Kauneusihanne on yllättävän ajankohtainen asia, se riippuu hyvin paljolti ajankohdasta. Usein kauneusihanne on jotain, joka korreloi halutunlaisen elämän kanssa. Kyse ei siis aina ole siitä, että kauneusihanne olisi jotenkin erityisen jäkevästi perusteltavaa. Usein kauneusihanteen tavoittelu on saavuttanut jopa epäterveellisiä piirteitä. Monet haluavat saavuttaa kauneusihanteen jopa terveyden kustannuksella. Niin on ollut ennemminkin, niin on myös nykyään.
Kuva 1. Keskiaikaista kauneusihannetta. [CAC]Länsimaissa ennen koneellista liikkumisen aikaan liikkumattomuutta pidettiin ihanteena. Nykyiset olympialaiset ovat tulleet 1800-luvun lopulla, jolloin atleettisuus tuli takaisin muotiin. Ennen sitä ihailtiin mahdollisimman vähälihaksista ja kalpeaa ihmistä etenkin naisihanteena. Monet naiset pukeutuivat jopa töissä pitkään ja peittävään vaatetukseen, teollisuuden alkuaikoina mahdollisimman suuri määrä kangasta vaatetuksessa oli varakkuuden merkki. Myös kankaiden massatuotanto aiheutti sen, että ihmisillä oli varaa ostaa vaatteita, joten mitä enemmän oli vaatetusta, niin sitä parempi. Ihoa suojattiin auringolta aurinkovarjoin ja kaikin keinoin. Osa naisista käytti jopa myrkyllisiä kemikaaleja, joilla oli ihoa valkaiseva vaikutus. Viktorialinen aika on etenkin tällaisesta hyvä merkki, mutta sama ihanne on ollut myös aiemmin. Nykyisen naisen ja keskiaikaisen miehen luurangot ovat vaikeasti toisistaan erotettavissa. Kauneusihanteilla on siis ollut valtava vaikutus jopa perimään. Keskiaikana hento ja feminiininen mies on ollut ihailtu, maskulinimi ei ollut trendikästä.
Vasta 1800-luvun lopulla atleettisuus eli urheilullinen ruumiinrakenne on tullut ihaltavaksi etenkin miehille. Silloin kyse ei ole ollut vain siitä, että lihaksikkuus olisi ollut merkki orjuudesta tai pakosta, vaan monet harrastivat urheilua vapaaehtoisesti. Samaan aikaan myös käsite vapaa-ajanharrastus tuli kieleen, ennen sitä ihmisillä ei edes ollut aikaa harrastaa turhanpäiväistä liikuntaa, etenkään huono-osaisemman väestön keskuudessa. Nykyään monet naureskelevat modernin ajan Olympialaisten tuloksille, mutta oikeasti ne ovat nykyisenkin mittapuun mukaan varsin kovia, etenkin kun ottaa huomioon siihen aikaan käytetyt tekniikat; kuten kroolauksessa vielä 50 vuotta sitten uitiin pää pinnan yläpuolella, joka on nykyaikaiseen tekniikkaan nähden paljon raskaampi. Alkipeäisenä Tarzanina näytellyt henkilö ui olympiamitaleja pää pinnan yläpuolella kroolaamalla, oli ylivoimainen aikoinaan. Myöhemmin ymmärrettiin, että pää veden alapuolella uiminen oli paljon parempi tekniikka, joskin tietysti hengittäminen vedenpinnan yläpuolella on tietysti välttämätöntä. Olympiatulokset ovat siis aina olleet oikeasti huippuluokkaa, vaikka parannusta on tapahtunutkin monessa asiassa, jos vertaa nykyisiä ja 1800-luvun tuloksia. Kyse on siis paljolti ollut lajikohtaisesta optimoinnista. Esimerkiksi wanhan kunnon maratonin jälkeen juoksioiden lihakset ovat niin huonossa kunnossa, että palautuminen kestää viikkoja-jopa kuukausia, kunnes vasta kykenee harjoittelemaan kunnolla. Aito Alkuperäinen lähetti Maronihan kuoli juokumatkan jälkeen ylikuormitukseen, nykyäänkin pyörtyminen ylirasituksesta on ihan normaalia sillä matkalla, vaikka kyse on valmennetuista huippu-urheilijoista.
Kuva 2. Punainen hame oli Roomassa miehekäs vaate. [BBC]Kuulin joskus 50-luvun vitsikirjan vitsin, että koira kävi kusemassa baarin edustalla naisen jaloille. Syyksi siihen oli se, että koira luuli naista lyhtypylvääksi. Minulta kesti ainakin kymmenen vuotta tajuta vitsi. Kyse oli siis siitä, että naisella oli liian lyhyt hame sen useimpien miesten omaksumaan naisihanteeseen. Lyhyttä hametta pidettin merkkinä varattomuudesta ja huono-osaisuudesta. Mitä pidempi hame oli, niin sitä hyväosaisempi. Nykyään kankaat ovat niin halpoja, ettei se enää vaikuta miesten mielikuviin naisesta. Lyhyt hame on antanut kuvan rohkeasta naisesta, hieman kuin pinkki paita on ollut merkki rohkeasta miehestä. Alunperinhän punainen väri on ollut markuliininen, vasta 1800-luvulla armaijassa on siirrytty punaisesta väristä maastokuvioon. Varmasti paljolti kyse on ollut periaatteesta, että vihreä väri ei voi olla miesten väri. Kuitenkin 50-luvulta asti armeijoissa on yleisesti käytetty vihreää vaatetusta taistelupuvussa, mutta Suomenkin puolustusvoimissa on ollut käytössä ns. armeijan harmaat uniformut lomapuvuissa. Ehkä joskus vihreä on maskuliininen väri?
Nykyajan naisilla on usein hyvin vääristynyt käsitys naisten kauneusihanteesta, etenkin nuorilla naisilla. Tähän on ehkäpä yksi syypää 2. maailmansodan jälkeinen ranskalainen muotiteollisuus, jolloin homosuunnittelijat ovat ryhtyneet käyttämään sairaita anorektikkoja naisia elävinä vaatehenkareina. Naisten olisi oikeasti parempi ottaa mallia pornosta, josta saa paljon realistisemman kuvan terveestä naisihanteesta. Harva mies ihastuu langanlaihaan naiseen, vaan etenkin nykyään normaalipainoisuus, hyvät naiselliset pakarat ja isot tissit edustavat monien miesten todellista naisihannetta. Kyse on siis muotiteollisuuden luomasta naisten vääristyneestä ja kieroutuneesta käsityksestä, eikä todellisesta naisihanteesta. Kyse on siis oikeasti vakavasta ongelmasta; varsin monet naiset kokevat ongelmia, koska eivät sovi epäluonnolliseen ihannekäsitykseen. Etenkin ruskettunut iho on naisella vastenmielinen.
Kenelläkään tai millään ei pitäisi olla koskaan ikinä mitään perusteltavaa syytä tietää yhdenkään toisen käyttäjän salasanaan. KRÄKKERIT SEKÄ TIETOVUOTAJAT OVAT INTERNETIN ETIIKAN MUKAISESTI KOKO JÄRJESTELMÄN SYVINTÄ POHJASAKKAA LOUKATESSAAN YKSITYISYYDENSUOJAA! HE OVAT HÄPEÄKSI KOKO IT-ALAN TIETOTURVALLE JA MAINEELLE!!! KUKA HALUAA, ETTÄ ESIM. MAINOSTOIMISTOT TIETÄVÄT, ETTÄ MITÄ PORNOA KATSOT MILLOINKIN? YKSI VUOTO, NIIN TIETO LEVIÄÄ, VÄLITETÄÄN ETEENPÄIN ISOLLA RAHALLA JA KÄYTTÄJÄT SAAVAT HIRVEÄSTI HAITTAA. KUKA ON SUURIN RIKOLLINEN TÄSSÄ KETJUSSA? PALVELUN YLLÄPITÄJÄ, VUOTAJA JA KRÄKKERI! VUODETTUJEN TIETOJEN JULKAISIJA ANSAITSEE MITALIN! JOKAINEN KUNNIALLINEN IHMINEN TEKEE NIIN SAADESSAAN SELLAISEN LISTAN KÄSIINSÄ! VOIDAAN SITTEN KAIKKI ULVOA JÄRKYTYKSESTÄ, LYÖDÄ PALVELUNTARJOAJALLE HÄPEÄN LEIMA OTSAAN JA PISTÄÄ KYSEINEN TAHO BOIKOTTIIN!
Kuva 1. Internetin suurin sankari, WikiLeaksin tyyppi.
Edellisen artikkelin innoittamanaa voisin kertoa joitain asioita tietoturvaan liittyen. Usein tietoturva on monien sinällään yksinkertaisten asioiden ansiota, mutta ne silti jäävät. Tietoturvan merkityksen ymmärtää vasta kun sen menettää. Tietoturvan puutteet yleensä johtuvat myös siitä, että aiemmat tietoturvalle asetetut kriteerit ovat muuttuneet, vuosikymmen aiemmin tehdyn sähköpostin salasana ei välttämättä vastaa enää tämän päivän vaatimuksia.
Ne ihmiset, jotka ovat valmiita luopumaan olennaisesta osasta vapaudestaan saadakseen vähän turvallisuutta, eivät ansaitse kumpaakaan ja menettävät lopulta molemmat
Monet ajattelevat, että heillä ei ole mitään salattavaa. Tällainen ajattelu on erittäin vaarallista Internetissä. Aivan kuin normaalissa elämässäkin lukitaan kerrostalon ovi, niin aivan samoin Internetissä kannattaa suojata tietonsa. Kyse ei siis ole siitä, että sinulla olisi jotain salattavaa, vaan enemmänkin kyse on muista. On väärin muita kohtaan, että ei suojele omaa yksityisyyttään. Samoin kuin kondomin käyttäminen ei ole vain henkilökohtainen asia, niin samoin myös tietoturvassa ei ole kyse vain omasta asiasta. Onko valmis kehittämään verkkojärjestelmän, jonka seurauksena 127 k ihmisen käyttäjätiedot vuotavat yleiseen jakoon, kun ei vain ole tullut käytettyä paria riviä koodia salasanojen häshäykseen? Kyseisen ”murron” syytä paljon annettiin järjestelmän kehittäjälle, mutta eihän työntekijä joudu törkeästä toisten tietoturvallisuuden laiminlyönnistä tällaisissa asioissa vastuuseen. Kyse on jokaiselle siis periaatteesta; omaa yksityisyyttään tulee varjella, edes muiden edun takia. Tämä ääriesimerkkinä, mutta jokainen voi omilla toimillaan vaikuttaa yhteiseen tietoturvaan. Yleensä tietoturva on vain pieniä asioita, mutta läheskään kaikki eivät jaksa nähdä sitä pientä vaivaa. [muropaketti]
Kuva 2. Facebookin uudet käyttäjien hyväksymät yksityisyydensuojan vaihtoehdot. Valitettavasti tämän kuvan välittämä (muokatun kuvan) tieto on totta,
Häshäys (ja päälle salttaus) eli salasanan salaus on funktio, joka toimii hyvin toiseen suuntaan, mutta häshätyn salasanan muuttaminen alkuperäiseksi on vaikeaa. Vähä kuin suolistossa se funktio pelaa paremmin vain toiseen suuntaan, niin hieman samoin hash-funktio pelaa hyvin vain yhteen suuntaan. Vaikka häshätyt salasanat saisikin, vaikka ei mitenkään tulisikaan saada, niin silti niitä ei pysty hyödyntämään. Yleensä tällainen hash-funktio on oletuksena ohjelmointikielen kirjastoissa, joita käytetään verkossa. Aina kun salasana saadaan palvelimelle, niin oletusarvoisesti se häshätään, siinä ei pitäisi olla kenellekään ohjelmistokehittäjälle epäselvyyttä. Palvelimella ei koskaan saisi käsitellä selkokielistä salasanaa. Aina kun käyttäjä syöttää salasanan, niin se muutetaan häshin läpi, niin sitä voidaan sitten verrata aiemmin saatuun. Jos sitä alkuperäistä kukaan ei koskaan syötä, niin se tallennettu häshätty salasana on käyttökelvoton. Yksinkertainen periaate: älä koskaan tallenna selkokielistä salasanaa palvelimelle. Jos sellaisen virheen tekee 127 k käyttäjän palvelimella, niin ansaitsisi saada vuosien ehdottoman tuomion, siis ei kräkkeri vaan ohjelmistokehittäjä. Sellainen välinpitämättömyys on järkyttävää, salasanojen säilyttäminen blaintekstinä palvelimella! Ei yli 100 k käyttäjän salasanoja panna suojaamatomasti paljaana serveriin sähköpostiosoitteiden ja nikkien kera, EI JUMALAUTA! Yhdellä vitun syötetiedon väliin tökätyllä injektiolla (eli käyttöliittymän kautta lisätyillä tietokantakyselyllä: at your service – 127 k käyttäjätietoa täydellisenä plaintekstinä) vedetty koko setti ulos, niin sellaisen tietoturva-hirvittävyyden vuotaja on melkein sankari. Mitä ilmeisimmin Älypää-sivuston kehittäjät eivät olleet osallisia vuotoon, sivusto vain laajentunut paljon alkuperäisestä opinnäytetyönä tehdystä järjestelmästä vuodelta 1998, eikä tietoturvaominaisuuksia ole sitten vaivauduttu kehittelemään riittäväksi. [IL]
Tietoturva on siis periaate. Kun ohjelmistokehittäjä saa ihmisten henkilökohtaista ja salassa pidettävää tietoa, niin sitä ei saa vuotaa kuin vain kuolleen ruumiinsa yli. Muita tulee kohdella kuin halusi muiden kohtelevan itseään. Vaikka Jeesus tulisi pyytämään toisten henkilökohtaisia tietoja, niin niitä ei saa vuotaa mistään hinnasta. Tämä on eräänlaista ammattietikkaa ja ylpeyttä luottavuudesta. Valitettavasti on tapauksia, joissa monet ovat joutuneet koiran asemaan. Microsofti haastoi oikeuslaitoksen oikeuteen, koska he joutuivat luovuttamaan ihmisten yksityistietoja ja salaamaan sen tiedon epäillyltä. Koko prosessi oli tullut rutiiniksi, järjestelmälliseksi vakoiluksi käyttäjiä kohtaan. Samoin Apple joutui oikeuteen salauksestaan, jota FBI vaati Applelta kiertämään. Tällaisten vaatimusten edessä tulee olla kovana, ihmisten yksityisyyteen kuuluvan tiedon vuotaminen on täysin vastoin tietotekniikan etiikkaa. Valitettavasti sillä ei saa helposti tuomiota, parasta on vain pyrkiä ehkäisemään tietovuotoja kaikin keinoin. Tietovuotajat saavat katsoa itseään peiliin; miettiä että miten meni omasta mielestä. Kyse ei tulisi olla itsekkäästä omasta edusta, kyse on etiikasta.
Kuinka siis jokainen voi parantaa kaikkien meidän internetkäyttäjien tietoturvaa? Vastaus on yksinkertainen: käytä vähintään 8 merkkiä pitkää erikoismerkeistä, pienistä ja suurista kirjaimista koostuvaa salasanaa, jonka kirjoitat paperille ylös ja käytät jokaisessa palvelussa omaa salasanaansa. Helppoa? Oikeasti vittukyrpä ei ole hyvä salasana, vaikka se tuleekin ekana mieleen.
Autismin kirjoon kuuluu monenlaista erilaista tasoa. Aspergeria osa pitää erillisenä asiana, kun taas toinen osa pitää sitä autismin kirjoon kuuluvana ominaisuutena. Osa autisteista on älyllisesti korkeatasoisia, osa heikkotasoisia [wiki/hfa]. Aspergin diagnoosin saaneet eivät itse ainakaan koe itseään sairaaksi, vaan ovat tyytyväisiä sellaisina kuin ovat. Aspergerihmiset kuitenkin kokevat paljon kiusaamista normaaliväestön kautta.
Kuva 1. Autismidiagnoosit ovat yleistyneet valtavasti Yhdysvalloissa.
Autismin esiintyminen väestössä on lisääntynyt valtavasti, syytä tälle ei tiedetä. On paljon epäilty syyksi rokotteita. Tämä on johtanut jopa rokotevastaisuuteen. Tälle yhteydelle on löydetty korrelaatiota, joskin suora näyttö puuttuu. Sitä pidetään uskottavampana selityksenä kuin kasvatuksellisia syitä, joita on joskus epäilty syyksi. Yhtenä tekijänä epäillään elohopeaa, joka raskasmetallina voisi aiheuttaa joillakin ihmisillä tällaisia vaikutuksia. Toisaalta on myös epäilty antibioottien ja suolistobakteerienkin välistä yhteyttä, joka aiheuttaisi tällaisia vaikutuksia. 95 % aivojen välittäjäaine serotoniinista syntyy suolistossa. [Cancertutor, Terveyskirjat, ncbi]
Nykyisin tiedetään, että kyse on oireyhtymästä, joka on monilla ihmisillä. Alunperin Grunja Suhareva julkaisi 1928 tutkimuksen, jossa käsiteltiin skitsoidia psykopatiaa. On huomattavaa, että psykopatia tarkoitti silloin laajempaa käsitettä kuin nykyään, nykyään psykopatia on poistettu kokonaan tautiluokituksesta. Aikoinaan diagnostiikassa oli vain 12 diagnoosia, nykyään niitä on yli 300 erilaista. [wiki/autismi, wiki/psykiatria, wiki/anti-psychiatry]
Nykyisessä yhteiskunnassamme on paljon jäänteitä antiikin kulttuurista. Kristillisessä uskonnossakin on paljon asioita, jotka muistuttavat vahvasti antiikin mytologiaa. Kuten vanhassa mahtavassa seikkailupelissäkin yritetään ostaa 500 dollarilla kreikan mytologiaa, niin on hyvä tuntea siihen liittyviä asioita. Astronomiaan perustuvat horoskoopit ovat jäänne tästä vanhasta uskonnosta. Uskonto oli antiikin aikana hyvin vahvasti yhteiskunnan toimintaa ohjaava asia, vuosikierron mukaisesti teema vaihtui.
Roomalaisten jumalien sukupuu. [BGS3D]Monet englanninkieliset kuukausien nimet tulevat antiikin mytologiasta vielä nykyäänkin:
January: Janus, Roman god of doors, beginnings, sunset and sunrise, had one face looking forward and one backward,
February: On February 15 the Romans celebrated the festival of forgiveness for sins; (februare, Latin to purify),
March: Mars, the Roman god of war,
April: Roman month Aprilis, perhaps derived from aperire, (Latin to open, as in opening buds and blossoms) or perhaps from Aphrodite, original Greek name of Venus,
May: Maia, Roman goddess, mother of Mercury by Jupiter and daughter of Atlas,
June: Juno, chief Roman goddess,
July: Renamed for Julius Caesar in 44 BC, who was born this month; Quintilis, Latin for fifth month, was the former name (the Roman year began in March rather than January),
August: Formerly Sextilis (sixth month in the Roman calendar); re-named in 8 BC for Augustus Caesar,
September: September, (septem, Latin for 7) the seventh month in the Julian or Roman calendar, established in the reign of Julius Caesar,
October: Eighth month (octo, Latin for 8) in the Julian (Roman) calendar. The Gregorian calendar instituted by Pope Gregory XIII established January as the first month of the year,
November: Ninth Roman month (novem, Latin for 9). Catholic countries adopted the Gregorian calendar in 1582, skipping 10 days that October, correcting for too many leap years,
December: Julian (Roman) year’s tenth month (decem, Latin for 10). [Caltech]
Kuten monissa vanhemmissakin uskonnoissa, niin uskonto on pohjautunut paljolti taivaankappaleisiin eli astrologiaan. Aurinkoa on monissa uskonnoissa pidetty jumalana, eikä ihan syyttä, Aurinko on välttämätön elämällemme maapallolla. Vielä meidän kristillisessä uskonnossakin on käytössä 12 opetuslasta, jotka voidaan ajatella pohjautuvan näihin 12 jumalaan. Kalenteri on paljolti muuttunut niiltä ajoilta, joten kuukaudet eivät enää mene ollenkaan yhteen roomalaisen ja gregoriaanisen kalenterin kanssa. [pintrest]
Uusivuosi on hyvin vanha Juhla, sitä on vietetty monta tuhatta vuotta. Ei ole ollenkaan yllätys, että joulu ja uusivuosi osuvat hyvin keskenään samalle ajalle, koska kyse on hyvin paljolti samasta juhlasta. Joulua on historiallisesti vietetty viikkoja, eikä se ole kristinuskon keksintö. Koko raamatusta ei edes löydy mitään viitettä sille, että Jeesus olisi syntynyt Jouluna. Itseasiassa pidetään hyvin epätodennäköisenä tekstien mukaan, että Jeesus olisi kirjoitusten perusteella voinut edes syntyä joulun vieton aikana. Toisaalta onhan se vähä epäloogista, että Jeesus olisi edes juutalaisten kuningaan jälkeläinen, koska tekstin mukaan Jeesus syntyi neitseellisesti äidin puoleisesta suvusta. Asian voisi myös selittää sisäsiittoisuudella, jolloin Maria olisi ollut samaa sukua puolisonsa kanssa, jolloin teksti olisi looginen. Raamatussa on paljon epäloogisuutta, joten turha keskittyä siihen enempää. [TruthOnTheWeb]
Jos vanha antiikin mytologia kiinnostaa, niin siitä saa paljon tietoa. Itse olen oinas eli Marsin kuukautena syntynyt, joten minulle oikea kumppani antiikin uskonnon mukaan olisi härkä eli Venus (kreikaksi Apirilis). Ei siis ole yllätys, että kuukaudet ovat jattu tasa-arvoisesti 6 mieskuukauteen ja kuuteen naiskuukauteen. ”Divine male-female complements such as these, as well as the anthropomorphic influence of Greek mythology, contributed to a tendency in Latin literature to represent the gods as ”married” couples or (as in the case of Venus and Mars) lovers.” Nykyisinkin käytössä olevat horoskoopit menevät antiikin aikaisen kalenterin mukaan. Nykyinen kalenteri on päivitetty karkausvuosilla, joten ne eivät mene aivan yhteen horoskoopin käyttämien vanhojen kuukausien mukaan. [wiki/deities]
Itse jokin aika sitten maalailin omaa mummopyörääni. Se oli todella hyvä kokemus, maalaaminen on oikein mukavaa. On monenlaisia erilaisia maaleja, kuten kameleonttimaaleja, lämpömaaleja ja muita erikoismaaleja. Näin maalien käyttäminen vaatii omaa tietämystä. Itse tein ihan vain kokeiluluontoisesti, niin tein itse monia virheitä. Ehkä voisin itse antaa hyviä ohjeita muille.
Kuva 1. Tällaisesta 1940-luvun mummopyörästä tuunasin modernimman.
Vanhoja polkupyöriä on monessa paikassa. Niiden arvostus on kasvanut ajan myötä, hinnatkin ovat nousussa. Vanhoja polkupyöriä siis kannattaa arvostaa ja pitää hyvässä kunnossa. Vanhasta ruosteisesta pyörästä voi saada paljon paremman ja kauniimman, tekeminen on myös todella mukavaa.
Kuva 2. Itse valitsin tällaisen maalin maalausta varten.
Valitsin turkoosi-violetin maalin polkupyöräni maalaamiseen. Lisäksi käytin kromimaalia rapakaarissa. Suosittelen käyttämään tällaisen kameleonttimaalin yhteydessä mustaa pohjamaalia, itse käytin harmaata, joka ei ollut hyvä vaihtoehto. Musta pohjaväri antaa paljon syvemmän ja erottuvamman sävyn. Kameleonttimaali ei ole samallalailla peittävää kuin normaali maali. Maalin heijastus tulee maalin sisältämistä kiteitä. Maalia maalasin monta kerrosta, enemmänkin olisi pitänyt olla. Itselläni oli desi maalia, olisin tarvinnut kaksi desiä kunnon kameleonttisävyyn. Maalaaminen oli myös haastavaa. Itse käytin kynäruiskua, hieman isompi ruisku olisi ollut parempi.
Kuva 3. Pohjatyön tekeminen kunnolla on tärkeää.
Maalaamisessa pohjatyön tekeminen on ehkäpä kaikista työläin vaihe. On tärkeää purkaa ensin kaikki osat erilleen ja käyttää päivä aikaa vanhan maalin hiomiseen pois. Itse käytin hiekkapuhallinta, hiomapaperia ja rälläkkää. Vanhat maalit ovat usein varsin sitkeästi kiinni, joten hiomapaperia menee paljon. Kannattaa myös valita sopiva karhea hiomapaperi, jolla maali irtoaa hyvin.
Kuva 4. Tällainen on lopputulos.
Pyöräni maalaaminen ei onnistunut aivan täydellisesti, koska maalasin pyöräni auringonvalossa ja maalia ei ollut tarpeeksi. Tekeminen oli kuitenkin kaikista hauskaa. Pyörästäni tuli kuitenkin paljon parempi kuin mitä se oli aikoinaan. Kun itse tekee, niin saa juuri sellaisen kuin haluaa, tai jotain. Voin suositella muillekin tällaista mukavaa tekemistä, etenkin jos on tilat siihen. Kustannukset eivät olleet edes hirveän suuret. Itsetehdyn työn arvo on myös paljon korkeampi, itse tehtyä arvostaa, vaikka lopputulos ei olisikaan aina täydellinen.
Viime keväänä yritin viettää positiivisuuskevättä, koska oli niin paljon asioita, jotka ärsyttivät suunnattomasti. Maailmassa itsessään on valtavasti epäkohtia, joihin tälläkin blogilla haluaisin vaikuttaa. Minulla oli myös henkilökohtaisesti valtavasti asioita, jotka aiheuttivat ahdistusta ja mielipahaa. Nyt kuukauden sisällä minulla on tilanne, että oma asenteeni on hyvin riippuvainen eräistä tekijöistä. Haluaisin saavuttaa tilanteen, jossa haluaisin unohtaa kaiken mahdollisen. Sikäli ajankulu on hyvä asia, olen nyt optimistinen.
Kuva 1. Positivismi on positiivisuusaate. [Clinquantilife]Voisin kirjoittaa valtavasti kaikesta mahdollisesta, joka on väärin pelkästään Suomessa. Suomessa päättäjät ovat tehneet todella huonoja päätöksiä. Ei voi kuin ihmetellä, että miten osaamatonta porukkaa on ollut esim. Olkiluoto 3 -hankkeessa. Jokainen täysijärkinen varmasti tajuaa, että sen projektin riskit olivat valtavat, vaikka ei olekaan asiantuntija projektihallinnasta. Sillä rahalla olisi saanut vastaavalla teholla tuulivoimaa, jos näin jälkiviisaana voi sanoa. Vastaavia epäonnistumisia on meidän maassamme useita. Hermot eivät aina tahdo kestää kaikkea sitä, ehkä parempi kuin ei vain välittäisi, ehkä ei. [IS]
Ylipäätänsä asia menevät niin, että asioiden onnistuminen luo positiivista kierrettä. Negatiivisesta kierteestä on paljon vaikeampi päästä eroon. Seuraavan kuukauden aikana oikeasti toivon, että asiat lähtisivät parempaan suuntaan. Valitettavasti kyse on paljolti asioista, joihin en voi itse vaikuttaa. En haluaisi valita sitä negatiivista vaihtoehtoa, mutta eipä sitä minulta juurikaan kysytä. Voi kyllä omalta osaltani vaikuttaa ja pyrin tekemään kaikkeni sen eteen. Jos ei se riitä, niin joutuu valitsemaan kaikkien kannalta huonomman kehityssuunnan. On se karua, ei Isä meidän -rukoukset paljoa auta.
Itselleni opiskelu oli käytännössä koko elämäni sisältö. Paremminkin olisin voinut opiskella, mutta olen luvannut itselleni, että en syytä itseäni tekemättömistä asioista. Minä olen tehnyt sen mihin olen pystynyt, niin lupasi itselleni tulevaisuuteen. Kun koko tämä elämän sisältö katoaa, eikä ole paljoa muuta, niin se tuo valtavan tyhjyyden. Minulle DI-tutkinto oli riittävän raskas suorittaa, jollekin muulle se on helpompi. Tulokset tietysti ovat tärkeintä, ainut mitattava asia. Itse en ainakaan arvosta ahkeruutta ja turhan työn tekemistä, siinä ei ole mitään ihailtavaa. Tietysti tärkeintä ei ole mitä tekee, vaan miten tekee. Eli saa hyviä ja oikeita tuloksia, niin se on tärkeintä, mitä sitten tekeekin.
Uskolla on kuitenkin oma voimansa, uskossa positiivisuuteen. Jos asioihin ei voi vaikuttaa, niin sitten kannattaa kokeilla sitä. Sillä roomalaisetkin selvisivät, yli tuhat vuotta se kylläkin kesti, mutta renessanssi koitti lopulta. Väittäisin, että vain 10 % itseään koskevista asioita voi itse vaikuttaa. Ehkä vapaata tahtoa ei ole, on vain placebo. [HSW, Skepdic, RationalWiki]
Älykkyys tarkoittaa kykyä käsitellä abstraktia (määrittele abstrakti) tietoa ja ratkoa ongelmia. Älykkyyden määritelmä on siten varsin helposti ymmärrettävä, vaikka täyttä yksimielisyyttä siitä ei ole. On myös kehitetty 1800-luvun lopulta asti menetelmiä mitata älykkyyttä. Älykkyyden mittaamiseen kuitenkin liittyy paljon asioita, joiden takia se aiheuttaa kritiikkiä. Mittauksen ongelmana on etenkin se, että älykkyyden mittaaminen ei ole täydellisen kattavaa, vaan tulos on aina osamäärä ja tuloksiin vaikuttaa hyvin paljon motivaatio ja muut tekijät. [Mensa]
Kuva 1. Usein puhutaan yhdeksästä älykkyyden tyypistä. [FundersAndFounders]Lauantaina 1.10.2016 vietettiin kansainvälistä älykkyyspäivää. Tällöin Mensa järjesti maailmanlaajuisesti valtavasti älykkyystestejä, Suomessakin 14 eri paikkakunnalla. Tällainen toiminta on varsin älykästä. Aivan samoin kuin aseillakin tehdään yhteislaukauksia niin tykistötulella kuin vanhemmallakin tekniikalla, niin se aiheuttaa huomattavaa näkyvyyttä. Yksittäiset testit eivät ylitä samallalailla uutiskynnystä kuin iso kertarykäisy sopivalla aikavälillä. [LS, RadioKompassi, RadioJyväskylä]
Kuten kuvassa 1. oli, niin älykkyyttä on usein jaettu 9 erilaiseen tyyppiin. Nämä korreloivat toistensa kanssa keskenään. Profiilin vaihtelu on myös hyvin yksilöllistä. Testauksella pyritään tekemään tästä osamäärä, joka korreloi hyvin näiden keski-arvon kanssa. Lisäksi perinteisesti älykkyys on jaettu fluidiin ja kristallisoituneeseen. Fluidin älykkyys saavuttaa huippunsa n. 25 vuoden aikana, mutta kristallisoinut älykkyys kehittyy paljon kauemmin. Etenkin älykkyystestaus keskittyy tähän fluidiin älykkyyteen. Kristallisoitunutta älykkyyttä voi kehittää harjoittelemalla, joka on myös suositeltavaa. [Verywell, FundersAndFounders]
Monet eläimet ovat tutkitusti hyvin älykkäitä. Etenkin rottaa pidetään usein älykkäänä eläimenä, kuten myös apinaa. Tämän lisäksi sika on erittäin älykäs eläin. Sikaa pidetään älykkäämpänä kuin koiraa. Älykkyys ja kyky ajatella abstraktisti ei siis ole vain inhimillinen ominaisuus, vaan muillakin eläimillä tavataan vastaavaa kykyä. Etenkin rotan kyky suunnistaa ja oppia ylittää jopa ihmisen älykkyyden. Rotta on todella nopea eläin oppimaan, jokainen rottien kanssa elänyt varmasti tietää sen. Kun minäkin tunkeuduin rotan reviirille, niin rotta osasi olla lähes huomaamattomasti. Ainoastaan rotan rouskutus paljasti minun eläneeni rotan kanssa samassa rakennuksessa. Rotta varmasti hyvin tiesi kun minä kävin kaupasta hakemassa leipää omaan ruokavarastooni. [Dailymail, HBR,Dailymail2, Youtube, Youtube2]
Mitä siis älykkyyden merkityksestä voisi sanoa? Natsisaksan johtajat olivat tutkitusti hyvin älykästä porukkaa. Jotkut epäilevät testejä, mutta se vaatisi hyvää perustetta, koska testin suorittivat viholliset vankeusoloissa. Älykkyys on vain yksi asia elämässä pärjäämiseen. Usein vähäinenkin älykkyys riittää, mutta tietyissä paikoissa älykkyys on paljon tarpeellisempi ominaisuus kuin joissain muissa. Itsestäni ainakin on hyvinkin helppo ymmärtää, että kyseisen organisaation johtoon pääseminen on edellyttänyt erittäin paljon älykkyyttä. Mikä meni sitten pieleen, niin mielestäni on myös kyseenalaista syyttää siitä yksilöitä. Natsitkin tekivät paljon hyvää, natsien ansiosta jenkit pääsivät kuuhun ja Venäjäkin kehitti omaa rakettiaan saksalaisten osaamisella. Jotain siinä systeemissä oli väärässä, mutta niin on yleensäkin suurvaltojen toiminnassa. [Space, Quora]
Eläimillä on huomattu, että älykkyys korreloi aivojen koon suhteessa ruumiinpainoon. Tämä perustuu siihen, että kun riittävä osa aivojen kapasiteetista on varattuna elintoiminnoille, niin sen jälkeen ylimenevä osuus on todennäköisemmin abstraktille ajattelulle. Hermostoissa on paljon eroja, esimerkiksi mustekala on yhtä älykäs kuin koira tutkimusten mukaan. Usein kansojen väliset älykkyyserot ovat tabu, josta ei saisi puhua. On kuitenkin huomattavaa, että älykkyys ei pääse kehittymään huippuunsa, jos ihmiset eivät kykene täyttämään perustarpeitaan ravitsemuksessa. Älykkäitä afrikkalaistaustaisi on olemassa. Ehkä tässäkin on hyvä huomioida syy-seuraus -suhde. Onko älykkyys edellytys elintasolle, vai onko elintaso edellytys älykkyydelle. Huomioitavaa on, että Hong-Kong on saavuttanut erittäin korkean elintason hyvin nopeasti, vaikka olivat aliravivittuna. Maa on noussut nälänhädästä yhdeksi suurimmista kauppakeskuksista. Nämä ovat vaikeita asioita, todennäköisesti monen tekijän summa. Neandethalin ihmisen aivot olivat suuremmat kuin nykyisen (homo) ihmisen. [Investopedia, IQ-research, ScientificAmerica, Tested, Wiki]
Juomavesi on elämän kannalta välttämätöntä. Ihminen tarvitsee vettä muutaman litraa päivässä elääkseen, jonka lisäksi vettä tarvitaan peseytymiseen, tiskaamiseen, pyykkäämiseen, kasvien kasvattamiseen, teollisuuteen ja moneen muuhun paikkaan. Vesi on uusiutuva luonnonvara, sitä tulee itsestään aina vain lisää. Ainoastaan saastuttamalla vesivarat voidaan pilata. On myös fossiilisia vesivaroja, joita käytetään monin paikoin nopeampaa kuin ne uusiutuvat. [AllAboutWater]
Kuva 1. Näin pohjavedet ovat jakautuneet maailmassa.
Kalifornia on rakennettu paljolti aavikon päälle. Jos Kalifornian joen virtaus vähentyy, niin alueella tulee todella valtavia vesikriisejä. Jo nyt pohjavesi on monin paikoin 100 metrin syvyydessä. Alue perustuu lähes täysin keinokastelun varaan. Kalifornia on erinomainen maanviljelysalue, joka tuottaa suuren osan USA:n maataloustuotannosta. Mikäli vuoriston jääpeitteen sulamisvesien määrä vähentyy, niin sillä on valtavia vaikutuksia koko maan talouteen. [LATimes]
Juomavettä voidaan tuottaa puhdistamalla jätevettä, tislaamalla, käänteisosmoosilla ja uutena tekniikkana nanoteknologialla. Vettä siis voidaan puhdistaa hyvin monella erilaisella tavalla. On mielenkiintoista odottaa, että mikä näistä on kaikista paras ja kustannustehokkain menetelmä. Esimerkiksi laivoissa on paljon käytetty tislausta, koska riittävän lämpöenergian saaminen on ollut helppoa moottorin hukkaenergiasta. Tämäkin menetelmä on varsin energiatehokas, koska suuri osa hukkaenergiasta tislauksen aikana voidaan kierrättää tislausprosessista. [Sustainable]
Monissa paikoissa maailmaa käytetään fossiilista vettä, joka on erinomainen lähde puhtaalle vedellä. Näiden ongelmana on se, että niiden varantojen vesi ei uusiudu kuten normaalilla pohjavedellä. Vettä kyllä vielä riittää pitkäksi aikaa, mutta ongelmia tulee näiden varantojen loputtua. Monet ovat huolissaan aiheellisesti, että tulevaisuudessa vesipula voi olla jopa syy sodankäynnille. Puhdas vesi on ollut pitkään itsestäänselvyys, mutta ehkä se ei ole enää sitä sadan vuoden päästä. [NationalGeographic]
663 miljoona ihmistä elää vieläkin vaikka puhdasta juomavettä. 2,2 miljardia ihmistä elää vailla käymälöitä. Vesikriisiä pidetään yhtenä suurimmista tulevaisuuden uhkatekijöitä. [Water]
Rooman valtakunta oli tässäkin asiassa hyvin edistyksellinen, koska he rakensivat antiikin aikaisella tekniikalla hyvin edistyksellisen vesi- ja viemärijärjestelmän. Keskiaikana asia taantui valtavasti, kaupunkien vesijärjestelmät olivat erittäin askeettiset. Ihmiset eivät myöskään peseytyneet, joten taudit pääsivät leviämään helposti. Ongelma on kuitenkin vieläkin ajankohtainen monissa kehitysmaissa, vaikka parannusta on tapahtunut.
Itseäni on kiinnostanut historiallinen sotatekniikka paljon, kuten esimerkiksi, että minkälainen iskukyky on erilaisilla miekoilla tai miten 6 mm paksu nahka suojaa ampuma-aseita vastaan, tai miten kypärä kestää suoran miekaniskun. Olen myös aikoinaan meinannut tehdä itsenäisesti rengashaarniskaa, mutta se homma jäi muutaman kierroksen jälkeen. Rengashaarniskan tekeminen on oikeasti järkyttävän raskasta, ihme että joskus sepät ovat jaksaneet tehdä sellaista sen ajan tekniikalla. Varmasti motivaationa on ollut, että rengashaarniska vaimentaa todella hyvin iskuja taisteluissa. Muskettien saapuminen taistelukentälle poisti sotilailta kypärät ja suojat, kunnes sirpalepommien käyttöönotto toi ne takaisin varustukseen.
Mikä siis Rome Total Warissa on niin hienoa? Kyseessä on fantastinen peli, joka mallintaa kaikilla mahdollisilla tavoilla Rooman valtakunnan aikaista strategiaa ja toimintaa. Pelissä pääsee uppoaman aivan täydellisesti tähän antiikinaikaiseen maailmaan, jossa aikalaiset ihmiset ovat eläneet oikeasti. On vaikea ymmärtää, että minne se aika on kadonnut, se aika kymmenien sukupolvien takainen aika. Koko sen ajan poliittinen maailma on kuin vain tuhoutunut, Rooma romahti ja kaikki vain katosi. Sinällään harmi, se oli todellista kehityksen aikaa. Jokainen vuosisata Rooman valtakunnassa on omanlaisensa, valtakunta oli jatkuvassa kehityksessä, kunnes se vuosituhannen vaihteessa vain loppui. Tämä peli omalla tavallaan auttaa tähän hämmästykseen, että kyseinen valtakunta vain romahti. Tietysti uskovaiset uskovat homoilun olleen niin kivaa, että se olisi ollut se pääsyy siihen. Miksipä ei?
Ahdistavinta pelissä on, että se on pääosin vain pelkkää sotaa. Ylipäätänsä historiasta tiedetään vain pelkkää sotaa. Sen lisäksi kyllä pääsee kehittämään diplomatiaa ja yhteiskuntaa. Jotenkin se ehkä antaa kuvan siitä, että itse ohjaa tätä toimintaa. Kun itsellä on kontrolli päättää asioista, niin sotastrategiapelit auttavat ymmärtämään sitä ajatusta, että miksi maailmassa käydään jatkuvaa sotaa. Itselleni Rooman hajoamisesta on tullut hieman samanlainen kuva kuin SimCityä pelatessa, että kun hommassa on kaikki nähty, niin sitten tulee kiusaus kokeilla tuhota koko kaupunki kaikin keinoin. Ehkä Roomassakin kävin niin, ihmiset vain halusivat tuhota kaiken. Kokeilemisen arvoinen peli kuitenkin, etenkin nyt kun se tulee iPad:lle. Melkein tämän takia pitäisi hankkia iPad.
Jos historialliset ilmiöt, sodat ja tapahtumat kiinnostavat, niin Total War on siihen sopiva peli. Tämä on vain yksi osa tätä pelisarjaa, on myös keskiaikaan ja muihin ajankohtiin sijoittuvia vastaavia pelejä. Tässä pelissä tulee oikeaan aikaan Rooman armeijaa koskeva yleisuudistus, joka on merkittävä tekijä asevarustelussa. Sitten pelissä ilmoitetaan, kun Aristoteles keksii ruuvikuljettimen, jonka mitoitukseen olen itsekin perehtynyt työelämässäni. Ruuvikuljetin on ollut erittäin merkittävä asia teollisuudessa, kuten se on vieläkin. Myös pelissä tulevat maanjäristykset ja muut luonnonilmiöt oikeaan aikaan, näihinkin on saanut perehtyä työelämässä rakenteiden kannalta. Rooman Colosseumi oli varsin hyvin maanjäristystä kestävä rakennelma. Lisäksi myös pelissä kerrotaan, kun Maapallon ympärysmitta lasketaan varsin tarkasti. Pelin jossain vaiheessa myös betoni keksitään, mutta sitä ei koskaan hyväksytä rakennusmateriaaliksi, koska sitä pidetään liian hauraana. Höyrymottorikin keksittiin, mutta sitäkään ei otettu aikoinaan käyttöön. Jos jonnet ei muista aikaa ennen keskiaikaa, niin kiva hämmästellä roomalaista tekniikkaa. [Wiki]