Osta halvalla ja myy kalliilla

Mikä olisikaan parempi talousneuvo kuin ostaa halvalla ja myydä kalliilla? Ongelmana vain on tietää, että milloin jokin on halpaa ja milloin kallista. Toisinaan se ei ole niin vaikeaa, annan hyvän esimerkin.

Grillattu porsaankylki

Mikä olisikaan mainiompi ruoka kuin siankylki? Niitä saa sateisena päivänä kauppojen kahtena viimeisenä aukiolotuntina jopa 60 % alennuksella! 🌧️

Sitten kun on lämmin kesäsää, niin on hyvä ottaa pakastimesta halvalla ostettu siankylki ja tarjota muille. Niiden hinta voi myös nousta luonnostaan kovan kysynnän vuoksi, joten säästöä tulee jopa yli 60 prosenttia.

Keinottelua pelolla

Äärimmäisessä tilanteessa sikoja ei edes ehditä teurastamaan tarpeeksi vastaamaan kysyntää. Kaupan ala itse myös luo keinotekoisia pulia. Näin kävi esimerkiksi keväällä, kun moni ihminen osti ylihinnalla bensaa huoltoasemien salaliiton seurauksena [2].

En tiedä mistä esimerkiksi ruoan hinta muodostuu, sen hinta on noussut valtavasti. Ruokamenoissa voi säästää valtavasti tekemällä itse kaikki ruuat mahdollisimman vähän jalostetuista lähtöaineista [3].

Big Mac buns -spoiler
Video. HOW McDonald’s Hamburger Buns ARE MADE 🍔
[collapse]

Zeitgeist – Money Mechanics

Finanssikriisin jälkeen opiskellessani ammattikorkeakoulussa katsoin Zeitgeistin elokuvan, jossa kerrottiin modernista talousjärjestelmästä. Olen tätä elokuvaa miettinyt useasti, mielestäni se on mielenkiintoinen ja jopa looginen.

Video. Zeitgeist – Money Mechanics Part 1.

Tämän mukaan valtioilla on niin paljon velkaa, että valtiot eivät todennäköisesti koskaan pysty maksamaan velkaa takaisin. Velkaa on niin paljon, että reaalitalous siihen nähden on liian pieni. Korkoa korolle- ilmiö. Asuntolainaa ostaessa rahat ovat omalla tilillä vain muutamia päiviä. Vasta kun velka on maksettu kokonaan pois, niin sitten vasta oikeasti omistaa oman asuntonsa.

Tilanne on finanssikriisin jälkeen muuttunut. Länsimaat ovat velkaisia, mutta Kiina omistaa länsimaiden varat. Muuten tilanne ei ole paljoa muuttunut, korot ovat lähellä nollaa eli historiallisen matalalla tasolla.

RERERENSSIT

[1] Martat: Säästövinkit
[2] Talouselämä: Bensapulasta uusi arvio: ”Huoli on kyllä suuri”
[3] Tuppu.fi: Big Mac Indeksi