Opettavaiset tietokonepelit

SimCity 4 Steamissa vain 2.49 euroa 20.2.2017 asti!

Etenkinkin aiemmin monet ovat pitäneet tietokonepelejä vain viihteenä ja negatiivisena asiana, joita tulisi rajoittaa. Itse kuitenkin näkisin, että monilla peleillä on erittäin paljon opettavaista vaikutusta. Itsekin koen, että esimerkiksi kaupunkisimulaattori SimCity ja suomalainen kloonipeli Cities Skylines ovat olleet minulle eduksi.

Ensimmäiset Maxisin SimCityt ovat lähteneet pienestä liikkeelle, alunperin Will Wright joutui jakelemaan ja markkinoimaan peliänsä itsenäisesti Maxis’n nimellä, koska mikään ulkopuolinen taho ei halunnut toimia sen julkaisijana. Näin Maxis toimi pitkään, joskin nyttemmin Maxis on myyty Electronic Arts’lle. Monikaan ei voinut uskoa, että sellaisen simulaattoripeli voisi kiinnostaa ketään. Kuitenkin on paljon ihmisiä, joita kiinnostaa pieni rakentelu virtuaalimaailmassa. Luonnollisesti pelit joutuvat oikomaan ja yksinkertaistamaan monia asioista, SimCity 2000 onkin tältä osin ehkä realistisin peli, mutta se on monille lapsille liian vaikea. SimCity 3000 on huomattavasti helpotettu aiemmasta, samalla kun simulaation rimaa on alennettu, niin peli on huomattavasti paremmin toimiva kaikkiastaan. Pelisarja on jatkanut kehittymistään näihin päiviin asti.

Vuosituhannen vaihteessa tapahtui valtava mullistus, koska Maxis julkaisi Sims-pelin, jota ei voitu luokitella oikein mihinkään tunnettuun pelikategoriaan. Sen lisäksi peli tuli etenkin monien tyttöjen suosioon, joka oli viime vuosituhannella peliteollisuudelle lähes mahdoton kohderyhmä saavuttaa. Ehkä sen seurauksena Microsoftin Comic Sans -kirjaisin eli fontti on saavuttannut suurta suosiota monissa paikoissa, vaikka alkuperäinen lapsille suunnattu käyttöjärjestelmä ei ollut menestys.

Ylipäätänsä itse kaipaisin jotain kalifornialaisesta kulttuurista myös Suomeen. Nyt viimeisimpänä asiana heillä on Tesla-sähköauto, jonka akkutehdasta yritetään saada Vaasaan. Monet asiat ovat onnistuneet, kunhan vain niitä on tehty. On hyvä katsoa tulevaisuuteen ja etsiä ennakkoluulottomasti uusia innovaatioita vanhaan kangistumisen sijaan. Kalifonia, San Fransisko ja entenkin sen alueen Piilaakso ovat tästä tunnettuja. Kyse on siis asenteesta. Yksi peli voi muuttaa koko peliteollisuuden asiakaskunnan pysyvästi!

SimCity™: ilmainen kokeilujakso

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.