Anteeksipyyntö

Elämässä tulee hetkiä, että kertoo esim. blogissaan liikaa muista ihmisistä tai yksityistä asioista yleensäkin. Sen johdosta kaverin pyynnöstä päätän tehdä julkisen anteeksipyynnön.


”Anteeksi, käytökseni on mennyt monella tapaa yli kohteliaisuuksien rajojen. Olen puhunut yksityisyyttä loukkaavia tietoja julkisesti, sekä käyttänyt ikävässä kontekstissa henkilöiden nimiä. Nyt minun on paras vähän jäähdytellä itseäni ja ottaa aikalisä asioista. Pidän tästä lähtien matalampaa profiilia, ettei kellekään aiheudu turhaa pelkoa tai mielipahaa” -Admin

Lainaan itseäni

Lainaan itseäni vajaan kolmen vuoden takaa. Asiat ja tilanteet muuttuvat, mutta vuosistoja sitten toimineiden skolastien argumentointivirheet ovat yhä ajankohtaisia. Keskiaikana tieteen huippu oli skolastien harteilla, he oikeasti edistivät ja kehittivät tiedettä kaiken sen ajan yleisen tiedevastaisen asenneilmapiirin ja pilkan keskellä:

”On hyvin tyypillistä hyökätä väittelyssä henkilöä kohtaan. Sitä pidetään erittäin huonona ja hyväksymättömänä tapana käydä väittelyä. Lähtökohta siis on, että väittelyssä mielipiteet väittelevät henkilöiden sijaan. Harvemmin toisen henkilökohtaisuuksia vastaan hyökkääminen edistää oman kannan esittämistä. Miten se edes olisi mahdollista, jos ei keskustele itse asiasta. Tätä kuitenkin tapahtuu varsin usein, siitä pois pääseminen on yleensä ensimmäinen asia oppiessa argumentoimaan oppineesti ja vakuuttavasti.” https://tuppu.fi/argumentointivirhe/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.