Suomen vanhin kannattava elinkeino

Johdanto

Mikä onkaan ollut Suomen kaikkien aikojen tärkein asia kansainvälisessä taloudessa. Itse väitän erittäin vahvasti, että se on tervanpoltto. Ilman sitä meidän koko nykyistä suomalaista yhteiskuntaa ja kansantaloutta ei olisi edes olemassa. Ainakin kansantaloutemme olisi hyvin suurella todennäköisyydellä ollut täysin erilainen, jos sitä olisi koskaan edes syntynyt. [2]

Suomen vahvuudet

Suomen talous pohjautuu hyvin suurelta osin ulkomaankauppaan. Maamme ei kykene kilpailemaan kotimaisella kysynnällä, ainakin se on hyvin rajallista. Ei tarvitse olla mikään taloustieteen tohtori, jotta voisi ymmärtää näin yksinkertaisia ja alkellisia talouden itsestäänselvyyksiä.


”Suomi on itsessään altavastaajana globaalissa kilpailussa. Meidän ainoat valttimme on puhdas pohjavesi, halvat tontit ja metsä. Muuten meillä on vaikka mitä negatiivisia puolia. Meidän maa on harvaan asuttua, kylmää ja kaukana kaikista talouksista. ” -Tuppu L 2.0 [3]

Suomen heikkouksien ja vahvuuksien ymmärtäminen on yhä nykyään erittäin vaikeaa. Nämä ovat asioita, joita joutuu toistaamaan yhä uudestaan ja uudestaan. Jostain käsittämättömästä syystä moni ei tunnu ymmärtävän edes 2000-luvulla, että Suomessa on maailman pohjoisin maanviljelykseen soveltuva alue eli Pohjanmaa. Se ei tarkoita, että me voisimme kilpailla määrällä laadun sijaan, vaan päinvastoin.

Historia

Mahdollisesti nuijasota oli käännekohta, jonka jälkeen Ruotsin kuninkaalliset heräsivät sen hetkiseen Suomen tilanteeseen. Ruotsin valtakunta koki ikävän kolauksen, tilanneessa jossa oli sodassa jo hyvin monesta eri suunnasta ympäri valtakuntaansa.

”Maamme kieli on niin kummallinen salakieli, että tämä vastuu tulee antaa siihen soveltuvalle suomen kielelliselle väestölle.” -Admin

Suomen verinen talonpoikaiskapina ei varmasti ollut sen ajan hallitsijoiden mieleen, etenkin kun taustalla oli Suomen alueen armeijan johdosta johtuen tehtävien järjestelmällinen laiminlyönti ja valehtelu tiedostuksessa Ruotsin suuntaan.

feudalismi- eli säätyspoileri
[collapse]

Ruotsin valtakunnalle oli helppo nähdä Suomen tilanne niin, että maassamme on kykyä organisoida asioita. Maamme kieli on niin kummallinen salakieli, että tämä vastuu tulee antaa siihen soveltuvalle suomen kielelliselle väestölle. Antaa anteeksiantona vääryyksistä edes mahdollisuus näyttää säädyttömän kansakuntansa oma kykynsä, niin täydellisen epäonnistuneeksi kuin suomalaisen väestön hallinta ruotsin kielelliselle väestölle oli osoittautunut. Se oli päätös, josta suomalaisten tulisi olla ehdottoman kiitollisia Ruotsin kuninkaallisille.

Suomalaiset hakkapeliitat eli ampuma-asein varustetut hevosjoukot osoittivat menestyksellistä taistelukykyä myös osana Ruotsin suurvallan käymää sotaa Puolan alueella. Kyse ei ollut vain mistään huoltojoukoista, heikosti moitivoituneista palkkasotilaista tai apujoukoista, vaan täysin käyttökelpoinen ja hyvin menestynyt taisteluyksikkö osana muuta kuninkaallista sotajoukkoa. Yksikön nimi tulee oletettavasti ”hakkaa päälle”-käskystä.

Tervanpolttoprosessi

Suomessa on muutaman vuosisataa sitten kehitetty ainutlaatuinen prosessi, jolla on ollut mullistava vaikutus koko nykyiseen kansantalouteemme. Suomi ei ehkä olisi tuntemamme, jollei tervanpolttoa olisi kehitetty maassamme. Kyseinen elinkeino on niin kriittinen osa kokonaisuutta, että moni ei ehkä osaa edes hahmottaa sitä. [2]

Tervantuotanto alkaa maaelementistä eli metsien hakkuusta mm. Peräseinäjoella, alkujaan kantojen käytöstä. Työvoiman saaminen on ollut helppoa talvisin, jolloin ihmisillä on ollut nälkä ja kylmä. Kylmä ja nälkä ovat asiat, joita massaamme on riittänyt kautta historian.

Tervantuotanto jatkuu vesielementillä eli puutavaran uittamisella jokia pitkin, kuten esimerkiksi Seinäjokea pitkin. Tämä on ollut logistiikaltaan ainut järkevä vaihtoehto, koska Suomen tieverkostoa ei juurikaan ole ollut ja historiassa logistiikka on ollut äärimmäisen tehotonta ja ihmisvoimaan perustuvaa.

Kuva 1. Entisen Vaasan läänin rajat menevät vesireittien mukaisesti, mikä muodosti yhtenäisen talousalueen.

Tervantuotanto päättyy tulielementtiin eli tervanpolttoon. Tämän seurauksena saadaan historiassa arvostettua puunsuoja-ainetta, jota tarvittiin oman aikansa valtavan puulaivaston suojaamiseksi sieniltä, bakteereilta ja homeilta [8]. Tervaa myytiin mm. Vaasan satamassa ulkomaisille kauppalaivoille [4]. Nykyisin tervaa käytetään mm. karkeissa, mutta terva oli yksi tärkeimmistä lääkeaineista ennen modernia lääketiedettä. Sauna, viina ja terva -kombo on ollut Suomen kansan lääkinnällinen tehohoito.

Poltosta maaksi muuttuneet tuhkat tulee palauttaa takaisin luontoon metsän puille, joilta ne on julmasti riistetty. Parasta mikä huonolla luonnon ymmärryksellä osataan tehdä. Tällöin aikansa parhaimman tietämyksen mukaan kaikki henget ja jumalat ovat armollisia. Näin kaikki luonnon elementit yhdistyvät ja saadaan kestävän kiertotalouden tasapaino jatkumaan. Pääsiäinen on pahojen henkien aikaa, jotka voivat pilata mahtavasti toimivan bisneskonseptin.

tervanpolttospoileri
[collapse]

Kaiken tämän seurauksena Suomessa kansa sai yläjuoksun suuntaan vaihtokauppana kaikkea hyvää kuluttajatuotetta, joita ei muuten olisi ollut köyhässä maassamme käytännössä mitenkään mahdollisuutta valmistaa tai tuottaa [7]. Maamme pääsi omaksi hyödykseen osaksi kansainvälistä meriliikennettä ja kauppaa, josta teollisuutta ja taloutta on ollut helppo laajentaa ja kehittää kohti uusia osa-alueita, millä tiellä me yhä olemme [1, 5].

Menestystä tuli karussa maailmassa kovalla sisulla, vaikka kantaväestön maailmankatsomus oli hyvin vahvasti antiikin oppien mukaista. Sen sijaan suomalaisen väestön henkinen käsitys maailmasta oli erittäin korkeaa. Itsellänikin on hyvin vahva perisuomalainen tunneside metsään, koen vointini huonontuvan huomattavasti kaupungissa ihmispaljouden keskellä eli poissa turvallisesta ympäristöstä. Ehkä kyse on vastaavasta evoluution tuomasta vaistosta, kuten esimerkiksi pelko pimeää ja korkeita paikkoja kohtaan. [9]

Suppisuu supisuomalainen on selvinnyt ulkovaltojen armeijoiden kuulusteluista, kun kielikin ollut täysin käsittämätöntä, jossa sanajärjestys voi olla mitä vain, kunhan muuttaa taivutuksia täysin käsittämättömillä säännöillä. Taivutussäännöt muuttuvat mm. sanan ajallisen alkuperän mukaan, muinassuomen taivussäännöt ovat aivan käsittämättömiä, jossa on paljon päällekkäisyyksiä jopa vastakohtaisten sanojen kanssa.

REFERENSSI

[1] MetsäFibre: Kemin biotuotetehdashanke
[2] Elävä perintö: tervanpoltto tervahaudoissa
[3] Tiede.fi: Tuppu L 2.0 kommentti
[4] Vaasa.fi: Vanha Vaasan satama
[5] VTT: Biopohjaiset materiaalit
[6] Wikipedia: Peräseinäjoen historia
[7] Visitland: Vanhin shamppanja löytyi merestä
[8] Pohjois-Pohjanmaan museo: Laho
[9] Tuppu.fi: Monenlaista koulutusta, kaikki arvokasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.