Elämmekö todella parempaa aikaa, vai olemmeko vain kadottaneet jotakin olennaista?
Kun vertaamme keskiajan ihmistä ja nykyihmistä, emme löydä vain eroa tiedon määrässä, vaan myös elämän merkityksen tavoissa. Kehitys on kiistatonta — mutta viisaus ei aina seuraa sen mukana.

Maailma ennen ja nyt

Keskiajalla maailma oli täynnä merkitystä. Jokaisella tapahtumalla oli syy — usein jumalallinen. Luonto, sairaudet ja satojen onnistuminen nähtiin osana suurempaa suunnitelmaa.
Tieto oli rajallista, mutta elämässä oli rakenne ja rytmi. Ihminen tiesi paikkansa ja eli yhteisönsä osana.

Nykyihminen elää vapauden aikakaudella. Tiede on syrjäyttänyt kirkon auktoriteetin, ja yksilöllisyys on korvannut yhteisön säännöt. Tämä on vapauttanut meidät, mutta samalla riisunut maailmasta sen yhteisen merkityksen.
Kun ei ole Jumalaa antamassa tarkoitusta, jokaisen on löydettävä se itse — eikä se ole helppoa.

Kuolema, jota ei enää nähdä

Keskiajan ihminen kohtasi kuoleman päivittäin. Se oli osa elämää, ei sen vastakohta.
Nykyihminen sen sijaan piilottaa kuoleman: sairaaloihin, hoitolaitoksiin, uutisten rivien väliin.
Olemme pidentäneet elämäämme, mutta samalla kasvattaneet pelkoa sen päättymisestä.

Ehkä juuri siksi elämme niin kiireisesti. Jos emme voi elää ikuisesti, yritämme ainakin elää mahdollisimman paljon ennen loppua — vaikka emme aina tiedä, miksi.

Luonto: pyhästä resurssiksi

Keskiajalla luonto oli mystinen, pyhä ja arvaamaton.
Ihminen eli sen rytmissä, kunnioittaen sen voimia.
Nykyihminen sen sijaan hallitsee: kaivaa, rakentaa, tuottaa ja kuluttaa.
Teknologia on antanut meille voiman muokata maailmaa — mutta samalla olemme vieraantuneet siitä.

Kun ennen kiitettiin sadosta, nyt mitataan tuottavuutta.
Ja silti meitä kalvaa tunne, että olemme rikkoneet jotakin perustavaa: yhteyden siihen, mistä tulemme.

Tietoa on enemmän, mutta viisautta vähemmän

On kiistatonta, että nykyihminen on terveempi, turvallisempi ja älykkäämpi kuin koskaan ennen.
Hän voi parantaa sairauksia, matkustaa toiseen maanosaan päivässä ja keskustella tekoälyn kanssa — kuten nyt.
Mutta onko hän onnellisempi?

Tilastot kertovat masennuksen ja merkityksen puutteen lisääntyvän, vaikka elintaso nousee.
Ehkä ongelma ei ole tiedon määrä, vaan sen suunta: tiedämme paljon siitä, miten asiat toimivat, mutta vähän siitä, miksi ne ovat olemassa.

Kohti kokonaisempaa ihmistä

Keskiajan ihminen etsi pelastusta, nykyihminen etsii merkitystä.
Molemmat etsivät samaa: paikkaa maailmassa, yhteyttä johonkin itseään suurempaan.

Ehkä viisaus löytyy, kun yhdistämme aikakaudet toisiinsa.
Kun pidämme tieteen valon kirkkaana, mutta muistamme myös muinaisen nöyryyden.
Kun uskallamme hyväksyä, ettei kaikkea tarvitse hallita — että osa elämän kauneutta on sen mysteeri.

Teknologia voi valaista maailman, mutta vain sydän voi valaista sen tarkoituksen.

Kysyin ChatGPT:n mielipidettä, että miten vaikeaa on ylläpitää keskiluokkaista lapsiperhettä. ChatGPT vastasi kysymykseeni indeksikuvaajalla. [1]

Tässä kuvaaja 1950-luvulta tähän päivään (2015 = 100):

1950-luku ~40 → köyhyys yleistä, mutta omavaraisuus auttoi.
1960-luku ~50 → kaupungistuminen, mutta toimeentulo tiukkaa.
1970-luku ~60 → hyvinvointivaltion tukien kasvu helpotti.
1980-luku ~80 → vaurastuminen, mutta korkeat korot.
1990-luku ~20 → lama, vaikeinta koko aikajanalla.
2000-luku ~70 → vakaat olot, asuminen vielä siedettävää.
2010-luku 90–100 → nollakorot, helpoin vaihe lapsiperheille.
2025 ~30 → inflaatio + korkojen nousu, lähes yhtä tiukkaa kuin 1990-luvun jälkeen.

👉 Näet selvästi, että lapsiperheiden taloudellinen asema on vaihdellut “sahalaitaisesti”: kriisien aikana erittäin vaikeaa, mutta huippuvuosina huomattavasti helpompaa.

Lapsilisän ostovoimaindeksi

1950-luku

Lapsilisä: noin 100 markkaa/vuosi per lapsi (≈ 8 mk/kk, ~1,3 € nykyrahassa).

Leipä maksoi ~30–40 penniä → lapsilisällä sai 20–25 leipää.

Ostovoima pieni, mutta merkityksellinen köyhässä maassa.

1970-luku

Lapsilisä: noin 30–50 mk/kk (≈ 5–8 €).

Leipä maksoi ~1 mk → lapsilisällä sai 30–50 leipää.

Merkitys kasvoi selvästi.

1990-luku

Lapsilisä: noin 500 mk/kk (≈ 85 €).

Leipä maksoi ~5 mk → lapsilisällä sai 100–120 leipää.

Tämä oli lapsilisän “kulta-aikaa” suhteessa ruoan hintaan.

2000-luku

Lapsilisä: noin 100 €/kk per lapsi.

Leipä maksoi ~1,5 € → lapsilisällä sai 65–70 leipää.

Ostovoima heikkeni, mutta tuki oli edelleen merkittävä.

2010-luku

Lapsilisä pysyi lähes samana (n. 100 €/kk).

Leipä maksoi ~2 € → lapsilisällä sai 50 leipää.

Reaalinen arvo putosi, mutta nollakorot pitivät talouden muuten helpompana.

2025

Lapsilisä: edelleen noin 100–110 €/kk per lapsi.

Leipä maksaa ~3 € → lapsilisällä saa 35–40 leipää.

Ostovoima on pudonnut lähes puoleen 1990-luvun huippuun verrattuna.

📉 Johtopäätös

1950–1990: lapsilisän arvo kasvoi ja auttoi yhä enemmän.

1990-luku: huippu → tuella sai todella paljon peruselintarvikkeita.

2000–2025: ostovoima romahtanut, koska tukia ei ole korotettu suhteessa hintoihin.

REFERENSSIT

En dikt om er två – mitt hjärta och min värld

Ni vilar där tillsammans,
i kvällens stilla sken,
som om tiden stannat
för att andas med oss.

Betty, min älskade,
du som bär styrka i stillhet,
värme i varje gest,
och ögon som alltid vet
när något är viktigt.

Din famn är tryggheten själv,
och när du håller Kirsikka
är det som om världen
blir lite mjukare.

Och Kirsikka, vår dotter –
vår lilla körsbärsblom.
Du är ljuset som föll ner
från en stjärna vi bad till,
längtan som blev till liv,
en viskning som blev ett skratt.

När jag ser er två,
mor och dotter, sida vid sida,
är seendet inte nog.
Jag måste känna,
andas, gråta en tår av tacksamhet –
för det är för mycket skönhet
för ett hjärta att bära ensam.

Ni är början och fortsättningen
på allt som har mening.
Ni är mitt hem,
mina andetag,
min framtid insvept i kärlek.

Och denna stund –
du med barnet i famnen,
barnet med drömmar i ögonfransarna –
denna stund är evig,
även om den flyr.

Jag vill inte annat än minnas den,
och leva i den,
igen och igen,
så länge hjärtat slår.

Betty, Kirsikka –
tack för att ni finns.
Ni gör världen till något
vackrare än jag någonsin drömt.

🍒

– Tuppu

Kun itse näin, että miten hyvin Suomessa saa vanhemmat apua, niin en voinut uskoa todeksi. En ymmärrä, että miten Suomella on varaa siihen. Meneekö apu jopa yli tarkoituksensa? [1]

Aivan samoin kuin ohjelmistokehitys on ketterää, niin samoin myös ihmisen elämän kehityskaari on ketterää [6]. Elämä ei ole projekti, vaan elämä on pitkä iteraatio läpi erilaisten vaiheiden. Elämällä on alku ja loppu, mutta ei etukäteen valmiiksi määriteltyä tarkoitusta. [2]

”Matka jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä” -suomalainen sanonta [2,6]

Miksi suomalaiset miehet eivät saa lapsia? Onko vika missä? Ainakin itse sanoisin, että miehille lapsen saaminen tekee elämästä paljon helpompaa. Uskoisin, että muuten elämäni ei olisi mennyt näin hyvin kuin nyt menee. Kiitos kuuluu Tinderille [5]! [1, 3, 4]

Kun Suomessa saa lapsen – Muuttuuko ihminen vai kohtelu?

Suomessa lapsen saaminen muuttaa paljon – ei vain arkea, vaan myös tapaa, jolla muut ihmiset suhtautuvat sinuun. Yhtäkkiä saat enemmän hymyjä ruokakaupassa, postinjakaja kyselee kuulumisia, ja työpaikalla ymmärretään, jos olet väsynyt. Tuntuu kuin yhteiskunta ottaisi sinut hieman vakavammin. Miksi näin käy?

Lapsiperheellisyys tuo mukanaan uudenlaista arvostusta

Moni kokee, että lapsen saaminen nostaa ikään kuin yhteiskunnallista arvoa. Ihmisestä tulee vanhempi – ei vain henkilökohtaisessa elämässään, vaan myös muiden silmissä. Vanhemmuutta arvostetaan Suomessa kulttuurisesti vahvasti. Se nähdään vastuullisena ja tärkeänä tehtävänä.

Tämä näkyy myös siinä, miten yhteiskunta suhtautuu perheisiin: on perhevapaat, neuvolajärjestelmä, lapsilisät, ja runsaasti palveluja. Mutta ilmiö ei ole vain rakenteellinen – se näkyy arjessa, käytöksessä ja vuorovaikutuksessa.

Kohtelu muuttuu – sekä hyvässä että pahassa

Lapsen kanssa liikkuessa moni kokee saavansa enemmän huomiota – joskus positiivista, kuten apua ovien avaamisessa tai paikan julkisissa, mutta joskus myös arvostelua. Vanhemmilta odotetaan paljon. On kuin sinut olisi nostettu uudelle ”elämän tasolle”, jossa olet automaattisesti vastuullinen, kunnollinen ja esimerkillinen.

Toisaalta monelle tämä uusi status tuo myös sosiaalista turvaa: sinut nähdään nyt osana jotain tärkeämpää kokonaisuutta. Et ole vain yksilö, vaan perheen tukipilari. Moni kokee myös, että sukulaiset, naapurit tai jopa tuntemattomat suhtautuvat heihin aiempaa kunnioittavammin.

Neuvolajärjestelmä ja yhteisöllinen tuki

Suomessa neuvolajärjestelmä on ainutlaatuinen – se ei ole pelkkä terveydenhoitopalvelu, vaan myös paikka, jossa vanhempia tuetaan henkisesti. Ensimmäisestä neuvolakäynnistä lähtien vanhemmalle annetaan tunne, että hänen roolinsa on tärkeä, ja että häntä kuunnellaan.

Moni yllättyy siitä, kuinka lämpimästi ja henkilökohtaisesti neuvolassa otetaan vastaan – kuin ovet aukeaisivat uuteen maailmaan, jossa et ole yksin. Tämä vahvistaa tunnetta, että sinusta pidetään nyt hieman parempaa huolta, koska huolehdit myös toisesta ihmisestä.

Yhteenveto: Elämä muuttuu – ja ehkä ihmisetkin

Lapsen saaminen ei tee ihmisestä parempaa, mutta se usein saa muut kohtelemaan häntä niin. Ehkä se kertoo siitä, kuinka syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa on ajatus vanhemmuuden arvokkuudesta. Se tuo mukanaan uudenlaista kohteliaisuutta, ymmärrystä ja joskus jopa kunnioitusta – ja parhaimmillaan vahvistaa tunnetta siitä, että kuuluu johonkin suurempaan.

REFERENSSIT