Ihmisen geenimuuntelu

Aamulehdessä oli demonisoitu uutinen ihmisten geenimuuntelusta [aamulehti]. Tämä oli tyypillinen tarkoituksellisesti tehty klikkiotsikko, itse uutinen oli paljon asiallisempi sisällöltään. Silti uutisesta jäi hieman sellainen kuva, että Heikki Saxén vahvaan ammattitaitoon perustunutta ulosantia pyrittiin kirjoittamaan valikoivasti ja populistisesti. Ehkä toimituksella oli pelko kirjoittaa heidän ydinosaamiseen kuuluttomasta aiheesta, niin hieman sitten päättivät alittaa rimaa.

Kuva 1. Heikki Saxén on ehkä yksi Suomen pätevimpiä biotutkijoita. [aamulehti]
Itse olen todella kiinnostunut tästä aiheesta, olen mm. tehnyt oman geenitestin 23andMe-palvelussa [23andMe]. Kyseisen palvelun vaatimasta sylkinäytteestä selvisi paljon mielenkiintoisia asioita itsestäni, kuten muiden palveluun osallistuneiden kavereideni väliset geneettiset sukulaisuudet. Se on paljon parempi sukulaisuuden mittari kuin sukupuu, mutta silti antaa arvioidun sukulaisuuseron sukupolvina ihmisten välillä. Itseltäni löytyi paljon yhteistä perimää monen amerikassa asuvan kanssa. Kuvassa 2. on joitain palvelun kautta saamiani tietoja itsestäni.

Kuva 2. 23andMe-palvelun tarjoamaa tietoa minusta.

En ole mikään asiantuntija, mutta itse odotan innolla, että mitä tämä uusi tekniikka tuo tullessaan. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka joskus elämäni aikana pääsisin koodailemaan geenejä bittien sijaan. DNA-molekyylin pituus on jotain aivan järkyttävää normaaliin tietokoneohjelman koodin kokoon nähden, Kuvassa 2. olevan genomin tieto on pelkästään erotus verrannoliseen ihmisen perimään, pieni pala koko perimästä. Ihmisen DNA:n pituus on luokkaa 3 miljaria emäsparia, niin siinä koodissa riittää parsimista [httb].

Mitä sitten juridiseen puoleen tulee ihmissikiöiden käsittelystä, niin tietääkseni aika monelle viikolle asti kehittynyt sikiö on laillista abortoida. Kerran kyse on tutkimuksesta, niin silloin rajan luulisi olevan tätä löyhempi. Olisi kiva, jos vaikka uudet hampaat voisi tämän tutkimuksen avulla kasvattaa ihmisille, niin ei tarvitsisi ollenkan kalliita hammaslääkärihoitoja. Maksojakin tarvitaan alkoholisteille, keuhkoja tupakoitsijoille ja munuaisiakaan ei ole koskaan liikaa. Innostusta varmasti on kuitenkin hyvä rauhoitella, ei se kehitys nyt niin hirveän nopeasti etene kuluttajille. Tulisi nyt ensin se metallien 3D-tulostus kunnolla, ennen kuin odottaa mitään ohjelmoitavia sikiökasvatusaltaita kotikäyttöön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.