Kultainen nousu

Kiinan talous on kovassa nousussa, jopa uhaten Yhdysvaltain valta-asemaa maailman politiikassa. Vaikutukset heijastuvat epäsuorasi myös Suomeen. Meidän ei kuitenkaan tarvitse olla häviäjiä, vaan voidaan olla myös voittajien puolella. Voittajat selviää vasta jälkeen päin.

Nouseva teollisuus

Suomessa on valtavasti kivijalkamyymälöitä, joissa myydään erikoisliikkeissä omia tuotteitaan. Se nostaa tuotteiden hintatasoa moninkertaisesti. Monet elättävät sillä toiminnalla itsensä, ottavat välistä oman osansa. Myös valtio ottaa tällöin välistä oman siivunsa kaupasta.

Monet rikkaat ovat vieneet teollisuuden kiinaan, tuotteiden myyminen on kuitenkin säilynyt Suomessa. Näin ei asian tarvitse kuitenkaan olla. Kuluttajat voivat aivan hyvin ostaa suoraa tuotteensa sieltä, jossa ne valmistetaan. Tällöin välikäsien osuus jää pienemmäksi, tuotteiden valmistaneen työntekijän osuus voi olla jopa euromääräisesti suurempi kuin eurooppalaisten muotitalojen alaisuudessa.

Kuva 1. Kiinalaisia laadukkaita 5 €:n kauluspaitoja. [1]

Itse olen aktiivinen eBay:n ja PayPalin käyttäjä, minä olen ostanut näillä jo 200 kertaa elämäni aikana. Ongelmia ei ole yleensä ollut näiden osalta. Mielestäni ei ole mitään syytä kokea huonoa omaatuntoa, että kehitys menee eteenpäin. Markkinatalouden nimissä tämän tulisi olla jopa luonnollinen tapa toimia, eikä kapitalistien mielestä asiassa ole kuin hyvää. Minulle Elon Musk on kaikista merkittävin elossa oleva idoli. [6, 8]

Markkinatalouden oppien mukaan tulisi toimia tavalla, joka on kannattava ja kustannustehokkain muoto. Se kuitenkin tuo haasteita ihmisten toimeentulolle. Minä samoin kuin myös Elon Musk kannattaa perustuloa eli kansalaispalkkaa. [9, 10]

Suomi voittajana

Suomella on mahdollisuus selvitä voittajana tässä konseptissa, jos teemme oikeita valintoja. Kyse on Suomea isommista asioista, joihin me emme voi vaikuttaa. Me olemme vain ratas isossa koneistossa. Tällä ajatuksella mielestäni meidän ulkopolitiikassa tulisi asiaa lähestyä; nöyränä ja positiivisin odotuksin. Tavoitteena tulisi olla win-win -tilanne tulevaisuuden maailmassa.

Erityisen kiinnostava aihe on kuvan 2 mukainen pohjoisen jäämeren alue. Kyseinen jääpeite on ohentunut viimeisten vuosikymmenien aikana, mutta sulamisen odotetaan jatkuvan yhä tulevaisuudessa. Oman arvioni mukaan jäämeri olisi kesäisin sula viimeistään 2050-luvulla. [2]

Kuva 2. Pohjoinen jäämeri. [2]

Sen lisäksi että pohjoisen jäämeren sulaminen tuo uusia uhkia, niin se tuo myös uusia mahdollisuuksia [5]. Suomesta voi tulla merkittävä kauppalinkki Kiinan, Euroopan ja muun maailman välillä. Suomen logistiikalle tämä tarkoittaa valtavia muutoksia, mutta myös isoja ulkopoliittisia linjanvetoja. [3, 4]

REFERENSSIT

[1] eBay: kiinalainen merkkipaita
[2] NSIDC: North Pole Ice Extent
[3] GB Times: New Silk Road train link connects Finland, Nordic countries with China
[4] Rail Freight: China wants to connect Arctic to New Silk Road
[5] Tuppu.fi: Sota Suomessa 2030-luvulla?
[6] PayPal
[7] MTV: Suomen Tesla-tehdashaaveet murskautuivat
[8] Forbes: Elon Musk
[9] Business Insider: Elon Musk doubles down on universal basic income: ’It’s going to be necessary’
[10] Tuppu.fi: Kansalaispalkka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.