Kuntavaalit 2017 – ehdokkaaksi ilmoittautuneena

Ilmoittauduin eilen 26.1.2017 kuntavaaleihin 2017. Olen jo n. 10 vuotta suunnitellut vaaleihin ilmoittautumista, parit kunnallisvaalit sitten suunnittelin käyväni Vihreiden kokouksessa, mutta en saanut asiaa suoritettua. Ehkä nyt asioita enemmän miettineenä ja omaa kantaani yhteiskunnallisiin asioihin luoneena olen nyt niin hyvä henkilö päättämään asioita, että koen itseni riittävän päteväksi Seinäjoen kaupunginvaltuustoon. Toivoisin, että muutkin olisivat minun kanssani samaa mieltä.

Kuva1. Ensimmäinen kokoukseni Vihreissä. Minut otettiin erittäin tervetulleesti vastaan, hyvä porukka kasassa! [FB/Vihreät1]
Vihreisiin liityin ylipäätänsä sen takia, että olen lapsesta asti kokenut ympäristöasiat tärkeiksi. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut niin, että se edellyttäisi kehityksen taantumista kohti kivikautta vaan päinvastoin. Tieteen ja tekniikan kehittyminen ja hyödyntäminen ovat tässä kehityksessä keskeisiä, moni ongelma ratkeaa tekniikan kehittämisellä ympäristön kannalta paremmaksi. Itse en haluaisi syyllistää tunteetonta tekniikka ihmisten ongelmista, ei aseet tapa keksintönä, vaan tekniikkaa käyttävät ihmiset tappavat. Meitä ihmisiä on myös paljon, sekään ei ole tekniikan ja tieteen syytä, vaan vihreä vallankumous oli paljolti humanistinen asia, haluttiin poistaa nälänhätä ja kurjuus kehittyneistä maista. Nyt meillä on sen seurauksena rehevöittävä tehomaatalous, pikaruokalat ja ylipaino-ongelma. Niistäkään ongelmista en syytä tekniikkaa vaan ihmisiä, mutta en edes haluaisi tuomita edellisiä sukupolvia aiemmista päätöksista, vaan meidän tulee korjata ne nyt. Meillä on tiede, jonka kautta ymmärrämme ravitsemuksesta paljon ja toivon mukaan tietämys lisääntyy tulevaisuudessakin, mutta ongelmien korjaaminen vaatii poliittista tahtoa ja osaamista hyödyntää tietoa. Samoin länsimaisten ihmisten toimet Afrikassa oli iso ja kallis virhe aikoinaan, toivottavasti emme tee uusia vastaavia virheitä ja osaamme korjata nykyiset ongelmat. Lyhyttähtimellinen toiminta voi johtaa pitkäaikaisiin ja kalliisiin ongelmiin, jonka maksajiksi joutuvat tulevat sukupolvet.

Kuva 2. Jälleen kaksi uutta ehdokasta Seinäjoelle. FM, nuoriso-ohjaaja Laura Annala ja DI Tuomas Liikala. [FB/Vihreät2]
Miten minä sitten vaikuttaisin Seinäjoella asioihin? Itse olen asunut paljon Peräseinäjoella, Seinäjoella ja välillä muuallakin Suomessa. Joka päivä näen tiettyjä asioita Peräseinäjoella, jotka vaatisivat korjaamista. Peräseinäjoella on paljon hyvää, meillä on mitä mainioin Ritolan Halli, jossa voi harrastaa monia liikuntalajeja. Lisäksi meillä on Peräseinäjoella ylipäänsä hyvä puitteet liikuntaan. Itseäni pyöräilijänä on aina vaivannut se, että Peräseinäjoen ja Seinäjoen välisen tieyhteyden pyörätie on jäänyt jäihin ja unohdettu, joka olisi pitänyt tulla Peräseinäjoen liittyessä Seinäjokeen. Nyt tilanne on kärjistynyt niin pahaksi, että Rautatien ylitävällä autotiellä ei saa ajaa kuin vain 60 km/h, kun taas polttoainetaloudellisesti yleisesti optimaalinen ajonopeus on n. 80 km/h maantiellä [Tiede.fi]. Lisäksi Törnävällä ajo on hyvin epätasaista (polttoainetta kuluttavaa) ja pyöräilijäturvallisuus on heikkoa. Hyvä ja sujuva liikenne on kaikkien etu, vaikka sen mittaaminen voi olla vaikeaa. Onneksi Seinäjoen ohitustie on rakenteilla, siitä suuri kiitos. Kyseinen tie säästää valtavasti öljyä, nopeuttaa liikkumista ja myös parantaa pyöräilijöiden turvallisuutta. Tämä vain yhtenä asiana, jonkalaisia on paljon muitakin, mutta ehkä se viesti ei vain kuulu oikeille korville.

Mitä ylipäätänsä Seinäjoen sähköntuotantoon tulee, niin Peräseinäjoella on hyviä kokemuksia tuulivoimasta. En itse ole kuullut siitä erityistä pahaa sanottavaa, monet ovat pitäneet niitä Peräseinäjoen kolmesta korkeimmasta rakennuksesta. Joillekin oli yllätys, että ne pyörivät ja tuottavat sähköä keskimäärin megawatteja, vaikka maan pinnalla ei tuulekaan. Ehkä vastaavaa tekniikkaa voitaisiin lisätä myös muualle Seinäjokea? Suomessa sähköstä voidaan tuottaa 20 % tuulivoimalla ilman ongelmia, voitaisiin siis aivan hyvin moninkertaistaa meidän tuulivoimalakapasiteetti [Holttinen]. Mitä turvatuotantoon tulee, niin nyt on ollut paljon puhetta siitä, että turpeesta voitaisiin jalostaa aktiivihiiltä ja hiilikuitua [Tiedetuubi]. Itse ostin juuri hiilikuidusta valmistetun dronen nostokouran, tulevaisuudessa varmasti on kysyntää kevyelle ja vetolujalle hiilikuidulle [Materialshop].

Ylipäätänsä itse koen, että kun kerran Seinäjokea kehitetään, niin tulisi kehittää koko aluetta. Tämä ei tarkoita päällekäisyyksiä, mutta ei myöskään turhaa keskittämistä. Jos asioita keskitetään, niin silloin ne palvelut tulisi olla kaikkien helposti saatavissa. Esimerkiksi joukkoliikenne on tällä hetkellä Seinäjoelle sivualueilta heikolla tasolla, Keskustaan meneminen edellyttää yksityisautoilua tai taksia.  Jokainen toimivien joukkoliikennevälineiden keskellä asunut tietää, että miten paljon järkevämpää on liikkua baarissa käydessä linja-autolla kuin jollain muulla ajoneuvolla. Ajovuoroja ei tarvitsisi edes paljoa, mutta kesällä ei liiku ollenkaan linja-autoja Peräseinäjoen ja Seinäjoen välillä, koska silloin ei ole koulukuljetuksia. Edes joskus voisi käydä joku Seinäjoen liikenteen vuoro Kalajärven leirintäalueen edessä, ties vaikka keskustastakin tulisi asiakkaita Katinkulman leirintäalueelle. Jos kehitetään koko Seinäjokea, niin yhteinen joukkoliikenne on vähintä mitä voi vaatia, etenkin jos ajetaan palveluiden keskittämistä. Kyse ei ole siis rahasta, oikeastaan hyvä liikkuvuus edistää kaikkien etua, se on kannattava investointi. Etenkin kun on puhe autoon tulevasta kuukausittaisesta käyttömaksusta, niin mahdollisuus yksityisestä autoilusta luopumiseen säästäisi suuria summia vähävaraisten ihmisten rahaa [IL]. Seinäjoki on seinäjokisia varten eikä päinvastoin.

Mitä tulee esim. Peräseinäjoen lukion tilanteeseen, niin itse kokisin sen tulevaisuuden hyvin uhattuna. Kerran viimeinen vuosi on jo siirretty pois, niin sen luulisi olen selvä signaali siitä, että hyvin todennäköisesti koko toiminta loppuu. Itse olisin Peräseinäjoen Seinäjokeen liittyessä rakentanut urheiluhallin sijasta toimivat ja modernit koululaitokset, jolloin lukion toiminta olisi turvattu tulevaisuuteen. Kouluja ylipäätänsä itse haluaisin kehittää niin, että koulurakennuksia hyödynnettäisiin ylipäätänsä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaa ja harrastuksiin. Hieman samoin kuin teknillisillä yliopisoilla on kerho- ja kiltatoimintaa, niin miksi vastaavaa ei olisi myös perusopetuksessa. Nuorisotoimintaa kannttaisi olla siellä, jossa on myös nuoria ja lapsia. Itseäni aina on vaivannut se, ettei peruskoulussa ollut riittävästi kerhotoimintaa, koska ne aikalailla leikattiin 90-luvulla pois. Itse kuulun juuri siihen ikäluokkaan, joka kävi peruskoulutuksen siihen aikaan. En halusi ajaa samaa linjaa, jos itse päättäisin vastaavista asioista.

Tällaista asiaa tässä vaiheessa, lisää sitten tulevaisuudessa. Paljon olisi asiaa enemmänkin, mutta pakko yrittää pitää artikkelit luettavan pituisina.

Ilmoittaudu vihreiden ehdokkaaksi! (Pistä tuppu.fi lähteeksi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.