Amerikan äänestyksen jälkeen

Amerikassa tosiaan oli äänestys hiljattain. Tämä asia aiheuttaa paljon vieläkin kismaa ja keskustelua. Moni pitää tulosta epädemokraattisena, kuten uutisissa on puhuttu. Clinton voitti äänien perusteella, mutta Trump voitti valamiehien perusteella selvästi. Republikaanit saivat enemmistön lisäksi myös eduskunnassa ja alahuoneessa. Heillä on siis periaatteessa mahdollisuus ajaa kaikki aloitteensa läpi, elleivät itse niitä vastusta.

Kuva 1. Trump kannattaa seksuaalivähemmistöjä. [WA]
Kuva 1. Trump kannattaa seksuaalivähemmistöjä. [WA]
Trump on paljon mennyt vastaan demokraatteja, eikä hän halua ajaa täysin heidän vastaisia asioita. Trump on jopa kannattanut homojen oikeuksia ja monia demokraattien kannattamia asioita. On paljon kuitenkin asioita, joissa hän todennäköisesti tulee olemaan eri mieltä demokraattien kanssa. Muurin rakentaminen Meksikon rajalle on mielenkiintoinen asia, jonka hän lupasi. Moni pitää sitä vain vertauskuvana, mutta monet myös odottavat sen toteutumista käytännössä.

Ihmiset usein haluavat leipää ja sirkushuveja. Mielestäni tämä presidentinvaali todisti sen vuosituhansia vanhan uskomuksen todeksi. Ihmiset haluavat taloudellista hyvinvointia ja politiikkaan viihdettä. Aivan kuin muinoin rakennettiin pyramideja, niin nyt myös odotetaan jotain täysin järjetöntä rakennelmaa. Muurin rakentaminen ei varmasti monien mielestä osoita mitään, mutta jättää jälkeensä tuleville sukupolville ihmeteltävää. Valitettavasti Kioton-sopimuksesta irtaantuminen ei tulevia sukupolvia välttämättä viehätä yhtä paljoa.

Media pyöritti omaa peliään, jossa Trump mustamaalattiin täysin. HS kertoi, että miten asiasta tulisi kertoa lapsille. Valitettavasti monet aikuisetkin ovat jopa täällä Suomessa pyörällään tästä median mylläkästä. Amerikassa käytettiin jopa oikeuskeinoja, todistajian ja monia muit tekniikoita, joita Suomessa ei normaalisti vaalikampanjoinnissa käytetä. Yhdysvalloissa mainonnassakin on oikein mustamaalata vastustajat, sama on hyväksyttyä myös vaaleissa. Lapsille on hyvä opettaa medialukutaitoa. Tämä on tällaista aikuisten viihdettä. Oikeasti päätökset tekevät presidenttien neuvonantajat ja muut asiantuntijat, itse presidentti vain edustaa kansaa ja viihdyttää heitä. Suomessa vähemmän puhutaan meksikolaisista maahanmuttajista, mutta yhdysvalloissa monet ovat kyllästyneet heihin ja heidän ongelmiinsa.

TRUMP SONG – The Wall (Who’s Gonna Pay?)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.