Mielestäni hyvä on talonpoikaisfilosofia siitä, että vaikka omaisuutta on vähän, niin sitä pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Antaa vähästään paljon yhteiskunnalle, mutta ei ole mitään velkaa kenellekkään. On sitten vain saappaat ja pyhäpuku tai vanha auto, niin niitä tulee pestä ja vahata mahdollisimman hyvin. Jos siihen ei pysty, niin ei ole pätevä henkilö suurempaankaan vastuuseen. Ajatus on säätyaikainen, mutta mielestäni yhä nykyään siinä on ajatusta. Monet pitävät yhä mittatilaustyönä tehtyä villapukua arvokkaana asiana, eikä kaikilla ole varaa sellaiseen edes vuonna 2017. Nykyajan vanhempien onneksi nuorison pukeutumistyyli on muuttunut niistä ajoista. Ylpeilyä käytöstapakulttuurilla sen sijaan enemmän toivotaan takaisin säätyajoilta.
Seuraavassa Saksalaisen peliä esittävässä videossa on hyvin mallinnettu Rooman suurvallan jälkeisen kunkingaskuntien jälkeistä elämää Euroopasta. Tätä järjestelmää kutsutaan nykyään feodalismiksi. Teollistumisen myötä tämä järjestelmä on sittemmin kadonnut. Ei oikeastaan Suomessa ole edes niin pitkä aika, etteikö jotkut vielä muistaisi tällaista yhteiskuntajärjestelmää. Ehkä tämä meidän finanssitalouskaan ei ole ikuinen, jota Natsit niin kovasti vastustivat. Me elämme kulttuurisesti lähempänä keskiaikaa kuin mitä ehkä itse myönnämmekään, sivistyksen taantumuksen loppu alkoi vasta 1500-luvulla. Herrapelko on geeneissämme ja kultturissamme syvällä.Naapurimaastamme Ruotsista löytyy kungingas. Suomessa 100 vuotta sitten vakavasti keskusteltiin Saksalaisten siniveristen saamisesta maahamme elätettäviksi, hieman kuin nykyään keskustellaa Natoon liittymisestä.
Ylipäätänsä itse ainakin olen aina kaikessa työssäni pyrkinyt siihen ajatukseen, että teen kaiken mahdollisimman hyvin. On väärä ajatus, että jokin työ olisi sellaista, että sitä voisi tehdä huonosti. Kaikessa työssä pätevät hyvin samanlaiset asiat. On helpottavaa ajatella; että yksisilmäinen on kuningas sokeiden valtakunnassa. Jos työssään kykenee suoriutumaan erinomaisesti, niin ei kannata tehdä yhtään sen vähempää. Sillä toiminnalla varmasti saa positiivista huomiota, helpommin kuin vaativammissa tehtävissä.
Sama pätee jopa blogikirjoituksiin tai kirjoituksiin ylipäätänsä. Vaikka ei olekaan kirjoittamassa mistään vallankumouksellisesta asiasta maailmankuuluna journalistina, niin silti kirjoituksen tulee kirjoittaa sisällöltään kykyjensä mukaan. Ne kirjoitukset seuraavat ikuisesti mukana, aivan kuin työssä koodatut ohjelmat tai muut asiat. Vastuu auttaa muita myöhemmin omissa ohjelmissa on elinaikainen. Kyse on puhtaasta ammattietiikasta, ilman mitään odotettua omaa etua.
Seuravassa videossa on Taru Sormusten Herrasta -elokuvan ohjaajan ohjaama elokuva 1980-luvulta. Elokuva on todella hyvin ohjattu ja tehty, edulliseksi nukke-elokuvaksi. Joskus melkein unohtuu, että nukkeja ohjataan siimoilla. Ehkä syynä on se, että mukana on myös oikeita ihmisiä joissain kohdissa. Tästä elokuva onkin saanut positiivista palautetta aikoinaan. Itse en ole media-alan ammattilainen, joten helposti kiinnitän huomioita vääriin asioihin ammattitaidossa, koska elokuvaa ei välttämättä ole suunnattu minulle. Onneksi sentäs loppu on onnellinen!
Miten menestys mitataan? Mielestäni kyse ei ole rahasta, vallasta tai muusta vastaavasta. Kyse on paljon suuremmasta asiasta, joka mitataan ihmisen henkisellä pääomalla. Nämä asiat valitettavasti tuntuvat monilta unohtuvan tässä ulkospäinsuuntautuneessa maailmassa. [tuppu/menestys]
Kaikelle on kuitenkin aikansa. Itse olen kuullut väitteen, että normaalisti kokemus nuoriin kuulumisesta katoaa 30 ikävuoteen mennessä itsestään, ettei siitä tarvitse erikseen murehtia. Ehkä se on pitänyt minunkin kodallani paikkansa. Jokaiselle on tärkeää, että kuuluu edes johonkin. Kaikki eivät välttämättä silti kelpaa minnekään. Itse luotan siihen, että jos TTY:n opiskeluajoista selviää hengissä, niin sitten selviää melkein mistä vain. Sitten onkin jo niin karaistunut, ettei mikään yllätä mitenkään, mutta kai se on sitä perimmäistä aikuistumista.