Feminismi

Edellinen artikkelini suuttutti monet, joten tässä sitten maineeni pelastamiseksi toista näkökulmaa tasa-arvon nimissä. Feminismi on siis käsite, joka tarkoittaa suomeksi naisaatetta. Tämä on aihepiiri, josta käydään paljon keskusteluita. Feministit ovat ajaneet historiassa paljon naisten oikeuksia miehiin nähden, pyrkineet hajottamaan perinteistä sukupuolijakoa. Usein miehet ovat huolehtineet yhteiskunnallisista asioista, kun taas naisten roolina on ollut lasten kasvattaminen ja kodista huolehtiminen. Eräät naiset eivät tästä jaosta ole pitäneet, vaan ovat ajaneet muutosta. Nykyään ja aika kauankin jo länsimaissa naisilla on ollut laillisesti yhtäläiset oikeudet miesten kanssa. Vahvalle sukupuolijaolle on kuitenkin paljon kannatusta, sen vastustamista ei läheskään kaikki kannata.

feminismi-e1463041861146
Tämä kuvastaa hyvin monien käsitystä feminismin tarkoituksesta.

Monet kannattavat perinteistä feminismiä, jota on ajettu mm. 1800-luvulla. Sen sijaan nykyistä feminismiä monet pitävät kirsikanpoimintana, jolla pyritään hyökkäämään miessukupolvea vastaan. Miehisyyteen kuulu naiseuden kunnioitus ja naisten arvostaminen, josta johtuen feministinen aate nähdään paheksuttavana asiana. Jotkin naiset kokevat itsensä alistetuiksi, vaikka monet miehet eivät ole ollenkaan samaa mieltä. Edes kaikki naiset eivät kannata feminismiä, 60-luvulla homoseksuaaliset lesbonaiset ovat hyvin vahvasti erottautuneet feminismistä suhtautumisellaan pornoon. Sen sijaan feministien näkemys pornosta on paljon kielteisempi ja jyrkempi, he eivät pidä naisen esineellistämisestä pornotaiteessa. Monet uskonnolliset naiset myös haluavat pitää perinteistä sukupuolijakoa voimissaan, kuten myös monet kirkkoon kuulumattomatkin.

Lähes kaikilla mittareilla mitattuna naisten elämänlaatu on korkeampi kuin miesten. Naisten heikompi ansio yleensä selittyy yksinomaan vähemmällä työmäärällä. On äärimmäisen harvinaista, että saman tasoisesta työstä maksetaan naiselle huonommin. Monet miehet myös kokevat, että he suosivat naisia työhönotossa miesten sijaan. Sen sijaan naiset ovat toisilleen erittäin julmia, moni nainenkaan ei halua toista naista esimiehekseen. Sen sijaan miehillä ei tällaista tapaa ole, vaan miehet ovat kykeneviä tulemaan toistensa kanssa varsin hyvin toimeen. Kyse ei miesten välisessä toiminnassa ole siltä osin mistään valtataistelusta, mutta naisten tuleminen mukaan voi laukaista sellaista vaikutusta. Usein sitä pidetäänkin feministinaisten tavoitteena, että voisivat tuhota miesten nykyisen sukupuoliroolin. Sukupuolien välillä on kuitenkin vain pieni ero, sukupuolihormonit harvemmin selittävät kovinkaan paljoa ihmisten aivotoiminnan eroa. Ei ole varmaa missä määrin niin on, mutta testosteronilla on osoitettu olevan sokkotesteissä järjestelmällisempää ajattelua tukeva vaikutus.

Feminismin taustalla voisi olettaa olleen ainakin vähintään miesten tuki asialle, jotta se pääsi muodostumaan. Feminismille on ollut useita järjellisiä perusteluita, joihin on voinut yhtyä. Maailma muuttui, eivätkä aiemmat ihanteet olleet samanlaisia, jollaisena täydellinen elämä oli aiemmin koettu. Historiallinen syy miesten käyttämiseen armeijassa perustui ihan täysin siihen järkevään syyhyn, että miesten lihakset kehittyvät paremmin ja ovat muutenkin fyysisesti vahvempia. Mikään ei tietysti estä sitä, etteikö nainen pystyisi puolustamaan maatansa aivan samoin kuin rotta- tai karhunaaraskin puolustaa pesäänsä. Mieskin pelkää kun äkäinen karhuäiti tuijottaa vihaisesti. Maailma perustuu varsin paljon vahvimman valtaan, eikä feminismi yksinään voi sitä poistaa. Kuten jenkit sanovat: ”Jumala loi ihmisen, [Samuel] Colt teki heistä tasa-arvoisia.” Yhden amerikkalaisen keksijän ansiosta miekka katosi sotilaiden varustuksesta. Colt valmistaa vielä nykyäänkin tikareita, jonka ole itse ostanut eBay:n kautta. Nykyinen lainsäädäntö sallii tikari maahantuonnin, jos kiinnostaa, niin siinä ei ole mitään ongelmaa. Tikaritaistelu on hyvin kauan aikaa harjoiteltu taito, tikareita on vanhempi keksintö kuin miekka. Miekka on lyöntiase (kuten pesäpallomaila tai kirves), tikari on pistoase. Tikari on vielä nykyäänkin Suomen poliisin logossa, johtuen sen aseen luonteesta. Ase on ollut huomaamaton, mutta silti yksi onnistunut isku on ollut tappava.

Etenkin lesbonaisia monet miehet arvostavat, he tukevat paljolti samoja arvoja kuin miehetkin. Lesbonaisetkin arvostavat kauniita naisellisia naisia ja ymmärtävät miehiä. Minulta on usein pyydetty blogiini lesbopornoa, joten siinä sitä on. Kyseinen sivusto suututti feministit, koska antoi valtavasti taloudellista tukea rintasyövän ehkäisyyn. Luuserit kritisoi, se on kehittävää ja sikäli hyvä asia. Asioista keskustelun ei pitäisi mielestäni olla paha asia. Miksipä miehet eivät pitäisi lesbonaisista.

3 thoughts on “Feminismi”

  1. Itse asiassa oikeat feministit ajavat naisten ja miesten tasa-arvoa, eivätkä suinkaan halua tuhota miehen sukupuoliroolia. Eihän miesten ja naisten välinen epätasa-arvo ole Suomessa suurta tai näkyvää, mutta kun lähdetään muualle maailmaan, ongelmia on vaikka muille jakaa. Miehille ja naisille on totuttu antamaan tiettyjä sukupuolirooleja, joista feministinä haluaisin luopua. Muistuttaisin vielä, että misandristit ovat sitä porukkaa, jotka ajattelevat, että naiset ovat ylempänä kuin miehet. Feministit haluavat miesten ja naisten tasarvoa.

    1. Kiitoksia kommentistasi Vallu!

      Tosiaan monessa maassa naisilla ei ole oikeutta ajaa autoa. Näin miehenä ehkä koe pientä hupia siitä, mutta naiset ovat oikeasti monessa maassa varsin heikossa asemassa, usein uskonnollisesti perustelluin syin. Oma isäni on ollut paljon töissä arabimaissa, heitäkin hän on oppinut jotenkin ymmärtämään, mutta ei ole hyväksynyt läheskään kaikkia heidän tapojaan. On ihmeellistä, että monet naisetkin kannattavat tällaista ”suvaitsevaisuuden” nimissä. Näin Islamilaisessa keskusteluohjelmassa suositellaan kurittamaan naisia: https://www.youtube.com/watch?v=0bFVAlij_Xw

      Minä en kuitenkaan ihan niin vain suostu feministien pauloihin, ilman hyvää syytä. :p

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.