Teknokriittisyys

Monilla ihmisillä on yleensä pelkoa tekniikka kohtaan, jota he eivät itse ymmärrä. Osa on vain teknokriittisiä, mutta osa on jopa teknovihamielisiä. Toisaalta on myös ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kaikesta uudesta tekniikasta ja sen mahdollisuuksista. Tämä ei ole mitenkään uusi ilmiö, vaan näin on ollut kautta historian. Osa ihmisistä on luottanut vanhoihin konservatiivisiin hyväksi todettuihin asioihin, osa taas on halunnut vapaammin tutustua uusiin tuntemattomiin asioihin.

Kuva 1. Microsoft kehitti sosiaaliseen mediaan tekoälyn, mutta se poistettiin ensimmäisen vuorokauden jälkeen. Ehkä joku tämänlainen voisi tulevaisuudessa johtaa maata. Jotkut jopa epäilevät, että Tay:n ansiosta Trumpista tuli presidentti, tekoälyn kyetessä keskustelemaan ihmisiä kiinnostavasti. [Gizmode]
Rooman valtakunnan jälkeen tuli iso kulttuurinen muutos Euroopassa. Ihmiset totesivat roomalaisen kulttuurin arvot virheelliseksi, ehkä ihan perusteltavistakin syistä. Kaikki roomalaiseen kulttuuriin kuuluneet asiat nähtiin pahana, hieman kuin nykyään kaikki natsien asiat koetaan pahoina, mielestäni ne ovatkin hyvin verrannollisia, koska kansallissosialismi lainasi hyvin suoraan paljon asioita Rooman valtakunnasta. Juuri vahva panostus tieteeseen ja tekniikkaan olivat näissä valtakunnissa parasta, Apollo-ohjelman johtohenkilö raketti-insinööri Wernher Magnus Maximilian Freiherr von Braun oli natsien V2-raketin pääsuunnitelija ja saanut huippukoulutuksensa natsi-Saksassa. Usein teknisesti osaavimmat maat ovat käyttäneet kykyjään sotilaallisesti muita maita vastaan, mutta se ei mielestäni oli tekniikan vika. Tekniikka on hyvin kulttuurivapaata, tekniikka toimii periaatteessa ajasta ja paikasta riippumatta samoin. [ZE]
Kuva 2. Juna-aikataulu vuodelta 1918. [Terijoki]
Saksan tieteen korkeaa tasoa ei voi kuitenkaan aivan täysin pistää natsien ansioksi, vaan jo 1800-luvun lopulla Saksa oli aikansa huippua insinööritieteissä ja muissakin tieteissä. Tekniikan lisäksi myös esimerkiksi kemiassa saksalaiset olivat jo silloi hyvin osaavia, mm. amfetamiini syntetisoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1887 Berliinin yliopistossa [AY]. On hyvin harmillista, että saksalaisten tieteen taso menetti valta-asemansa toisen maailmansodan jälkeen. Seuraavassa videossa mm. Otton valmistama ensimmäinen toimiva malli lämpövoimakoneesta, jossa palotapahtua tapahtuu sylinterin sisäpuolelle.

1800-luvun tekniikkaa kehittäneitä henkilöitä saa paljon kiittää siitä, että nykyiset ihmiset saavat keskittyä esimerkiksi humanististen asioiden pohtimiseen työorjuuden sijaan. Teollisuutta usein on syyllistetty monista yhteiskunnallisista ongelmista, mutta mielestäni sekään ei sinällään ole tekniikan vika.

https://www.youtube.com/watch?v=CgncBmYC9XQ

1800-luvulla kuviteltiin, että sivistys ja hyvinvointi lopettaisivat maailmasta sodat, jotka olisivat seurausta mm. nälästä ja puutteesta. Nyttemmin on ymmärretty, että ihmiset eivät välttämättä ole tyytyväisiä, vaikka absoluuttinen köyhyys onkin poistunut. Kyse on monimutkaisemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, jonka takia myös humanististisille tieteille on tarvetta. Ehkä sitäkin kautta saavutetaan vastaavaa hyvää kuin tekniikan kautta. Toistaalta moottoritekniikan seurauksena tullut yksityisautoilu on myös hyvin mukavaa, kuten seuraava video osoittaa.

Eräs merkittävä keksintö on ollut Stirling-lämpövoimamoottori, joka kykenee saavuttamaan vielä nykyäänkin arvostettavana pidettävän 50 % hyötysuhteen, vastaava kuin Diesel-moottorilla. Suurin ongelma Stirling-moottorissa on sen huono teho, mutta tekniikka on hyvin yksinkertaista. [howStuffWorks]

Itse tekniikka on patentoitu vuonna 1816 eli yli 200 vuotta sitten [stirlingPatent]. Seuraavassa videossa esitellään harrastajien keskuudessa suosittua kaljatölkki-Stirlingiä. Vastaavan moottorin voi ostaa edullisesti itselleen, jos kiinnostaa koriste-esineenä.

Ei varmastikaan ole ihme, että sanat engine ja engineer ovat hyvin samanlaisia. Moottoreita on kehittetty hyvin paljon erilaisia, mutta selvää on, että moottoritekniikka on helpottanut ja keventänyt työelämäämme.

https://www.youtube.com/watch?v=pRnQFGskg9w

Moottorin ansiosta tulleesta logistiikan mullistuksesta on tehty jopa irlantilainen tietokonepeli Transport Tycoon. Taloussoppineiden kanssa tunnetusti harvemmin kannattaa olla samaa mieltä, muuta kuin heidän tarjotessaan rahaa. Taloushenkilötkin ovat kuitenkin tärkeitä yhteiskunnallisesti, nykyaikainen markkinatalous (ei siis Marxin aiheellisesti kritisoima riistokapitalismi) on kuitenkin ehkä parhaiten tähän mennessä kehitetty ja tunnettu yhteiskuntajärjestelmä. [Youtube/TTD]

Kuva 2. Teekkarilakin tupsu on otettu käyttöön 1890-luvulla. [rakentajat]
Tekniikan mahdollisuuksien selvittäminen myös uusilla alueilla ei mielestäni ole kuin järkevää. Esimerkiksi nyt suunnitellaan uusia 3D-tulostustekniikoita elementtirakentamiseen [TM]. Ei kuitenkaan uuden tutkiminen rajoitus vain tekniikkaa, myös lääketiede edistyy hyvin geenihoidoissa [Tiede.fi]. HIV:n parantaminen on yksi asia, mutta geenitekniikassa varmasti on paljon muutakin potentiaalia. Ehkä pian uusia elimiä voidaan kasvattaa geenien avulla, kuten vaikka uudet viisaudenhampaat suuhun.

Bridge Builder -peli (Lataa legendaarisesta Jonnewebistä, Hikipedia)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.