Uransa huipulla

Nyt on ollut paljon keskustelua siitä, että HS:n toimittaja julkaisi puolustuvoimien salaista aineistoa. Tässäkin on omiin korviini kanatutunut monenlaista näkeystä. Osan mielestä koko asian salailu on erikoista, kun Wikileaksin vuotojen perusteella kaikki merkittävät valtiot vakoilevat toisiaan. Osa taas näkee tään asian erittäin vakavana uhkana yhteiskunnalle, eikä hyväksy lehdistöltä tällaista. Itseäni eniten kummastuttaa, että eikö armeijan tulisi itseään katsoa peilistä, jos kerran heidän omia salaisia papereitaan ovat.  [HS, Wikileaks]

Kuva 1. Piti lähteä töistä vähän aiemmin tänään, kun sain  joululahjaksi tällaisen nykyisen lempiviinini ja herkullisen homejuustolajitelman. [viinilehti]
Itse uskaltaisin väittää, että tämänlainen vuoto on monelle toimittajalle uran kohokohta. Monet usein nauravat uutisille, joita itse typeränä klikkailevat. Kuitenkin taustalla on toimittajan uran huippuhetki, kun 100 k ihmistä lukee uutisen, olkoon sisältönä mitä vain. Tätä moni ei välttämättä tule heti ajatelleeksi, kun ei sitä motivaattoria halutakaan näyttää uutisessa.

Minä olen miettinyt, että mikä mahtaa olla ohjelmistoalalla uran huippu ja etiikka. Milloin ihminen saavuttaa sellaisen tason, että siitä on vaikea päästä ylöspäin. Onko se siinä vaiheessa, kun saavuttaa suurta huomiota, vai onko se jotain muuta. Itse uskoisin, että menestys ei kuitenkaan ole huomiota, ainakaan suurimmalle osalle. Ei se sitä varmasti ole useimmille toimittajillekaan, väittäisin. Monet ovat sitä mieltä, että nykyaikana liikaa tavoitellaan pinnallisia asioita. En osaa sanoa, että onko aiemmin ihmiset olleet yhtään se parempia ja vähemmän huomionhakuisia, vai onko mahdollisuudet ja välineet vain olleet heikommat. [tuppu/menestys]

Minä itse olin todella tyytyväinen, kun ensimmäisen kerran sain tehtyä Patterimadon. Tämä hetki oli jotain sellaista, jossa häkellyin itsekin. Kun näytössä taulukkoon sijoitettu mato liikkuin autoMaagisesti näppäinkomentoja totellen, niin se oli jotain hämmentävää. Itse koin silloin, että valaistuin tietotekniikan mahdollisuuksista. Siinä iässä myös kaikki liikkuva asia oli kiinnostavaa, nykyään ei enää tule kiinnitettyä vastaaviin asioihin niin paljoa huomiota.

Toinen itselleni erittäin valtava huomio oli se, että oikeasti ammattikorkeakoulussa koin menestyneeni, osasin tehdä erilaisia ohjelmia ja ideoida itsenäisesti. Suuri juttu oli, kun tein oman opinnäytetyöni täysin yksin. On todella uskomatonta, että saa toimivan tuhansien rivin ohjelman toteutettua.

Ohjelmointiputkalaisilta irkissä kysyin neuvoa, että miten minun tulisi koodata, ja minkälaisia asioita tulisi huomioida. Ainut ja ikimuistoinen ohje oli se, että ohjelma pitää enkapsuloida pieniksi palasiksi, jotta minä tai joku muu voi myöhemmin mukauttaa kyseisen ohjelman arkkitehtuuria palapelimäisesti uudestaan uuteen ja oikeampaan muotoonsa. [wiki/encapsulation]

Itse myöhemmin suurelta osin muotoilin ohjelman koodia uudestaan, aiempaa parempaan rakenteeseen. Parantamisen varaa varmasti jäi, mutta ohje oli jopa heikolla osaamispohjalla hyvä. Ohjelman tulisi siis aina oltavissa räjäytettävissä atomeiksi (akateemisesti sievennettävissä) ja kasattavissa haluttuun muotoon, muuten projekti menee helposti solmuun vaatimusten muuttuessa.

Kuva 2. visuaalisesti havainnollistettuna ketterän menetelmän pääperiaatteet. [tuppu/uudissana-kettera]
Myöhemmin tyytyväinen olen ollut mm. TTY:lla tekemääni algotimikurssin tehtäviin, joissa ratkaisin julkisen joukkoliikenteen bussiaika -tehtävän. Oli todella hienoa, kun sai tehtyä erittäin monimutkaisen ohjelman, joka käytti n. 100 riviä koodia taustalla. Ohjelmaan syötettiin lähtöasema, määräpää ja lähtöaika, niin ohjelma laski taustalla käytetyn aineiston pohjalla linja-aikataulua, jonka avulla sai selville nopeimman reitin. Koin oppineeni siinä tehtävässä todella paljon ohjelmoinnin ideasta, hieman samanlainen kokemus kuin ensimmäinen itsenäisesti kehittämäni matopeli. Minun mielestäni se on ohjelmointia parhaimmillaan, siis algorithmien koodaus.

Itse tykkäsin todella paljon myös TTY:n ohjelmistotuotannon menetelmät -kurssista, se oli myös yksi minun suosikkikurssejani. Opin silloin erittäin paljon asioita, joita en tiennyt aiemmin. Paljon oli virheellisiä uskomuksia perinteisestä projektimallista. En esimerkiksi tiennyt, että iteraatiomallia on käytetty projekteissa jo kauan aikaa sitten. Vesiputousmalli on nimenomaan aluperin käytetty alkuaikojen projektimallin ongelmien kuvaukseen, hieman kuin nykyään puhutaan feudalismista keskiajan järjestelmänä.[TTY/SoftwareEngineeringMethodology, wiki/feodalismi]

Jotain ehkä opin tai ainakin osasin Tampereen teknillisessä yliopistossa, kun kerran minulle TTY:n toimesta myönnettiin DI:n arvonimi, vaikka nöyryydessäni en käytä sellaisia lisänimiä kaikkialla. En halua kuitenkaan väheksyä koulutusta, se on  Suomen korkein teknillinen koulutusaste tutkijakoulusta lukuunottamatta. TTY:n tasosta tietysti voi väitellä, mutta kansallisen tason puolesta ehkä arvostetuin teknillinen yliopisto Otanimen jälkeen. Vuosi 2015 – 2016, niin ei ehkä ollut niitä TTY:n kultavuosia IT-alalla, kuten ei muuallakaan Suomessa. Jotain ehkä kertoo ajasta se, että minunlaistani porukkaa otettiin sisälle. Diplomityöstäni sain arvosanaksi kolmosen, että ei nyt mitään ihan tähtitieteellistä. Tosin puolustukseni pitää sanoa, että sen kirjoittamisen aikaan oli omat haasteensa meneillään. Diplomityöni ohjaaja (sekä tietotekniikan laitosjohtaja) Tommi Mikkonen toimi tarkastajana, aivan fantastinen tyyppi! [tut/tjm]

Aamulehti: Valtakriisi Tampereen uudessa yliopistossa

Nyt tällä hetkellä töissä koen suurinta iloa siitä, että on päässyt tekemään porukalla yhteisiä projekteja. Tulisi aina pyrkiä menemään ulos omalta mukavuusalueeltaan, kohti uusia suuntia. En tiedä, että minne tieni tulevaisuudessa vie, mutta aina on tärkeää pyrkiä kehittymään uusille ja tuntemattoille alueille. Omaa tietämättöyyttää ei yleensä tiedä, kun se on mahdotonta. Harvemmin kuitenkaan mitään tehdään turhaan, selityksetkin voivat olla ajanhetki huomioiden täysin perusteltavia, kyse on vain omasta tietämättöyydestä.

Kun sanotaan, että projektin määrittelyvaiheessa huomattu asia säästäisi moninsatakertaisesti aikaa projektissa, niin ei välttämättä heti kerro paljoa käytännöstä. Käytännössä 200x ero tarkoittaa sitä, että päivän koodaustyöhön vaadittava aika optimaalisessa tilanteessa, niin vastaavan määrityksen muuttuminen projektin loppupäässä tarkoittaa yhden vuoden työpanosta koodarilta. On helppo ymmärtää, että miksi vesiputousmallissa on pyritty välttämään muutosia määrittelyvaiheen jälkeen, vaikka asiakas ei olisikaan ollut tyytyväinen. [wiki/vesiputousmalli]

Itse kävin viimeviikon torstaina Vaasan Hacklabissa, joka sijatsee 1930-luvun saippuatehtaassa. Kyseinen punatiilestä muurattu teollisuusajan rakennus on saavuttanut ajan, jossa se joutuu purettavaksi. Sen sinällä toiminut kerho hämmästytti itseäni nykyaikaisuudella ja tulevaisuudentoivolla. Itse olin todella kiinnostunut laserleikkurista, josta sain puusta leikattuja paloja, joista kasaamalla saa tehtyä korurasian. Myös 3D-tulostin oli erittäin mielenkiintoinen kapistus, kuten myös yleisesti trendikäs käsityöharrastuneisuus. Uskoisin, että tällaisesta voi tulla paljon osaamista, vuosikymmenien ja sukupolvien aikaisella panostuksella. [VaasaHacklab]

Manifesto for Agile Software Development

We are uncovering better ways of developing
software by doing it and helping others do it.
Through this work we have come to value:

Individuals and interactions over processes and tools
Working software over comprehensive documentation
Customer collaboration over contract negotiation
Responding to change over following a plan

That is, while there is value in the items on
the right, we value the items on the left more. [agilemanifesto]

Kent Beck
Mike Beedle
Arie van Bennekum
Alistair Cockburn
Ward Cunningham
Martin Fowler
James Grenning
Jim Highsmith
Andrew Hunt
Ron Jeffries
Jon Kern
Brian Marick
Robert C. Martin
Steve Mellor
Ken Schwaber
Jeff Sutherland
Dave Thomas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *