cars in key markets this year
[4] YLE: Voiko Nato erottaa Turkin
[5] Mageneettimedia: Ruotsi on epäonnistunut valtiona
[6] Gatestone: Sweden a Failed State
[7] What Is PKK?
[8] DrugAbuse: 5 Genius Minds Who Dabbled in Drugs
[9] YLE: Suomi putosi lehdistönvapausindeksin sijalle viisi

Vauhdikasta NATO-kesää! ☀️

kesä on lyhyt… [1]

Video. ✓auhdikasta Nato-kesää! ☀️ [1]

…Muistakaa nauttia joka hetkestä! [1]

“Those who would give up essential Liberty, to purchase a little temporary Safety, deserve neither Liberty nor Safety”. -Benjamin Franklin

14K RPM spoiler
Video. Nokka-akselit 14k rpm.
Video. Lego-moottori 14k rpm
Video. Wankel 14k RPM
Video. Toyan moottori
Video. World’s First Production Micro 4 Stroke Engine with See Through Head!
Video. Pro R/C Car Driver Onboard GoPro
[collapse]
Chevrolet spoiler
Video. Riding The Film (1937)
Video. No Ghosts (1935) [4]
Video. Facts On Friction – Chevrolet Brakes (1934)
Video. Water Boy (1936)
Video. Taking the Air (1941)
Video. Master Hands – Chevrolet Manufacturing (1936)
[collapse]
T-Ford spoiler
https://www.youtube.com/watch?v=vnaocIwRPjo
Video T-Ford vs. New Engine
[collapse]
Valmet spoiler

Suomen yksi merkittävä elinkeino on metalliteollisuus, vaikka ei vanhin kannattava elinkeino [3]. Oma isäni on ollut pitkän uran Valmeilla Tampereella. On päässyt mm. lähi-itään töihin. Kukaan ei tiedä, että miten Valmet kehittyy tulevaisuudessa. Maailma muuttuu, valmet säilyy.

Video. Valmetin tarina
Video. Teollisuutta [5]
Video. Teollisuutta [5]
Video. Olipa kerran ihminen
[collapse]
Turkki spoiler
Video. Turkkilainen jäätelökioski.
Video. Olipa kerran
[collapse]
Isoviha spoiler
Video. Isoviha [2]
Video, Karl XII.
Kuva. Pikku Viha.
[collapse]

REFERENSSIT

[1] Ilta-Lehti: Suomen Nato-hakemukseen vastataan ”sotilaallisella yllätyksellä”
[2] Tuppu.fi: Suuri Pohjan sota
[3] Suomen vanhin kannattava elinkeino
[4] Youtube: First place winners’ bridge being tested and breaking – 2018 Spaghetti Bridge Contest
[5] Tiede.fi: Miksi Kaikki kallistuu Suomessa
[6] Tiede.fi: Telakkateollisuus

Adminin päivä

”Hyvää Adminin päivää kaikille!” -Administrator

Gif. Hyvää Adminin päivää!
Admin spoiler
Video. Computer says no.
[collapse]

Administrative Professionals Day (also known as Secretaries Day or Admin Day) is a day observed yearly in a small number of countries. It is not a public holiday in any of them. In some countries, it falls within Administrative Professionals Week (the last full week of April in the United States). The day recognizes the work of secretaries, administrative assistants, executive assistants, personal assistants, receptionists, client services representatives, and other administrative support professionals. Typically, administrative professionals are given cards, flowers, chocolates, and lunches.” [1]

Ryssä spoiler

[collapse]

REFERENSSIT

[1] Wiki: Admin Day
[2] National Today: Admin Day
[3] Post-it: Admin Day
[4] Tuppu: Vappu – yhteiskuntavastaisten juhla
[5] The Register: JavaScript library updated to wipe files from Russian computers
[6] Tuppu: Työelämä

Vapaussota 2038

Suomen turvallisuustilanne kehittyy kohti uusia suuntia. Kukaan ei täysin tiedä, että mihin suuntaan asiat menevät, mutta muutos on alkanut. Tekijänä on Venäjä, itsenäisen Suomen historian merkittävin vihollinen.

Ylivuoto spoiler
Kuva. UNIX aikaleiman ylivuoto. [3]
[collapse]

”Veljessota”

Venäjämieliset kutsuvat Suomessa 1918 käytyä sotaa veljessodaksi. Tämä on Platilaisen filosofian mukaan sodan pahinta mahdollista tyyppiä. Vastapuoli eli kansallismieliset kutsuvat sotaa vapaussodaksi. Toisinaan sodasta käytetään myös nimitystä sisällissota, joka on sopivan geneerinen nimitys maiden sisäisille sodille.

“Nobody respects a country with a poor army, but everybody respects a country with a good army. I raise my toast to the Finnish army” -Joseph Stalin [7]

Video. Command and conquer Red Alert ryssien tarina. [7]
Musiikki spoiler
Video. CnC Red Alert OST

Kaikki tietokoneella tehty musiikki ei ole teknoa. Teknogenren määritelmä on seuraavalainen:

”Yleensä rytmi on tasainen 4/4, jossa bassorumpu soittaa tahdin jokaisella neljäsosanuotilla, virveli tai clap (käsien yhteenlyöntiä muistuttava ääni) tahdin toisella ja neljännellä nuotilla, ja avoin hi-hat joka toisella kahdeksasosa nuotilla. Tempo vaihtelee suunnilleen 120 ja 150 bpm:n (iskua minuutissa) välillä riippuen teknon alalajista.”

https://youtu.be/6XKWz62_9nA?t=4318
Video. Teknomusiikkia.
[collapse]

Sota käytiin aikana, jossa Suomi oli julistautunut itsenäiseksi Venäjästä edellisenä vuotena. Aikaa myös heijastivat maailmanpoliittiset suuret muutokset. Venäjä siirtyi vallankumouksen myötä kommunismiin. Aikakausi heijasteli suuria yhteiskunnallisia muutoksia, jossa tekniikan ja tieteen vaikutukset näkyivät ihmisten elämässä.

Tampere oli merkittävä suomalainen kaupunki, joka oli täysin Venäjän lonkeroiden vallassa. Manselaiset oli aivopesty venäjämielisellä propagandalla; he kuvittelivat oman kurjuutensa Venäjällä johtuneen porvareista. Tämän seurauksena he asettuivat länttä ja muuta itsenäistä Suomea vastaan. [1]

Tor spoiler
Video. Tor selain
[collapse]

Venäläisillä ei ollut mitään tarvetta olla Suomen puolella, venäläisten näkökulmasta suomalaiset olivat hylänneet Venäjän. Vastaava päätös Ukrainan osalta oli Putinin mielestä Leninin suurimpia virheitä.

kuva. Venäjämielisten aseistautuneiden siviilien muodostaman rikollisjoukon tunnus Suomessa vuonna 1918.

Venäjämieliset puolisotilaalliset rikollisjoukot ovat osa Venäjän ulkopolitiikkaa läpi historian, millä he voivat heikentää puskurivaltioina pitämiään naapureitaan oman sotilaallisen puolustuksensa maksimoimiseksi.

Usein keskusteluun nousee esille, että punaisten yhteiskuntavastaisia joukkoja olisi Suomen uusi itsenäisen valtiojohto tapattanut. Aikakautta leimaa espanjanatauti ja uuden valtion äärimmäisen köyhä talous. Nämä eivät kuitenkaan selittäisi kaikkia punaisten tappioita. Epäillään että Venäjän aivopesemiä johtajia ja sotilasjoukkoa ei olisi edes yritetty integroida osaksi uutta itsenäistä Suomea.

Venäjämielisten väitteiden mukaan Suomen kansallismielinen valtiojohto olisi syyllistynyt sotarikoksiin, mutta rikoksia ei olisi millään valtiotasolla koskaan käsitelty. Uusimpien tutkimusten mukaan punaisten kuolemia olisi kumpikin osapuoli valtavasti liioitellut, eikä tutkimusten mukana joukkojahaudoista löydy lähellekään väitettyjä määriä punaisten kaatuneita sotilaita. Valkoiset vaikenevat asiasta, eivätkä halua avata kansakunnan arpeutuneita haavoja.

New Zoviet – Uusi Neuvostoliitto

Putin jatkaa virassaan jopa vuoteen 2036 asti. Hänen vahva emotiaalinen suhteensa neuvostoliittoon on tullut esille useissa puheissa vuosien aikana.

Z spoiler
Kuva. Uuden Neuvostoliiton NZ-lippu
kuva. Hitlerin Z-allekirjoitus
Kuva. Z Putlerin -allekirjoitus
kuva ZZ-sotilas
Kuva. B-ravintola. [8]
kuva. Hitler vaikuttaa haudan takaa.
[collapse]

Venäjälle on jo muodostunut mustaan pörssiin laitonta rahanvaihtoa. Venäjä yrittää saada EU-maat käymään kaasukauppaa ruplissa. Tämä loisi Venäläiselle pörssille mahdollisuuden huijata ulkomaalaisia valuuttakaupassa.

Kuva. Laitonta rahanvaihtoa mustassa pörssissä. [2]

Kommunismi ei ole käytännössä osoittautunut erityisen toimivaksi, vaikka teoriassa se voisi olla hyvä järjestelmä. Suuri ongelma Neuvostoliitossa oli ruokahuolto. Tätä ongelmaa kompensoitiin sillä, että ihmisillä oli oma ruokavarasto kotonaan. Usein ihmisiä muistutetaan myös Suomessa, että olisi hyvä olla 72 tunniksi ruokaa kriisin varalta. Markkinataloudessa tätä ei aina tule ajatelleeksi.

Putinin sota spoiler
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.

BTR-4 Armoured Personnel Carrier (APC) - Army Technology
Kuva. Ukrainalainen BTR4 miehistönkuljetusajoneuvo
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.
Video. Putinin sota.
Video. Vapaussota 2038.
[collapse]

Kunnioita ja arvostan Karl Marxin kirjaa Pääoma, jossa hän erinomaisesti on listannut kapitalismin ongelmia. Rahalla on taipumus päätyä omistavalle luokalle, jos työvoiman palkalla tehdään tulosta. Hän ei kuitenkaan kertonut tarkasti, että mikä järjestelmä olisi tätä parempi. [6]

Markkinatalous ei ole niin itsestään korjautuva kuin moni ajattelee. Länsimainen pankkijärjestelmä oli lähellä kaatua vuonna 2007, jonka jälkeen on ollut pitkä nollakoron aikakausi. Sitä on seurannut valtava velkakriisi. Kapitalistiselle systeemille on tyypillistä ajautua kriisistä kriisiin, mutta toistaiseksi järjestelmä on ainakin jossain määrin pysynyt kasassa. 1800-luvulla on kirjoitettu Scifi-kirjallisuutta utopistisesta kommunismiin perustuvasta yhteiskunnasta [4, 5].

REFERENSSIT

[1] Suomen vapaussota 1918
[2] Liveuamap: Russia
[3] Quora: What is the Unix 32-bit time overflow?
[4] Kirjasampo: Vuonna 2000
[5] Wikisource: Vuonna 2000
[6] Karl Marx: Capital, Vol.1
[7] Inspiring Quote: Joseph Stalin
[8] LAD Bible: Russia Set To Open Its First McDonald’s Replacement

Ketterä blogi