Positiivisuuskevät

Viime keväänä yritin viettää positiivisuuskevättä, koska oli niin paljon asioita, jotka ärsyttivät suunnattomasti. Maailmassa itsessään on valtavasti epäkohtia, joihin tälläkin blogilla haluaisin vaikuttaa. Minulla oli myös henkilökohtaisesti valtavasti asioita, jotka aiheuttivat ahdistusta ja mielipahaa. Nyt kuukauden sisällä minulla on tilanne, että oma asenteeni on hyvin riippuvainen eräistä tekijöistä. Haluaisin saavuttaa tilanteen, jossa haluaisin unohtaa kaiken mahdollisen. Sikäli ajankulu on hyvä asia, olen nyt optimistinen.

Positivismi on positiivisuusaate. [Clinquantilife]
Kuva 1. Positivismi on positiivisuusaate. [Clinquantilife]
Voisin kirjoittaa valtavasti kaikesta mahdollisesta, joka on väärin pelkästään Suomessa. Suomessa päättäjät ovat tehneet todella huonoja päätöksiä. Ei voi kuin ihmetellä, että miten osaamatonta porukkaa on ollut esim. Olkiluoto 3 -hankkeessa. Jokainen täysijärkinen varmasti tajuaa, että sen projektin riskit olivat valtavat, vaikka ei olekaan asiantuntija projektihallinnasta. Sillä rahalla olisi saanut vastaavalla teholla tuulivoimaa, jos näin jälkiviisaana voi sanoa. Vastaavia epäonnistumisia on meidän maassamme useita. Hermot eivät aina tahdo kestää kaikkea sitä, ehkä parempi kuin ei vain välittäisi, ehkä ei. [IS]

Ylipäätänsä asia menevät niin, että asioiden onnistuminen luo positiivista kierrettä. Negatiivisesta kierteestä on paljon vaikeampi päästä eroon. Seuraavan kuukauden aikana oikeasti toivon, että asiat lähtisivät parempaan suuntaan. Valitettavasti kyse on paljolti asioista, joihin en voi itse vaikuttaa. En haluaisi valita sitä negatiivista vaihtoehtoa, mutta eipä sitä minulta juurikaan kysytä. Voi kyllä omalta osaltani vaikuttaa ja pyrin tekemään kaikkeni sen eteen. Jos ei se riitä, niin joutuu valitsemaan kaikkien kannalta huonomman kehityssuunnan. On se karua, ei Isä meidän -rukoukset paljoa auta.

Itselleni opiskelu oli käytännössä koko elämäni sisältö. Paremminkin olisin voinut opiskella, mutta olen luvannut itselleni, että en syytä itseäni tekemättömistä asioista. Minä olen tehnyt sen mihin olen pystynyt, niin lupasi itselleni tulevaisuuteen. Kun koko tämä elämän sisältö katoaa, eikä ole paljoa muuta, niin se tuo valtavan tyhjyyden. Minulle DI-tutkinto oli riittävän raskas suorittaa, jollekin muulle se on helpompi. Tulokset tietysti ovat tärkeintä, ainut mitattava asia. Itse en ainakaan arvosta ahkeruutta ja turhan työn tekemistä, siinä ei ole mitään ihailtavaa. Tietysti tärkeintä ei ole mitä tekee, vaan miten tekee. Eli saa hyviä ja oikeita tuloksia, niin se on tärkeintä, mitä sitten tekeekin.

Uskolla on kuitenkin oma voimansa, uskossa positiivisuuteen. Jos asioihin ei voi vaikuttaa, niin sitten kannattaa kokeilla sitä. Sillä roomalaisetkin selvisivät, yli tuhat vuotta se kylläkin kesti, mutta renessanssi koitti lopulta. Väittäisin, että vain 10 % itseään koskevista asioita voi itse vaikuttaa. Ehkä vapaata tahtoa ei ole, on vain placebo. [HSW, Skepdic, RationalWiki]

History of Europe [1-2016] [Every year]

Watch as 1000 years of European borders change timelapse map

Älykkyys

Älykkyys tarkoittaa kykyä käsitellä abstraktia (määrittele abstrakti) tietoa ja ratkoa ongelmia. Älykkyyden määritelmä on siten varsin helposti ymmärrettävä, vaikka täyttä yksimielisyyttä siitä ei ole. On myös kehitetty 1800-luvun lopulta asti menetelmiä mitata älykkyyttä. Älykkyyden mittaamiseen kuitenkin liittyy paljon asioita, joiden takia se aiheuttaa kritiikkiä. Mittauksen ongelmana on etenkin se, että älykkyyden mittaaminen ei ole täydellisen kattavaa, vaan tulos on aina osamäärä ja tuloksiin vaikuttaa hyvin paljon motivaatio ja muut tekijät. [Mensa]

Kuva 1. Usein puhutaan yhdeksästä älykkyyden tyypistä.
Kuva 1. Usein puhutaan yhdeksästä älykkyyden tyypistä. [FundersAndFounders]
Lauantaina 1.10.2016 vietettiin kansainvälistä älykkyyspäivää. Tällöin Mensa järjesti maailmanlaajuisesti valtavasti älykkyystestejä, Suomessakin 14 eri paikkakunnalla. Tällainen toiminta on varsin älykästä. Aivan samoin kuin aseillakin tehdään yhteislaukauksia niin tykistötulella kuin vanhemmallakin tekniikalla, niin se aiheuttaa huomattavaa näkyvyyttä. Yksittäiset testit eivät ylitä samallalailla uutiskynnystä kuin iso kertarykäisy sopivalla aikavälillä. [LS, RadioKompassi, RadioJyväskylä]

Kuten kuvassa 1. oli, niin älykkyyttä on usein jaettu 9 erilaiseen tyyppiin. Nämä korreloivat toistensa kanssa keskenään. Profiilin vaihtelu on myös hyvin yksilöllistä. Testauksella pyritään tekemään tästä osamäärä, joka korreloi hyvin näiden keski-arvon kanssa. Lisäksi perinteisesti älykkyys on jaettu fluidiin ja kristallisoituneeseen. Fluidin älykkyys saavuttaa huippunsa n. 25 vuoden aikana, mutta kristallisoinut älykkyys kehittyy paljon kauemmin. Etenkin älykkyystestaus keskittyy tähän fluidiin älykkyyteen. Kristallisoitunutta älykkyyttä voi kehittää harjoittelemalla, joka on myös suositeltavaa. [VerywellFundersAndFounders]

Monet eläimet ovat tutkitusti hyvin älykkäitä. Etenkin rottaa pidetään usein älykkäänä eläimenä, kuten myös apinaa. Tämän lisäksi sika on erittäin älykäs eläin. Sikaa pidetään älykkäämpänä kuin koiraa. Älykkyys ja kyky ajatella abstraktisti ei siis ole vain inhimillinen ominaisuus, vaan muillakin eläimillä tavataan vastaavaa kykyä. Etenkin rotan kyky suunnistaa ja oppia ylittää jopa ihmisen älykkyyden. Rotta on todella nopea eläin oppimaan, jokainen rottien kanssa elänyt varmasti tietää sen. Kun minäkin tunkeuduin rotan reviirille, niin rotta osasi olla lähes huomaamattomasti. Ainoastaan rotan rouskutus paljasti minun eläneeni rotan kanssa samassa rakennuksessa. Rotta varmasti hyvin tiesi kun minä kävin kaupasta hakemassa leipää omaan ruokavarastooni. [Dailymail, HBR, Dailymail2, Youtube, Youtube2]

Mitä siis älykkyyden merkityksestä voisi sanoa? Natsisaksan johtajat olivat tutkitusti hyvin älykästä porukkaa. Jotkut epäilevät testejä, mutta se vaatisi hyvää perustetta, koska testin suorittivat viholliset vankeusoloissa. Älykkyys on vain yksi asia elämässä pärjäämiseen. Usein vähäinenkin älykkyys riittää, mutta tietyissä paikoissa älykkyys on paljon tarpeellisempi ominaisuus kuin joissain muissa. Itsestäni ainakin on hyvinkin helppo ymmärtää, että kyseisen organisaation johtoon pääseminen on edellyttänyt erittäin paljon älykkyyttä. Mikä meni sitten pieleen, niin mielestäni on myös kyseenalaista syyttää siitä yksilöitä. Natsitkin tekivät paljon hyvää, natsien ansiosta jenkit pääsivät kuuhun ja Venäjäkin kehitti omaa rakettiaan saksalaisten osaamisella. Jotain siinä systeemissä oli väärässä, mutta niin on yleensäkin suurvaltojen toiminnassa. [Space, Quora]

Eläimillä on huomattu, että älykkyys korreloi aivojen koon suhteessa ruumiinpainoon. Tämä perustuu siihen, että kun riittävä osa aivojen kapasiteetista on varattuna elintoiminnoille, niin sen jälkeen ylimenevä osuus on todennäköisemmin abstraktille ajattelulle. Hermostoissa on paljon eroja, esimerkiksi mustekala on yhtä älykäs kuin koira tutkimusten mukaan. Usein kansojen väliset älykkyyserot ovat tabu, josta ei saisi puhua. On kuitenkin huomattavaa, että älykkyys ei pääse kehittymään huippuunsa, jos ihmiset eivät kykene täyttämään perustarpeitaan ravitsemuksessa. Älykkäitä afrikkalaistaustaisi on olemassa. Ehkä tässäkin on hyvä huomioida syy-seuraus -suhde. Onko älykkyys edellytys elintasolle, vai onko elintaso edellytys älykkyydelle. Huomioitavaa on, että Hong-Kong on saavuttanut erittäin korkean elintason hyvin nopeasti, vaikka olivat aliravivittuna. Maa on noussut nälänhädästä yhdeksi suurimmista kauppakeskuksista. Nämä ovat vaikeita asioita, todennäköisesti monen tekijän summa. Neandethalin ihmisen aivot olivat suuremmat kuin nykyisen (homo) ihmisen. [Investopedia, IQ-research, ScientificAmerica, Tested, Wiki]

Juomavesi

Juomavesi on elämän kannalta välttämätöntä. Ihminen tarvitsee vettä muutaman litraa päivässä elääkseen, jonka lisäksi vettä tarvitaan peseytymiseen, tiskaamiseen, pyykkäämiseen, kasvien kasvattamiseen, teollisuuteen ja moneen muuhun paikkaan. Vesi on uusiutuva luonnonvara, sitä tulee itsestään aina vain lisää. Ainoastaan saastuttamalla vesivarat voidaan pilata. On myös fossiilisia vesivaroja, joita käytetään monin paikoin nopeampaa kuin ne uusiutuvat. [AllAboutWater]

Näin pohjavedet ovat jakautuneet maailmassa.
Kuva 1. Näin pohjavedet ovat jakautuneet maailmassa.

Kalifornia on rakennettu paljolti aavikon päälle. Jos Kalifornian joen virtaus vähentyy, niin alueella tulee todella valtavia vesikriisejä. Jo nyt pohjavesi on monin paikoin 100 metrin syvyydessä. Alue perustuu lähes täysin keinokastelun varaan. Kalifornia on erinomainen maanviljelysalue, joka tuottaa suuren osan USA:n maataloustuotannosta. Mikäli vuoriston jääpeitteen sulamisvesien määrä vähentyy, niin sillä on valtavia vaikutuksia koko maan talouteen. [LATimes]

Juomavettä voidaan tuottaa puhdistamalla jätevettä, tislaamalla, käänteisosmoosilla ja uutena tekniikkana nanoteknologialla. Vettä siis voidaan puhdistaa hyvin monella erilaisella tavalla. On mielenkiintoista odottaa, että mikä näistä on kaikista paras ja kustannustehokkain menetelmä. Esimerkiksi laivoissa on paljon käytetty tislausta, koska riittävän lämpöenergian saaminen on ollut helppoa moottorin hukkaenergiasta. Tämäkin menetelmä on varsin energiatehokas, koska suuri osa hukkaenergiasta tislauksen aikana voidaan kierrättää tislausprosessista. [Sustainable]

Monissa paikoissa maailmaa käytetään fossiilista vettä, joka on erinomainen lähde puhtaalle vedellä. Näiden ongelmana on se, että niiden varantojen vesi ei uusiudu kuten normaalilla pohjavedellä. Vettä kyllä vielä riittää pitkäksi aikaa, mutta ongelmia tulee näiden varantojen loputtua. Monet ovat huolissaan aiheellisesti, että tulevaisuudessa vesipula voi olla jopa syy sodankäynnille. Puhdas vesi on ollut pitkään itsestäänselvyys, mutta ehkä se ei ole enää sitä sadan vuoden päästä. [NationalGeographic]

663 miljoona ihmistä elää vieläkin vaikka puhdasta juomavettä. 2,2 miljardia ihmistä elää vailla käymälöitä. Vesikriisiä pidetään yhtenä suurimmista tulevaisuuden uhkatekijöitä. [Water]

Rooman valtakunta oli tässäkin asiassa hyvin edistyksellinen, koska he rakensivat antiikin aikaisella tekniikalla hyvin edistyksellisen vesi- ja viemärijärjestelmän. Keskiaikana asia taantui valtavasti, kaupunkien vesijärjestelmät olivat erittäin askeettiset. Ihmiset eivät myöskään peseytyneet, joten taudit pääsivät leviämään helposti. Ongelma on kuitenkin vieläkin ajankohtainen monissa kehitysmaissa, vaikka parannusta on tapahtunut.

Rome Total War for iPad – Historian paras peli

Ehkä historian parhain peleistä eli tietysti Rome Total War tulee iPad:lle! Olen seurannut, että melkein joka kymmenes minun sivustoani seuraava tulee mäkillä, joten kyse on ainakin sadasta potentiaalisesta henkilöstä. Jos siis et ole koskaan pelannut kyseistä peliä, niin pian viimeistään kannattaa kokeilla. Pelissä pääsee mm. rakentamaan homokylpylöitä, joissa koko kansan kaikki paikat puunataan puhtaaksi! Luulisi applenkäyttäjiäkin kiinnostavan, miksi ei kateellista MS-porukkaakin. [Naurunappula]

Rome Total War on fantastinen peli, jossa yhdistyvät sekä vuoropohjainen stategia sekä reaaliaikataistelu.
Rome Total War on fantastinen peli, jossa yhdistyvät sekä vuoropohjainen strategia että reaaliaikataistelu.

Itseäni on kiinnostanut historiallinen sotatekniikka paljon, kuten esimerkiksi, että minkälainen iskukyky on erilaisilla miekoilla tai miten 6 mm paksu nahka suojaa ampuma-aseita vastaan, tai miten kypärä kestää suoran miekaniskun. Olen myös aikoinaan meinannut tehdä itsenäisesti rengashaarniskaa, mutta se homma jäi muutaman kierroksen jälkeen. Rengashaarniskan tekeminen on oikeasti järkyttävän raskasta, ihme että joskus sepät ovat jaksaneet tehdä sellaista sen ajan tekniikalla. Varmasti motivaationa on ollut, että rengashaarniska vaimentaa todella hyvin iskuja taisteluissa. Muskettien saapuminen taistelukentälle poisti sotilailta kypärät ja suojat, kunnes sirpalepommien käyttöönotto toi ne takaisin varustukseen.

Mikä siis Rome Total Warissa on niin hienoa? Kyseessä on fantastinen peli, joka mallintaa kaikilla mahdollisilla tavoilla Rooman valtakunnan aikaista strategiaa ja toimintaa. Pelissä pääsee uppoaman aivan täydellisesti tähän antiikinaikaiseen maailmaan, jossa aikalaiset ihmiset ovat eläneet oikeasti. On vaikea ymmärtää, että minne se aika on kadonnut, se aika kymmenien sukupolvien takainen aika. Koko sen ajan poliittinen maailma on kuin vain tuhoutunut, Rooma romahti ja kaikki vain katosi. Sinällään harmi, se oli todellista kehityksen aikaa. Jokainen vuosisata Rooman valtakunnassa on omanlaisensa, valtakunta oli jatkuvassa kehityksessä, kunnes se vuosituhannen vaihteessa vain loppui. Tämä peli omalla tavallaan auttaa tähän hämmästykseen, että kyseinen valtakunta vain romahti. Tietysti uskovaiset uskovat homoilun olleen niin kivaa, että se olisi ollut se pääsyy siihen. Miksipä ei?

Ahdistavinta pelissä on, että se on pääosin vain pelkkää sotaa. Ylipäätänsä historiasta tiedetään vain pelkkää sotaa. Sen lisäksi kyllä pääsee kehittämään diplomatiaa ja yhteiskuntaa. Jotenkin se ehkä antaa kuvan siitä, että itse ohjaa tätä toimintaa. Kun itsellä on kontrolli päättää asioista, niin sotastrategiapelit auttavat ymmärtämään sitä ajatusta, että miksi maailmassa käydään jatkuvaa sotaa. Itselleni Rooman hajoamisesta on tullut hieman samanlainen kuva kuin SimCityä pelatessa, että kun hommassa on kaikki nähty, niin sitten tulee kiusaus kokeilla tuhota koko kaupunki kaikin keinoin. Ehkä Roomassakin kävin niin, ihmiset vain halusivat tuhota kaiken. Kokeilemisen arvoinen peli kuitenkin, etenkin nyt kun se tulee iPad:lle. Melkein tämän takia pitäisi hankkia iPad.

Jos historialliset ilmiöt, sodat ja tapahtumat kiinnostavat, niin Total War on siihen sopiva peli. Tämä on vain yksi osa tätä pelisarjaa, on myös keskiaikaan ja muihin ajankohtiin sijoittuvia vastaavia pelejä. Tässä pelissä tulee oikeaan aikaan Rooman armeijaa koskeva yleisuudistus, joka on merkittävä tekijä asevarustelussa. Sitten pelissä ilmoitetaan, kun Aristoteles keksii ruuvikuljettimen, jonka mitoitukseen olen itsekin perehtynyt työelämässäni. Ruuvikuljetin on ollut erittäin merkittävä asia teollisuudessa, kuten se on vieläkin. Myös pelissä tulevat maanjäristykset ja muut luonnonilmiöt oikeaan aikaan, näihinkin on saanut perehtyä työelämässä rakenteiden kannalta. Rooman Colosseumi oli varsin hyvin maanjäristystä kestävä rakennelma. Lisäksi myös pelissä kerrotaan, kun Maapallon ympärysmitta lasketaan varsin tarkasti. Pelin jossain vaiheessa myös betoni keksitään, mutta sitä ei koskaan hyväksytä rakennusmateriaaliksi, koska sitä pidetään liian hauraana. Höyrymottorikin keksittiin, mutta sitäkään ei otettu aikoinaan käyttöön. Jos jonnet ei muista aikaa ennen keskiaikaa, niin kiva hämmästellä roomalaista tekniikkaa. [Wiki]

Feral plays ROME: Total War on iPad!

Tupakointi

Tupakka on kasvina peräisin Amerikasta, jossa sitä intiaanit ovat käyttäneet. Intiaanien opettamana eurooppalaiset omaksuivat tämän tavan heiltä. Tupakointi on siis tapana jo hyvin vanha, mutta vasta teollinen massavalmistus teki siitä hyvin yleistä koko kansan iloa. Etenkin Toisen maailmansodan aikana tupakointi yleistyi mainstreamiksi. [HS]

Tupakoitsijoine osuus väestöstä muutamassa maassa.
Kuva 1. Japanilaisten elinajanodote on ollut pitkään maailman korkein.

Euroopan ensimmäinen tupakoitsija sai kuolemantuomion tuotuaan Amerikan matkaltaan mukanaan tupakkaa, koska kirkon mielestä se oli jumalanpilkkaa. Ensimmäisen kerran sätkätupakkaa käärittiin tykkimiesten toimesta ruutipaperiin. Sen jälkeen asenne tupakointia kohtaan on muuttunut valtavasti. Toisen maailmansodan jälkeen tupakointi saavutti huippuna länsimaissa. Sen sijaan esimerkiksi Filippiineillä tupakointi lisääntyy nykyään. Suomessakin tupakan myyntiin on tullut 16 vuoden ikäraja vuonna 1978, jonka jälkeen sitä on nostettu 18 vuoteen vuonna 1995. [TobaccoAtlas, HS]

Kuva 2. Hofnarri on eräs tunnettu savukemerkki. [tabakadol]
Suomessa ajetaan kieltolakia vuoteen 2030 mennessä, joten on aiheellista nyt jo varautua ja ostaa tarvittavat laitteet, ennen kuin niiden myyminen ja maahantuonti kielletään. Itse tupakkakone on keksintönä jo 1800-luvulta, joten sellaisen tekeminen patenttien perusteella on myös mahdollista. Tupakkakasveihin kuuluvat virginiantupakkaa (Nicotiana tabacum) sekä palturitupakkaa (Nicotiana rustica) pärjäävät varsin hyvin Suomessa, joten niiden kasvattaminen käy aivan hyvin ikkunalaudalla. Tupakka ei edes vaadi paljoa valoa, vaan kasvaa erinomaisesti vähävaloisessa sisätilassa. Usein sanotaan; että ennemmin käskettiin mennä pihalle paskalle ja tupakalle sisälle, nykyään tilanne on päinvastoin. [Savuton]

Puolet tupakoitsijoista kuolevat tupakan aiheuttamiin sairauksiin, koska tupakka sisältää paljon samanlaisia pienhiukkasia kuin dieselauton pakokaasu. 90 % keuhkosyövistä johtuu tupakoinnista, 90 % keuhkosyövän diagnosoiduista kuolee 5 vuoden sisällä. Jos syöpä diagnosoidaan aikaisin, niin parantumisennuste on valtavasti parempi. Keuhkosyövän ongelma on, että se on yleensä levinnyt vuosia oireiden ilmaantumiseen mennessä. Esimerkiksi rintasyöpä on osattu leikata jo vuodesta 418 asti varsin onnistuneesti (kyhmyjen ilmaantuessa veitsi esiin ja amputoidaan rinnat pois), ongelmana on ollut pitkään etäpesäkkeet [wiki]. Ratkaisuksi tähän on ehdotettu höyrystintä, josta ei tule karsinogeenista savua. Nikotiini on yksi vahvinta fyysistä riippuvuutta aiheuttava substanssi. [AsapSCIENCE, MyAddiction]

Kaikkonen, Luomen juuret

Tietotekniikan kehitys

Tietotekniikan kehitys on ollut valtavaa, kuten monen muunkin tekniikan kehitys 1800-luvulta asti. Nykyisin tietotekniikka mahdollistaa minunkin blogini kirjoittamisen, joka ei olisi käytännössä ollut mahdollista 20 – 30 vuotta sitten. Samalla kuitenkin moni aikoinaan nykyaikainen tekniikka katoaa. Yllättävän moni nykyajan tekniikkakin tulee olemaan historiaa tulevaisuudessa.

Kuva1. Laajennettu Mooren laki antaa hyvän kuvan tekniikan kehityksestä.
Kuva 1. Laajennettu Mooren laki antaa hyvän kuvan tekniikan kehityksestä.

Nykyisin saa usein kuulla, että miten nuoret ihmiset eivät osaa enää käyttää lankapuhelinta tai muuta vastaavaa laitetta, joka on itselleni ollut aikoinaan itsestään selvyys. Samoin monille vanhemmille vaikeat älypuhelimet ovat nuoremmille aivan itsestäänselviä. Tämä ilmiö ei sinällään ole uusi asia, sellaista on ollut aiemminkin. On mielenkiintoista, että miten itsekin aikoinaan pidin lyijylasista tehtyä hiukkaskiihdytintä eli kuvaputkinäyttöä tietokoneessani. [YLE, Youtube]

Tietotekniikan historian voidaan ajatella lähteneen hyvinkin kaukaa historiasta. Tietotekniikassa käytettyjä teorioita on kehitetty jo vuosisatoja sitten, vaikka ensimmäiset nykyaikaiset tietokoneet ovat tulleet vasta 1900-luvulla. Tietokone on loppujen lopuksi matematiikan logiikkaan pohjautuva kone, sen ei siis tarvitse toimia sähköllä, vaan toteutuksen voi tehdä aivan hyvin mekaanisesti. Käytännön syistä ja etenkin suorituskyvyn takia puolijohteet ovat tulleet tietotekniikan loogisten piirien keskeiseksi valmistusmateriaaliksi. [Kela & Liikala]

Internet on ollut monelta osalta tärkeä asia tietotekniikassa. Alkujaan Internetin historia ulottuu 1970-luvulle, jolloin se suunniteltiin kylmänsodan aikana ydinsotavarmaksi viestintäjärjestelmäksi. Täten yhden osan hajoaminen verkossa ei estä koko verkon toimintaa, vaan se osaa mukautua dynaamisesti muuttuneeseen tilanteeseen. Tietysti tekniikan käytännön rajoitteet voivat tulla vastaan, kuten esimerkiksi tiettyjen linkkien välin ylikuormittumisessa. Täten on todella vaikea sanoa, että milloin Internet toimii ja milloin se on rikki, se on varsin subjektiivinen kokemus. [Internetopas]

Minkälaista tekniikka sitten voisi olla tulevaisuudessa? Ennustaminen on tietysti vaikeaa, mutta tulevaisuudessa kaikki informaatio on Internetissä, ellei niin jo voida sanoa. Järjestelmästä tulee superälykäs kokonaisuus, joka osaa suorittaa kaikki tarvittavat asiat. Google visioikin tällaista tekoälykehitystä. Nykyisinkin Google osaa jo uskomattomia asioita. Periaatteessa Googlella on tallennettuna Internet historiaa myöten. Googlesta tekee haun, niin Google tietää vielä poistetutkin verkkosivut ja osaa näyttää verkkosivun historiallisena tarvittaessa. Minunkin Blogiani Google tallentaa päivittäin itsellensä. [Wired]

IBM PC Model 5155 connected on Internet

Syyskuun blogikirjoittelu

Olen nyt kirjotellut omaa blogiani n. kuukauden ajan. Tänä aikana on tullut melkein päivittäin kirjoitettua yksi artikkeli. En itse tiedä, että mitä mieltä muuta ovat, mutta esittelen oman näkökulmani. Olen kyllä saanut positiivista ja kriittistä palautetta ihan mukavasti. Täten voisin tässä käydä jotain tähän mennessä ilmenneitä asioita. Kehitys on tietysti jatkuvaa, mutta välillä on hyvä katselmoida asiaa tarkemmin. Mielestäni kuukauden vaihtuminen on hyvä aika siihen.

Syyskuussa kävi keskimäärin 60 vierailijaa päivässä.
Kuva 1. Syyskuussa kävi keskimäärin 60 vierailijaa päivässä.

Vierailumäärien ja palautteen perusteella olut alkoholipolitiikassa -artikkeli, yliopistokoulutus– , vanhustenhoidon ruoka – ja sukupuoli-/feminismi-artikkelit olivat kaikista kiinnostavimpia. Myös artikkelini vanhatuvasta herätti kiinnostusta. 210 vierailijaa päivässä on ollut ennätys. Vaikea sanoa onko se paljon vai vähän, mutta omasta mielestäni ihan hyvin kuitenkin. Puolet ovat tulleet suoralla osoitteella ja toinen puoli Facebookin kautta. 10 vierailijaa on tullut Googlen kautta. Jos siis koet blogini hyväksi, niin osoitat sen kaikista parhaiten minulle levittämällä sivustoni osoitteita mahdollisimman näkyviin paikkoihin eri sivustoja, minkä kyllä näen miten paljon eri osoitteista ohjautuu vierailijoita minun sivustolleni. Näkyvyydellä on valtava vaikutus lukijoiden määrään. Esimerkiksi mielenkiintoisen artikkelin jakaminen foorumeilla on hyvä juttu.

Kokonaisuudessaan syyskuussa sivustolleni saavuttiin 1070 erillisestä IP-osoitteesta, lisäksi elokuulta 11 osoitetta. Keskimäärin jokaisesta siis tuli n. 1.7 erillistä sessiota, joista luettiin 5.5 sivua jokaista kohti. Kuten monessa paikassa opetetaan, että 10 ensimmäistä sekuntia ovat merkittävät vaikutelman luomiseen, niin se pätee minunkin blogiini. 3/4 vierailijoista lukee bogiani korkeintaan 30 sekuntia. Kun sen rajan ylittää, niin sitten lukuajat ovat merkittävästi pidempiä. Nykyisessä hektisessä maailmassa se ei mielestäni ole huono asia, varsin luonnollista. Aina kun kirjoitan uuden artikkelin, niin lukijamäärät kasvavat valtavasti. Toisaalta kun en kirjoita, niin sitten vierailijoina on enemmän samoja kuin aiemmin. Jos oma yksityisyys kiinnostaa, niin kannattaa käyttää Tor-selainta, jolloin en saa sinusta tietojasi omaan käyttööni.

Voin siis olettaa näiden tilastojen perusteella, että suurimpina kävijäpäivinä olen tehnyt parhaimmat artikkelit. Olen myös pyrkinyt tiedustelemaan sisältöäni yksittäisiltä henkilöiltä. Olen saanut palautetta, että artikkelit ovat liian pitkiä, mutta toisaalta pitkissä artikkeleissa sanoma ei jää liian vähäiseksi. Paljon enemmän minua pyydetään kertomaan enemmän omaa kantaani, usein artikkelit ovat monien mielestä liian esseemäisiä. Toisaalta kun joku on lukenut koko artikkelin, niin olen saanut kuulla, että kyllä sitä omaleimaisuuttakin on, mutta sitä pitäisi olla enemmän tekstin alkuvaiheessa. Moni ei siis ehkä jaksa lukea koko artikkelia, jotta saa itseään kiinnostavan tiedon. Aina palautetta tietysti pitää tulkita, kyse on myös vain erittäin suppeasta otannasta. Yleensä palautetta antavat mieluiten kiinnostuneimmat lukijat. Olisi mielenkiintoista saada tietää, että miksi joku ei lue blogiani, mutta sellaisen tiedon saaminen on vaikeampaa. Kun pistin linkin lesbopornoon blogiini, niin se oli varsinainen vetonaula. Hyvä idea, mutta se ei välttämättä ole se suurin asia, jota monet haluavat pidemmän päälle lukea blogistani. Akateemiseksi blogin tulisi kuulemma sisältää enemmän lähteitä, joka on kieltämättä ihan totta. Väitteitäni voi silti kyseenalaistaa, skeptikoiden avulla korjasin pari virhettä Pontius Pilatuksen henkilöesittelystä. Olen paljon saanut myös palautetta, että pitäisi vain jatkaa tähän samaan malliin.

Kommentteja olen saanut useammankin, jokainen niistä on tärkeä. Kun lukija vaivautuu kirjoittamaan kommentin, niin se on todella arvostettavaa. Olen myös kommentteihin vastannut, olen niistä oikeasti kiitollinen. Suurin osa keskusteluista artikkeleihini liittyen on käyty kuitenkin blogini ulkopuolella, valitettavasti silloin niiden näkyvyys on heikompaa kaikille lukijoille. Kaikki keskustelu on tietysti minulle tärkeää, en minä tätä yksin itselleni tee. Haluan oikeasti, että lukijani saisivat blogistani kiinnostavaa ja tarpeellistakin tietoa, josta olisi heille elämässään hyötyä.

Kiitos teille lukijoilleni syyskuusta! Jos kiinnostusta on, niin jatkan kirjoittamista vielä tulevaisuudessakin; vielä on pitkä lista luonnoksia odottamassa. Suurin kiitos minulle on se, että lukee, kommentoi ja jakaa sivustoni artikkeleita (hakupalkin URL-osoite on kiinteä, johtaen aina samaan artikkeliin) ulkopuolisilla sivuilla ja foorumeilla.

Hyvää alkavaa lokakuuta,

Admin