Minä olen elänyt sitä aikakautta, jossa mielenterveyshoito on nähty hyvin yhteiskunnallisen tarpeen kautta. Henkilön on tullut sopeutua yhteiskunnan tarpeille, jotta on ollut mieleltään terve. Tässä osittain ja mahdollisesti ensisijaisena tekijänä on ollut yhteiskunnan painostus, jolloin ihminen on todettu mielisairaaksi, jonka jälkeen lääketieteen velvollisuus on ollut löytää sairaus. On ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa moni ei halua hakeutua hoitoon. Psykiatriassa on oman käsitykseni mukaan jo sukupolven-kahden ajan hyvin aktiivisesti haluttu alentaa tätä kynnystä, joka on johtanut ylidiagnosointiin alkaen masennuksesta ja keskittymishäiriöstä lähtien: normalisoiden mielisairautta.
Etenkin psykiatrisessa lääkinnässä tyypillistä toimintaa on ollut oireiden hoitaminen, erityisesti ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Mielisairaita on pidetty kykenemättöminä arvoimaan omaa terveyttään ja vointiaan, joka on tehnyt siitä erityisen poikkeuksellista lääketieteessä. Mielestäni tästä kielii myös se, että psykiatrinen lääketiede ei ole vielä saavuttanut tasoa, jossa oikeasti hoidetaan potilasta. Lääkärit yleensä tietoisesti valehtelevat mielenterveyslääkkeiden haitoista, vaikka ammattitaidon perusteella hyvin varmasti ovat täysin tietoisia, että miten haitallisia ne ovat. Luultavasti samaa perua on 1960-luvulla alkanut huumesota, kun diasetyylimorfiinia eli lääkeyhtiö Bayerin Heroinia™ määrättiin pahimmillaan jopa vauvoille itkuisuuden hoitoon. Lääkebisnekseen tuli puuttua, YK:n toimesta. Heroini oli aikoinaan kuin kuin ties mikä bepanthen™.
”Vuonna 1897 saksalaisessa Bayer-lääkeyrityksessä huomattiin, että diasetyylimorfiini oli morfiinia voimakkaampaa. Bayer rekisteröi aineen tuotemerkikseen nimellä Heroin. Nimi tulee luultavasti saksan sanasta heroisch, jolla viitattiin ”sankarilliseen” oloon, jota Bayerin testaajat olivat kokeneet aineesta saaneensa.” –Wikipedia
Mitä itse tässä artikkelissa nyt pohjistuksen kautta haluan sanoa, kun yritin kuvastaan, että miten itse olen käsittänyt aiemmat tapahtumat asian saralla. Jokaisen aikakauden ihmiset kokevat tilanteet normaaliksi, eikä sitä silloin osaa ajatella, kun ei tiedä paremmasta. Joskus kuviteltiin, että mielisairauksia ei voida hoitaa, vaan mielisairaat lähetettiin pyhän hengen laitokseen kuolemanvakavasti sairastuneiden tartuntatautipotilaiden joukkoon, josta ei ollut paluulippua [farius]. En usko sen ajankaan ihmisten olleen pahoja, yhteiskunnan etu vain meni yksilön edun edelle. Vasta sodan jälkeen oikeasti yritettiin parantaa mielisairaita, niin pahamaineisten leikkausten, sähköhoitojen kuin muidenkin menetelmien kautta. Valitettavasti väärinkäytöksiäkin esiintyi, etenkin vallanhimoisten ja mahdollisesti myös sivistymättömän väestön johdosta.
Mielenterveyshoidossa vallankumouksellisena asiana pidetään neuroleptejä, ainakin näin itse olen käsittänyt virallisista kirjoituksista. Valitettavasti itselleni asia kuulostaa samalta kuin lobotomia, jota uskonnollisella tavalla vakuuteltiin ainutlaatuiseksi ja täydelliseksi, sivuuttaen haitat ja korostaen saavutettuja etuja. Tulokset ovat kaikella tavalla hirveitä, positiiviset kertomukset ovat vain psykiatrien omaa dokumentointia. Menet psykiatrilliseen sairaalaan, niin saat kunnoksesi pisteet 30/100, tulet ulos, niin terveys on 70/100. Jos potilaalta itseltään kysyttäisiin, niin monet heistä eivät itse ole koskaan kokeneet olleensa niin sairaita kuin hoitoon mennessään. Alkuperäisessä käytössään eli skitsofrenian tai erittäin vakavan psykoosin hoidossa neuroleptit ovat yhä saaneet kannetusta, eikä kaikille välttämättä tule sietämättömiä haittoja. [blueLight]
Monet kuvailevat neuroleptejä eli antipsykootteja itse kuulemieni puheiden ja lukemieni tekstien perusteella moskaksi, joka ei poistu aivoista kuin kuukausien päästä. Lääkityksen lopettamisen myötä olo on kuin amfetamiinipsykoosissa, aivot käyvät aivan ihmeellisillä ylikierroksilla, tunnetilat saattavat aiheuttaa MDMA:n kaltaisia flashbackejä, mutta myös itkukohtauksia, joista jälkimmäiset ovat yleisempiä. Samoin sellaiset perusasiat kuin sydänmen toiminta ei noudata mitään järkevää logiikkaa, vaan koko autonominen hermosto sekoaa. Hyvin moni mielenterveyspotilas päätyy itsemurhaan hoidon jälkeen. Skitsofreniapotilaiden itsemurhat ovat 20x yleisempiä lääkityksen seurauksena 1900-luvun alkupuoleen verrattuna. [mia]
”Stimuloivia ja psykodeelisiä aineita ei tule missään nimessä käyttää lopetuksen yhteydessä, esimerkiksi ekstaasi voi johtaa hengenvaaralliseen serotoniinisyndroomaan tai ainakin kirjaimellisesti surulliseen dopamiinijärjestelmän vaurioitumiseen. Lääkkeen lopetukesta toipuminen voi kestää puoli vuotta, sen jälkeen tulleet haittavaikutukset ovat todennäköisesti palautumattomia.” – Wikipedia
Itse tulen siihen ikään, että minulla on yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Näen asian oman kaveripiirini kautta hyvin subjektiivisesti. Olen myös naureskellut aiempien sukupolvien toimille, oikeastaan se ajatusmaailma vain korostuu ja vahvistuu. Minustakin tulee se sama vahoihin ajatuksiin kangistunut kuin muistakin. Yritän vastustaa sitä ajatusta, mutta vaikeaa se on. Valitettavasti itsestäni huomaan, että kannatan uusien lääkehoitomuotojen tukemista. Olen sillä samalla asialla kuin mitä vuosisatoja jo on ollut: mielenterveyshoidolle pitää tehdä jotain!
Näen vanhat hoitomuodot ongelmana, syyllisenä kaikkeen huonouteen. Ehkä myös haluan, että kokeillaan jotain uutta, kuten tehtiin myös lobotomian aikana. Itse kannatan, että sotatraumoja hoidetaan MDMA:n avulla [HS]. Samoin olen iloinen, että Suomessa tutkitaan ketamiinin mahdollisuuksia masennuksen hoitoon, kun nykyiset SSRI-lääkeet ovat todettu yleisesti huonoiksi [IL]. Samoin itse näen, että kannabis ei ole välttämättä ollenkaan huono lääke masennuksen hoitoon, hermokipuihin ja moniin muihin vaivoihin. Samoin psykodeelit, kuiten taikasienet ja LSD tulisi ottaa valvotusti käyttöön mielenterveyshoidossa, kuten vastaavia hoitoja on tehty jo vuosituhansia sitten. Minä olen sen ikäluokan miessukupolvea, joka ajattelee näin. Saa sitten nähdä, että mitä seuraavat sukupolvet ajattelevat tästä visiosta. Itse olen tätä mieltä: nykyiset hoidot ovat vääriä!
Jos poliisi saa luvan antaa sähkölamauttimen iskuja, niin hän joutuu itse kokemaan sen testihenkilönä. Minun mielestäni lääkäriltä myös tulisi olettaa, että hän itse joutuu käyttämään niitä lääkeitä, ennen kuin saa luvan määrätä niitä kenellekään muille. Joku voi olla toista mieltä, mutta mielestäni kyse on hieman kuin shamanismista, että oikeasti voi ymmärtää ja asettua toisen asemaan. Ohjelmointiakaan ei opi koulussa kuin korkealla tasolla, vaan se pohjataso tulee kokemuksen kautta. Mielestäni psykoaktiivissa aineissa on ihan sama! TTY:lla itsekin opin piirtämään kivoja kuvaajia, mutta silti ohjelmoinnissa ne eivät ole kuin vain yksi osa kokonaisuutta.