Tässä artikkelissa keskityn mahdollisiin syihin, joiden takia Rooman valtakunnan laajentuminen pohjoiseen loppui. Syitä varmasti on monia, on lähes mahdotonta sanoa ainoaa oikeaa syytä sille. Rooman armeija oli aikoinaan hyvin kehittynyt ja huippuluokkaa, siitä ei varmasti ole paljoakaan epäilystä, ainakaan tekniikan ja taistelukoulutuksen osalta. Rooman armeijaan pääseminen oli monille suuri tavoite elämässä, tapa saavuttaa parempi elämä. Etenkin orjien jälkeläisille armeija oli ainut tapa saavuttaa arvostettu kansalaisuus, kukapa ei haluaisi lapsilleen parempaa elämää kuin orjuuden, etenkin kun veteraaneilla oli lisäksi verovapaus ja valtion takaama maanviljelysalue.
Rooman armeijaan pääsy siis oli monille hyvin suuri saavutus, Rooma edellytti sotilailtaan erittäin korkeaa kuntovaatimusta, että kykeni marssimaan 30 km vuorokaudessa täysvarustuksella ja 6 tunnin aikana. Hälytystilassa piti myös kyetä marssimaan sotavarustuksessa n. kolmessa tunnissa 20 km matka, sen ajan sotavarustus vastasi 20 kg varusteita eli nykyajan täyspakkausta SA-INT:ssä. Nämä kuntoisuusvaatimukset siis edellytettiin, että ylipäätänsä oli kelpoinen sotilaskoulutukseen. Sotilaiden kunto oli siis erinomaisella tasolla lähtökohtaisesti, että kelpasi nykyaikana kutsutuksi alokkaaksi. Mobiilius on nykyäänkin vähintään yhtä tärkeässä asemassa armeijassa, raskaasti varustautuneessa legioonassa kestävyys oli tärkeää, koska jopa tuntien lähitaistelu raskaalla varustuksella on todella kovaa kuntoa vaativaa. Niin kuin Roomassa sotilasjohtaja sanoi, niin sotilaat jaksoivat taistella rintamalla kauemmin kuin juhlia ja tanssia vapaa-aikana. Kestävyys oli siis keskeinen asia linaja pitämisessä, usein eturintaman sotilaita vaihdettiin linjassa, koska ei kukaan jaksa taistella yhtäjaksoisesti rajattomasti. Maitohapoille vedetyt sotilaat eturintamassa oli ongelma ja mahdollisti vihollisten läpipääsyn. Eturintama oli kaikelta osin hirveä paikka, psyykkisestikin jokainen voi ajatella, että minkälaista on taistella naamat vastatusten vihollisen kanssa. Sodassa psykologiset tekijät ovat aina olleet tärkeitä, heikkoutta sotamiehet eivät ole saaneet koskaan näyttää, vaan on pitänyt kuolla saappaat jalassa ja hymyillen viholliselle ilman mitään merkkiä heikkoudesta, jopa miekan mennessä rintakehän läpi.
Mikä siis Rooman armeijassa oli keskeinen tekijä, että sotilaat olivat niin sitoutuneita ja heillä oli ns. korkea sotamoraali? Yksi tärkeä tekijä on ollut yhtenäinen varustus. Minua usein syytellään, ettei minulla ole mielipiteitä. Tähän voisin nyt sanoa, että koulupuku voisi peruskoulussakin olla hyvä myös Suomessa. Armeijan kautta olen oppinut, että yhtenäinen vaatetus tuo valtavasti tunnetta yhtenäisyydestä ja ehkäisee etätasa-arvoa. Näin myös oppilaskaverit tai opettajat eivät luo mielikuvaansa oppilaasta vaatetuksen perusteella. Tämä oli keskeinen asia Rooman armeijan sotilaisen yhteishengen luomisessa. Valitettavasti se toi myös ongelmia, koska yhtenäinen vaatetus ei vastannut paikallisia olosuhteita. Jokainen varmasti ymmärtää, että on järkevää pukeutua tilanteen mukaan. Punainen hame on ollut miessotilaille varsin huono varustus pohjoisessa. Varmasti yhteishengen kannalta oli tärkeää, että kaikilla oli sama varustus, mutta se asenne meni jopa liian pitkälle. Roomassa pyrittiin ehkäisemää rasismia tällaisella tavalla, jolloin sotilaat niin Afrikassa kuin pohjoisissa kansoissakin pukeutuivat Rooman armeijassa samaan varustukseen. Ehkä se oli jopa yksi syy Rooman hajoamiselle, yhteisestä varustuksesta ei haluttu luopua yhteishengen heikkenemisen pelossa. Se päätös oli ehkä oikea, mutta yhteinen varustus oli valtava ongelma erilaisissa ilmasto-olosuhteissa.
Miksi sitten yhtenäinen sotavarustus on hyvä asia? Tämänlainen tarkasti suunniteltu tekniikka on ollut myöhemminkin keskeinen osa menestystä. Henry Ford sai potkut autotehtaasta, koska hän oli liian perfektionisti, mittasi jopa mutterit suunnitellessaan autoja, lopulta työnantajan pinna paloi Fordin sekuntikellon kanssa mitatessa työntekijöiden työntekoa. Rooman armeijan suorittama yleisuudistus armeijaan oli Fordin tavoin todella tärkeä asia, jota ei ehkä heti ymmärrä. Pitkällä aikavälillä on hyvä, että luodaan yhteinen ja mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen malli. Tätä samaa ajatusta ajetaan myös nykyäänkin tuotesuunnittelussa. Kun optimoidaan esimerkiksi sotapuku niin, että se tarjoaa riittävän suojan mahdollisia iskuja vastaan, mutta ei suunnitella ylilaatua, niin se on optimaalinen. Kaikki suojien suojauskyky optimoitiin kokonaisuuden kannalta. Sen sijaan akatemiassa sitten varustuksen taso yhdistettiin strategioihin, niin saavutettiin tilanne, jolloin ilman kalliita ja hitaita muutoksia voitiin tehdä nopeasti mahdollisimman hyvä taistelutulos, niin se oli järkevää. Esimerkiksi yhden käden miekka valittiin sotilaiden varustukseksi, koska kahden käden miekka olisi ollut liian raskas ja lähitaistelussa sopivilla suojilla. Joukkojen liikkuvuus myös huomioitiin, jota Roomassa edistettiin pinnoitetuilla teillä. Kuntoisuusvaatimus oli aiemmin sanotun mukaisesti kova, varustuksen raskaus oli optimoitu joukkojen liikuttamisen ja taistelukestävyyden mukaan. Strategisesti sitten ei tehtiin kompromissi hyökkäyskyvyn ja puolustuksen välillä. Iso kilpi oli keskeinen tekijä suojauksessa, joka suojasi niin nuolia kuin muitakin uhkia vastaan, muut suojat olivat optimoitu niin, että kriittisimmän iskukohdat suojasivat riittävästi iskuja. Kyse oli siis kaikkien tekijöiden optimoinnista, joka liitettiin taistelustragiaan. Mielenkiintoisena varustuksena lähitaistelusotilailla oli kaksi keihästä, jotka sotilaat heittivät vihollisten päälle muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä. Se toi lisää painoa varustukseen, joka oli pois muusta varustuksesta, mutta sen hyöty arvioitiin hieman suuremmaksi kuin haitta.
Mitä siis pohjoisessa tapahtui? Ongelma ei ollut tekniikassa tai strategiassa, vaan kyse oli muista ongelmista. Aivan samoin kuin natseilla, niin roomalaisten ongelman ydin oli heikossa talvivarustuksessa. Sotilailla oli myös ilmeisiä ongelmia sotamoraalin laskussa, koska sotilaat joutuivat jalan marssimaan tuhansia kilometrejä. Samoin kuin natseillakin, niin roomalaisilla oli ongelmia joukkojensa huolinnassa. Siviilit usein ajattelevat armeijaa, mutta armeijan henkilön ajattelevat siviilejä. Ison sotajoukon ylläpitäminen on siis erittäin iso tekijä, jota monet normaalit ihmiset eivät usein ajattele, vaan keskittyvät vain varustukseen. Taktisesti varustus on tärkeä. Roomassakin ymmärrettiin nimenomaan strategisesti joukkojen toimintakyky. Yleensä se ajatus on armeijassa hyvin tiedossa; huolinnan pettäminen tuhoaa koko armeijan toimintakyvyn, jolloin mikä tahansa vihollinen on vaarallinen. Sotilaallisesti siis asia on jaettu strategiaan ja taktiikkaan, surkeastikin varustettu armeija voi voittaa taktisesti, jos oma strategia pettää. Natsitkin olivat kuolemanvaarassa nälän ja pakkasen takia miljoona-armeijallaan piirittäessään Moskovaa Neuvostoliitossa, vaikka vihollinen ei olisi heitä edes uhannut.
Rooman armeijalla oli siis valtavasti ongelmia ollessaan susirajan takana. Nykyäänkin on mm. Irakin sodassa Yhdysvaltojen toimesta huomattu, että monet sotilaat (kymmeniä prosentteja) eivät edes halua ampua vihollissotilaita. Tämä asia tunnetaan sotamoraalina, joka on merkittävä asia sodan kannalta. Jos sotilaat kokevat tekevänsä väärin tappaessaan ihmisiä, niin luonnollisesti vihollisia kuolee silloin vähemmän ja lopputulos ei ole kyseisen puolen kannalta haluttu. Tietysti tappaminen ei ole sodassa tärkeintä, vaan mahdollisimman suuri vahinko. Sotamoraalia luodaan monilla tavoilla, yksi on yhtenäinen varustus, mutta myös kiitos ja palkitseminen sodan jälkeen. Roomassa veteraaneja arvostettiin vahvasti. Armeija oli aikoinaan kuin yliopisto nykyään, siinä olemista, sinne pääsemistä ja sen suorittamista arvostettiin. Etenkin nuorempiin sotamiehiin vetosi se, että naiset olivat usein kiinnostuneita legioonalaisista sotilaista, naiset ihailivat heitä. Miehille se on usein tärkeitä, että saavat arvostusta naisilta.
Miten siis barbaariset kansat osasivat toimia oikein? Uskon, että sotilaiden sotamoraali oli heikolla tasolla. Miesten joutuessa vuosikymmeniksi kaukana kotialueeltaan, niin he eivät olleet motivoituneita. Joukoissa esiintyi paljon homoseksuaalisuutta, koska legioonalaisissa oli vain miehiä. Tämän lopulta kruunasi barbaarikansojen psykologinen tointa, jolla he nolasivat roomalaiset joukot täydellisesti. Roomalaiset joutuivat tarpomaan surkeassa korvessa, nälässä, kylmässä ja muutenkin surkeissa oloissa. He uhrasivat siellä koko ikänsä, unelmoiden vain pääsevänsä takaisin Välimerelle, jossa kasvoi viinimarjoja ja aurinko paistoi. Sen sijaan he joutuivat olemaan talvisin susirajan takana vuosia, jonne ei edes aurinko paistanut. Vihollisten joukossa oli naisia, jotka kävivät kimppuun 50 naulan painoisella tapparalla, takaapäin hyökkäsi alastomia fanaatikkoja. Joukkojen kertomukset Alppien takaisesta pohjolasta oli hirveää, kukaan ei halunnut sinne, koska se oli yksi helvetti viettää parhaat elinvuotensa. Germaanit puhuivat kuin villipedot, vihollisten sotalordit maalasivat naamansa punamullalla, eivätkä he edes osanneet mitään kirjoitettua kieltä. Siellä ei ollut mitään, että miksi kukaan olisi sinne halunnut, kaikki Rooman armeijan sotilaat vain halusivat takaisin. Roomalaiset naiset myös ihailivat barbaarimiehiä, Roomassa ihailtujen miesten itsetunto oli täysin pohjalukemissa kaukana pohjolassa [Barbaarimiehiä]. Hienointa pohjoisessa oli vain olut, joka oli roomalaisten keskuudessa halveksittua. Barbaarit nauttivat vapaasta elämästään ilman mitään sivistystä kapakoissaan. Roomalaisia ei luonnollisesti suvaittu sinne, elämä siellä oli hirveää roomalaisille miehille.