Yksinäisyys

disclaimer

Disclaimer: Itse olen tyytyväinen valtiooni mm. koulutuksen ja työllisyyden osalta. Olen aina ollut äärimmäisen vahva koulutuksen tukija, sekä olen aina ollut töissä yksityisellä sektorilla palkansaajana yhtä kesätyöpaikkaa Peräseinäjoen kunnalla lukuunottamatta. Olen saanut näiltä kaiken tarvitsemani – jonka ne vain voivat tarjota, ikuiset kiitokset siitä. Omat vanhempani ovat työläistaustaisia, eikä heillä ole ollut kykyä tukea minua opiskeluissani, joten olen mennyt ammattikoulun kautta opintoni.

Isoimmat ongelmat minulla liittyvät minun omaan henkilökohtaiseen elämääni, mikä ei suoranaisesti ole maamme hallinnon vastuulla. Itse omasta mielestäni arvoliberaalina en haluaisi hallinnon puuttuvan ihmisten henkilökohtaiseen elämään, mutta toisinaan itsekin epäilen omia arvojani. En täysin poissulje, etteikö koulussa voitaisi opettaa, että miten miesten tulisi tutustua ja jutella naisten kanssa. Tämän johdosta päätin jo hieman kauemmin mielessä olleen artikkelin lopulta kirjoittaa, koin sen ajan tulleen.

Tämä artikkelin aihe on minun elämäni suurin ongelma, joten en väitä tämän artikkelin olevan onnistunut. Joudun tässä artikkelissa myöntämään tehneeni virheitä.

Kuva 1. On asioita, joissa minäkään en ole vielä erityisen hyvä. [4]
[collapse]

Yksinäisyys on meidän yhteiskuntamme suurin ongelma, myös minä kärsin siitä valtavasti. On hirveää ajatella, että joutuu elämään koko elämänsä yksin, eikä löydä ketään, joka huolisi minut. Minua ei ole haluttu normaaleihin päihdepiireihin, eikä mihinkään muihinkaan kaveriporukoihin. En ole kuitenkaan tämän asian suhteen yksin, yksinäisiä on maassamme valtavasti.

Oma mielenterveyteni

Minä olen myös kärsinyt sosiaalisien syiden seurauksena mielenterveysongelmista, kuten myös moni muu Suomessa. Minulle on diagnosoitu ei-elimellinen psykoottinen häiriö [5]. Toistaiseksi se on pysynyt hyvin hallinnassa, ilman lääkitystä. En itse pois sulje, etteikö minulla olisi diagnosoimattomana esimerkiksi asperger tai myöhemmin kehittynyt lukuisia muita mielenterveyden ongelmia. [1]

”En koskaan täytä niitä vaatimuksia, jotka suomalaisille miehille on asetettu.”

Jokaisen mielenterveysongelman taustalla on aina omat syynsä, kaikkien elämä on yksilöllistä. Todennäköisesti monella on vastaavia ongelmia kuin minulla. Itselläni taustalla on enimmäkseen se, että en kelpaa naisille. Oma opiskeluni ja työelämäni ovat sujuneet erinomaisesti.

Kelvottomat miehet

Mikä on, ettei minun ikäluokkani miehet kelpaa naisille? Miksi minun ikäluokkani miehet tekevät joukkomurhia maassamme? Miksi kukaan ei välitä? [2]

Olen normaali suomalainen heteromies. Syyllistän tästä asiasta itseäni, koen olevani täysin riittämätön. Se aiheuttaa minussa jatkuvaa henkistä kärsimystä, kun tietää ettei koskaan kelpaa vastakkaiselle sukupuolelle. En koskaan täytä niitä vaatimuksia, jotka suomalaisille miehille on asetettu.

Suomalaiset naiset ovat asia, joka on käynyt ainakin minun mielenterveyteni päälle. Varmasti vastaavia kokemuksia on muillakin, kuten traagisista uutisista on saatu lukea. Elämme tämän osalta järkyttäviä aikoja.

Suomalaisten sukupuutto

Jos meno jatkuu näin, niin suomalainen kansa kuolee sukupuuttoon. Toivottavasti kuitenkin oma ennusteeni menee väärään, toivon olevani väärässä. Ehkä sillä ei ole merkitystä, ehkä elämällä ei ole tarkoitusta. Mahdollisesti suomalainen kulttuuri loppuu, tilalle tulee parempi islam tai joku muu kilpaileva kulttuuri. [3]

Kyllä, kirjoitin tämän artikkelin hyvin masentuneessa mielentilassa. Mutta toisaalta 1930-luvulla talousasiantuntija eivät yleisesti uskoneet, että kapitalistinen talous voisi koskaan olla riittävän vakaa ja turvallinen talousjärjestelmä suhteessa suunnitelmatalouteen. Se vaati uutta kultakannasta poikkeavaa taloutta. Ehkä samanlaista keskustelua kaivattaisiin meidän suomalaisen yhteiskunnan kestävyydestä ja arvoista? [3]

Voisiko nykyinen arvoliberaali länsimainen yhteiskuntajärjestelmä olla entistäkin parempi? Voisiko länsimainen arvoliberaalius olla yhä parempi islamistiseen yhteiskuntaan verrattuna, jos meidän omaa järjestelmäämme tehtäisiin entistäkin paremmaksi? Jokin pieni korjaus, joka olisi tulevina vuosikymmeninä yhtä itsestään selvää kuin kelluva valuutta ja finanssitalous? [3]

REFERENSSIT

[1] mtv uutiset: Joka viidennellä suomalaisella on jokin mielenterveyshäiriö
[2] Tuppu.fi: Oman ikäluokan miehet
[3] Tuppu.fi: Menestys
[4] IS: Tiedemies joutui leikkaamaan itseltään umpilisäkkeen
[5] Facebook: Psykiatriakriittiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.