Poliisijärjestelmä

Moni voi pitää poliisia hyvinkin itsestäänselvänä asiana. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan kyseinen järjestelmä on varsin uusi. Sen taustat ovat säätyajan jälkeisessä Ranskassa 1700-luvulta, jolloin se järjestelmä suunnattiin ensisijaisesti suojelemaan kansalaisia. Vastaava järjestelmä on levinnyt hyvin laajalle maailmassa.

1800-luvulla kaupungissa oli puhetta poliisista, asia käsiteltiin onnistuneesti.
1800-luvulla kaupungissa oli puhetta poliisin palkkaamisesta, asia käsiteltiin onnistuneesti.

Ennen poliisia kansanrauhaa ylläpiti armeija. Jo Ramatussa jeesukselle määrättiin kuolemantuomio kapinaan yllyttämisestä. Rooman armeijan henkilöt pistivät Jeesuksen ristille kuolemaan vartioidun kukkulan päälle. Vielä nykyäänkin Suomessa vallankaappauksen valmistelu on erittäin ankarasti rangaistavaa, Turkissakin harkittiin sen takia jopa kuolemantuomion palauttamista. Raamatun mukaan miehitetyssä Jerusalemissa Pontius Pilatus olisi ollut valmis armahtamaan Jeesuksen, mutta juutalaisten hengenjohtajien johdolla kansa vaati sitä, joten Pilatus pesi kätensä ja myöntyi kansan tahtoon.

Yhteiskuntavastaisia ihmisiä on ollut aina, valta ja politiikka aiheuttavat usein erimielisyyksiä. Maailmassa yhä tapahtuu vallankaappauksia ja sisällissotia. Näiden torjumiseksi on olemassa valtakoneisto, joka nykyään on poliisi. Poliisin tehtävänä on osaltaan suojella ihmisten perusoikeuksia, mutta luonnollisesti se on vain yksi osa. Monissa maissa on olemassa kolmijako, jolloin poliisin tehtävänä on vain toimeenpanovalta, kun oikeuslaitokselle jää päätösvalta ja eduskunnalle oikeus säätää lakeja. Tämä estää, ettei järjestelmät pääse korruptoitumaan, vaan kansalaisten oikeudet turvataan kolmen erillisen tahon toimesta. Ihmisillä on myös perustuslaillinen oikeus osoittaa mieltänsä. Maailmalla Vapusta on tullut hyvin tyypillinen aika osoittaa mieltänsä yhteiskuntajärjestelmää vastaan. [Youtube]

Usein monet ihmiset haluavat poliiseille lisää valtaa ja enemmän valvontaa. Tämä ajattelu on vaarallista. Aiemmin sanonut kolmivaltajaon mukaisesti mikään taho ei saisi päättää itsenäisesti asioita, ettei käy kuten Helsingin huumepoliiseille, jota ei valvonut mikään taho. Myös liiallinen lainvalvonta voi itsessään aiheuttaa ongelmia ja pahentaa tilannetta. 1800-luvulla Pohjanmaalla on käynyt tilanne, jossa lähti kasvuun yhteiskuntavastainen Häjy-liike. Sen taustalla oli paljolti ihmisten leimaaminen, kuten esimerkiksi ankara puuttuminen yölliseen ulkonaliikkumiseen, joka oli laissa kiellettyä. Se osaltaan aiheutti sen, että se toimi porttina nuorisorikollisuuteen, josta myöhemmin monien toiminta eteni järjestäytyneeseen rikollisuuteen. [Tiede.fi]

Police (1916) – Charlie Chaplin (HD)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.