Kaikki kirjoittajan Tuppu artikkelit

Oman yrityksen perustaminen

Perustin oman osakeyhtiöni, ihan kokemuksen, yleissivistyksen ja harrastuneisuuden nimissä. Itse olen liian rehellinen ja avoin toimiakseni yrittäjänä.

Asiantuntijaspoileri
https://youtu.be/ADuTv3XdWZ4
[collapse]

Ikää minulla on pian jo 31 vuotta, mutta en silti olen vieläkään luovuttanut omia unelmiani eli unelmaani kohti ulkomaita ohjelmistokehittäjänä. Tunsin käsitteen ohjelmoija vuosituhannen vaihteen unelmissani aikana jälkeen ATK, mutta unelma elää yhä ohjelmistokehittäjänä termeistä huolimatta. Ei takerruta epäoleelliseen terminologiaan.

Johdanto

Itse olen kymmenen vuotta yrittänyt hakea työpaikkaa jostain isosta ohjelmistoyrityksestä, mutta aina kaava on ollut samanlainen. Kaikissa työpaikoissa on joku HR-täti, joka hylkää työhakemuksen aivan satunnaisella perusteella. Ei mukamas ole harrastuneistuutta. Tämä sama malli tuntuu toistuvan kaikissa paikoissa, joihin olen epätoivoisesti hakenut. Ehkä asia pitäisi itse korjata, olen asiaa speksannut mielessäni, mutta suunnittelu ja etenkin implementointi sen suhteen ei ole vielä edennyt.

”Mielestäni myös vastaavasti se ajatus, että jos kodista poliisi, sotilas tai joku muu tulee viemään pysyvästi pois, niin silloin on velvollinen heittämään viimeisellä kerrallaan polttopullon talon nurkkaan. Muuten tulee olla lojaali, pitää taloaan pystyssä, olkoon sitten johdossa mitä vain. Ajatusmaailma suomalaisessa politiikassa ei ole niin paljon muuttunut nuijasodan ajasta, kuin mitä monet oikeasti luulevat. Vain sen omistaa, jonka pystyy tarvittaessa hävittämään savuna ilmaan.” [6]

Kuva 1. En ole edes ehdolla vielä, vasta parin vuoden päästä taas.

Olen päättänyt oppia virheistäni, ymmärrän jo tilastollisen todennäköisyyden perusteella, että minun täytyy muutta omaa käytöstäni. Minä en tule koskaan pääsemään normaalin työnhakun kautta ohjelmistokehittäjäksi, tilastojen mukaan todennäköisyyteni on äärimmäisen huono.

Tiedän kuitenkin varsin hyvin, että oma käsitykseni yrityksen operatiivisesta- ja business-puolesta rajoittuu ihan täysin skotlantilaisen Transport Tycoon -pelin pelaamisen tasolle. Jos jotain tiedä, niin Skotlannissa on aika hyvä käsitys tästä puolesta, peli itsessään on skotlantilaisen tekemä. Siten tämä tuo varsin ristiriitaisia tuntemuksia.

Itselleni on hyvin jäänyt mieleen TTD:n ääni, kun höyryhirviöjuna sukeltaa tunneliin. Aikansa isoimmissa junissa ei ollut tuulilasia massiivisen tuhansien hevosvoimien höyrymoottorin takia, joten ymmärrettävästi onnettomuuksilta ei vältytty edes suorilla rataosuuksilla junien nokkakolareilta ennen releillä automatisoitua valo- ja raideohjausta, jotka on peliin koodattu mahdollisimman matalalla tasolla eli konekiellä C-kielen sekaan [3]. Positiivisesti sitäkin äänimaailmaa paremmin muistan jazz-musiikin.

Höyryjunaspoileri
[collapse]
Sähkönsiirtospoileri

Ei aivan näin näyttäviä animaatiota ole peliin kuitenkaan laitettu. Ehkä TTD:sta voisi tehdä jonkun brutal-version, kun lähdekoodit ovat avoimia. Joku TTY:n sähkötieteen DI taas laskenut, että kyllä nämä sähköjärjestelmät piirianalyysin [Olen myös suorittanut kyseisen kurssin. Ainakin todennäköisyys matematiikassa, tilastomatematiikassa ja aina tarvittaessa matematiikaan tenteissä käytin isometristä graafista integrointia monimutkaisissa integrointilaskuissa. -admin] perusteella kestää pienen ylikuormituspiikin, pikkasen sähkö voi mennä johtimen ulkopuolella. Ei tarvise irroittaa johtimia sähköverkosta ja pimentää koko kylä.

https://www.youtube.com/watch?v=u6VoMDd4bKk
[collapse]
Tanssispoileri

Jazz musiikkityylinä sopii hyvin TTD:n taustamusiikiksi. Ehkä juuri tästä asiasta johtuen jazzin tanssiversion eli swingin elektroninen genre kuulostaa itsestäni niin hyvältä. Noin sadan vuoden viiveellä sama musiikkigenre tulee uudestaan pinnalle. Niin aitoa, alkuperäistä ja ajatonta, kuten monet muutkin hyvät asiat.

[collapse]

MetaWare Oy

Oman start-up -yrityksen perustaminen itsessään oli lapsellisen helppoa, tarvittavat tiedot sai Googlettamalla erittäin helposti. Itse osakeyhtiön perustaminen kesti noin tunnin, paljon helpompaa kuin työttömyyskorvaushakemuksen tekeminen.

Ainut ongelma on, että osakeyhtiö tarvitsee 2 500 euroa alkupääomaa yrityksen kassaan. Tietenkään minulla ei ole sellaisia rahoja. Täten jatkan mahdollisen yritykseni toimintaa rekisteröitymättömänä. Toivottavasti yritykseni pysyy rekisterissä, ehkä ei. Patentti -ja rekisterihallitukselta tuli asiaan liittyen selvityspyyntö, johon en vastaa. [1]

Jos joskus saan yritykseni konseptin valmiiksi ja hyväksi, niin tulen mahdollisesti sen myymään heti, kunhan lupauksena on kovapalkkainen ja varma työpaikan kyseisestä yrityksessä. Tällaista olen itse visioinut. Tosin en ole varma, että oikeasti sitten edes viihtyisin siinä työpaikassani. Pitäisi tehdä se PRO ET CON -lista hyvistä ja huonoista puolista rinnakkain kahdelle sarakkeelle.

Yritysidea

Itse olen TEK:n eli tekniikan akateemisten ammattiliiton jäsen. Täten itselläni on erittäin paljon hyviä mahdollisuuksia päästä erilaisiin tilaisuuksiin, joissa on mukana muita oma yrityksen alkutaipalella olevista henkilöistä. Samalla saa uusia kavereita ja tekemistä vapaa-ajalleni.

Kuva 2. Ykinkertaiset ideat ovat yleensä parhaita.
neuroverkkospoiler
[collapse]

Tarkoitus olisi saavuttaa piilaaksomainen yritys, jota itse en osaisi ylläpitää kunnolla. Tekisin kuitenkin oman teknisen puolen yrityksen toteuttamisesta, kuten esimerkiksi kehittämällä neuroverkkoihin perustuvaa järjestelmää, jota voisi käyttää datan käsittelyyn. En itse sitä järjestelmää osaisi myydä, vaan suosiolla jättäisin kyseisen tehtävän jollekin osaavammalle.

Tässä minua motivoi QDOS eli Quick And Dirty Operting System, jonka uudelleen nimeämisellä Disk Operating System Microsoft teki miljoonia, toimi jopa Windows 98 -käyttöjärjestelmän pohjana, Kyseisen teknisen toteutuksen tehnyt henkilö sai hyvän työpaikan Micosoftilta vastineeksi. DOS myytiin käytännössä ilmaiseksi, vastineena työpaikasta. DOS:n kehittäjä poistui hetkeksi Microsofilta, koska joutui kuuntelemaan kaikki päivät mielistelyä DOS-järjestelmästä. [5]

”The young Microsoft can do it, but to close the deal, it needs a crucial element in the package: an operating system for a 16-bit machine. And it needs it fast.” [5]

DOS järjestelmänä oli taloudellisessa mielessä vallankumouksellinen. Moniajoa tukevan ikkunointijärjestelmän tekeminen ilman moniajoon taipuvia ajureita kiintolevn päällä pyöriväksi on mielettömän vaikea tehtävä. Ehkä Blue Screenin eli debuggaustyökalun jättäminen loppukäyttäjille oli tietoinen päätös, osoituksena tehtävän täydellisestä mahdottomuudesta käytännössä. Oman aikansa T-Ford, tekniikka eli 386 tietokone, 4 MB rammia ja 50 MB kiintolevy ei yksinkertaisesti ollut valmis parempaan [4]. Windows XP oli suunnitteluperiaatteiltaan UNIX, silloin vasta se tekniikka oli valmis otettavaksi kuluttajakäyttöön, eikä siinä ole mitään erikoista. Omasta mielestäni DOS:n kehittäjä saisi saada hieman saada maineensa puhdistuksen, samoin kuin T-Ford. Teknisesti ei herätä mitään ammattiylpeyttä, mutta markkinallisesti tosi iso asia.

Win95spoileri
[collapse]

Vastaavasti T-Fordin aikaan käytössä olleet moottoriöljyt olivat lisäaineistamattomia ja kuluttajakäytössä olleet öljytisleet olivat täynnä epäpuhtauksia. Sen takia auton sylinterit olivat samaa luokkaa kuin nykyajan rekassa, tehoa äärimmäisen hidaskäyntisestä 3.6 litraisesta moottorista tuli 22 hevosvoimaa eli samaa luokkaa kuin nykyajan kevytmoottoripyörästä. Öljyn vaihtoväli oli äärimmäisen lyhyt. Auto oli jopa sen ajan mittaluokalla erittäin huono suorituskyvyltään, vasta 1930-luvulla autoistuminen myötä panostetiin tieverkostoon, ongelmajätteenä pidetty bensiinin käytöstä joutui maksamaan nimellisen korvauksen, kehitettiin ensimmäinen laatustandardi moottoriöljylle, autokorjaamot korvasi kyläsepät. T-Ford mahdollisti sen, loi munan ennen kanaa.

Mahdollinen ostaja

Aina tämänlaisissa yritysunelmissa on taustalla ajatus siitä, että Google ostaisi kyseisen yrityksen miljoonilla. Tietysti kuuhun kannattaa tähdätä, mutta konsepti on jo aikansa elänyttä. Ehkä ei kannata yrittää sitä samaa 10 vuotta vanhaa ohjelmistoalan kaavaa. Samoin kuin ei kannata yrittää vanhaa vesiputous-mallin aikaista 1990-luvun sijoituskonseptia.

Itse asettaisin fokukseni siihen, että joku itseni kannalta miellyttävä yritys ostaisi yrityksen. En edes halua myydä sitä 100 k€ hintaan tai muuta vastaavaa, vaan jopa ihan 2 500 euroa on oikein hyvä summa eli vaadittava pohjakassa osakeyhtiöni rekisteröintiin. Mahdollisesti itselleni maksettavaksi jäävät verot kykenen vielä Suomen valtiolle maksamaan. Mielelläni sen tekisin siinä vaiheessa viimeisenä tekonani!

Asian pihvi olisi se, että kyseinen myyntisopimus takaisin minulle varman ja hyvä palkkaisen työpaikan. Haluan vain, että tällä voisin osoittaa omat kykyni, jotta pääsisin johonkin mahdollisesti alankomaalaiseen tai belgialaiseen yritykseen sisälle. Ulkomaisille yrityksille oman osaamisen näyttäminen on vaikeaa. Suomessa mikään isompi yritys ei taas huoli minua.

Delirium Tremens

Kuvassa 3. on Delirium Tremens -olutta, joka oikeasti yllättää laadullaan. Tämä taas osoittaa todella hyvin sen, että tätä olutta kehittäneet ovat tienneet, että mitä ovat tehneet. Oikeastaan jopa aika hauska olut, ei tarvitse erillisiä varoitustarroja. Mitäpä sitä asioita salailemaan ja peittelemään, hullun hyvää olutta!

Kuva 3. Elämäni ensimmäisen kerran tulee juotua tätä oikeasti hyvää belgialaista vaaleaa olutta.
[collapse]

Asia on vain idea-asteella kuten monet muutkin itse kehittelemäni asiat. Ehkä tämä on asia, jossa itse voisin olla hyvä. Haen uutta linjaa. Kerran jokin tähän asti kokeiltu ei toimi, niin ketterästi kokeilen uutta ideaa. Virheitä ja epäonnistumisia olen paljon tehnyt, sitä en kiistä. Kuitenkin oikeistolaisessa filosofiassa on paljon asioita, joista itselläni on opittavaa.

Yhteenveto

Mahdollisesti kyseinen Start-Up -yritys hyvällä tuurilla onnistuu, vaikka en hirveästi anna sille painoarvoa. Oman tulevaisuuteni kannalta todennäköisyyksien nimissä uskon olevan hyvä visio.

Tarkoitus olisi siis teknisessä mielessä tuoda valmis paketti yritykseeni eli itseni nimeämälleni MetaWare Oy:lle. Sen sijaan taloudelliseen puoleen en edes halua ottaa mitään osaa. Ainut ehto tekniseltä puoleltaan valmiiksi hioutulle konseptille olisi, että itse saisin olla siinä mukana. Voisin myydä käytännössä ilmaiseksi, kun vain itse saisin olla mukana.

Yksinkertaistaen suostun heti myymään firmani, jos joku Alankomaalaista tai Belgiasta ostaa yritykseni sillä ehdolla, että vain suostuu ottamaan minut miljoonabisnesidean mukana.

Furtheria

Itselläni iso unelmani on päästä tilanteeseen, että toimin kansalaisaktivistina. Haluan kritisoida ja kyseenalaistaa koko Suomen yhteiskunnan toimintamallin lähtien perusteista. Ei siis kyse ole puolueista tai aatteista, vaan tarpeesta kyseenalaistaa koko tämä suomalainen yhteiskunta.

Ehkä tilanne ei ole aivan samanlaista kuin mitä uutisointi on Suomessa mm. Pohjois-Koreasta [2]. Haluan kuitenkin omalla tulevalla elämälläni keskittyä kritisoimaan suomalaista yhteiskuntaa, perustuen täysin faktatietoihin. Kyse ei ei siis ole kritiikistä sen enempää mitään puolutetta kohtaan, vaan tätä yhteiskuntajärjestelmää itsessään perusteiltaan.

REFERENSSIT

[1] MetaWare Oy
[2] Iltalehti: Pohjois-Korean loikkaria hoitanut lääkäri kertoo miten loiset ryömivät ulos haavoittuneesta sotilaasta
[3] YLE: Rautateillä ennätysmäärä tihutöitä
[4] Technology tips: Windows system requirements from Windows 3.1 to Windows 10
[5] Paterson Technology: Father of DOS Still Having Fun at Microsoft
[6] Tuppu.fi: Kaikki alkaa pienestä

Kotipalvelin – iteraatio 2

JOHDANTO

En sittenkään ole vielä lopettanut oman palvelimeni kehittämistä.

TYÖNKUVAUS

Jatkan tämän verkkojärjestelmäni kehittämistä, vaikka en ole investoinut mihinkään kalliiseen reitittimeen. Nyt toimii onneksi jo sillatun modeemin kautta sekä oma verkkoliikenne että palvelimen liikenne. En ole mikään verkkoguru, niin ollut hieman ylimääräistä ongelmaa ymmärtää, että mistä postista minnekin ne paketit liikkuvat. Olen jo esinuorena oppinut koodaamaan niin, että yksinkertaisesti yrityksen ja erehdyksen kautta brute forcella paukuttelin C-kääntäjään erilaisia yhdistelmiä. Se on minun tapani oppia; selvittää ja poissulkea ei-toimivat tavat tehdä jotain.

Lopusta tarkoitin Photoshop 3. eli ensimmäinen versio, jossa on layerit eli eriytetyt kerroksittaiset piirtopinnat yhden bitmapin sijaan.

TULOKSET

Kun en tiennyt asioista vielä, niin suhtauduin kriittisesti tähän kaapelimodeemiin, joka nyt nolottaa itsetunnon takia. Mutta nyt kun tietää signaalin tulevan samaa johdinta kuin television signaali, sekä miten kauniissa synkronissa valot vilkuttaa pöydällä, niin nyt sitä osaa arvostaa erittäin paljon. Livenä tuike on paljon näyttävämpää kuin videolla, jossa on luultavasti joitain optimointeja vähentämään kuvassa esiintyvää vilkuntaa. Ilmeisesti ledipiiri on jostain joulutuikusta, koska vilkkuminen on ihan samanlaista jopa tietokone ollessa sammuksissa, kunhan vain tietokoneen virtajohto on kiinni.

Jostain syystä isäntäkoneella pitää olla Apache aktiivisena käynnistäessä, jotta virtuaalikoneiden DHCP-toimii oikein. Toisaalta Apache pitää sammuttaa ennen kuin liikenne toimii virtuaalikoneille. Ilmeisesti myös kaapelimodeemi virtakytkimen kliksuttelu on oleellinen osa tätä rituaalia.

musiikkispoileri
[collapse]

Virtuaalipalvelimille määrää voisi kasvattaa todella helposti, kun on valmiit imaget, joista voisi vain ottaa niitä käyttöön. Siinä kymmenen neitseellisen virtuaalikoneen jälkeen tämä 6 watin lämpötehoinen halpa kahdella ytimellä varustetun prosessorin resurssit ovat hyvin käytössä.

Olen hieman miettinyt, että miten tämä kaikki liikenne menee tässä omassa palvelinkeskuksessani. Tuntuu hieman siltä, että tämä kaapelimodeeemin kaapelista tuleva signaali tulee varsin dumppina siltauksena ulos tästä pöntöstä. Osoite on kuitenkin varsin staattinen, ehkä palvelin pyytää uutta osoitetta vasta edellisen muuttuessa ei-toimivaksi.

Kuvan 1. mukaisesti taas yrittää porukka kräkkeröidä palvelintani Kiinan kautta. Osoite on jo monta kertaa merkitty tunnetuksi kräkkeriksi [1]. Toivottavasti käyttämäni öökkeset-salasanassa edes hieman suojaa. root-käyttäjää Otin myös uutena asiana Debianin UFW-palomuurin käyttöön, joka blokkasi tosi hyvin suurimman osan porttien koputtelijoista.

Kuva 1. Hieman palomuuriin conffausta, ettei palvelin kaadu levytilan loppuessa kesken.

Vähemmän näitä verkkojuttuja on tullut tehtyä, niin voisi olla mielenkiintoista kokeilla, että voisiko sitä IP-osoittetta asettaa staattisesti haluamakseen. Ehkä tämä Arris vain muuntaa kaapelin signaalin signaalin taajuuksien kaista-alueet suoraan IP-osoitteeksi, en tiedä. Ihan sama.


Onko tämä kaapeli sitten jotenkin huoneistokohtainen, vai spämmiikö tämä nyt sitten sillatussa tilassa näitä paketteja kummallekin fyysiselle verkkoadapterille. Pitäisi ehkä hieman kokeilla staattiseksi puukotetuilla IP-soitteilla, että mitä tuo Arris oikein lähettää ja minne. Ihan kiva tietysti myös, jos voi aina vaihtaa staattisesti oman IP.-osoitteen toiseksi osoiteavaruudesta, luo tietoturvaa itselleni verkko selatessa. Hyvä lisä salatun VPN:n ja Tor-selaimen lisäksi, että jopa lähtöosoitteen liikenteelle voi vaihtaa itse manuaalisesti.

Kuva 2. pientä domainien konffailua palvelimelleni.


Voisi olla hyvä minun jatkossa hieman sivistää itseäni, ehkäpä suurin heikkous itselläni on tämä verkkoliikenne. C-kielellä ohjelmakoodin pyörittely sujuu ja muuta vastaavaa. Samoin Front-End -ohjelmoinnisssa olen jo oppinut hieman kaikenlaista, ettei ainakaan selaimeen voi luottaa yhtäään, että mitä se sattuu lä’hettämään palvelimelle. PHP-kieltä nyt osaa kaikki, itse jopa aika hyvä siinä mm. tietoturvan ymmärryksen osalta.


Hyvä kaverini Def on jo saanut tehtyä itse oman DNS-palvelimen, joka lähettää halutunlaisia asioita. Ilmeisesti C-kielellä koodattu vastaamaan normaalia DNS-palvelinta. Hän myös löydysi Linuxin HTTPS-sertifikaatin tarkistuksesta puutteita. Välivaiheet tallennettiin 8 tavun charreina välivaiheissa prosessorin rekisteriin. josta niiden lukeminen oli mahdollista ja salaus pystyttiin purkamaan konekielellä. Korjaus hyväksyttiin hiljattain Linuxiin otettavaksi käyttöön.

FURTHERIA

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut tavoitteena päästä muuttamaan ulkomaille töihin. Tämän johdosta olen visioinut uuden sivuston taikka blogin kirjoittamista englanniksi, jolloin kehittyisin siinä valtavasti. Aivan samoin kuin on tämä kotipalvelimen toteutus, niin samoin englannin kieli ei ole minun kaikista vahvin osaamisalueeni, vaan kirjoitettu englanti vaatii harjoitusta. [1]

En odota mitään parempaa elämää ulkomailta, mutta ehkä hieman erilaista ja vaihtelua. Kaikilta puolin en ole ollut tai ole tyytyväinen siihen kohtaloon, joka Suomella on minulle tarjota. En myöskään ihan usko, että kaikki kykyni tulisi ihan täysin 100% käyttöasteella yhteiskunnan hyödyksi. Prioriteetissa kyse ei siis edes ole yksinomaan tai ensisijaisesti rahasta tai materiaalisesta elintasosta, vaikka silläkin on aina oma merkittävä painoarvonsa. [1]

Olen myös harkinnut Suomea ja tämän maan päätöksiä kritisoivaa sivustoa. En kuitenkaan tällä hetkellä halua sellaista kirjoittaa, kun asun tässä maassa. Ei Suomi ole aivan Kiina, mutta kuitenkin ns. sivistysmaista ehkä kaikista lähinnä sitä. Enempää en ota nyt kantaa tämän maan päätöksentekoon. [1]

REFERENSSIT

[1] AbuseIPDB: 193.201.224.218
[2] Wikionary: -leptic
[3] Pastebin: Visionaring
[4] Pastebin: Pohdinta
[5] MyMainIP

Oman palvelimeni implementointi

Nyt olen päässyt tilanteeseen, jossa olen saanut toteutettua ja testattua ensimmäisen iteraation kotipalvelimeni toteuttamisesta. Paljon ilmeni uutta, mutta paljon myös onnistui vähintään tavoitteiden mukaisesti. Jopa osa asioista ylitti odotukset. Kokonaisuutena omalle kotipalvelimelleni ei ole järkiperusteita.

Johdanto

Olen siirtämässä omia palvelimia kohti uusia systeemeitä. Tässä osaltaan on oman osaamisen kehittymisen kohti alemman tason vahvempaa ymmärrystä. Toisaalta kyse on myös tietoturvasta, kohti paremmin suojattuun verkkoliikenteeseen verkkopalveluiden käyttäjien ja ehkä myös minun itsenikin suojaamiseksi.

musiikkispoileri
[collapse]

Oman sähköpostini siirsin jo luotettavalta vaikuttavalle hostaajalle, jossa toimitusjohtaja on jopa laittanut oman kuvansa osaksi vakuuttelua. En edes harkinnut hieman pidemmän suunnittelun ja asiaan perehtymisen jälkeen oman sähköpostipalvelimen ylläpitoa toistaiseksi. Ehkä sekin aika tulee, mutta nyt maksan 60 dollaria vuodessa hyvästä tilini ylläpidosta. Toivottavasti nyt ei sähköpostiviestini katoa, kuten kävi edellisen hostaajan aikana. [1]

Tulokset

Olen saanut nyt kaksi erillistä virtuaalikonetta toimimaan omassa kodissani. Kummassakin toimii oma erillinen sivustonsa. Sivujen tekeminen ei itselleni ole ongelma, verkkoliikenteen saaminen toimintaa sen sijaan oli. Eikä se vieläkään ihan täydellisesti toimi, vaan joitain isompia tai pienempiä muutoksia voinee tulla.

reititys

C:\WINDOWS\system32>tracert neurolepti.fi

Tracing route to neurolepti.fi [104.31.80.112]
over a maximum of 30 hops:

1 124 ms 81 ms 78 ms ams-a63.ipvanish.com [81.171.98.202]
2 64 ms 70 ms 68 ms 151.139.80.20
3 61 ms 67 ms 58 ms 151.139.80.3
4 98 ms 98 ms 98 ms be5435.rcr21.b038092-0.ams03.atlas.cogentco.com [149.29.2.81]
5 63 ms 63 ms 72 ms be2413.ccr42.ams03.atlas.cogentco.com [154.54.37.241]
6 69 ms 74 ms 62 ms be2447.rcr21.b021535-1.ams03.atlas.cogentco.com [130.117.50.250]
7 70 ms 69 ms 68 ms 149.14.83.58
8 141 ms 64 ms 137 ms 104.31.80.112

Trace complete.

C:\WINDOWS\system32>tracert neuroleptit.info

Tracing route to neuroleptit.info [104.24.112.105]
over a maximum of 30 hops:

1 407 ms 587 ms 319 ms ams-a63.ipvanish.com [81.171.98.202]
2 330 ms 459 ms 502 ms 151.139.80.20
3 77 ms 55 ms 58 ms 151.139.80.3
4 96 ms 80 ms 72 ms be5435.rcr21.b038092-0.ams03.atlas.cogentco.com [149.29.2.81]
5 61 ms 80 ms 67 ms be2412.ccr41.ams03.atlas.cogentco.com [154.54.37.97]
6 65 ms 69 ms 83 ms be2322.rcr21.b021535-1.ams03.atlas.cogentco.com [130.117.50.82]
7 68 ms 83 ms 82 ms 149.14.83.58
8 290 ms 328 ms 358 ms 104.24.112.105

Trace complete.

[collapse]

Kuvan 1. mukaisesti verkkosivut näyttävät tulevan erillisestä kanavasta ulkomailta eli Alankomaiden Amsterdamista VPN-yhteydellä täysin oikein ja turvallisesti, joskin suojaamattomana paljaana http-viestintänä näiden kahden verkko-osoitteen välillä.

Suojattu eli https-yhteys vaatii salaussertifikaatin lisäämistä palvelimelleni, jolloin palvelimeni salaisella avaimella ja julkisen sertifikaatin avaimella voisi varmistaa, että salattu verkkosivu on todellakin oikeasta palvelimestani.

Salauksella ei sinällään ole juurikaan käyttäjille merkitystä, kun he eivät syötä omia salasanojaan tai henkilötietojaan sivustolle. Blogini kirjoituksissa ei ole mitään salattavaa, kerran ovat muutenkin julkisesti kaikkien luettavissa. Salaus ei suojaa liikennettä vaan viestin sisällön, hieman vastaava suoja kuin kirjesalaisuus Suomen perustuslaissa. Jos haluaa salata viestiliikenteen, niin käytännössä ainut tunnettu tekniikka siihen on Tor-selain vuonna 2019 [4].

Torspoileri

[collapse]

Tämä toivottavasti todistaa, että palvelimeni ja domainit näkyvät Internetissä, eikä vain minun omassa sisäverkossani. Itselleni se riittää, täten ei ole tarvetta pitää palvelimia verkossa. Vasta kun saan järkevää sisältöä, niin jätän ne ylös Internetiin.

Kuva 1. näkymä selaimessa.

Kuvassa 2. Verkkosivut esitettynä sellaisessa muodossa kuin ne ovat palvelimessa näkyvissä. Omien taustojeni takia käytän rautatason palvelimessani graafista käyttöliittymää, kun olen itse tottunut siihen. Tietysti virtuaalisissa palvelimissa olen jättänyt graafisen käyttöliittymän asentamatta.

Kuva 2. Näkymä palvelimen graafisessa tilassa.

Sammutin palvelimeni, niin näemmä bootatessa ei ihan suoraan sivut lähteneet toimimaan virtuaalikoneiden käynnistymisen jälkeen. Isäntäkoneen HTTP- ja SSH-yhteys piti sammuttaa, jotta porttien verkkoliikenne siltautuu oikein. Asiat korjautuivat Kuvan 2 näköisessä näkymässä kyseisen säädön jälkeen.

Kuva 3. Rebootin jälkinen konffaus palvelimien saamiseksi toimimaan manuaalisesti.

Vahingossa siis olin saanut virtuaalikoneet toimimaan siltä osin, minulle sattui hyvä tuuri. Vastaisuudessa pitää tehdä tämä konffi johonkin bash-scriptiin virtuaalikoneiden käynnistämisen automatisoinnin oheen, jotta virtakatkojen yhteydessä sivut nousisivat automaagisesti ylös. Nykyisellään palvelin on enemmänkin alhaalla kuin ylhäällä, kun siellä ei ole tärkeää sisältöä.

Yhteenveto

Pidän tätä saavutuksena, koska verkkoliikenne on asia, joka on omassa osaamisessani ollut erittäin suuri heikkous. Nyt en ole kuitenkaan niin heikko, vaan olen oppinut. Tekemällä oppii, se tuli taas itselleen osoitettua.

Ehkä oma ymmärrykseni on vielä heikolla tasolla, mutta olen saavuttanut jonkinlaista ymmärrystä. Mitä enemmän oppii, niin sitä enemmän Internetistä ymmärtää, että miten vähän Internetin toiminnasta tietää.

Visoin palvelimeni saamista 3G-verkkoon, koska minulla on edullinen multi-SIM. Laitoin pyynnön julkisesta IP-osoitteesta Elisalle, mutta kuulemma se ei ole mahdollista multi-SIM -liittymässä.

Jotain pitäisi tehdä, että saisin myös oman henkilökohtaisen kotikoneeni verkkoliikenteen toimimaan tämän rakentamani systeemin läpi, koska en saanut NUC:n hot spotia toimimaan. Ehkä vielä ajurit on jotenkin korjattavissa. Ehkä jollain palikalla saan reititettyä kotikoneeni liikenteen samaan verkkoon. Ehkä tietoturvan kannalta näin ei edes kannata tehdä, ärsyttää vain maksaa törkeän kovaa hintaa erillisestä kiinteästä verkkoyhteydestä.

Loppujen lopuksi tämä nykyinen virtuaalipalvelimeni on järkevin vaihtoehto jatkossa. Oma nykyinen virtuaalipalvelimeni maksaa 4,95 euroa kuukaudessa, mutta resurssit ovat hyvin rajalliset, joskin blogien ja yksinkertaisten sivujen ylläpitoon riittävä. 10 gigan SSD riittää oikein hyvin, blogini koko on pian lähes yksi gigatavua. [5]

Kuva 5. Poikkeuksellisen korkea yhden prosessoriytimen kuormitustilanne virtuaalipalvelimellani.

2 gigan keskusmuisti riittää myös hyvin, suurin osa siitä on vain prosessoriaikaa ja verkkoliikenteen kuormitusta vähentävää, sekä vasteaikaa lyhentävää välimuistia, joka sisältää mm. tämän sivuston blogiartikkeleita. Keskusmuistin loppuessa käyttöjärjestelmä käyttää sivutusta eli virtuaalimuistia, jolloin käyttöjärjestelmä tallentaa keskusmuistista ajoittamattomia eli ei-scheduloituina olevien prosessien sisältöä SSD:lle eli massamuistille vasteajan kustannuksella. Siutus on monelle tuttu ilmiö, kun esimerkiksi
20 välilehtinen selainta on ollut alapalkissa pitkän aikaa, samalla kun on käyttänyt Wordiä keskeytyksettä monta tuntia.

retrospoileri
[collapse]

Jotta oma palvelin olisi edes suorilta kuluiltaan edullisempi vaihtoehto kuin kilpailijat, niin se vaatisi oman arvioni mukaan kymmenen tai vähintään monen hengen yhteisesti jakamaa palvelinta. Samoin, jos itsellä olisi tarvetta koko palvelimen resursseille, niin tällöin harrastusmielessä oma palvelin olisi mahdollisesti joillain kriteereillä arvioiden järkevä päätös.

REFRENSSIT

[1] StartMail: privacy
[2] IP WHOIS Lookup
[3] IP Vanish
[4] Tor Browser
[5] OVH: VPS
[6] Kukko Pärssinen: C-kieli

Oman palvelimeni suunnittelu

Olen saapunut tilanteeseen, jossa suunnittelen oman fyysisen palvelimen ottamista käyttöön. Paljon on jo rautaa hankittuna valmiiksi, mutta paljon on myös opeteltavaa ja tehtävää. Oman palvelimen ylläpitäminen on ehkä hieman haastavaa, mutta samalla myös opettavaista ja mukavaa. Se on kiinnostavuudeltaan hieman verrattavissa chilien tai muiden vastaavien kasvien sisäkasvatukseen.

CloudFlare

Sivustot elävät ja ovat jatkuvassa muutoksessa. Omakin blogini elää ja vaihtelee osoitteita, joissa se toimii. Tämän ei kannata antaa häiritä. Toisinaan sivusto on alhaalla, eikä itselläni ole tavoitteenakaan päästä 99.95 % saavutettavuuteen. Pyrin kuitenkin pitämään blogini pystyssä, koska kuvan 2 mukaisesti päivittäin blogissani on kävijöitä usein ainakin 300 eri IP-osoitteesta, joista n. 10 – 20 % on Suomesta.

Kuva 2. kävjämäärät CloudFlaren tilastojen mukaan 23.2.2019.

Ihan harrastusmielessä sivustoa ylläpidän, oman osaamisen kartuttamiseksi. Työkseni teen tällä hetkellä Front End -ohjelmointia. Kuitenkin yleisen alan tuntemuksen takia on tärkeää, että hallitsee myös palvelinten ylläpidon edes välttävällä tasolla. Kaikki ohjelmistokehityksen ”tasoja” työstävää ohjelmoijaa kutsutaan Full Stack -ohjelmoijaksi, etenkin kun kyse on vähintään keskisuuresta ohjelmistosta.

https://www.youtube.com/watch?v=RVTqyEJQ5Wg

Joskus on käynyt niin, että ei ole saanut omaan palvelimeeni yhteyttä moneen tuntiin. Lopulta onkin paljastunut, että virtuaalipalvelin on itsessään ollut jostain syystä pimeänä. Jos kotiin omat palvelimet saan, niin saavutettavuuden ei voi ainakaan odottaa parantuvan nykyisestä, vaikka OVH-hostingin toimintavarmuus ei oikein vakuuta itseäni. Lupaus 99.95 % saavutettavuudesta meni kerralla, kun palvelin yksinkertaisesti pimeni moneksi tunniksi SSH-avaimen käyttöönoton jälkeen ilman omaa syytä. Oli varsin pelottavaa siinä tilassa, asiakaspalvelu ei tietysti tiennyt mitään, eikä mukamas mitään tietoa ollut palvelinten toimintaongelmista heidän tiedossaan. Se herätti entistä enemmän epäilyksi OVH-hostingin laadusta, kun eivät itsekään olleet tietoisia, että palvelin oli kaatuneena/pimeänä monta tuntia ilman, että firma itse olisi mitenkään tietoinen asiakkaalle aivan selvästi ilmenneestä todella pitkästä blackoutista, jossa suora yhteys palvelimen IP-osoitteeseen ei vastannut mitään ja PuTTY aikakatkaisee yhteyspyynnöt. OVH-hostingilla oli vieläpä pokkaa väittää; ettei niin olisi käynyt, vaan vika olisi ollut asiakkaan osaamattomuudessa.

Riskienhallinta

Todennäköisesti tulevassa palvelimessani ei ole minkäänlaista varavirtaa, ja saattaa johtoja tökkii robotti-imuri viikoittain. Itse joskus saatan repiä jatkoroikkia omiin tarkoituksiini, kaataa olutlasin (kerran melkein kävi jo näin -Admin) taikka oksennan raudan päälle tai kusen sen päälle baarista tullessani, todennäköisesti imuroin täyhdellä kaistalla pornoa levyn täyteen, saatan heitellä palvelinlaitteistoa PCP-meta -kombopsykoosissa, kännissä tai muussa vastaavassa tilassa konffaan tai rekursiivisesti deletoin jotain vääriä tiedostoja kunnes pääsen ulos hullujenhuoneelta, poliisit takavarikoivat palvelimen kuulusteluita varten pariksi viikoksi minun ollessa samalla pidätettynä sellissä epäiltynä, jonka jälkeen tulen muuttamaan eri asuntoon odottamaan verkkoliittymää. 3G verkko ruuhkautuu niin pahoin, että yhteys käytännössä katkeaa etenkin Supon ja muiden minua vihaavien tahojen palvelunestohyökkäyksen aikana. Positiivisena puolena todennäköisesti ainakin osa palvelimen sähköistä voi olla jopa vikavirtasuojatun jakorasian päässä, ellei sitä satu tarvitsemaan johonkin muuhun käyttöön, jolloin palvelin voi olla ilman sähköjä, jos esim. pitää kolvata piirilevyä. Olen siis akateemisesti koulutettuna tietotekniikan DI;nä miettinyt riskienhallintaa ja riskien ehkäisyä hyvin tarkasti, etenkin todennäköisesti toteutuvat riskit palvelimen saavutettavuuden menettämiseen kirjasin ylös, osittain myös arvioin riskin toteutumista seuraavan keston palvelimen saavutettavuuden menetykselle.

https://www.youtube.com/watch?v=uS3-7GFwc_M

Verkon osoitekin vaihtelee dynaamisesti, joiden muuttuessa reititin lähettelee DNS:n muutospyynnön CloudFlarelle, josta se sitten korjaantuu luultavasti tunnin sisällä eri DNS-palveluihin. Sertit on jo nyt sekaisin, kun ei kiinnosta maksaa viittä euroa kuukaudessa päivitettävistä serteistä. Kiintolevyille, virranlähteille ja millekään muullekaan komponentille ei ole minkäänlaista varmennusta, korkeintaan varmuuskopioin sivustoa kerran vuorokaudessa, parhaimmillaan kuukausittain tulisi virtuaalikoneista varmuuskopiot, mahdollisesti kovan kryptauksen jälkeen siirrän varmuuskopiot muutaman kertaa vuodessa pilvipalveluun suojaa erilliseen tilaan, jos vaikka joku pesäpallomailla riehuva rosvo murtautuu ja hakkaa/varastaa palvelimeni ja kaikki varmuuskopiot, niin kyseisen hirveän katastrofin ja sairaalan teho-osastolta poistumisen jälkeen saan vielä palautettua järjestelmät viimeisenä oljenkortena äärimmäisen hyvin suojatun ja paperiin kirjatun salausavaimen avulla, samalla kun muu omaisuus ja elämä on muuten täydellisesti tuhottu materiaalisesti ja henkisesti. Jos esim. levyasema hajoaa tai muuta pientä, niin aivan hyvin voi tulla viikon käyttökatko palvelun palaamiseksi uudestaan linjalle, jos nopeasti korjaan laitteiston kuntoon eli tilaan heti Suomesta uutta rautaa rikkinäisen tilalle, jonka jälkeen kaikki onnistuu täydellisesti ja asiat menee kerralla nappiin kuin elokuvissa, kunhan harjoittelen sitä muutaman kertaa valmiiksi.

Viikon käyttökatko tarkoittaa vuodessa 98 % saavutettavuutta, jos ei huomioi muita katkoksia. 99 % pidetään yleensä tyydyttävänä tasona, 95 % eli puolen kuukauden off-line vuoden aikana on välttävä minimitaso, jonka alittamista pidetään rajana surkealle palvelinten toimintavarmuudelle. 99.9 % eli 8 tuntia 45 minuuttia on hyvä, 99.99 % eli 52 minuuttia 35 sekunttia erittäin hyvä, 99.999 % eli 5 minuuttia 15 sekuntia on erinomainen ja 99.9999 eli 31 sekuntia on jatkuva on-line. Jotkin pilvipalvelut lupaavat jopa 99.99995 % saavuttavuutta eli palvelin voi olla saavuttamattomissa vuoden aikana korkeintaan 15 sekuntia, Joskus Facebookin palvelimet olivat 5 -15 minuuttiin alhaalla eli kerran kymmenessä vuodessa poikkeuksellisesti 99.99 % – 99.999 % matalassa saavutettavuudessa, josta tuli jopa heti juttua moniin lehtiin [3, 4]. Kyse oli luultavasti kriittisestä (epäonnistuneesta?) päivityksestä sivuston palvelimiin, joiden jatkuvan yhtäjaksoisen toiminnan aikana työntekijämäärä oli kasvanut 10 000 kertaiseksi ja käyttäjämäärä 1 000 000 kertaiseksi edellisen huoltokatkon jälkeen.

Rautaa

Itse olen oman kuvan 1 mukaisen mini-itx -kokoisen NUC-koneen ostanut. Aiemmin ollut toinen Intel Atomilla varustettu mini-itx, mutta päätin sittenkin ostaa ihan uuden reilun 100 puntaa maksavan eli halvimman Celeronilla varustetun tietokoneen palvelinharjoitteluun [2]. Aiemman koneen kotelo oli varsin heikosti hengittävä.

Kuva 1. Itse ostin tällaista rautaa palvelinkäyttöön, harjoitusmielessä. [2]

On yllättävää huomata, että energispihejä mini-itx -koneita on jopa palvelinkäytössä nykyään [1]. Kuitenkin esim. blogit kuormittavat todella vähän palvelinta, selaimen päässä tapahtuva kuormitus on valtavasti suurempaa. Täten nykyajan palvelimissa usein riittää aivan hyvin kännykän prosessorin tasoinen suorituskyky vähintäänkin riittävästi. Useimmiten suuri osa palvelimista on lähes tyhjällä kuormalla, jos niitä käytetään vain pelkkien blogien tai yksinkertaisten verkkosivujen näyttämiseen jopa suurella kävijämäärällä.

Kuva 2.Räkki-mallin mini-ITX-palvelin. [5]

Haluan antaa erityisen kunniamaininnan tekstini oikolukemisesta Oikofix-sivustolle. Kyseinen sivusto on ehkäpä para suomen kielen oikolukija. Itse todennäköisesti oikoluen vastaisuudella sillä blogiartikkelini. [6]

REFERENSSIT

[1] Mini-itx.com: Servers
[2] Mini-itx.com: Intel NUC5CPYH
[3] YLE: Facebook ei toimi – vikaa selvitetään
[4] IL: Facebook ja Instagram kaatuivat ympäri maailmaa – alhaalla myös Suomessa: ”Jokin meni vikaan”
[5] Mini-itx.com: R1U200 – 20W Short Depth 1U Rackmount Servers with Low Power Consumption Celeron N2930 and 1 or 5 Intel LAN
[6] Oikofix – oikoluen tekstisi

Teknomusiikki

Vähän teknomusiikkia! Aika paljon tarkemmin määriteltyä nämä tyylit eli genret kuin vaikka oluissa, joissa ei mausta aina tiedä juoko IPA:aa vai pilsneriä.

https://www.youtube.com/watch?v=6XKWz62_9nA

"Yleensä rytmi on tasainen 4/4, jossa bassorumpu soittaa tahdin jokaisella neljäsosanuotilla, virveli tai clap (käsien yhteenlyöntiä muistuttava ääni) tahdin toisella ja neljännellä nuotilla, ja avoin hi-hat joka toisella kahdeksasosa nuotilla. Tempo vaihtelee suunnilleen 120 ja 150 bpm:n (iskua minuutissa) välillä riippuen teknon alalajista." Wiki [1]

Tietokonemusiikki

Paljon muunkinlaista tietokonemusiikkia on, tekno ei ole ainoaa. Tällaista musiikkia on mm. Falloutin musiikki, joka on mahdollisimman paranoidista, pelottavaa ja surullista. Peli perustuu 2100-luvun Linkolilaiseen dysforiaan, jossa ihmiset ovat tehneet maapallosta lähes asuinkelvottoman. Pelin tunnusomainen päähenkilö kuvataan uuden keskiajan ritarina, jolla on kaasunaamarilla varustettu haarniska päällänsä.

Uusien Fallouttien tunnelmasta on kuitenkin tehty psykoottisen maailman sijaan hyvin miellyttävä. Tätä kuvastaa paljon vahvemmin 1950-luvun ihannointi, eikä niinkään ydinsodan jälkeisen maailman kauhistelu. Itse pidän vanhasta Fallout-maailmasta enemmän, sellaisena kuin itse sen opin pitämään.

https://www.youtube.com/watch?v=skKaB2ak6as

Tietysti oikea peli hyvillä musiikeilla on Command And Conquer. Tämä opettaa lapsille ja nuorille oikeita arvoja! Pelistä tulee jatkuvasti uusia versioita, ei varmasti yllättävää.

Aika monet ovat sitä mieltä, että Westwoodsin paras peli on Command 'n Conquer Red Alert. Reaaliaikaisten sotastrategiapelien suurin kilpailija samassa genressä oli Warcraft, jossa sarjassaan ehkä tunnetuin on Warcraft 2. Myöhemmin Blizzari muutti Warcraftin roolipeliksi WoW:n myötä. Westwoodin ensimmäinen Dune oli vastaavasti seikkailupeli. Itse olen pitänyt enemmän Command 'n Conquer -pelistä kuin Warcraftista, mutta molemmat ovat hyviä, en kiistä.

Näidenkin ohjelmistotalojen pelit kuvastavat hyvin sitä, että ohjelmistoalalla menestyminen vaatii jatkuvaa kehitysmallia asiakkaan tarpeen mukana pysymiseksi. Ohjelmistoalalla ei yleensä muutenkaan menesty projektimallilla, joka on todettu jo 1970-kuvulla katastrofaaliseksi tavaksi tehdä bisnestä ohjelmistoalalla [2]. Todennäköisesti samasta syystä Nokia ei menestynyt iPhonen julkistamisen jälkeen, koska heidän bisneksessä ei täysin toteutunut Kuvan 1 arvojen mukaiset asiat.

Kuva 1. visuaalisesti havainnollistettuna ketterän menetelmän pääperiaatteet.

Jyväskylässä on myös Instassi pian, joka on aivan huippu tapahtuma. Sivuilla soi myös tällä hetkellä hyvää musiikkia. [3]

REFERENSSIT

[1] Wikipedia: Tekno
[2] Wikipedia: Winston W. Royce, Managing the development of large software systems
[3] Instanssi 2019 Radio

Tuppu.fi – more certificated than ever

Pari viikkoa kesti, mutta nyt vihdoinkin olen saanut Tuppu.fi-domainille kunnon sertit käyttöön! Ei mitään ilmaisia roskia, vaan ihan ilmaiset CloudFlaren eli 1.1.1.1 verkkotunnus-palvelun certifikaatit.

Itelläni ongelma on siinä, että tällä hetkellä teen työkseni Front-End -ohjelmointia, niin palvelipuolen jutut ovat usein vaikeita. Kuitenkin harrastuksen nimissä pitää aina jotain yrittää saataa. Nyt parin viikon konffauksen tai oikeammin kommunikaation jälkeen sain Blogiini Certifikaatit kuntoon.

Kuva 1. Nyt on sertit Tuppu.fi-blogilla kunnossa.
Jos on jossain 3 ohjelmoijan yrityksessä, niiin siellä kaikkia joutuvat tekemään vähän kaikkea. Tietysti myös tiedän ketterän ohjelmointimenetelmän mukaisesti, että pitää auttaaa muita ja kysyä apua. Jotenkinkin noloa ja häpeällistä, että aivan eri palvelimen neuroleti.info sertifikaatti validoituu tuppu.fi -blogiin. Tähän vaiheeseen kun certifikaatin on saanut kuntoon, niin tekee mieli jo kysyä apua.

C:\WINDOWS\system32>nslookup tuppu.fi
Server: one.one.one.one
Address: 1.1.1.1

Non-authoritative answer:
Name: tuppu.fi
Addresses: 2001:41d0:301:8::26
137.74.48.119

Jos joku ei tiedä, niin 1.1.1.1 ohjaa verkkoliikenteen tästä osoitteesta runkoverkkoon, sellainen ns. Silkkitie. Eli mannertern väliseen tiedonsiirtoon liittyvää liikennettä. Mutta kun ei osaa, niin onhan se noloa. Silloin pitää kysyä apua, että miten se systeemi toimii. Kuitenkin vastaa 10 % Internetin liikenteestä mannesten välillä, niin luulisi jotain tietävän, kuten kuvassa 2. esitetään.
Kuva 2.

Hyvää yritti ja kaikkien etua ajaa, mutta tuli aivan hirveä sähköpostirumpa. Kuvassa 2. yksi pätkä siitä, kun yritin tätä domainia saada certificoitua epätoivoisesti. Olen vain koodari, niin maksavat business-asikkaat ja sitten ammattikseen tekevät pro-asiakkaat menevät palvelussa helpommalla.

Kuva 3.
Kuva 4.
Kuva 5. Loppu hyvin, kaikki hyvin. 🙂

Tietoturva parantuu

Nyt vaikuttaa aika hyvin keittyvän nämä tietoturvaominaisuudet Nokian puhelimessa. Ilmeisesti ottavat aika tosissaan sen, että Googlen osoitetietopalvelimen varmenteet feilaa puhelimella suoraa ositteella sivua hakiessa. [0]

Kuvassa 1. puhelimeni meni SAFE-tilaan, ennen kuin asensin 1.1.1.1 osoitteeseen domainpalvelimelle ohjaavan ohjelman. [1]

Kuva . Nyt on hyvö softa.
Piti antaa palautetta Googlelle. Sanoin, että onhan tuo aika leet. Voisin kehystää seinälle tauluksi muistokseni

Kuvassa 3. on tosi hyvä ohjelma, nyt voi blokata kaiken muun turhan verkkosivunimiä ylläpitävät oletusjutut. Eihän sellaisia voisi olla, vaan tietysti verkkodomainit sijatisevat muistettavasti 1.1.1.1 IP-osoitteessa. Google vähä innostunut nyt liikaa, kun käyttänyt omaa 8.8.8.8 osoitetta, vaikka asetti manuaalisesti toisen, eikä sitäkään edes IP:n perusteella.

Kuva 2. Todella hyvä ohjelma, jota olenkin kaivannut.

Kaikilla ei ehkä ole aivan niin, että on VPN:n yhteys ja verkkosivun tiedot salattuna suoraa osoitteeseen 1.1.1.1 osoitteeseen Internetissä?

Kuva 3. mun tuppu.fi -osoitteni DNS-kyselyt krytataan.

Ehkä en turhaan tätä Blogiani pari vuotta sitten aloittanut? Kiva kun säätää vähän vaan kaikkea, niin Internetin säätyläiset saavat sydärin ja tulee ties mitä updatea ja kyselyä. Mitäpä sitä ohjelmoija muuten tekisi, työhaastattelijatkin arvostaa harrastuneisuutta. Puhelin synkkaa ihan sikana jotain ties mitä, eikä mikään ohjelma toimi.

Kaverilla on omat DNS-palvelinten C-kieliset toteutukset vielä itsellä oppimatta. Kaikkea mielenkiintoista on jo kuitenkin oppinut ohjelmistoalasta ja ohjelmoinnista. Ehkä sitä kehittyy, tämä verkkopuoli on oma heikkouteni vielä.

Ovat tosi kilttejä; kaikkea kivaa softaa ehotuksina, raudan anaylsointia, tor-selainta ja vaikka mitä kivaa softaa. Ihan pihalla kaikesta kun yrittää jotain palvelinjuttua säätää. No joo, mutta sellasta elämä on, ihan hyvin kai nyt sitten, ei kai tässä valittamista. :/

Tietoturva

Tilasin Kiinasta jonkun piraatti IP-kameran, joka ei toiminut, mutta asensi hirveän kasan haittaohjelmia. Tänään sain innovaation lisätä tietoturvaa verkkooni sen seurauksean. Ei mukamaas päässyt verkkoon, taas sellainen vitutuksen vitutus, että piti ihan selvitellä verkkoasioita. Olen huono verkkopuolen asioissa, olen vain koodari. Joskus vain on pakko mennä etsimään niitä bugeja (ötököitä) mukavuusaluuensa ulkopuolelle.

Pääsin tähän asti VPN-yhteyksien luonnilla suojautumaan.:

C:\WINDOWS\system32>tracert google.com

Tracing route to google.com [172.217.14.78]
over a maximum of 30 hops:
1 216 ms 207 ms 207 ms 10.111.170.1
2 216 ms 248 ms 242 ms 208.87.165.33
3 208 ms 211 ms 215 ms v715.core1.lax2.he.net [64.71.128.165]
4 205 ms 211 ms * google.as15169.any2ix.coresite.com [206.72.210.41]
5 209 ms 249 ms 250 ms 108.170.247.193
6 208 ms 218 ms 206 ms 74.125.251.39
7 217 ms 209 ms 224 ms lax17s38-in-f14.1e100.net [172.217.14.78]

Trace Complete

Edellinen liikenteen selvitin komentokehotteen kautta, toinen sitten selaimen päästä Kuvan 1. mukaisesti. Tiedä sitten, että mitä väliä sillä suunnakka sinällään on, mutta ehkä hyvä käydä reitit läpi molemmista suunnista. Olinkin tosi hyvä tekemään lyhimmän reitin algoritmeja yliopistossa, niin ihan kiinnostukesta kävin läpi. Myö algoritmeista tiesin, että vaikka A->B->C, niin se ei tarkoita, että liikenne menisi C->B->A. Siis ihan perus logiin syy ja seuraus.

Kuva 1. Suomalaisella Telialla on verkkolinkit Ranskasta Britannian kautta Saksaan Amerikassa.
Spoiler

Microsoft Windows [Version 10.0.17134.523]
(c) 2018 Microsoft Corporation. All rights reserved.

C:\WINDOWS\system32>nslookup tuppu.fi
Server: UnKnown
Address: 10.255.255.2

Non-authoritative answer:
Name: tuppu.fi
Addresses: 2001:41d0:301:8::26
137.74.48.119

C:\WINDOWS\system32>nslookup google.fi
Server: UnKnown
Address: 10.255.255.2

Non-authoritative answer:
Name: google.fi
Addresses: 2607:f8b0:4007:804::2003
172.217.11.163

C:\WINDOWS\system32>nslookup sofiadigital.com
Server: UnKnown
Address: 10.255.255.2

Non-authoritative answer:
Name: sofiadigital.com
Address: 212.226.118.8

C:\WINDOWS\system32>nslookup dns.google
Server: UnKnown
Address: 10.255.255.2

Non-authoritative answer:
Name: dns.google
Addresses: 2001:4860:4860::8844
2001:4860:4860::8888
8.8.8.8
8.8.4.4

C:\WINDOWS\system32>nslookup openDNS
Server: UnKnown
Address: 10.255.255.2

*** UnKnown can’t find openDNS: Non-existent domain

C:\WINDOWS\system32>ping 1.1.1.1

Pinging 1.1.1.1 with 32 bytes of data:
Reply from 1.1.1.1: bytes=32 time=203ms TTL=59
Reply from 1.1.1.1: bytes=32 time=223ms TTL=59
Reply from 1.1.1.1: bytes=32 time=210ms TTL=59
Reply from 1.1.1.1: bytes=32 time=317ms TTL=59

Ping statistics for 1.1.1.1:
Packets: Sent = 4, Received = 4, Lost = 0 (0% loss),
Approximate round trip times in milli-seconds:
Minimum = 203ms, Maximum = 317ms, Average = 238ms

Ping statistics for 1.1.1.1:
Packets: Sent = 4, Received = 4, Lost = 0 (0% loss),
Approximate round trip times in milli-seconds:
Minimum = 203ms, Maximum = 317ms, Average = 238ms
Control-C
^C
C:\WINDOWS\system32>^X

C:\WINDOWS\system32>nslookup 1.1.1.1
Server: UnKnown
Address: 10.255.255.2

Name: one.one.one.one
Address: 1.1.1.1

C:\WINDOWS\system32>ping isla.ns.cloudflare.com

Pinging isla.ns.cloudflare.com [173.245.58.119] with 32 bytes of data:
Reply from 173.245.58.119: bytes=32 time=211ms TTL=59
Request timed out.
Reply from 173.245.58.119: bytes=32 time=205ms TTL=59
Reply from 173.245.58.119: bytes=32 time=218ms TTL=59

Ping statistics for 173.245.58.119:
Packets: Sent = 4, Received = 3, Lost = 1 (25% loss),
Approximate round trip times in milli-seconds:
Minimum = 205ms, Maximum = 218ms, Average = 211ms

C:\WINDOWS\system32>ping isla.ns.cloudflare.com

Pinging isla.ns.cloudflare.com [2400:cb00:2049:1::adf5:3a77] with 32 bytes of data:
Reply from 2400:cb00:2049:1::adf5:3a77: time=30ms
Reply from 2400:cb00:2049:1::adf5:3a77: time=28ms
Reply from 2400:cb00:2049:1::adf5:3a77: time=27ms
Reply from 2400:cb00:2049:1::adf5:3a77: time=25ms

Ping statistics for 2400:cb00:2049:1::adf5:3a77:
Packets: Sent = 4, Received = 4, Lost = 0 (0% loss),
Approximate round trip times in milli-seconds:
Minimum = 25ms, Maximum = 30ms, Average = 27ms

C:\WINDOWS\system32>

[collapse]
Spoiler

Microsoft Windows [Version 10.0.17134.523]
(c) 2018 Microsoft Corporation. All rights reserved.

C:\WINDOWS\system32>Tracing tuppu.fi
’Tracing’ is not recognized as an internal or external command,
operable program or batch file.

C:\WINDOWS\system32>tracert tuppu.fi

Tracing route to tuppu.fi [137.74.48.119]
over a maximum of 30 hops:

1 243 ms 221 ms 210 ms 10.111.170.1
2 238 ms 209 ms 216 ms 208.87.165.33
3 201 ms 211 ms 208 ms v715.core1.lax2.he.net [64.71.128.165]
4 * * * Request timed out.
5 280 ms 264 ms 329 ms be100-1366.ash-1-a9.va.us [178.32.135.156]
6 326 ms 272 ms 307 ms be100-1039.nwk-1-a9.nj.us [198.27.73.202]
7 346 ms 349 ms 344 ms be100-1295.ldn-1-a9.uk.eu [192.99.146.126]
8 363 ms 392 ms 365 ms be103.gra-g1-nc5.fr.eu [91.121.215.178]
9 * * * Request timed out.
10 374 ms 386 ms 436 ms be5.gra-iplb2-a70.fr.eu [37.187.232.187]
11 360 ms 348 ms 357 ms ip119.ip-137-74-48.eu [137.74.48.119]

Trace complete.

C:\WINDOWS\system32>ipconfig

Windows IP Configuration

Ethernet adapter Ethernet 2:

Connection-specific DNS Suffix . :
Link-local IPv6 Address . . . . . : fe80::68dc:f91f:7727:461a%9
IPv4 Address. . . . . . . . . . . : 10.111.170.52
Subnet Mask . . . . . . . . . . . : 255.255.254.0
Default Gateway . . . . . . . . . :

Ethernet adapter Ethernet:

Media State . . . . . . . . . . . : Media disconnected
Connection-specific DNS Suffix . :

Wireless LAN adapter Local Area Connection* 1:

Media State . . . . . . . . . . . : Media disconnected
Connection-specific DNS Suffix . :

Wireless LAN adapter Local Area Connection* 3:

Media State . . . . . . . . . . . : Media disconnected
Connection-specific DNS Suffix . :

PPP adapter IPVanish VPN (IKEv2):

Connection-specific DNS Suffix . :
IPv4 Address. . . . . . . . . . . : 172.20.153.67
Subnet Mask . . . . . . . . . . . : 255.255.255.255
Default Gateway . . . . . . . . . : 0.0.0.0

Wireless LAN adapter Wi-Fi:

Connection-specific DNS Suffix . :
Link-local IPv6 Address . . . . . : fe80::8885:637d:7327:ad3%13
IPv4 Address. . . . . . . . . . . : 192.168.43.86
Subnet Mask . . . . . . . . . . . : 255.255.255.0
Default Gateway . . . . . . . . . : 192.168.43.80

Ethernet adapter Bluetooth Network Connection:

Media State . . . . . . . . . . . : Media disconnected
Connection-specific DNS Suffix . :

C:\WINDOWS\system32>tracert 8.8.8.8

Tracing route to google-public-dns-a.google.com [8.8.8.8]
over a maximum of 30 hops:

1 197 ms 197 ms 210 ms 10.111.170.1
2 210 ms 213 ms 193 ms 208.87.165.33
3 211 ms 192 ms 196 ms v715.core1.lax2.he.net [64.71.128.165]
4 196 ms 193 ms 207 ms google.as15169.any2ix.coresite.com [206.72.210.41]
5 203 ms 193 ms 196 ms 108.170.247.193
6 206 ms 190 ms 223 ms 108.170.238.15
7 214 ms 231 ms 195 ms google-public-dns-a.google.com [8.8.8.8]

Trace complete.

C:\WINDOWS\system32>Tracing 85.76.104.229
’Tracing’ is not recognized as an internal or external command,
operable program or batch file.

C:\WINDOWS\system32>tracert 85.76.104.229

Tracing route to 85-76-104-229-nat.elisa-mobile.fi [85.76.104.229]
over a maximum of 30 hops:

1 208 ms 205 ms 222 ms 10.111.170.1
2 195 ms 199 ms 209 ms 208.87.165.33
3 208 ms 193 ms 212 ms v715.core1.lax2.he.net [64.71.128.165]
4 220 ms 197 ms 199 ms 100ge2-2.core1.lax1.he.net [72.52.92.121]
5 253 ms 277 ms 244 ms 100ge12-1.core1.ash1.he.net [184.105.80.201]
6 259 ms 249 ms 249 ms 100ge5-1.core2.ash1.he.net [72.52.92.226]
7 253 ms 266 ms 251 ms 100ge8-1.core1.nyc5.he.net [184.105.81.149]
8 251 ms 272 ms 268 ms 100ge14-1.core1.nyc6.he.net [72.52.92.101]
9 367 ms 366 ms 371 ms nyiix.eunetip.net [198.32.160.41]
10 354 ms 371 ms 378 ms ge2-0-0-0.bbr2.hel1.fi.eunetip.net [213.192.184.81]
11 360 ms 359 ms 358 ms 213.192.186.82
12 * * * Request timed out.
13 * * * Request timed out.
14 * * * Request timed out.
15 * * * Request timed out.
16 * * * Request timed out.
17 * * * Request timed out.
18 * * * Request timed out.
19 * * * Request timed out.
20 * * * Request timed out.
21 * * * Request timed out.
22 * * * Request timed out.
23 * * * Request timed out.
24 * * * Request timed out.
25 * * * Request timed out.
26 * * * Request timed out.
27 * * * Request timed out.
28 * * * Request timed out.
29 * * * Request timed out.
30 * * * Request timed out.

Trace complete.

C:\WINDOWS\system32>tracert -m 10000 85.76.104.229
-m is not a valid command option.

Usage: tracert [-d] [-h maximum_hops] [-j host-list] [-w timeout]
[-R] [-S srcaddr] [-4] [-6] target_name

Options:
-d Do not resolve addresses to hostnames.
-h maximum_hops Maximum number of hops to search for target.
-j host-list Loose source route along host-list (IPv4-only).
-w timeout Wait timeout milliseconds for each reply.
-R Trace round-trip path (IPv6-only).
-S srcaddr Source address to use (IPv6-only).
-4 Force using IPv4.
-6 Force using IPv6.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 10000 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 100 85.76.104.229

Tracing route to 85-76-104-229-nat.elisa-mobile.fi [85.76.104.229]
over a maximum of 100 hops:

1 227 ms ^C
C:\WINDOWS\system32>tracert -h 1000 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 999 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 500 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 200 85.76.104.229

Tracing route to 85-76-104-229-nat.elisa-mobile.fi [85.76.104.229]
over a maximum of 200 hops:

1 348 ms 270 ms 336 ms ^C
C:\WINDOWS\system32>tracert -h 300 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 299 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 270 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 260 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 256 85.76.104.229
Bad value for option -h.

C:\WINDOWS\system32>tracert -h 255 85.76.104.229

Tracing route to 85-76-104-229-nat.elisa-mobile.fi [85.76.104.229]
over a maximum of 255 hops:

1 205 ms 199 ms 204 ms 10.111.170.1
2 217 ms 226 ms 214 ms 208.87.165.33
3 207 ms 208 ms 215 ms v715.core1.lax2.he.net [64.71.128.165]
4 299 ms 210 ms 243 ms 100ge2-2.core1.lax1.he.net [72.52.92.121]
5 296 ms 318 ms 261 ms 100ge12-1.core1.ash1.he.net [184.105.80.201]
6 261 ms 264 ms 266 ms 100ge5-1.core2.ash1.he.net [72.52.92.226]
7 271 ms 272 ms 266 ms 100ge8-1.core1.nyc5.he.net [184.105.81.149]
8 296 ms 296 ms 298 ms 100ge14-1.core1.nyc6.he.net [72.52.92.101]
9 365 ms 362 ms 365 ms nyiix.eunetip.net [198.32.160.41]
10 381 ms 368 ms 367 ms ge2-0-0-0.bbr2.hel1.fi.eunetip.net [213.192.184.81]
11 376 ms 385 ms 371 ms 213.192.186.82
12 * * * Request timed out.
13 * * * Request timed out.
14 * * * Request timed out.
15 * * * Request timed out.
16 * * * Request timed out.
17 * * * Request timed out.
18 * * * Request timed out.
19 * * * Request timed out.
20 * * * Request timed out.
21 * * * Request timed out.
22 * * * Request timed out.
23 * * * Request timed out.
24 * * * Request timed out.
25 * * * Request timed out.
26 * * * Request timed out.
27 * * * Request timed out.
28 * * * Request timed out.
29 * * * Request timed out.
30 * * * Request timed out.
31 * * * Request timed out.
32 * * * Request timed out.
33 * * * Request timed out.
34 * * * Request timed out.
35 * * * Request timed out.
36 * * * Request timed out.
37 * * * Request timed out.
38 * * * Request timed out.
39 * * * Request timed out.
40 * * * Request timed out.
41 * * * Request timed out.
42 * * * Request timed out.
43 * * * Request timed out.
44 * * * Request timed out.
45 * * * Request timed out.
46 * * * Request timed out.
47 * * * Request timed out.
48 * * * Request timed out.
49 * * * Request timed out.
50 * * * Request timed out.
51 * * * Request timed out.
52 * * * Request timed out.
53 * * * Request timed out.
54 * * * Request timed out.
55 * * * Request timed out.
56 * * * Request timed out.
57 * * * Request timed out.
58 * * * Request timed out.
59 * * * Request timed out.
60 * * * Request timed out.
61 * * * Request timed out.
62 * * * Request timed out.
63 * * * Request timed out.
64 * * * Request timed out.
65 * * * Request timed out.
66 * * * Request timed out.
67 * * * Request timed out.
68 * * * Request timed out.
69 * * * Request timed out.
70 * * * Request timed out.
71 * * * Request timed out.
72 * * * Request timed out.
73 * * * Request timed out.
74 * * * Request timed out.
75 * * * Request timed out.
76 * * * Request timed out.
77 * * * Request timed out.
78 * * * Request timed out.
79 * * * Request timed out.
80 * * * Request timed out.
81 * * * Request timed out.
82 * * * Request timed out.
83 * * * Request timed out.
84 * * * Request timed out.
85 * * * Request timed out.
86 * * * Request timed out.
87 * * * Request timed out.
88 * * * Request timed out.
89 * * * Request timed out.
90 * * * Request timed out.
91 * * * Request timed out.
92 * * * Request timed out.
93 * * * Request timed out.
94 * * * Request timed out.
95 * * * Request timed out.
96 * * * Request timed out.
97 * * * Request timed out.
98 * * * Request timed out.
99 * * * Request timed out.
100 * * * Request timed out.
101 * * * Request timed out.
102 * * * Request timed out.
103 * * * Request timed out.
104 * * * Request timed out.
105 * * * Request timed out.
106 * * * Request timed out.
107 * * * Request timed out.
108 * * * Request timed out.
109 * * * Request timed out.
110 * * * Request timed out.
111 * * * Request timed out.
112 * * * Request timed out.
113 * * * Request timed out.
114 * * * Request timed out.
115 * * * Request timed out.
116 * * * Request timed out.
117 * * * Request timed out.
118 * * * Request timed out.
119 * * * Request timed out.
120 * * * Request timed out.
121 * * * Request timed out.
122 * * * Request timed out.
123 * * * Request timed out.
124 * * * Request timed out.
125 * * * Request timed out.
126 * * * Request timed out.
127 * * * Request timed out.
128 * * * Request timed out.
129 * * * Request timed out.
130 * * * Request timed out.
131 * * * Request timed out.
132 * * * Request timed out.
133 * * * Request timed out.
134 * * * Request timed out.
135 * * * Request timed out.
136 * * * Request timed out.
137 * * * Request timed out.
138 * * * Request timed out.
139 * * * Request timed out.
140 * * * Request timed out.
141 * * * Request timed out.
142 * * * Request timed out.
143 * * * Request timed out.
144 * * * Request timed out.
145 * * * Request timed out.
146 * * * Request timed out.
147 * * * Request timed out.
148 * * * Request timed out.
149 * * * Request timed out.
150 * * * Request timed out.
151 * * * Request timed out.
152 * * * Request timed out.
153 * * * Request timed out.
154 * * * Request timed out.
155 * * * Request timed out.
156 * * * Request timed out.
157 * * * Request timed out.
158 * * * Request timed out.
159 * * * Request timed out.
160 * * * Request timed out.
161 * * * Request timed out.
162 * * * Request timed out.
163 * * * Request timed out.
164 * * * Request timed out.
165 * * * Request timed out.
166 * * * Request timed out.
167 * * * Request timed out.
168 * * * Request timed out.
169 * * * Request timed out.
170 * * * Request timed out.
171 * * * Request timed out.
172 * * * Request timed out.
173 * * * Request timed out.
174 * * * Request timed out.
175 * * * Request timed out.
176 * * * Request timed out.
177 * * * Request timed out.
178 * * * Request timed out.
179 * * * Request timed out.
180 * * * Request timed out.
181 * * * Request timed out.
182 * * * Request timed out.
183 * * * Request timed out.
184 * * * Request timed out.
185 * * * Request timed out.
186 * * * Request timed out.
187 * * * Request timed out.
188 * * * Request timed out.
189 * * * Request timed out.
190 * * * Request timed out.
191 * * * Request timed out.
192 * * * Request timed out.
193 * * * Request timed out.
194 * * * Request timed out.
195 * * * Request timed out.
196 * * * Request timed out.
197 * * * Request timed out.
198 * * * Request timed out.
199 * * * Request timed out.
200 * * * Request timed out.
201 * * * Request timed out.
202 * * * Request timed out.
203 * * * Request timed out.
204 * * * Request timed out.
205 * * * Request timed out.
206 * * * Request timed out.
207 * * * Request timed out.
208 * * * Request timed out.
209 * * * Request timed out.
210 * * * Request timed out.
211 * * * Request timed out.
212 * * * Request timed out.
213 * * * Request timed out.
214 * * * Request timed out.
215 * * * Request timed out.
216 * * * Request timed out.
217 * * * Request timed out.
218 * * * Request timed out.
219 * * * Request timed out.
220 * * * Request timed out.
221 * * * Request timed out.
222 * * * Request timed out.
223 * * * Request timed out.
224 * * * Request timed out.
225 * * * Request timed out.
226 * * * Request timed out.
227 * * * Request timed out.
228 * * * Request timed out.
229 * * * Request timed out.
230 * * * Request timed out.
231 * * * Request timed out.
232 * * * Request timed out.
233 * * * Request timed out.
234 * * * Request timed out.
235 * * * Request timed out.
236 * * * Request timed out.
237 * * * Request timed out.
238 * * * Request timed out.
239 * * * Request timed out.
240 * * * Request timed out.
241 * * * Request timed out.
242 * * * Request timed out.
243 * * * Request timed out.
244 * * * Request timed out.
245 * * * Request timed out.
246 * * * Request timed out.
247 * * * Request timed out.
248 * * * Request timed out.
249 * * * Request timed out.
250 * * * Request timed out.
251 * * * Request timed out.
252 * * * Request timed out.
253 * * * Request timed out.
254 * * * Request timed out.
255 * * * Request timed out.

Trace complete.

C:\WINDOWS\system32>tracert 10.255.255.2

Tracing route to 10.255.255.2 over a maximum of 30 hops

1 213 ms 210 ms 212 ms 10.255.255.2

Trace complete.

C:\WINDOWS\system32>ping 10.255.255.2

Pinging 10.255.255.2 with 32 bytes of data:
Reply from 10.255.255.2: bytes=32 time=210ms TTL=64
Reply from 10.255.255.2: bytes=32 time=209ms TTL=64
Reply from 10.255.255.2: bytes=32 time=211ms TTL=64
Reply from 10.255.255.2: bytes=32 time=213ms TTL=64

Ping statistics for 10.255.255.2:
Packets: Sent = 4, Received = 4, Lost = 0 (0% loss),
Approximate round trip times in milli-seconds:
Minimum = 209ms, Maximum = 213ms, Average = 210ms

C:\WINDOWS\system32>

[collapse]
Kuva 2. T’llainen on minun puhelimeni.

Nyt tämä sivusto on saavuttanut aivan uuden tason tietoturvassa kuten seuraavasta tiedosta voisi päätellä. Ei meinannut edes saada pois OVH:n DNS-asetuksia, piti itse käsin puukottaa ne kuntoon. Rekisteröidyin 1.1.1.1 sivustolle eli , jotta varmasti verkko-osoitteeni on oikeassa paikassa oikeissa tiedossa. [5]

”Microsoft Windows [Version 10.0.17134.523]
(c) 2018 Microsoft Corporation. All rights reserved.

C:\WINDOWS\system32>nslookup tuppu.fi
Server: one.one.one.one
Address: 1.1.1.1

Non-authoritative answer:
Name: tuppu.fi
Addresses: 2001:41d0:301:8::26
137.74.48.119

C:\WINDOWS\system32>”

No joo, ehkä tuli taas hieman foliohattuiltua? Meinasin vielä tuplata tuosta tämä nykyisen reitityksen. Nyt jo niin hidas, ettei edes tuppu.fi -blogi auennut tuolla setillä suoraa selaimessa. Sain sentäs kiertämään kaikki maapallon mantereet läpi. Osoitteet tietysti muuttuvia jatkuvasti – jopa liian dynaamisessti, mutta en halua niitä silti kertoa yleisen tieoturvan ylläpitämiseksi. 😀

Jos oma foliohattu-visio olisi mennyt loppuun asti, niin latenssi olisi ollut 10 sekunnin eli 10 000 ms luokkaa. Vähä sellaista Voyager-luotaimen ohjausta, joka on nyt mennyt aurinkokunnasta ulos. Kaikelaista paskaa sitä tulee twiikattua, piti ADSL:n toimimattomuudesta tehdä valitus alunperin asuntoyhtiölle.

Ärsyttää kun on kohta jo sellaiset turvajärjestelmät kotona, ettei edes supolta löydy vastaavia. Rahan kuluttaminen eniten kaduttaa, myös väsymys, kun rankka töyviikko jo takana.

Nokia 5 Manual DNS On Android 9

I am using Nokia 5 phone that has a new option to set manually DNS server. Weirdly it want to set it by domain name. Ok, I did so. I set the manual DNS to ”dns.google”.

When I tried to browse to Google’s IP, then it said that Google’s own authorized SSH certificate is invalid and my traffic has been hacked and the Google’s page is unsecure!

Eli siis kaikki käyttöjärjestelmästä selaimen kautta palvelimille oli Googlen omaa! Ainoastaan verkko on suomalaisten omistamaa ja hallinnoimaa. Täten itse en keksi mitään muuta kuin, että joko Googlella on tullut ”paskat housuun” tai sitten suomalainen verkko on tavalla tai toisella niin pahasti pielessä, että en uskalla edes kirjoittaa asuessani tässä maassa. Sama kuin KRP nosti Aarniota vastaan syytteen.

Yksinkertaistaen Google sanoo sisäisesti Internetin lähes täydessä monopoliasemassaan olevansa itse epäluotettava tietolähde! Google itse leimaa sertinsä omalla palvelimellaan, jolla se valvoo verkkoliikennettään omalle palvelimelleen, todeten rikkovansa omaa turvavarmennetta. Omilla järjestelmillä tulos: ei täytä yksinkertaisimman verkkolikenteen turvavaatimukselta edellytettyä sertifikaattia.

Tuppu-blogilta mm. taloudellisiin syihin vedoten on eria asia, kuin että yksi maailman suurimmista yhtiöistä ei sisäisesti itse kykene osoittamaan tiedon tulevan turvallisesti perille. Omassa blogissani osa tiedoista mm. palveinmuutosten takia ei kykene täyttämään CloudFlaren äärimmäisen kovia ehtoja, koska osa sisällöstä on ajalta ennen sertifikaatin myöntämistä ja täten sertifikatin perusteella väärästä lähteestä. Päivittäminen maksaisi 5 dollaria kuussa, joten menen rikkinäisellä sertillä. Tietysti tällaiset asiat motivoivat nostamaan kytkintä/ankkuria ja kohottavat karvoja admininkin iholla.

I have a lot of screenshots about this as prove:
[Alkuun vaikka tämä Googlen kehittämän kromi-selaimen oma luppakorva-ikoni. Kyse ei ole edes sertin invalidioidesta, vaan että koko osoitetta ei löydy täysin heidän omilla järjestelmillään. Did you mean ”Hail Hitler! Hail Hitler!?” o/ o/ 😀 ]












Veriarvot

Ehkä sitä on tullut vanhaksi, kun seuraan kolesteroliarvojani. Ainakin se voi olla askel kyseiseen suuntaan, että elää terveenä vanhaksi asti.

Pari vuotta sitten yritin itsenäisesti varata verikokeiden tarkastusta puhelimitse, mutta se tehtävä osoittautui hyvin vaikeaksi Suomen julkisessa terveydenhoidossa. Syynä oli väärä virallinen asuinkunta järjestelmässä, niin ei voi saada kyseistä palvelua. Luovutin siinä vaiheessa julkisen sektorin voitoksi.

Luulisi, että tällaisiin hoitoihin olisi Suomessa kaikilla varaa ja automaattinen mahdollisuus. Käytännössä näin ei kuitenkaan usein ole mm. työttömien osalta. Tulisi olla, mutta käytännössä ei ole. Pitkäaikainen säästö sairauksia ennaltaekäisevänä vaikutuksena olisi odotusarvoisesti suuri.

Terveydenhoitaja Terveystalolla Alajärvellä antoi neuvon, että pitäisi juoda nykyistä enemmän vettä ja syödä hedelmä joka päivä. Ehkä kannattaisi jatkaa samaa terveysohjetta jatkossakin, ettei terveyteni petä ennenaikaisesti. [1]

Nyt uusinta terveystarkastuksen verikokeet olisin aluksi jättänyt käymättä, kun en uskonut niiden paljoa muuttuneen. Hoitaja kuitenkin suostutteli osallistumaan, kun kerran paino on laskenut kymmenen kiloa. Sain yllättyä positiivisesti kolesterolin laskeneen tasosta 6.3 -> 4.1 mmol/l.

Kuva 1. Kolesteroli ja -munuaisarvot.

Joka aamu aloitan kasvimaitoon tehdyllä kaurapuurolla, johon lisään pakastemarjoja. Illalla kookosöljyssä/voissa paistan ruoakseni pakastevihanneksia, joiden päälle kaadan oliiviöljyä valmistumisen jälkeen. Näiden lisäksi muutakin ruokaa syön. Ravintolisinä menee perus multivitamiini, 50 µg D-vitamiini, 2x 650 mg E-EPA, 1000 µg B12 ja maitohappobakteeri. Kävelen päivittäin töihin vartin eli 15 min suuntaansa. Luultavasti tämä on minulle toimiva konsepti terveyteni kannalta.

Kuva 2. Veriarvot kahdelta eri mittauskerralta.

Itse olen hyvin epäileväinen kyselytilastojen suhteen. Itselleni ei nyt tarvinnut tehdä tutkimusta alkoholinkäytöstä, koska tulosten perusteella se ei ole liian korkea terveyden kannalta. Itse edellisellä kerralla menin vastaamaan liian rehellisesti alkoholin käyttöä korkevaan kyselyyni, heitin hatusta arvioksi jotain yli 20 annosta viikossa. Kaikkeen muuhun vastastin luonnollisesti ei.

Tänään aamulla puntari sanoi: ”69.7 kg”, rasvaa ”20.0 %” eli 14 kg. En muista koska viimeksi paino on ollut alle 70 kg.

Kiitoksia tästä verikokeen tuloksesta kaikille elimistöni soluille!

REFERENSSIT

[1] Terveystalo