Olen hyvin kiinnostunut, että minkälaiseksi lastenohjelmat ovat muuttuneet minun ajoistani. Omasta lapsuudestani on jo ~20 vuotta, joten on hyvä päivittää omia tietojaan. Lapset ovat yleensä erittäin hyvä kohde arvojen siirtämiseksi ja asioiden opettamiseen, etenkin jälkimmäinen on tärkeä asia. Jokainen sukupolvi tekee itse omat valintansa ja päätöksensä. Lapsilla ei kuitenkaan ole samanlaista kriittistä ajattelua kuin aikuisilla, jos näin voi yleistää.
Ympäristöasioista puhuminen on ollut jo omana aikanani tärkeässä asemassa, 90-luvulla puhuttiin hyvin paljon ympäristöasioista. Jotenkin monikaan siihen liittyvä asia ei tunnu paljoakaan muuttuneen. On tietysti hieman vaikea ajatella, että miten suuri merkitys sillä on. Kuitenkin jätteistä puhuminen lapsille on tärkeää. Nämä asiat ovat aikuisille itsestäänselvää, mutta ehkä lapsille se on hyväksi. Ehkä myös aikuisille tekisi hyvää katsoa seuraava video.
Paljon monet muutkin asiat ovat muuttuneet omilta ajoiltani, vaikka monikaan asia ei. Olen kuvitellut, että feminismi on vain joidenkin 70-luvulla kasvaneiden ihmisten tuotetta, joka olisi kadonnut nykyään. Feminismin olen nähnyt vastavoimana miesvaltaiselle maailmalle, mutta nykyään feminismi tuntuu tulleensa jäädäkseen. Olisi hyvä, että olisi enemmän miehiä opettamassa lapsia, niin tällaista seuraanlaista aivopesua ei tehtäisi lapsille, joka on vissiin aika tyypillistä nykyään. Luulisi, että nykyään homojutut otettaisiin jo osaksi lauluja.
Toisaalta huomasin, että vielä Palestinassa on miehiä lapsia kasvattamassa, jossa lapsille opetetaan elämässä tärkeitä taitoja feminismimoskan sijaan. Lapsille opetetaan vanha Rooman akatemian opin mukainen hajoita & hallitse -strategia, jossa annetaan mallia, että miten yhteiskunnan edun mukaisesti tulisi siinä tilanteessa toimia. Kuka tahansa voi elämässää kohdata tällaisen tilanteen. On tärkeää, että yhteiskunta arvostaa, että pieni viaton ihminen joutuu kokemaan tällaista kauheutta. Kuka vain voi tehdä oikein yhteiskunnan eteen, eikä vain ajaa itsekkäästi omaa etuaan.
Toisin kuin suomalaisissa feministiohjelmissa, niin tässä opetetaan, että miten järkevät ja hyvät tytöt/naiset toimivat. Tässä eräs fiksu tyttö opettaa tervettä arvomaailmaa. Toivottavasti Suomessakin lastenohjelmat menevät tähän suuntaan.
https://www.youtube.com/watch?v=EZqmaE59FWo
Nykyään ei enää paljoa mediassa puhuta, mutta länsimaat ovat täysin alakynnessä Syyriassa, Irakissa ja monissa muissa maissa. Monet hyvin lapsena opetetut ihmiset ovat saaneet otettua vallan viholliskansoilta hyvän opetuksen seurauksena. [CSWM]
Olen todella pettynyt siihen, ettei Euroopan parasta opetussarjaa eli ranskalaista Olipa kerran elämä-ohjelmaa saa vapaasti katsoa Youtubesta, vaan kansalliset teostotahot estävät lasten sivistyksen. Kuitenkin jotain löytyy, kuten seuraavassa videossa 11:58 kohdassa näytetään ensimmäistä insinööriä!
https://www.youtube.com/watch?v=v63msaLZsZQ
https://www.youtube.com/watch?v=3ytGvtqdzDg
https://www.youtube.com/watch?v=o8fM-hCOiG8
https://www.youtube.com/watch?v=5ac2j27njRE
Eräs hyvä lastenohjelma on myös supersankari Nikke Knatterton! Kyseinen saksalainen lastenohjelma on mitä opettavaisin.
Itse tykkäsin lapsena myös Pikku Poneista:
https://www.youtube.com/watch?v=ZxPfEgGD1Yw