Elämmekö todella parempaa aikaa, vai olemmeko vain kadottaneet jotakin olennaista?
Kun vertaamme keskiajan ihmistä ja nykyihmistä, emme löydä vain eroa tiedon määrässä, vaan myös elämän merkityksen tavoissa. Kehitys on kiistatonta — mutta viisaus ei aina seuraa sen mukana.

Maailma ennen ja nyt

Keskiajalla maailma oli täynnä merkitystä. Jokaisella tapahtumalla oli syy — usein jumalallinen. Luonto, sairaudet ja satojen onnistuminen nähtiin osana suurempaa suunnitelmaa.
Tieto oli rajallista, mutta elämässä oli rakenne ja rytmi. Ihminen tiesi paikkansa ja eli yhteisönsä osana.

Nykyihminen elää vapauden aikakaudella. Tiede on syrjäyttänyt kirkon auktoriteetin, ja yksilöllisyys on korvannut yhteisön säännöt. Tämä on vapauttanut meidät, mutta samalla riisunut maailmasta sen yhteisen merkityksen.
Kun ei ole Jumalaa antamassa tarkoitusta, jokaisen on löydettävä se itse — eikä se ole helppoa.

Kuolema, jota ei enää nähdä

Keskiajan ihminen kohtasi kuoleman päivittäin. Se oli osa elämää, ei sen vastakohta.
Nykyihminen sen sijaan piilottaa kuoleman: sairaaloihin, hoitolaitoksiin, uutisten rivien väliin.
Olemme pidentäneet elämäämme, mutta samalla kasvattaneet pelkoa sen päättymisestä.

Ehkä juuri siksi elämme niin kiireisesti. Jos emme voi elää ikuisesti, yritämme ainakin elää mahdollisimman paljon ennen loppua — vaikka emme aina tiedä, miksi.

Luonto: pyhästä resurssiksi

Keskiajalla luonto oli mystinen, pyhä ja arvaamaton.
Ihminen eli sen rytmissä, kunnioittaen sen voimia.
Nykyihminen sen sijaan hallitsee: kaivaa, rakentaa, tuottaa ja kuluttaa.
Teknologia on antanut meille voiman muokata maailmaa — mutta samalla olemme vieraantuneet siitä.

Kun ennen kiitettiin sadosta, nyt mitataan tuottavuutta.
Ja silti meitä kalvaa tunne, että olemme rikkoneet jotakin perustavaa: yhteyden siihen, mistä tulemme.

Tietoa on enemmän, mutta viisautta vähemmän

On kiistatonta, että nykyihminen on terveempi, turvallisempi ja älykkäämpi kuin koskaan ennen.
Hän voi parantaa sairauksia, matkustaa toiseen maanosaan päivässä ja keskustella tekoälyn kanssa — kuten nyt.
Mutta onko hän onnellisempi?

Tilastot kertovat masennuksen ja merkityksen puutteen lisääntyvän, vaikka elintaso nousee.
Ehkä ongelma ei ole tiedon määrä, vaan sen suunta: tiedämme paljon siitä, miten asiat toimivat, mutta vähän siitä, miksi ne ovat olemassa.

Kohti kokonaisempaa ihmistä

Keskiajan ihminen etsi pelastusta, nykyihminen etsii merkitystä.
Molemmat etsivät samaa: paikkaa maailmassa, yhteyttä johonkin itseään suurempaan.

Ehkä viisaus löytyy, kun yhdistämme aikakaudet toisiinsa.
Kun pidämme tieteen valon kirkkaana, mutta muistamme myös muinaisen nöyryyden.
Kun uskallamme hyväksyä, ettei kaikkea tarvitse hallita — että osa elämän kauneutta on sen mysteeri.

Teknologia voi valaista maailman, mutta vain sydän voi valaista sen tarkoituksen.