Keltanokka liikenteessä

Nyt on taas poliisi kampanjoinut vahvasti liikenneturvan puolesta. Koulut alkaa, niin on mitä paras aika keskustella sopivasta ajotavasta lasten kanssa. Lapset varmasti myös itse osaavat hakea tietoa. [1]

Video. Millaisena kuljettajana sinut nähdään?

Minkälaiset kuvan itse haluat antaa lapsille kuljettajana? Minkälaisena kuljettajana muut sinut näkevät? [2]

Viisaampi sukupolvi

Minä olen itse sitä mieltä, että nykyiset nuoret ovat monelta osalta viisaampi kuin aiemmat. Taustalla on myös teknologia, joka mahdollistaa todisteiden keräämisen poliisia vastaan. Enää ei poliisi vain voi todeta, että nuori ajautui ojaan ja kuoli omaa tyhmyyttään.

Pitkään Suomessa on vallinnut tietynlainen ns. luottamussuhde poliisiin. Nyt uuden teknologian kuten video- ja aktionkameroiden aikakaudella se vanhan aikainen elämänkatsomus on katoamassa. Nuoret voivat todistaa tilanteet omilta tallenteilta, kun nuorten sana ei paina oikeudessa mitään.

Mennyttä aikaa

Kulttuuri muuttuu tekniikan ja uusien sukupolvien myötä. Minä olen sitä mieltä, että tämä aiempi rakenteelliseen korruptioon perustunut luottamusmalli on aikansa elänyt. Toisaalta jonkun mielestä sen myötä menetetään jotain. Uskoisin, että moni vanhempi ja minun ikäiseni haluaa puolustaa perinteistä suomalaista mallia, jossa poliisin ja kansalaisten välistä suhde on symmetrinen.

Minua itseäni tämä koskettaa siltä osin, että oma isoveljeni on tappanut itsensä. Poliisit jahtasivat häntä mopoiästä asti, kunnes päätyi narujatkoksi. ”Poliisi tulee aina ensimmäisenä paikalle.” [3]

REFERENSSIT

[1] HS: Poliisi: Mopoilijalla ei ollut rekisteri­kilpeä, yritti paeta
[2] IS: IL: Mopoilijan kiilannutta poliisia epäillään kolmesta rikoksesta
[3] Tuppu.fi: Murhamysteeri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.