Päättymätön sisällissota

Olen itse miettinyt omia kokemuksiani eri puolilta Suomea. Olen usein ajatellut niitä erilaista mahdollisista näkökulmista eli hypoteettisesti. Ajattelin tiettyjen asioiden johtuvan vasemmisto-oikeisto -ajattelusta, mutta ei se ole täysin sitä. Suomessa on asioita, joita ei koskaan ole sovittu.[1]

Venäjän aivopesu

Nyt oli vaalit. Tuloksista selvästi huomaa, että Pirkanmaan alue on erityisen vahvasti SDP:n kannattajien aluetta. SDP on Pirkanmaan suurin puolue. [2]

Tampere on Venäjän ja entisen Neuvostoliiton kumppanuuskaupunki. Ukrainan sodan myötä tilanne on muuttunut ja muuttuu. Oman isän kautta tietää, että 1980-luvulla Tampere oli vielä hyvä kaupunki. Neuvostoliiton jälkeen se ei ollut enää sama kaupunki. Oma lapsuuden perhe oli tamperelainen työläisperhe, itse olen Tampereella syntynt.

Mitä minulla on omia kokemuksia, niin koen, että esimerkiksi Kajaani on paljon mukavampi ja henkisesti läheisempi paikkakunta. Kajaani sijaitsee maantieteellisesti lähellä Venäjää, hieman omana saarekkeenaan Suomessa. Oma kaupunki, jossa on hyvä käydä, sekä ihmiset ystävällisiä ja auttavaisia.

Seinäjoen ”kolonisaation” traumat

Mitä olen oppinut tuntemaan suomenruotsalaisia ja lukenut tieteellistä tietoa perimästä, niin etelä-pohjanmaalaiset ja suomenruotsalaiset eli ”rantaruottalaaset” eivät ole niin erilaisia ihmisiä kuin voisi uskoa. Yhteinen sukulinja todennäköisesti löytyy ajalta ennen nykyajan Ruotsia, taikka sen alkuajoilta. Myös suomen kieli tukee tätä [4].

”The names for Sweden (Ruotsi in Finnish, Rootsi in Estonian, Ruoŧŧa in Northern Sami) are Scandinavian loans from the Old Swedish root roþs-, which pertains the meaning of ‘rowing’. In Finnic languages, the demonym was used to mean Swedes, western Finns, or Lutherans, depending on the context and who was using the word.” [3]

Suomalaisilla on kuitenkin hyvä mielikuva ruotsalaisista. Eipä 1700-lukua edeltävänä aikana muidenkaan suurvaltojen toiminta ollut ainakaan parempaa ja eettisempä. Ajan henki huomioiden ruotsalaiset ovat olleet hyvä yhteistyökumppani.

Virallisesti Suomi ei edes ollut siirtomaa, vaikka suomensuomalaiset eivät todennäköisesti ole kokeneet olevansa tasa-arvoisia ruotsalaisia.

REFERENSSIT

[1] Tuppu.fi: Mentality of Finnish identity
[2] YLE.fi: Eduskuntavaalit 2023, tulokset
[3] Quora: What’s the etymology of Russia’s and Sweden’s names in Finnic languages?
[4] Tuppu.fi: Finnish language

Sitä saa mitä tilaa

Olis sitte taas vaalit. Sitä saa mitä tilaa.

Ihmiset, jotka ovat valmiita luopumaan olennaisesta osasta vapauttaan saadakseen vähän turvallisuutta, eivät ansaitse kumpaakaan ja menettävät lopulta molemmat.” [1]

Etniset ryhmäs stereotypiat -spoiler
Kuva. etnisten ihmisryhmien stereotypioita
Video. The Early History of Appalachia
[collapse]

Those who would give up essential liberty, to purchase a little temporary safety, deserve neither liberty nor safety”[1]

Kuva. Suomen Lippu [2]

”In conventional vexillology, a white flag is linked to surrender, a reference to the Biblical description of Jesus’s non-violence and surrender to God’s will.”

”The color blue represents both the sky and the sea and is associated with open spaces, freedom, intuition, imagination, inspiration, and sensitivity. Blue also represents meanings of depth, trust, loyalty, sincerity, wisdom, confidence, stability, faith, and intelligence.” [3]

REFERENSSIT

[1] Quora: Mitä Benjamin Franklin tarkoitti sanoessaan?
[2] Liberaalipuolue.fi
[3] The Meaning of the Color Blue

Autojen kolariturvallisuuden heikkeneminen ajan myötä

Autojen turvallisuus heikkenee ajanmyötä. Näin on käynyt esimerkiksi 1998 vuoden Toyota Corollalle.

Toyota Corolla vuonna 1998

Video. Euro NCAP | Toyota Corolla | 1998 | Crash test
Video. Highway safety crash test 1998

Vuonna 2015

Video. 1998 Toyota Corolla vs 2015 Toyota Corolla (Auris) – Crash Test
Kuva. 1998 vuoden Corollan turvatyyny kolarissa.

Toyota Corolla vs Volkswagen Jetta

Seuraavassa törmäystestissä ovat vastakkain kaksi saman tasoista autoa kolarituvallisuudella mitattuna. Molempia valmistetaan myös samaan aikaa, Volkkarin etuna uusi vahvistettu kori.

Toyota Camry vs. Toyota Prius, realistic crash test

https://www.youtube.com/watch?v=_NoBWCCwqhk
Video. Toyota Camry vs Toyota Prius 🔥  150 MP/H 🔥 |

F22 Front crash test

https://www.youtube.com/watch?v=kVPnmTHYSlc

REFERENSSIT

[1] Edmunds: ”In 1998 all Corollas are available with four-wheel antilock brakes and side-impact airbags.”

Murhamysteeri

This is just a sad article about the reality of the terrible world, and terrible people inside it. We must live with these people on this planet. My brother committed suicide in the year 2000, the world was too terrible for him. I was just 12 years old.

”Kaiken muun voi korvata paitsi elämän.” OP

Pride -spoiler

Olisiko tämä mahdollista, jos kenellä tahansa voisi olla käsiase mukana? Onko Suomessa myös pian sama tilanne, että auton pysäyttäminen on hengenvaarallinen tilanne. Silloin ehkä ei poliisit uskaltaisi soitella suutansa ikkunasta? Jumala loi ihmisen, Colt teki heistä tasa-arvoisia.

Video. Suomen poliisi
Kuva. Suomeen amerikan -mallia? [8]

”Jos ainoa työkalusi on vasara, kaikki ongelmasi näyttävät nauloilta.”

[collapse]

Minulla ja mahdollisesti monella muullakin on huonoja kokemuksia poliiseista. Itseäni vaivaa oman veljeni itsemurha, jonka hän teki poliisien takia. Ei mistään isoista asioista ollut kyse, poliisit vain vainosivat kaikkialle. Loppu oli traaginen, hirtti itsensä.

Poliisit pelissä 30 vuotta sitten

Sierra on tehnyt useita hyviä tietokonepelejä 30 vuoden takaiseen aikaan. Näistä yksi ehkä parhaimpia on ollut Police Quest IV, jota en itse en aikoinaan erityisen paljoa pelannut. En löytänyt pelistä logiikkaa, nykyään ymmärrän laajemmin pelin sisällön [10]. Korruptoitunut poliisi on täysin kyvytön toimimaan järjestäytyneen rikollisuuden otteissa, jossa enää vain ulkopuolinen taho voi pelastaa [9].

Pelin kehitykseen osallistunut eläköitynyt poliisi Daryl Gates on urallaan ollut perustamassa kansainvälisesti tunnetut SWAT-erikoisjoukot Yhdysvaltoihin. [11]

Etenkin yhdysvaltain poliisin rikotutkinnan laadun surkeus saa sinetin, yläaste riittää koulutukseksi (high school). Murhatutkija kyselee uusien ruumiiden henkilötietoja patologin kautta Los Angelsin ulkopuolisilta poliisilaitoksilta, jonka jälkeen pyörii strippiklubilla ja opiskelee akatemian ampumaradalla. Voi olla, että en vain itse ole ymmäränyt kaikkea.

”– Pahimpana vuonna Helsingissä taisi olla 27 henkirikosta, siihen päälle vielä 1 400 kuolemansyyntutkintaa ja muutama sata kadonnutta henkilöä. Kun tehtiin montaa juttua koko ajan, siinä ei voinut jäädä miettimään yhtä tapausta kovinkaan pitkäksi aikaa.” [3]

Viikon hirveän työpaineen murtamana rikostutkija päättää polttomurhata ”syyllisen” ihmisen teatteriin. Työkaverit eivät poliisia auta, vielä turhempi on kuulutella alueen jengiläisiä. Valitettavasti peli lienee todellinen kuva Los Angelsin poliisilaitoksesta ja jengirikollisuuden murhatutkinnasta, sekä poliisin työn aiheuttamista henkistä paineista. Pelissä on varsin hyvää mustaa huumoria, vaikka monelta osin se menee yli.

Itseäni lapsena ahdisti peli, koska iso osa peliä sijoittuu ruumishuoneelle. Aluksi pelissä selviää, että miten uhrit ovat kuolleet. Epätoivoisesti poliisi tiedustelee ruumishuoneelta uutta tietoa aiempien ruumiiden myrkyistä, kuitunäytteistä ja todisteiden DNA-tuloksista, samalla kun uusia ruumiita tulee. Peli sijoittuu poliisin työviikkoon. [7]

Peli on epäloogisuudessaan hyvin haastava, vasta tällä iällä paremmin ymmärtää asian. Poliisitkin ovat vain ihmisiä, jotka käyvät töissä kuten muutkin [12]. Työ on suurelta osin erilaisten ihmisten kanssa toimimista yhteisössä, tiedon oikeellisuus on sivuseikka. Poliisin uskottavuus on tärkeää, vaikka todellisuus rikostutkinnassa on eri kuin CSI:ssä.

Ymmärrän nykyään paremmin poliisin työn merkityksen, yksi historiallinen Hollywood-peli antaa paremman kuvan poliisin työstä kuin mikään katsomani Hollywood-elokuva.

Ways to die -spoiler

Jos itse olisin poliisi, niin varmasti tulisin kassatädin ampumaksi. Ei välttämättä olisi hyvää näkyvyyttä poliisilaitokselle, että murhatutkija kuolee varastellessa rikospaikan viereisestä kaupasta.

Video. Ways to die

Itse myös henkirikoksen tutkinnassa luottaisin rekistereihin mahdollisten todistajien etsinnässä, ennakkoluuloiset ajatukset voivat olla katastrofaalisia. Osa myös pelkää poliisia, on syytä tai ei. Murha on vakavin rikos, josta saa elinkautisen. Yhdysvalloissa 2 % väestöstä on vankiloissa, jotka ovat pieneltä osin yksityisiä ja saavat rahoituksen vankien määrän perusteella.

Sopiva todistaja pakenee ikkunasta, mutta onneksi myös pieni tyttö näki murhaajan ja antoi selvät tuntomerkit. Rikostutkija halusi vain etsiä sopivaa todistajaa ystävällisesti, mutta sen puuttuessa piti luottaa lapsen todistukseen. Murhaajan tunnistaa pelin lopussa, jossa hänellä on tytön (Lisandra) kuvailema punainen puku (Red Dress), tupakoitsija ja tyylikäs. Tutkinta lähtee uuteen suuntaan, ruumiavauksesta tulee rikostutkijan tapaukseen sopivaa tietoa.

Video. Henkirikostutkija etsii todistajia tietokoneelta

Poliisin työssä on varmasti valtavasti kaikenlaisia varjopuolia, etenkin kun kyse on henkirikoksen tutkinnasta. Vaikka kaiken tekee oikein, niin silti ei aina voi onnistua. Poliisin työssä ei välttämättä aina toimi tavalla, joka yllättävässä tilanteessa olisi parasta rikoksen selvittämisen kannalta.

Kuva. Mahdollisella todistajalla ei ole vakuutuksia.

Police Quest -pelin päähenkilö on oman arvioni mukaan varastanut murhatun poliisin identiteetin. Tämä selittää todella hyvin koko juonen. Valitettavasti se on iso ongelma poliisissa, niin Suomessa että Los Angelesin poliisissa. [7]

”just within the Los Angeles Sheriffs Department there are many known gangs with their own separate members and separate initiations.” [7]

Olisiko murhattu poliisi tutkinut jengiläisiä? Päähenkilö pääsee työhön sisälle, niin ruumiinavauksista ei enää löydetä tunnettuja myrkkyjä ja ruumiita ei tunnisteta. Jengiläinen ja poliisi vaihtoivat osaa, poliisi meni ruumishuoneelle pussissa. Ehkä ei erityisen harvinaista, vastaavaa on varmasti tapahtunut aiemmin. Minä pahan tappaisi? Voi olla yllättävän lähellä totuutta, selittää monet asiat yhteiskunnassa.

[collapse]

Sarjamurhaaja-hirviölle oikea kohtalo on tulla tapetuksi murhapaikalle. Näin on perinteisesti tehty ulkomaalaisille vakoojille. Heidätkin tapetaan vakoilupaikkaansa, ei jää epäselvyyttä syyllisyydestä. Säästää myös resursseja turhalta asian puimiselta jälkeen päin oikeudessa. Jos poliisi ei näin tee sarjamurhaajalle, niin kuka sitten. Harva on niin uhkarohkea, että uskaltaisi oikeita rikollisia kuulustella, edellinen poliisi joutui hautaan jengirikollisia selvitellessä.

Vakoilumuseo -spoiler
Kuva. Suomalaisen vakoojan työhuone
[collapse]

Suomen murhaaja

Ehkäpä yksi tunnetuin murhaaja Suomessa on Antti Veikko Ilmari ”Jammu” Siltavuori. Ei nimi miestä pahenna, vai miten se oli.

”– Kun sitten olin päivän poissa kotoa, varastettiin sieltä 200 000 markkaa, Siltavuori väitti.” [3]

Onko Siltavuoren mahdollisesta sukutaustasta julkista tietoa, jonka takia häntä ei olisi aiemmin saatu kiinni? Wikipediassa väitetään hänen oleen köyhästä kodista, mutta silti ollut valtavasti varallaisuutta. Miksi kuvaukset hänestä ovat ristiriiisia? Toisessa osassa hän kertoo haluavansa nähdä kavereita kotonaan, pitää kotinsa rauhallisena tyyssijana. Heti perään hän kertoo, että ei hänen tarvitse ketään kotona enää tavata. Miksi hänestä on näin huono haastattelu?

Video. Old man thoughts like an 8 year old boy

”– Jammu oli kovasti kiinnostunut pienistä tytöistä, kertoi mies, joka oli ollut Siltavuoren sellitoverina Sörnäisten keskusvankilassa ja Katajanokalla.” [3]

Vankikarkuri-spoiler

Joskus pako kannatta, voi päästä pakoon. Sen jälkeen on ollut paljon hiljaisempaa elämää, kunnes 1980-luvun lopulla piti päästä takaisin kirjoihin. Muuten kukaan ei olisi muistanut, onnistunut omalla tavallaan. Olisiko ”Jammu” vain käynyt vanhaksi, poliisin järjestelmät 1980-luvulla ylitti jammun nokkeluuden. Enää ei riittänyt ajella autolla ympäri Suomea.

Kuva. 1950-luvulla pääsi vanki karkuun.

Kuinka paljon on muita vasataavia tapauksia? Joka vuosi katoaa iso määrä ihmisiä, osaa ei löydetä koskaan. Poliisilla ei ole aikaa selvitellä kaikkea.

[collapse]

Pienistä asioista sitä voi lopulta jäädä kiinni. Jammu ei saanut rahojaan takaisin, eikä sellikaveria tuomittu vankeuteen. Olisiko naapuri huomannut lapsille suunnitellut tyrmät, oliko Jammun rahat oikeasti varastettu. Oliko Jammulle vain tullut pientä stressiä, tiesikö naapuri edes Jammun valtavista kotirahavaroista.

Ilman sellikaveria naapurissa Jammu ei olisi todennäköisesti jäänyt samana iltana kiinni murhista. Naapurista olisi mahdollisesti tullut pääepäilty. Töpeksikö Jammu itse kaiken ujuttaessaan poliisit naapuriin, siltä se näin maalikosta näyttää. [3]

Poliisi rikollisena

Poliisi rikollisena on aihepiiri, josta olen aina ollut kiinnostunut. Eli missä menee rikollisen ja poliisin raja. Onko se hiuksen hieno, samoin kuin hulluuden ja nerouden raja? Pahimmillaan tilanne menee kuten Yhdysvalloissa kieltolain aikaan, että Mafia on parempi kuin Poliisi.

Onneksi Suomen poliisiin voi luottaa. Itselläni luottamus Suomen poliisiin on noussut Aarnion tapauksen jälkeen. Poliisin sisäinen valvonta toimii.

Joskus itse olen Ohjelmointiputkalasten kanssa keskustellut kaikenlaisesta, oma kaveripiirini nuorena oli ohjelmistoalan parissa. Sain siellä tietää, että Aarnio olisi jäänyt kiinni varastettuaan prostituoidulta. Rosvolla oli sama perimä kuin Aarnion spermatahroista prostituoidun kotona.

Monenlaisia ihmisiä joutuvat laitonta työtä tekevät tapaamaan. Vaikka on rikollinen, niin silti voi olla hyvä ihminen. Psykopaatteja on suhteellisen paljon poliiseissa, mutta rikollisissa vielä huomattavasti enemmän.

Kummassakin on tavallisia ihmisiä, sekä psykopaatteja. Poliiseissa pari prosenttia, vankilan porukassa parikymmentä prosenttia. Psykiatrian luotettavuus erikseen, mutta ennakkoluulot ovat vaaraksi. Ei puku tee ihmisestä hyvistä.

Viiltäjä-Jack

1800-luvulla on tapahtunut sarjamurha, jonka selityksessä on ollut huonoa onnea ja valehtelevat todistajat. Poliisit eivät saaneet yhteneviä todisteita pääepäillylle, vaan ajautuivat valtavaan määrään vääriä todisteita ja tutkintalinjoja. Pääepäillyllä oli vakuutukset kunnossa?

Ajan saatossa murhaa on tutkittu valtavasti. Todennäköisenä syyllisenä pidettiin juutalaista parturia jo murhien tapahtuessa 1800-luvulla. Aikalaiset olivat äimistyneitä poliisin surkeasta toiminnasta, murhia tapahtui vaikka lehdissä levisi täydellinen piirros prostituoidu murhaajasta eli pääepäillystä parturista. Valvontakameroita silloin ei ollut, eikä filmikamerat soveltuneet yökuvaukseen. Aiempia todisteita tukemaan on saatu ajan saatossa vain lisää todisteita, kuten DNA tuloksia uhrin kaulahuivissa olevasta spermatahrasta. [4, 5]

Kuva. Piirros murhaajasta ja uhrista

Suuresta määrästä todisteita huolimatta moni on sitä mieltä, että murhaaja ei ole selvillä. Osa on sitä mieltä, että todisteessa oleva pääepäillyn spermatahran DNA olisi kontaminoitunut todisteiden yli sadan vuoden säilytysaikana [6]. Viiltäjä-Jackin sarjamurha on rikoshistorian tutkituin, poliisit tekivät aikoinaan huolellista ja perusteellista työtä. [4, 5]

Kuva. Aikansa pilapiirros epäillyn muotokuvista ja itse Viiltäjä-Jackistä

Minulla on itselläni omakohtaisia kokemuksia juutalaista. Ennemmin suhtauduin juutalaisiin hyvin neutraalisti, oma isäni on hyvin vahvasti juutalaisia ja Israelia tukeva. Muualla kuin Pirkanmaalta on ihan positiivista kokemusta juutalaisyhteyksistä. Itse en ole täysin oikeistolainen, vaikka järjen mukaan minun pitäisi olla. Olen kuitenkin DI ja ohjemistoalalla töissä, joten sen perusteella niin voisi ajatella.

En kuitenkaan osaa tarkasti sanoa, että olisiko juutalainen sopiva poliisiksi, jos saa yleistää. Pirkanmaan kokemusten perusteella sanoisin, että ei, niin erikoinen kokemus. Laajemman kokemuksen pohjalta voisin sanoa, että ehkä tietyin rajoittein / ehdon. Todennäköisesti sanoisin jyrkästi ei, jos kyse on mitenkään liittyen kansalliseen turvallisuuteen. Kuvittelin negatiiviset stereotypiat virheellisiä, mutta oikeasti negatiivisia puolia peitellään.

Kuva. Yksi prostituoitu sarjamurhan uhri vuonna 1888

Tämä siis omaa kokemustani. En voi olla täysin samaa mieltä oman isäni kanssa. Olen paljon häntä kriittisempi. Myönnän oman otantani olevan todella suppea. En yksittäisen tapauksen perusteella haluaisi ajatella, että kaikki juutalaiset olisivat yhtä kieroja, vääristelijöitä, omaan maaliin pelaavia ja ahneita. Ei, eivät he voi olla. Pääni sisäinen defenssi sanoo niin, en luota omiin havaintoihini / kokemuksiini. Laki on kaikille sama, juutalaiset eivät vain saa tuomioita sarjamurhista.

Suomalainen murhatutkija yli 120 vuotta myöhemmin:

”Tämän vuoden alkupuolella tajusin, että olimme tekemässä suuren löydöksen.

Pääepäiltyjen joukkoon kuulunut Aaron Kosminski on suomalaistutkijan mukaan syyllinen niin suurella todennäköisyydellä kuin on mahdollista saavuttaa.”
Jari Louhelainen [6]

Muistan Hervannassa opiskellessani jonkun ihmetelleen, että miten murhatutkintaa on voitu tehdä vuosikymmeniä sitten. Ilmeisesti sitä tehtiin eri tavalla kuin tuijottamalla sokeana tietokoneen näyttöä. Herääkin kysymys, että mitä enää murhatutkinnassa tekee ihmisellä, jos kerran nykyään on niin hyvät työkalut siihen. Yhdysvaltain oikeuslaitos joutui aikoinaan kuolemantuomioiden osalta kriisiin; kaiken muun voi korvata paitsi elämän. [13]

REFERENSSIT

[1] Game Walk-throughs: Police Quest IV
[2] Game Nostalgia: Police Quest IV
[3] IS: Fordin takaluukusta paljastui pahin mahdollinen
[4] HS: Dna-tutkija Jari Louhelainen selvitti, kuka oli Viiltäjä-Jack
[5] Magneettimedia: Viiltäjä-Jack ja kuinka juutalaisuuden historiaa kirjoitetaan
[6] YLE: Brittilehti: Suomalainen DNA-tutkija paljasti Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden
[7] Quara: Are there really gangs within the American police?
[8] Los Angeles Criminal Lawyers: Shooting From a Motor Vehicle
[9] Tuppu.fi: Mafia Remake
[10] Identity Theft
[11] LA times: Daryl F. Gates
[12] Tuppu.fi: Työelämä paskaa
[13] Death Penalty Info
[14] Tuppu.fi: Itsemurha

Pöytakankaan suora jälkeläinen

Tein aikoinaan oman sukututkintani ”Juutalaispalvelu” MyHeritagessa. Tiesin oman sukuni todella pitkälle, mutta mielelläni halusin selvittää sen tarkemmin. Tein useita amerikkalaisia DNA-testejä, mutta myös Isrealilaisia. Näillä testeillä voi auttaa myös selvittämään vakavia rikoksia, Yhdysvaltain poliisilla on pääsy niihin tietoihin murhien tutkintaa varten [13].

Itse olen tutustunut omaan sukuuni, jonka tiedän ainakin osittain 1500-luvulle asti. Minulla on suvussa hyvä sukututkija, sekä minun lisäkseni myös toinen ”kaukainen sukulainen”, joka on myös kiinnostunut suvusta. Tämän taustalla on yhteinen sukuhaara Pöytakankaaseen, joka on ollut merittävä talo Peräseinäjoella. [1]

Peräseinäjoen Liikala

Liikala on tullut peräseinäjoelle uudisraivaajana, saatuaan oppinsa renkenä mm. Upan talolla. Seinäjoen eli Östermyran (suom. Itäinen muurahainen) elinkeinostamisessa / maanvilelyskulttuurin perustamisessa on varmasti riittänyt töitä [6, 12]. Ennen uusien alueiden raivaamista maanviljelykseen näillä alueilla on asunut saameleisia, jotka ovat olleet metsästäjä-keräilijöitä. En yhtään väheksy saamelaisia – vaan päinvastoin; Saamelaiset ovat Euroopan viimeinen alkuperäiskansa, ainutlaatuinen kansa koko maailmassa.

Liikala oli toinen talo Kihniänkylällä. Uppa on 1700-luvulla eli Isovihan jälkeen tullut tunnetuksi Upan Kartanosta, joka toimii nykyään laadukkaana ravintolana. Uppan talo on ollut Uppalan kartanon edeltäjä, Uppalan talosta on oma Liikalan suku saanut alkunsa mm. aviopuolison muodossa. [2]

Kihniänkylän toiseksi vanhin talo on Kihniän yksinäistalon jälkeen Liikala vuodelta 1694. Samalta ajalta on Jalasjärven Ilvesjoelta Liikaluoman talo. Molempien isäntien patronyymi on Ollinpoika, joten he ovat voineet olla veljeksiä. Kurun Auresjärven kylässä on Liikalan kruununtorppa ja Kurun Karjulassa kylän vanhanimi on Liikaniemi. Kurusta on vanha erä- ja asutusreitti Kihniölle. Tätä reittiä ovat Kihniänkylän Liikalaa eräsijanaan käyttäneet erämiehet kulkeneet. Kuruun reitti oli tullut Ruovedelltä, joten se kuului Pirkanmaan eränkäyntialueeseen. [3]

Ala-Liikala / Pöytäkangas

Liikala toi oman talonsa Pöytäkankaalle Haapaluomalta 1800-luvulla. Pöytäkankaan tytär ei halunnut muuttaa Kihniänkylään, joten Liikalan pojan täytyi muuttaa Pöytäkankaalle.

Siihen aikaan Suomi oli osa Venäjää, joka oli taantumusta aiempaan verrattuna. Suomalaisilla oli onneksi kohtuullisen hyvä asema, eikä 1800-luvun Venäjää voi mitenkään verrata Neuvostoliiton ja kommunismin aikaan, jonka Suomi onneksi vältti.

Sukunimi on kirjoitettu aikoinaan monella eri tavalla, mutta yleensä siinä on ollut jonkinlainen sidos asuintaloon taikka isälinjaan.

Kuva. Ala-Liikalan eli Liikalan vanhus ja hänen vaimonsa.
Kuva. Talon Emäntä Anna Lowiisa Pöytäkangas
Kuva. Pöytäkankaan riihi vuodelta 1850, loppu on palanut.

Riihi on ollut vielä käytössä tämän vuosituhannen puolella. Voinee olla, että lopetan tämän perinteen. Vanhat taidot saavat jäädä historiaan.

Kuva. viljan viljelemistä käsityönä.

Viimeistään verottaja voittaa aina

Jos historiasta jotain voi oppia, niin aina joku on kärkkymässä, jos jollain on jotain. Kannattaako tehdä tuhkasta taivaan, jos paholainen ottaa sen. Jos ei muuten, niin viimeistään verottaja ottaa omansa oikeusteitse [7]. Hyvää siinä on, että iso osa sukupuusta löytyy oikeuden papereista, siinä missä kirkonkirjat päättyvät ja mm. Isoviha on hävittänyt.

Kuva. Aina joku ottaa omansa

Isoviha on jättänyt oman jälkensä, jonka takia isälinja katkeaa. Onneksi uusi isälinja alkaa Tarkkalasta.

Isonvihan aikaiseen veroluetteloon, vuoden 1719 ”ryssänmanttaaliin” (2), taloa ei ole kirjattu. Talo oli isonvihan aikana, ellei aivan autio, niin ainakin veronmaksukyvytön. [2]

Kuva. Uusi isälinja Liikalaan.

Jos nykyään elämä tuntuu raskaalta, niin ei se mitään kevyttä ennnemminkään ole ollut. Aina joka aikana on ollut omat murheensa.

Video. Isoviha
Venäjäläiset talonpojat -spoiler

Monessa maassa talonpoikien elämä oli todella rankkaa, etenkin erittäin kovan verotuksen takia. Suomi on aina ollut huomattavasti heikompi maanviljelysalue kuin muualla Euroopassa. Maasto on ollut hyvin hapanta ja vetistä. Siihen nähden Suomi on ollut talonpojille erinomaista aluetta, jos sitä vertaa Venäjään.

Kuvan alimmilla talonpojille eli kulakeilla oli jopa peltikatto talon päällä, köyhimmillä ei edes ollut ikkunoita taloissa. Ehkä varakkaimpienkin olisi pitänyt asua savimajassa, jos Neuvostoliiton johdolta olisi kysynyt mielipiettä.

Kuva. Venäjäläisiä talonpoikia 1926 [8]

Valitettavasti Suomi oli osa Venäjää 1800-luvulla, jolloin asiat Venäjällä oli ”hyvin”. 1930-luvulla kansamurhattiin miljoonittain maaseutuväestöä Ukrainassa [10].

Socialism: If you have two cows, you give one to your neighbor. [9]

Communism: If you have two cows, you give them to the Government and the Government then gives you some milk. [9]

Capitalism: If you have two cows, you sell one and buy a bull. [9]

Kuva. ”Kulakkien peltikattoa”
Kuva. Miksi Suomessa ei tunneta ukrainalaisten kansanmurhaa? [10]
[collapse]

Referenssit

[1] Pöytakankaan suvun historiaa, Juha Julmala
[2] Upan sukuseura: Liikalaluoma eli Liikala
[3] Jouko Niemelä Seinäjoki varren asutus Seinäjoki-Peräseinäjoki-Kurjenkylä.
[4] Uppalan kartano
[5] Journal: Kruunu, talonpojat ja maanomistus
[6] Wiki: Östermyran suuralue
[7] Rics: 7 massive land reclamation projects
[8] Wiki: Kulak
[9] Wiki: You have two cows
[10] Wiki: Holodomor
[11] Juuret 3/2002
[12] 100Luontohelmeä: Karvasuo
[13] B&M: How Police Are Using Home DNA Kits to Put People in Jail

Re-engineering

Toisinaan tulee tilanteita, jolloin täytyy muuttaa toimiva tuote takaisin suunnittelumalliksi. Ne ovat yleensä tilanteita, joita ei ole alunperin suunniteltu, vaan suunnitelijan täytyy uudelleen suunnitelma ohjelma.

Video. 39-Year-Old Pac-Man Bug
Puck Man -spoiler
Video. Pack Man
[collapse]

Decomplite

Toimiva ja kääntyvä ohjelma on mahdollista kääntää takaisin lähdekoodiksi. Sitä sanotaan nimellä decompliaatio eli käännökseksi takaisinpäin alkuperäiseen muotoonsa kohti korkeamman tason ohjelmointikieltä. [1]

Tietysti decomplilaatio aiheuttaa sen, että ohjelma ei voi sisältää kaikkea sitä, jonka alkuperäinen lähdekoodi on sisältänyt. Tyypillisesti ohjelma ensin optimoidaan ja poistetaan turha tieto, josta käännös tehdään. Niiden palauttaminen alkuperäiseksi on mahdotonta.

Esimerkiksi muuttujien nimet ja kommentit eivät tule alkuperäiseksi, vaan ne täytyy keksiä uudestaan. Tämä on ihmisen osa, tietokone muuttaa ohjelman vain loogisesti alkuperäiseksi lähdekoodiksi.

McDonald´s-spoiler
Video. McDonald´s strory
[collapse]

REFERENSSIT

[1] RedGate: .NET decompiler

Huggy Wuggy vedetty pois myynnistä

Suvaitsemattomuus on saavuttanut Suomessa jo pehmolelut mukaan lukien lasten- ja nuortenohjelmat. Erilaisuutta ei voida hyväksyä edes viranomaistasolla. Kaikki suomalaisten empaattisuus pitää hävittää lapsista alkaen.

Video. Huggy Wuggy

”– Päätimme tutkia lelun jo ennen muita joululeluja ja olimme yhteydessä Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin pelin mahdollisen haitallisuuden selvittämiseksi.” [1]

Anna kaikkien Huggien Wuggien -spoiler
Video. Markku Aro – Anna kaikkien kukkien kukkia – Euroviisut 1974
[collapse]

REFERENSSIT

[1] YLE: Tukes kehottaa hävittämään perheen pienimmille vaarallisen Huggy Wuggy

Perusteellinen sotilaskoulutus – turva sodassa

Löysin isoisäni vanhan artikkelin. Se on ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin. Hän oli sota-aikana saman ikäinen kuin minä olen nyt. Hän on synytynyt 1910 vuonna, ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Kompassi
Kuva 2. M/34. [3]
Video. Suunto [3]
Video. Suunto [3]

Tekniikka kehittyy nopeasti [5]. Itse muitan vielä seuraavan viestintälaitteen omilta varusmieajoiltani, olisi kuulunut jo silloin elektroniikan museoon.

Video. Sanla [4]

Venäjän armeija käyttää seuraavanlaista huippumodernia kännykkää. Ovat käyttäneet miljardeja armeijan modernisointiin tämän vuosituhannen alkuvuosina.

Kuva. Venäjän armeijan Ukrainassa käyttänä kännykkä [6].
Kuva. Venäläisten viestilaitteesta on tehty 3D tulostettuja kopioita.
Video. Suomen Armaijan kännykkä
[collapse]
Kuva. Perusteellinen sotilas-koulutus turva sodassa.

”A runner was a soldier responsible for passing on messages between fronts during war. This was arguably the most dangerous job of all, since these soldiers obviously had to leave the safety of a trench, bunker or any other kind of shelter in order to move from one front to the other.” –Military-history

Vuosalmi 3D
[collapse]
Talvisota
Video. Talvisota
[collapse]
Maavoimien uudistettu taistelutapa
Video. Maavoimien uudistettu taistelutapa – Perusteet | Army Doctrine 2015 – Basics
[collapse]
Ryssän kauhu
Video. Ryssän kauhu
Finnish Suomi M31 Full Auto Maxim Full Auto Machine Gun Winter War
[collapse]

Referenssit

[1] Tuppu: Monenlaista koulutusta, kaikki arvokasta
[2] Wiki: Battle of Vuosalmi
[3] Suunto: Heritage
[4] Nokia
[5] TimesNow: Hackers appear to be trolling Russian Army with meme faces on military radio broadcasts
[6] Roe.ru: Russian Army Mobile Phone

Elvis Presley

Elvis on Rock ’n Rollin kuningas. Elvis on luonut pohjan nykyaikaiselle musiikille, kenen vaikutus näkyy yhä myös rokin että muunkin populaarimusiikin saralla. Elviksen merkityksen ymmärtäminen valkeni minulle, kun katsoin Elvis-elokuvan. [1]

Video. Elvis-elokuvan traileri

Olen joskus tehnyt Elviksestä esitelmän, mutta silloin en osannut kunnolla hakea tietoa. Nyttemmin voisin tehdä paremman esitelmän.

Rasistinen 1950-luku

Maailma oli toisen maailmansodan jälkeen hyvin rasistinen paikka, etenkin länsimaissa. Yhdysvallat ei saa tältä ajalta korkeita pisteitä, vaikka maa oli monikulttuurinen. Yhdysvaltain rotujaottelu oli vahvempaa kuin monessa muussa maassa. [2]

Rock-musiikin historia on mustaihoisten soittamassa Bluesissa, jonka historia on Afrikassa [3]. Länsimaisten musiikki oli tästä hyvin paljon poikkeavaa. Mustien soittamaa musiikkia pidettiin suurelta osin alikehittyneiden ihmisten rumpumusiikkina. Musiikki oli rytmipainotteista melodiseen musiikkiin verrattuna, jossa on oma selkeä sävelkulkunsa.

Video. African Roots of the Blues
Renesanssiajan musiikki spoiler
Video. Renesanssiajan musiikkia
Kuva. Mona Lisa
[collapse]
Video. A History Of Blues Pt1.
video. Hyvin rokkaa tämä pelin musiikki

1950-luvulla afrikkalaisia pidettiin alempana ihmisrotuna. Heidän tapojaan ja elämäänsä pidettiin vähemmän kehittyneenä kuin nykyajan ihmisten elämää. Tähän samaan ajatukseen voi myös nykyään törmätä. Biologisesti kehittyneemmän ja vähemmän kehittyneen määritelmä on vaikea. Onko Apinarokko-virus vähemmän kehittynyt kuin ihminen [4]? [5]

Jazz spoiler

Myös Jazzin historia on Afrikassa. Mustaihoiset ovat tuoneet Jazzin Afrikasta, josta se on saanut suurta suosiota Yhdysvalloissa. Myöhemmin kyseinen musiikkigenre on levinnyt muihin länsimaihin. [10]

Aaltoäänellä (AdLib) [11]:

Video. Transport Tycoon Deluxe (1994) [MS-DOS]

MT32-MIDI [12]:

Video. Transport Tycoon Deluxe – Complete MT-32 Game Soundtrack (MS-DOS, 1995)

Oikeilla soittimilla:

Video. Transport Tycoon 2014 Soundtrack (remaster with real instrument from original creator)
[collapse]

Las Vegasin luomus

Elvis oli Las Vegasin luomus, jossa haluttiin luoda uusi showmies. Kyseisen miehen tehtävänä oli esittää afrikkalaisten musiikkia, joka tapahtui vahvan rasimin ollessa valloillaan.

Las Vegas on Mafian perustama rahanpesun keskus, joka nousi Yhdysvaltain Mafian jälki-imussa. Kieltolaki päättyi vuonna 1937, jonka jälkeen Mafian täytyi löytää uusia bisnesmalleja. [6, 7]

Usein kuulee sanottavan, että Rockia varten täytyi löytää vaaleaihoinen mies, joka esitti mustien musiikkia. Uskoisin, että tämä näkemys on monelta osin täysin oikea.

Show keep goining

Elviksen merkityksen ymmärtää, kun näkee hänet tietynlaisena iconina. Samanlaisia iconeita on tullut myös myöhemmin, kuten esimerkiksi Michael Jackson ja Lady Gaga. Myös Hip Hop eli Räp on raavuttanut suurta suosiota 1980-luvulta eteenpäin. Näillä kaikilla on yhteistä se, että näyttävän livemusiikin show on merkittävässä roolissa.

On tutkimuksia, että tämänlaiset iconimaiset artistit ovat narsistisia ihmisiä [8]. He nauttivat siitä, että he ovat muiden ihmisten ihailun kohteena. Mikä olisikaan tämänlaiselle luovalle ihmiselle parempi paikka kuin esiintyä lavalla? Mielestäni ainakin parempi paikka kuin politiikka [9].

Spoiler

Vähä euroviisumaista musiikia myös.

Video. supersonik electronik [13]
[collapse]

Referenssit

[1] IMDb: Elvis (2022)
[2] Chron: Racism in 1950’s
[3] SCMP: Brief History of Rock
[4] BMC: Evolutionary Developmental Biology
[5] Tuppu.fi: Raceismi
[6] NCS: The Mafia’s History in Las Vegas
[7] Tuppu.fi: Mafia Remake
[8] ArtNet: Major Artists Are Also Major Narcissists
[9] Tuppu.fi: Kulttuurierot
[10] TTBook: Reclaiming the Hidden History of South African Jazz
[11] RetroThing: AdLib Sound Card
[12] VintageSynth: Roland MT-32
[13] Wiki: Santo Cilauro

Suomen tulevat lapset

Suomen tulevaisuus on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen asia. Suomi on risteyksessä, jossa tehdään meidän lapsemme tulevaisuus. [3]

Video. Kaikki alkaa pienestä

Shakespears

Shakespearen näytelmässä rakkaustarina etenee tietyn kaavan mukaan. Asiat menevät jatkuvasti vain huonompaan suuntaan, kun kaksi eri suvun ihmistä ovat rakastuneet toisiinsa.

Lopulta tarina kuitenkin päättyy hyvin. Romeo ja Julia ovat onnellisia loppuun asti. Tämä on kaava, jota niin moni myöhemmin tehty elokuva ja sarja noudattavat. Samanlainen tarina on esimerkiksi Titanicissa.

Video. Titanic Ending

Tämä jos mikä on hyvin ajankohtainen asia, kun nyt on vietetty Pride-viikkoa. Helsingissä viikkoa juhli jopa 100k ihmisistä. Minä olen aikoinaan kirjoittanut tämän blogini alkuaikoina artikkelin sukuolista, niiden eroista oikeammin [2]. [1]

Asiat eivät mene kuitenkaan todellisessa maailmassa kuten elokuvissa tai näytelmissä. On turha odottaa, että asiat päättyisi jossain vaiheessa hyvin. Paha saisi lopuksi palkkana, hukkuisi omaan pahuuteen.

Pahuuden entrypiste

Naiset usein ovat kiinnostuneita huijareista, väkivaltaisista miehistä, rikollisisista ja pahoista miehistä. Sitten synnyttävät kirjaimellisesti uutta pahuutta maan pinnalle. Ylläpitävät maailman hirveyttä, jossa ihmiset tappavat itseensä pahuuden keskellä.

REFERENSSIT

[1] Seta: Pride-viikko Suomessa
[2] Tuppu.fi: Sukuoli
[3] IL: Näin Nato-maat käsittelevät Suomen hakemuksen

Ketterä blogi