Pohjavesien saastuminen

Ihmiset ovat viimeisen sadan vuoden aikana tuottaneet valtavasti jätettä. Monet näistä jätteistä ovat myrkyllisiä ja vaarallisia. On kauan aikaa ollut paljon keskustelua, että miten jätteet tulisi hävittää oikein. Meriä on aikoinaan käytetty kaatopaikkoina, kuten vielä nykyäänkin 10 % muovista päätyy meriin [SA]. Viimeisten vuosikymmenien aikana on tuotettu suuret määrät jätettä kaatopaikoille, mutta siitä on pyritty pääsemään eroon.

”Nykyaikaisissa” kaatopaikoissa jätteiden pääsyä pohjaveteen pyritään hidastamaan, kuten edellisessä videossa kerrotaan. Kaatopaikan pohja tiivistetään muovilla ja savella, jotka läpäisevät heikosti aineen päätymistä pohjaveteen. Kaatopaikat ovat ylipäätänsä alueella, josta veden kulkeutuminen pohjaveteen on hitaampaa. Kaatopaikkojen suojaukset kestävätkin usein sata vuotta, mutta useimmat raskasmetallit ja muut vaaralliset aineet eivät katoa, vaan odottavat pääsyään pohjavesiin. Joissain maissa vanhoja kaatopaikkoja on tuhottu, kuten Yhdysvaltain New Yorkissa. [Curbed]

Kuten aiemmassa artikelissani kerroin pohjavesistä, niin pohjavesivarat Suomessa ovat erinomaiset. Pohjavettä me emme kykene mitenkään liikakäyttämään, seka pohjavetemme on yleisesti hyvälaatuista. Tilanne on erilainen mm. Kiinassa, jossa monet pohjavesialueet ovat saastuneet pahasti [ET]. Meidän suurimpia uhkistamme pohjavesillemme kaatopaikkojen lisäksi ovat maantiesuolaus, ampumaradat ja kaivosteollisuus. Monin paikoin meillä Suomessakin on jopa jouduttu rajoittamaan pohjaveden käyttöä, kun ei ole täytttäyttänyt suosituksia. Tietysti ja vettä on mahdollista puhdistaa. Neljässä vuodessa riskialueiden määrä on noussut n. neljänneksellä. [ymparisto.fi, LU, YLE]

Toivottavasti vielä tulevaisuudessakin meillä suomalaisilla olisi käytössä puhdasta pohjavettä. Pohjaveden puhdistuminen voi kestää jopa vuosituhansia saastelähteen poistamisen jälkeen. Aika paljon teiden pohjiin ja sementin jatkeeksi vielä nykyäänkin pistetään kivihiilivoimaloiden lentotuhkaa. Minne ne kaikki raskasmetallit päätyvät?

Kajaanin kaatopaikka on pilannut pohjavesiä
Oululaisten hanoista tulee kohta Talvivaaran jätevettä
Tiede.fi / Talvivaara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.