Henkilöesittelyssä Bill Gates

Kukapa ei tuntisi maailman rikkainta(ex) ihmistä Bill Gatesia. Ihmisillä on hänestä monenlaista mielipidettä, vaikka ei henkilökohtaisesti häntä tuntisikaan. Itsekin olen lukenut hänen kirjansa Valtatie tulevaisuuteen. Häntä kritisoidaan monista asioista, mutta osa niistä on myös aiheetonta. Toisaalta häntä myös arvostetaan, maailman rikkaimmaksi tuleminen normaalista perheestä on sinällään hyvä saavutus.

Kuva 1. Bill Gates New Mexicossa vuonna 1977. Yhdysvalloissa Interstate on perinteinen pyhiinvaellusmatka. Hieman myös kuten vaaleaihoiset muuttivat Saharan pohjoiselle puolelle 100 k – 60 k vuotta sitten, tai kuten seuraava valtatie sitten Marsiin. Kaliforniassa on nykyisin paljon kehittyneemmät ihmiset kuin Suomessa. [TD2]
Miten hän sitten kartutti omisuutensa? Hänellä oli lapsena mahdollisuus päästä tietokoneen ääreen koulun kautta, joka ei ollut siihen aikaa yleistä. Hän oppi käyttämään BASIC-kieltä hyvin, koska kyseessä on etenkin opetuskäyttöön suunniteltu ohjelmointikieli, joka Microsoftin myötä tuli hyvin yleiseen käyttöön yritysmaailmassa. Hän myös nuorena tutustui mikroprosessoreihin heti niiden alusta asti. Hän perusti kaverinsa kanssa yhden maailman ensimmäisistä ohjelmistofirmoista. Hänen ensimmäinen tuotteensa oli 4K BASIC -kehitysympäristö eli IDE. Microsoftin BASIC on ollut käytössä myös mm. Commodore 64 -kotitietokoneessa. 4 kt on vähän, yhtä paljon kuin pienin mahdollinen tallennustila kiintolevyllä eli yhden levylohkon verran.

Miljonääriksi Bill Gates tuli ostaessaan Dirty Operating Systemin eli MS:n nimeämänä Disk Opertaing Systemin, jonka he saivat hyvilla rojalteilla myytyä IBM-PC:lle. Gatesin isä oli oikeusoppinut, jonka seurauksena ehkä osittain kävi niin, että IBM-PC -mikrotietokoneiden valmistus levisi IBM:n hallitsemattomaksi. [youtube/PoSIBM]

Maailman rikkaimmaksi mieheksi Gates tuli Windowsin myötä, joka oli laajennus DOS-käyttöjärjestelmälle. Windows mahdollisti graafisen käyttöliittymän käyttöjärjestelmään. Itse graafinen käyttöliittymä on Xeroxin kehittämä alunperin. Oikeastaan Jobs ei siis keksinyt sitä, vaan sai sen Machintoshiinsa kyseiseltä yritykseltä. [youtube/PoSXerox]

Käsittääkseni eniten Gatesi on saanut kritiikkiä siitä, että hän on kaupallistanut ohjelmistot. Microsoftin bisnes on paljolti perustunut muiden saavutuksilla, eivätkä oikeat henkilö ole aina saaneet ansaitsemaansa kunniaa. Tämä kritiikki on alkanut jo siltä ajalta kun Microsoft perustettiin. Microsoft sai niin paljon oikeuskanteita kateilta ja rahanhimoisilta, että siitä tuli jo kansallishuvi. Micorosoft suostui jopa muuttamana käsitteen invalid vammaisen pyynnöstä, koska väitti Windowsin kohdistaneen sen nimenomaan häntä kohtaan loukkaavasti. Sitten käsitteestä korruptoitunut ei ole kukaan valittanut, että se olisi ollut kenenkään mielestä loukkaava käsite lukukelvottomalle tiedostolle. [GatesOpenLetter]

Kuva 2. Microsoftin henkilökunta loppuvuodesta 1978.

Myös se ärsyttää monia, että Microsoftin tuotteet ovat suljettuja, kuten myös mm. Applen ohjelmat. Tämä aiheuttaa sellaisen tilanteen, että kukaan ei oikeasti tiedä, että mitä tietoja ohjelmat lähettävät käyttäjän tietokoneelta. Monet uskovatkin, että isot ohjelmistoyhtiöt ovat kaikista suurin tietoturvauhka tietokoneen käyttäjälle. Monet ihan viralliste ohjelmat lähettävät jatkuvasti tietoa käyttäjän yksityistiedoista San Fransicon Piilaaksoon. Vai jonnekin muualle? Miksi? Kehittämään käyttökokemusta?

Ehkäpä ensimmäinen Bill Gatesin TV-haastattelu
Gates ja Jobs viimeisessä yhteishaastattelussa
Gates syö ranskalaisia
Bill Gates and the Quest for Sustainable Energy
Elon Musk & Bill Gates On The Threat of Artificial Intelligence
Gates Foundation
What Cowboys Can Teach Us About Feeding the World

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.