Usein puhutaan paljon koulukiusaamisesta. Aihe on monessakin suhteessa hyvin vaikea, mutta sen vaikutukset ovat valtavat. Koulukiusaamiseen puuttuminen on vaikeaa, kuten myös tunnistaminenkin. Tämä johtuu kiusaamisen luonteesta, se ei useinkaan ole helposti tunnistettavaa. Mielikuvat kiusaamisesta eivät aina vastaa todellisuutta, kiusaamista on myös hyvin montaa erilaista.
Minkälainen on tyypillinen koulukiusaaja? Usein kouluissa helposti saa sellaisen kuvan, että kiusaaja on pahis ja jotenkin huono ihminen. Itse sen sijaan kääntäisin asian päinvastoin. Usein kiusattu on huono-osainen henkilö, kiusaaja sen sijaan on sosiaalisesti hyvinkin lahjakas henkilö. Harvemmin hyväosainen ja pidetty henkilö joutuu koulukiusaamisen kohteeksi. Yleensä kiusatuksi joutuva henkilö on sellainen, ettei hänestä monikaan välitä. Kiusaaminen hyväksytään, jonka ansiosta se on mahdollista. Kiusaajat ovat usein myös opettajien suosiossa olevia oppilaita, kiusatuista oppilaista eivät edes opettajat pidä.Miksi ihmiset kiusaavat? Kiusaaminen on monien mielestä hauskaa ja kiusaajat saavat siitä iloa koulupäiväänsä. Usein taustalla on myös ajattelemattomuutta, kiusaajat eivät useinkaan ole itse kokeneet kiusaamista, joten he eivät osaa samaistua kiusattuun. Tämä onkin kiusaamisen kannalta keskeinen tekijä, ettei kiusaajilla ole syystä tai toisesta kykyä samaistua kiusatun asemaan. On paljon sellaisia ihmisiä, joilla tätä kykyä ei ole. Monet myös saavat iloa kiusaamisesta, ihmiset ovat usein luonnostaan pahantahtoisia.
Kiusaamisella on kuitenkin hyvin suuri vaikutus nuoren myöhempään kehitykseen. Kiusaaminen luo kiusatulle nuorella iällä taidon torjua kiusaamista. Se yleensä tarkoittaa sitä, että henkilö suojaa oman henkilökohtaisen minuutensa heikkoudet. Henkilö torjuu muiden pyrkimykset päästä sosiaalisesti henkilökohtaisiin asioihin. Henkilö oppii nopeasti torjumaan kaikki tällaiset pyrkimykset sosiaalisesta elämästään. Yleensä henkilölle kuitenkin jää herkkä käsitys itsestään, se jopa herkistyy. Usein ihmiset myös kohtelevat samoin muita, kuin miten heitä on kohdeltu. Moni kiusattu pitää normaalina sitä, että yritetään löytää toisesta ihmisestä herkät kohdat ja loukkaa niitä. Normaalilla ihmisellä ei tällaista tapaa ole, useimmat ihmiset näkevät heikkoudet persoonallisuudessa jopa positiivisena asiana. Kiusatun mielessä nämä heikot kohdat tulevat negatiivisiksi asioiksi, niistä koetaan häpeää ja sellaisia ei siedetä muilla ihmisillä, ainakaan heikkoutta ei saa näyttää. Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon, mutta muuttaminen on mahdollista. Kaiken kaikkiaan kiusaaminen jättää pysyvän vaikutuksen henkilön käytökseen. Henkilö helposti palaa takaisin vanhoihin hyväksi todettuihin toimintatapoihin herkästi. Se yleensä aiheuttaa henkilölle paljon mielipahaa.
Kiusaaminen on osa ihmisten sosiaalista toimintaa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että siitä seuraa paljon harmia yhteiskunnalle. Olisi tärkeää, että se ei alkaisi koulussa, jolloin ihmiset omaksuvat sosiaaliset toimintatapansa.
>Moni kiusattu pitää normaalina sitä, että yritetään löytää toisesta ihmisestä herkät kohdat ja loukkaa niitä. Normaalilla ihmisellä ei tällaista tapaa ole, useimmat ihmiset näkevät heikkoudet persoonallisuudessa jopa positiivisena asiana.
Kukaan normaalilla empatiakyvyllä varustettu henkilö ei tietenkään etsimällä etsi toisesta herkkiä kohtia loukatakseen mutta todellakaan useimmat ihmiset eivät näe niitä myöskään positiivisena asiana. Heikkoushan on jo itsessään sananakin negatiivinen ja luulempa että useimpien mielestä niitä tulisi pyrkiä kehittämään itsessään siten etteivät ne tulisi ilmi normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Unohdat myös kokonaan muutaman tärkeän syyn peruskoulutason kiusaamiselle – lasten puutteellisesti kehittynyt empatiakyky sekä kiusaamisen porukoita yhdistävä sosiaalinen ulottuvuus. Kiusaaja kiusaa usein tavoitteellisesti pyrkiäkseen ylemmäs sosiaalisia tikkaita ja vahvistaakseen oman porukkansa joukkomentaliteettiä.