Will CODE Html For FOOD

Aina pitää olla uusia haasteita, jotta elämä pysyy mielekkäänä. Ehkä samoin kuin ihmisille yleensäkin keksitään elämään tarkoitusta, jotta eivät ryhtyisi mellakoimaan. Kansa siis tarvitsee leipää ja sirkushupeja [0]. Töistä saa leipää, vapaa-ajalla sitten on sirkushupeja. Itse olen löytänyt omat uusimmat sirkushupini suorittamalla Microsoftin sertifikaatteja.

Elämäni ensimmäinen sertifikaatti

Ensimmäiseksi sertifikaatiksekseni valitsin HTML-kurssin. Tämä varmasti on itselleni erittäin tärkeä. Minä myös tiedostan, että WEB-ohjelmointi ei ole minulle erityisen vahvasti hallussa. Olen itse kokenut tästä suurta huolta, kun itse koen opiskeluaikoinani olleeni vahvimmillaan nimenomaan matalan tason ohjelmoinnissa ja sulautetuissa järjestelmissä.

Nuorena oman ohjelmointiharrastukseni aloitin C-kielellä. Siis aikana, jolloin C++ ilman olio-ohjelmointia oli vielä C-kieltä. String-muuttujatyyppi oli jo silloin olemassa, joskaan en sitä käyttänyt opetellessani ohjelmoinnin perusteita itsenäisesti [13]. En siis ihan hirveän niin wanha ole vielä, että kokeneemman väite olisi ollut täysin validi aikoinaan [13]. Täten myös HTML-standardi on oletettavasti kehittynyt valtavasti 90-luvulta [4].

Mitä siis kurssista opin? Itse uskaltaisin väittää, että kurssi ei ole ihan huuhata ja rahastusta. Ensinnäkin se erottelee täydet huuhaatyypit pois. Nyt myös sain mustaa valkoiselle, että CSS ei ole itselläni aivan täysin hallussa. Minun siis kannattaisi panostaa enemmän verkkosivujen stailaustekniikoihin, jos haluan kehittää itseäni. Kuvassa 1. on tarkemmin eroteltuna oma osaamiseni tentin perusteella.

Kuva 1. Sertifikaatin tentistä tullut raportti

Sertifikaatin suorittaminen oli iso kynnys. Kokonaisuutena se ei DI-tutkinnon pohjalta ollut mitenkään hämmästyttävän haastava [14]. Kun on oppinut teknillisen yliopiston opetusmenetelmiin, niin kurssi oli jopa suhteellisen lepi. Parasta oli, että tentin pystyi suorittamaan omassa kodissaan. Ärsyttävintä oli, että ennen tenttiä piti viisi minuuttia puida omaa puhelintani jollekin intoilevalle valvojalle. Vein makuuhuoneeseen, niin tuli mussutusta. Toin sen testipaikalle, niin tuli lisää mussutusta. Lopulta sain aloittaa tentin, kun piilotin puhelimeni sohvani taakse.

https://www.youtube.com/watch?v=RI9XxzY7ePk

Opetusmateriaali oli erinomaista, valmentavaa tietoa oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Kuvassa 2. on Exam-Labin kysymyksiä [10]. Osa kysymyksistä oli jopa lähes oikeita tenttikysymyksiä. Hyvien tapojen mukaisesti kaikilla pitää olla samat mahdollisuudet, eikä tietoa saa pimittää.

Kuva 2. Tenttikysymysten arviointia yhteistuumin.

Erittäin tyytyväinen olen esimerkiksi, että TTY:n tietoteekkarikilta tarjosi vanhat tentit kaikille opetusmateriaalina [1]. Tällöin kukaan ties mikä salaseuralainen ei voinut saada sen parempia mahdollisuuksia kuin kukaan muukaan opiskelija. Itse toivoisin standardoituja testejä myös Suomen peruskouluun.

Sertifikaattien potentiaali

Ohjelmistoala on sikäli haastava, että useinkaan työhaastattelijat eivät tiedä riittävästi tekniikoista, jotta osaisivat tunnistaa ihmisten osaamisen. Se ei ole yllättävää, kun edes peruskoulu ei kykene tunnistamaan ihmisten lahjakkuuksia erityisen hyvin. 165 euroa ei useimmille ole kova hinta siitä, että voi osoittaa oman osaamisensa alalle riittäväksi.

Kuva 3. Ulkonäkö voi valehdella.

Ohjelmistoalalla on kuitenkin monenlaista koodaria. Usein edes työpaikan johtajat eivät ole täysin perillä, että minkälaisia osaajia omat alaisensa ovat. Itsekin joutunut joskus selaamaan koodia, jossa ~70 % koodiriveistä ovat echoa, jonka lisäksi toiminnallisuus oli echostuksen koostuvia if-lauseita. On melkoisen karua ymmärtää, että on melkein 20 vuotta aikaa, kun itse on kirjoittanut vastaavanlaista koodia [2].

”Unlike most other browsers currently in use, IE6 does not fully nor properly support CSS version 2, which makes it difficult for web developers to ensure compatibility with the browser without degrading the experience for users of more modern browsers. Developers often have to resort to strategies such as CSS hacks, conditional comments, or other forms of browser sniffing to make their websites work in IE6.” Wikipedia

Todellinen ymmärrys vaatii kuvan 4. mukaisesti valtavaa ymmärrystä selaimen ja tentattavien tekniikoiden syvällisestä toiminnasta, jotta ymmärtää tekniikoiden mahdollisuudet. Tätä varten ovat kehittyneet mm. jQuery-kirjasto luomaamaan yhteisen rajapinnan erilaisten selainversioiden JavaScriptin yhteensopivuusongelmien korjaamiseksi. On hyvä kuitenkin silti ymmärtää, että miten kyseisen kirjaston alla toiminnallisuus tapahtuu.

Kuva 4. kustomoidut tapahtumat kuuluvat osaksi sertifikaattia.

Tapahtumakäsittelijät tyypillisesti on tehty osoittimen avulla, jossa tapahtuma ja tapahtumakäsittelijä on liitetty toisiinsa. Nimettömän funktion kerrottiin tekevän sama asia ilman osoitinta. Vasta tämän esimerkin jälkeen ymmärsin, että mitä ovat JavaScriptin nimettömät funktiot, joilla oikosuljetaan koodia. Kyseessä on ilmeisesti vastaava toimenpide, jossa funktio saadaan liikutettua toisen funktion sisälle.  Sen lisäksi myös JavaScriptissä kaikki on puurakenteessa olevia oliota, jonka paljastaminen auttoi todella paljon ymmärtämään kyseistä ohjelmointikieltä. Nämä ovat asioita, joita ei välttämättä osaa päätellä itsekseen.

Usein vitsaillaan ohjelmistoalalla rekrytointihenkilöstön pätevyydestä. On jopa huhuja, että työnhakuilmoituksessa edellytetään hakijalta aivan käsittämättömiä asioita; kuten vankkaa osaamista jostain tekniikan uusimmasta versiosta x vuosia y, vaikka kyseinen tekniikka on niin uusi, ettei kenelläkään voi olla niin pitkää kokemusta. Esimerkiksi edellytetään vähintään viiden vuoden kokemusta alemman abstraktiotason Q# 2-ohjelmointikielen soveltamisesta pilvipalveluihin ja Big Dataan [16].

Ohjelmistoala on elänyt kriisissä 60-luvulta. Iso osa projekteista epäonnistuu, kaikki on jatkuvassa kaaoksessa. Se on siis normaali tila, jossa henkiöstön mahdollisimman korkea pätevyys on kuitenkin itsessään hyvä asia. HTML, JavaScript ja CSS on todennäköisesti lähes kaikkien ohjelmistoasiantuntijoiden mielestä erittäin tärkeitä WEB-kehityksessä käyttöjärjestelmästä riippumatta. Todennäköisesti useimmat myös yhtyvät siihen, että sertifikaatin testissä 150 minuutin aikana kysyttävät 50 kysymystä testaavat todellista osaamista hyvin.

Gatesin Microsoft on hieno firma

Suomessa usein suhtautuminen Microsoftia kohtaan on melkoisen kriittistä. Mielestäni se ei sinällään ole yllättävää, kun maassamme on hyvin vahva Linux-historia, joka luonnollisesti vaikuttaa. Itsekin tietysti toivoisin, että meidän oman maamme ohjelmisto-osaaminen saisi mahdollisimman hyvää vaikutusta maailmalla. Vahvin huippu on toiminut koko ohjelmistoalan historian San Franciscon Piilaaksossa – Kaliforniassa.

”There are two major products that came out of Berkeley: LSD and UNIX. We don’t believe this to be a coincidence.” –Jeremy S. Anderson

Suomessa kaikki ei ole aina sujunut täydellisesti, kuten kävin Linux-pohjaisen Nokian puhelimen kanssa, jonka Nokian omistajat hylkäsivät valitsemalla Elopin Nokian toimitusjohtajaksi [20]. Elop on omassa Microsofissaan taas paremmassa virassa, Nokia on tuhkana. Vika ei ollut Microsoftissa eikä Elopissa, Nokian osakkaiden omistajat olivat syyllisiä Suomen suurimman veronmaksajan tuhoamisesta. Valitettavasti tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. [3]

Omasta mielestäni Bill Gates on oikein fiksu mies, joka on paljon tehnyt hyvää ohjelmistoalalla ja myös muutenkin. Kuvassa 5. on kuvankaappaus Bill Gatesin viestistä LinkedIn:stä, jossa seuraan häntä [5]. Gates on kaupallistanut ja ”tuonut tietokoneen jokaiselle pöydälle.” Hän on myös hyvin eettinen ja vastaa monilta arvoiltaan itseäni. Olen myös lukenut peruskouluaikana hänen kirjansa ’Valtatie tulevaisuuteen’. Seuraan myös hänen blogiaan [6].

Kuva 5. Itse seuraan Bill Gatesia LinkedIn’ssä.

Microsoftin tyyli on aina ollut hyvin yksinkertaista ja käyttäjille arvoa tuovaa. Tämä tyyli heillä on ollut kautta historian, jonka itse olen yrityksen toimintamallia ymmärtänyt. Kun Apple Machintoshia luodessaan yritti täydellisyyttä, niin Microsoft teki vastaavat asiakkaan tarpeita vastaavan järjestelmän erittäin edulliseen hintaan. Microsoft on myös aina ollut yritys, joka on arvostanut muita yrityksiä ja ohjelmistokehittäjiä. Yritys on aina ollut hyvin ahne toimija, mutta silti on tarjonnut mahdollisuuden menestyä heidän järjestelmiä käyttämällä.

Yleensä menestyjän tunnistaa samoista ominaisuuksista, jotka näkyvät erittäin hyvin Bill Gatesin tyylistä [7]. Usein älykkäät menestyjät ymmärtävät hyvin, että fiksut ja osaavat ihmiset ovat tärkeitä ihmisiä muutenkin kuin vain suorittavina henkilöinä. He tiedostavat asiat paljon laajemmin kuin vain oman etunsa kautta. Gatesi lukemassani ’Valtatie tulevaisuuteen’-kirjassaan oli nuorena ihmetellyt, että miksi hän sai aikoinaan Inteliltä kaikki pyytämänsä aineiston prosessoriin liittyen ollessaan nuori. Hän ei itse sitä enää ihmetellyt ollessaan Microsoftin toimitusjohtajana.

Kohti seuraavaa sertifikaattia

Seuraavaksi tarkoituksena on suorittaa itselleni HTML-sertifikaattia tutumpi C#-sertifikaatti. Tämä ei ole edes välttämätön, jotta voisin suorittaa sertifikaatin WEB-kehityksestä. Kuitenkin kyseinen asia on niin tuttu, kun olen kyseistä ohjelmointikieltä kymmenen vuotta käyttänyt. C# oli pääasiallinen opetuskieleni ollessani Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa opiskelemassa. Kuvassa 6. on nykyinen suositeltu sertifikaattipolkuni.

Kuva 6. Minulle suositeltu oma polku sertifikaattien suorittamiseen.

Microsoftin sertifikaatit ovat yleisesti hyvin tunnettuja, ehkäpä kaikista tunnetuimpia ohjelmistoalan sertifikaatteja. On kuitenkin olemassa lukuisia erilaisia ohjelmistoalan sertifikaatteja myöntäviä tahoja, kuten mm. Oraclen MySQL-sertifikaatti, joka voisi olla hyväksi itselleni suorittaa [8]. Erityisesti kuitenkin houkuttaa C-kielen sertifikaatti [14, 19]. Kaikkia sertifikaatteja ei tietenkään tarvitse, mutta joitain on hyvä käydä, jotta osoittaa oman soveltuvuutensa ohjelmistoalalle.

Itse olen myös suunnitellut muuttavani ulkomaille. Olen hieman miettinyt esimerkiksi muuttavani Alankomaihin tai Belgiaan, jos saan riittävästi referenssiä omasta pätevyydestäni. Ulkomailla ei välttämättä paljoakaan anneta TTY:n DI-tutkinnolle arvostusta, ammattikorkeakoulutuksesta puhumattakaan. Itsehän suoritin DI-tutkinnon ilman kandi- ja ylioppilastaustaa. Täten sertifikaattien suorittaminen houkuttaa. Tietysti olisi myös hyvä sitten realistisesti ymmärtää, että mitä hyvää ja huonoa maassamme on.

REFERENSSIT

[0] Tuppu.fi: Panem & Circenses
[1] Tietoteekkarikilta: Tenttiarkisto
[2] Porfolioni: Tekstipelit
[3] Talouselämä: Nokia lypsää hyvin Suomelle. Julkaistu 2008
[4] HTML 2.0: Määrittely
[5] LinkedIn-profiilini
[6] Bill Gatesin blogi: Capitalism Without Capital
[7] Tuppu.fi: Menestys
[8] MySQL: Oracle Certification
[9] Minun MS-sertifikaatti -profiilini
[10] Exam-Lab: Dumbit sertifikaattiin 70-480
[11] Microsoft Press Store: 70-480 harjoituskirja
[12] Microsoft Press Store: 70-480 referenssikirja
[13] C++-referenssi: History of C++
[14] C++-referenssi: C/C++-sertifikaatti
[15] Kukko Pärssinen: C-kieli
[16] Tuppu.fi: Kvanttiohjelmointi tulee
[17] Wiki: vi-editori
[18] Wiki: BSD-lisenssi
[19] Hikipedia: C-ohjelmointi
[20] Wiki: MeeGo
[21] ZIP(PDF): Microsoft_Certified_Professional_Certificate

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.