Menestyminen on yleensä tärkeä asia elämässä. Etenkin subjektiivisesti sanottuna menestyksen määritteleminen on hyvin vaikeaa: mikä on yksilön kannalta menestystä. Yhteiskunnan menestyksenkään määritteleminen ei ole yhtään helpompaa. Itselleni menestyksestä ensimmäisenä tulevat mieleen sosiaalisen pätemisen lisäksi hyvä elinkeino, paljon/hyv(i)ä naisia ja korkea hyvinvointi, etenkin jos pitää määritellä kolme asiaa. Hyvä, paljon ja korkea ovat siis adjektiivit, jotka minulle tulevat mieleen näihin asioihin liittyen. Nämä sanatkin ovat vaikeita määritellä, mutta liitän ne kykyyn onnistua tavoitteissaan, jotka itse koen elämän kannata keskeisinä. Elämän tarkoitus itsessään on sitten vaikeampi määriteltävä, joka on vanha filosofinen kysymys.

Edellinen kuva on mielestäni hyvä, siinä on tiivistettynä keskeiset piirteet menestyneen ja menestymättömän ihmisen välillä, erityisesti itselleni haitallinen miessukupuoli. Haluaisin ottaa tähän mukaan etiikan, mutta jätän sen sivualalle. Menestyksen voi kuitenkin ottaa myös laajempana humanistisena aiheena, mutta usein sitä käsitellään yksilön näkökulmasta. Yksilönkin kannalta menestyminen on paljolti kiinni yhteiskunnasta, ihminen on sosiaalinen eläin. Yhteiskunta määrittää menestyksen, jota verrataan muihin yksilöihin. Yksisilmäinen on kuningas sokeiden valtakunnassa. Vastaavaan ajatukseen usein perustuu myös evoluutio, pelkästään jotenkuten elossa pysyminen on menestymistä, jos vastaavassa ympäristössä muut eivät menesty. Täten siis ihmisen käyminen kuussa oli menestys, mutta tulevaisuudessa menestymiseltä voidaan edellytetään jotain paljon enemmän. Ihminen menestyy nykyäänkin myös kansainvälisellä avaruusasemalla, ainakin jotenkin. Menestys ja selviäminen ovat hyvin lähellä toisiaan.

Menestyksen kokemuksella on valtava vaikutus ihmisen psykologiseen toimintaan. Menestynyt ihminen on useammin sosiaalisesti myönteisempi, tukee muuta yhteiskuntaa. Vastaavasti huonosti menestyvä ihminen käyttää valtayhteisön kannalta negatiivisia keinoja. Tässä on ehkä taustalla se, että kun yksilö itse kykenee tyydyttämään omat tarpeensa, niin sitten on mahdollista auttaa muita. Pahimmillaan suuri menestymättömien joukko aiheuttaa mellakoita ja jopa vallankaappauksen. Vallankaappaus on tyypillinen tapahtuma, joka liittyy menestymättömyyteen. Kun hallitus epäonnistuu toimissaan, niin oppositio eli pahikset ottavat vallan. Näin on käynyt monessa suurvallassa ja pienemmässäkin.

Itseäni kiinnostaisi sellainen logiikka, että voisiko menestystä sitten saavuttaa tukemalla yhteiskuntaa. Toimiiko vastaava logiikka siis molempiin suuntiin vai onko kyseessä asymmetrinen tapahtuma. Onko menestyminen edellytys yhteiskuntamyönteisyydelle, vai voisiko yhteiskuntamyönteisyydelläkin saavuttaa menestystä. Itse uskoisin, että asiat voivat toimia molempiin suuntiin, mutta se riippuu tilanteesta. Yhteiskunnan tulisi olla sellainen – jos vain mahdollista. Eriarvoisuus ja etnisten ryhmien lisääntyminen aiheuttaa usein sen, että ryhmien halu tukea yhteiskuntaa heikkenee. Jos ihmisjoukoilla on hyvin erilaiset tavoitteet, niin yleensä moni ei halua tukea itselleni merkityksettömiä tai jopa vastakkaisia tavoitteita. Siis ns. yhteen hiileen puhaltaminen katoaa. Tästä ongelmasta esimerkkinä New Yorkin 60-luvulla tekemä alueenkehittämishanke, joka johti white flight -ilmiöön. Tästä asiasta on karua kuvamateriaalia South-Bronx’sta: New York Bronx (South Bronx) in the 70`s and 80`s

Eräs yllättävä korrelaatio on lyijyn ja murhien / väkivaltarikollisuuden välillä. On jopa epäilty, että New Yorkissa ongelma(t) olisivat johtuneet autoliikenteen käyttämästä lyijystä, jonka rajoittamisen jälkeen New Yorkin rikollisuus romahti. Myös samaa selitystä on epäilty Rooman valtakunnan romahtamiselle. Roomassa käytettiin lyijyä vesijohtoputkissa ja jopa viinin maustamiseen. Lyijyaltistuksen korrelaatio alentuneeseen älykkyysosamäärään on tieteellisesti todistettu, eikä sitä osata selittää muilla tekijöillä. Tämän takia itse vältän mm. lyijyllisen tinan käyttämistä, pelkään lyijyaltistusta. Käsittämätöntä, että sellaista myrkkyä on saanut käyttää polttoaineissa, pelkästään hermomyrkyllisyys on ollut tiedossa vuosituhansia. Myös elohopean ja mahdollisesti monen muunkin raskasmetallin myrkyllisyys on ollut tiedossa jo kauan. Elohopeaa on käytetty hattujen tekemiseen, niin sen seurauksena on tullut ”Hullu kun hatuntekijä”-sanonta, joka on johtunut elohopea-altistuksen aiheuttamasta ammattitaudista.

Voiko menestys olla kiinni lapsuusajan lyijyaltistuksesta, ainakin yksi kriittinen tekijä siinä? Voisiko se olla merkittävä syy, että miksi ei onnistu tavoitteissaan työelämässä ja vapaalla?